SYKSYINEN LÄHTÖ.
Reading edition
Miten tuntuneekin ihmisen elämä joskus niin oudon autiolta ja tyhjältä, on kuin unelmain kukat veisi halla ja sydän turhaan itkisi mennyttä kesäänsä. Kaikki on yhdentekevää, millään ei ole mitään merkitystä, mikään ei ole pysyväistä — näin ajatellen heitän jäähyväiset ystävälleni ja jään tuijottamaan hänen jälkeensä. Hänen täytyy lähteä ja minä en voi sille mitään.
Syksyinen tuuli soi humisten ja laskeva aurinko näyttää purppuranpunaiselta, juoksevan veren lailla se värjää riippuvat pilvet ja valuu alas tunturin pieltä. Pian tulee hirveä sade itkien pitkään ja äänekkäästi kuin syvästi loukattu lapsi.
Itseni hyljätyksi tuntien käännyn kotiin ja koetan viihdyttää haavoittunutta mieltä. Särkyneet unelmat eivät milloinkaan anna lepoa! Ruskeat lehdet lentävät ja kylmät aallot kolkuttavat rantaa — niilläkin on suru. Mikä voisikaan tänä vaikeana hetkenä nostattaa raskaasti maahan painuvaa jalkaa! Puutarha ympärilläni on paljastuttuansa tullut kaamoittavan suureksi ja tyhjäksi. — Oi ystäväni, tiesinhän, tiesinhän minä että lähdettyäsi kärsimykseni alkaa! Minun mieltäni ei saata enää ilahduttaa mikään…