KASTEEN HELMEITÄ
Reading edition
Aamusella astuelin tuolla kukkanurmella, uinaileva luonto siinä henkäili niin hiljaisna.
Lintuin äänet yksin raikui elon tointa ilmaisten, ne kun lauloi laulujansa Herraa hyvää kiitellen.
Aamun kirkas valo voitti, öisen sumut karkoitti, aurinkoisen säde koitti, kaiki eloon heräsi.
Kukka kaunis päätään nosti, kyynel sillä silmästään, kirkkahana helmiellen alas maahan vierähtää:
Miksi itket, kaunis kukka? Suutelonhan hellän soi sulle armas aurinkoinen ja sun umpus auki loi.
Sulo-tuoksullasi sitten hurmaat meidät ihmiset. Etkö tuota nähdessäsi iloitse? Oi, etpä, et. —
Ah, jo tiedän, miksi itket: onhan luonto turmeltu; viatonta siin' ei löydy, hyv' on pahaks muutettu.
Eikä ihme, että sulla kyyneleet käy vuotamaan; — paremp' ois sun, ettet enää silmääs auki loisikaan!