HERÄNNYT KEVÄT.
Reading edition
Mikä siipien suhina ja sävelten helinä? — Pääskyset! Ovatko ne jo tulleet? Nyt on siis kevät — omiin vaaleanpunaisiin ajatuksiini painuen en sitä huomannutkaan. Puhkeavain omenapuiden alla olen istunut käsi armahan kädessä, enkä ole tuntenut tuoksujen huumaa: hänen pyytävät silmänsä vain olen nähnyt ja janoisesti väriseväin huulteni tuntenut olevan hänen huulillaan — muu kaikki on saanut huojuen kulkea ohitse tajuntani.
Minä olen kuin uudesti syntynyt — uusi elämä on vaikuttanut voimakkaasti, elämä on minun, ei mikään maallinen mahti saattaisi sammumaan saada sen syttämää tulta, minä olen jo liiaksi ehtinyt imeä itseeni sen kasvavaa suuruutta hänen kauttaan, joka on minun onneni. — Tunkekaa, tunkekaa sieluuni saakka, te silmien säteet, jotka pitkien ripsien raosta paistatte kuin kalvas kulta, teidän ihmeellinen lämpönne on kuumempi itse aurinkoa!
Miten kaikki lie tapahtunut, en ymmärrä. Hän on äkkiä voittanut sydämeni — se on asia, jonka salaperäisesti roihuva rakkaus yksin kykenee selville tuomaan. — Kevät, kevät! — Sinä vaarallinen kevät, katso, sinä olet lumonnut minut niin, ettei minulla ole tahdonvoimaa: tiedotonna kuin humalainen painun onnesta vavisten armaan aukaistuun syliin uupuen suudelmainsa unijuomaan… Suloinen on elämä! — Omenapuun kukat, haudatkaa meidät tuoksuihinne!