KESÄRUNO
Reading edition
Nyt uinuva luonto taas herää ja kahleista irrottuu maa, ja kukka se nuppunsa avaa, kun auringon suutelon saa. Nuo järvenkin välkkyvät laineet jo hopeahohteessa ui, ja puroset syliinsä liittää. — Taas luonto jo vapautui.
Sa huminaa honkien kuulet — se tuutti sun unelmihin — ja henkien kuiskeita luulet myös kuulevas luonnossakin. Ne kuiskaa: nyt ylös työhön käy innolla, tarmolla vaan; työ kansasi eestä on kallis, et jouda sa uinailemaan.
Koko luonto se huokuvi rauhaa, ei riitaa, ei vainoa sois, ja ihminen luonnon on herra, — miks rauhaa ei rakastaa vois? miks vaino on ihmisten kesken? miks' ei rakkaus vallita saa? — Siks' hongatkin suruisna huokaa elon kiistaa raastelevaa.