HILJAISESSA METSÄSSÄ.
Reading edition
Tääll' liukuu suksi ääneti, kuin all' ei lunta ois, vain syvä hiljaisuus, jok' aaltoilee ja hohtaa! Mut kuinka loitos humiseviin metsiin painun pois, yön yhden laulua mun korvani ei kohtaa.
Sua metsätiellä katsomahan, armas, unohduin. Pääs painoit hymyillen sa eessä silmieni. Ma punehtuvan salaisuuden kasvoiltasi luin. Sun kuuman hellästi ne sanoi omakseni.
Sua kietoi hurma nuoruuden kuin pilvi, hohtaneet ei havut vihreät niin villin raikkahalta, niin pehmeästi hämyssä ei lumet säteilleet kuin poskes turkisten ja tumman hatun alta.
Mua poltti onni yöllinen kuin kuuma väristys. Pois luota ihmisten, sa yksin kerallani! Ja tähdet paloi, kohisten soi metsän pimeys kuin tuska, autuus tulevainen rinnassani.
Niin liukuu sukset ääneti, kuin all' ei lunta ois, vaan itse hiljaisuus, jok' aaltoilee ja hohtaa! Ah armas, hurman yöstä yhä kauemmaksi pois, kuin aallot hiljaiset, mua eron vuodet johtaa.