III

Hra Kenonen seurueineen oli taas siirtynyt rauhalliseen ja syrjäisiltä uteliailta suojattuun sivuhuoneeseen.

Hänen ankara päänkipunsa oli sopivalla hoidolla onnistuttu kokonaan karkoittamaan, mutta siinä toimituksessa oli kuitenkin kulunut niinpaljon aikaa, että hra Kenonen katsoi tämänkin päivän menneen vikaan ja lähetti kotiinsa sähkösanoman, missä hän ilmoitti joutuneensa tärkeälle ja kiireelliselle liikematkalle, jonka tähden ei ole syytä hätäillä, vaikka ei häntä lähipäivinä kotiin kuuluisikaan.

— Miksi et yhtähyvin voinut ilmoittaa sitä puhelimella, koska kerran ollaan vielä samassa kaupungissa? kysyi tuomari Varpukallio.

Raavittuaan leukaansa selitti hra Kenonen, että sähkösanoma tekee vakuuttavamman vaikutuksen, jotapaitsi lennätinteitse ei joudu minkäänlaisen ristikuulustelun esineeksi.

— Se on kyllä totta, myönsi lakimies. — Ristikuulustelut voivat olla ikäviä.

— Ne ovat lakijuristien keksintöjä ihmisten kiusaamiseksi, lausui hra Kenonen harmistuneena. — Kaikki paha maailmassa on lähtöisin lakijuristeista, lisäsi hän.

— Mitäs pahaa ne ovat sinulle tehneet? kysyi lakimies, tapansa mukaan naurussasuin, mikä jostakin syystä erityisesti harmitti hra Kenosta.

— Mitäkö pahaa? ärähti hra Kenonen, alkaen sitten kaivaa kokemiaan vääryyksiä hampaankolosta.

Asianlaita on nimittäin se, että hra Kenonen kuuluu erään yhtiön johtokuntaan, ja eräänä iltana oli johtokunnalla tärkeä kokous. Johtokuntien kokoukset ovat tietysti kaikki tärkeitä, niin ettei tämä kokous siinä suhteessa ollut mikään poikkeus yleisestä säännöstä. Eikä siinäkään suhteessa, että kokouksen jälkeen mentiin syömään pieni illallinen, joka kesti verraten myöhäiseen hetkeen.

Mitä kaikkea kokouksessa ja sen jälkeen seuranneilla illallisilla keskusteltiin ja mistä kaikesta siellä päätettiin, se ei ole tiedossamme, eikä se sen puolesta asiaan vaikutakaan. Sen vain tiedämme, että herra Kenosen pää, hänen kulkiessaan pitkin autiota ja hiljaista, kaasulyhtyjen valaisemaa katua, tuntui jonkin verran kuumalta ja hänen keuhkonsa tuntuivat tarvitsevan raitista ilmaa, jonka tähden hän, antaakseen vilpoisen ja raikkaan ulkoilman hivellä kuumaa otsaansa, otti lakin päästään, ja kun ei saatavissa ollut mitään naulaa, mihin siksi aikaa ripustaisi lakkinsa, heitti hän sen huolettomasti ilmaan, ja saadakseen yksin tein ja samalla ponnistuksella keuhkonsa täyteen raitista ilmaa, joka on niin tärkeätä ihmisen terveydelle, hihkaisi täydellä miehisellä voimallaan niin että katu kajahti:

— He — hei!

Tämä reippaan mielen, ryhdikkään luonnonlaadun ja hyväntuulisen hilpeyden kuultava ilmaus ei voinut olla herättämättä seuraavassa kadunkulmassa miettiväisen näköisenä seisovan järjestyksenvalvojan huomiota. Järjestyksenvalvoja teki puoli käännöstä vasempaan ja lähti kävelemään herra Kenosta kohti.

Jos hra Kenonen olisi huomannut tämän puolikäännöksen ja sitä seuranneet askeleet, joitten päämaalina oli hänen oman persoonansa välitön läheisyys, olisi hän kaiken todennäköisyyden mukaan painanut lakin päähänsä sekä alkanut mahdollisimman viattoman näköisenä ja ilman enempiä hihkauksia kävellä pitkin autiota katua. Mutta omaksi vahingokseen ei hra Kenonen sattunut sitä huomaamaan. Ja kun hänestä tuntui siltä, kuin tarvitsisivat hänen keuhkonsa vielä uuden annoksen raitista ilmaa, joka on niin tärkeätä ihmisen terveydelle, niin veti hän keuhkonsa niin täyteen tätä arvokasta ainetta, joka on ainoa tarvike, jota näinä kalliina aikoinakin on maksuttomasti saatavana, että hänen rintansa mahtavasti pullistui, ja sitten päästi hän ylimääräisen osan täten hankkimastaan ilmavarastosta takaisin vapauteen, jolloin se kurkkujänteiden läpi kulkiessaan muodosti raikkaasti helähtävän "heleijaa" huudon.

Järjestyksenvalvojan vauhti lisääntyi aivan ilmeisesti samassa hetkessä, jolloin hra Kenosen uusi huudahdus leikkasi öisen kadun hiljaisuutta, niinkuin päiväläisen viikate leikkaa nuorta heinää. Tuossa tuokiossa oli järjestyksenvalvoja aivan hra Kenosen ääressä ja hra Kenonen kuuli vakavan äänen sivultansa kysyvän:

— Mitäs meteliä herra oikein pitää?

Hra Kenonen katsahti sivulleen, ja nähdessään vieressään univormupukuisen poliisin kuin pilvistä pudonneena, kulki hra Kenosen mahtavan ruhon läpi säpsähdys päälaelta kantapäihin asti.

Mutta sitten sai ylpeyden rietas henki hänessä vallan, ja tämä rietas henki kävi kuten tavallisesti lankeemuksen edellä.

Silmänräpäyksen ajan ajatteli hra Kenonen nöyryyttää itsensä maallisen esivallan edustajan edessä ja selittää noiden huomiota herättäneiden äännähdysten päässeen häneltä vahingossa, aivan tahtomattaan. Hra Kenonen aikoi selittää, että se on jonkinlainen tauti, joka aika ajoin on vaivannut häntä lapsuudesta asti ja jonka lääkärit tarkkojen ja laajojen diagnosien jälkeen ovat todenneet synnynnäiseksi ja parantumattomaksi. Sitten aikoi hän antaa vakavan lupauksen hillitä vastedes tämän taudin purkauksia kaduilla, toreilla ja muilla julkisilla paikoilla sekä jatkaa hiljaisuudessa ja äänettömänä kuin ahven matkaansa kotiin.

Jos hra Kenonen olisi toteuttanut tämän järkevästi harkitun ja viisaan suunnitelman, olisi hän todennäköisesti päässyt jatkamaan matkaansa saatuaan vakavan huomautuksen säädyllisen ja vaiteliaan esiintymisen tärkeydestä sivistyneessä yhteiskunnassa eritoten öiseen aikaan. Asianomainen poliisimies oli nimittäin luonteeltaan sävyisä ja maltillinen sekä kuului niihin ihmisiin, jotka ovat ottaneet onkeensa Lutheruksen katkismuksen ohjeen asioitten parhain päin kääntämisestä.

Ikävä kyllä meni kuitenkin hra Kenoseen, niinkuin edellä jo mainitsimme, ylpeyden henki, todennäköisesti kaikkien niiden henkien seuraamana, jotka olivat asuneet niissä korkeissa, pyöreävatsaisissa pulloissa, jotka johtokunnan jälki-istunnossa oli tyhjennetty, ja seuraavassa silmänräpäyksessä hän ajatteli, ettei se mitä ränttää tässä ruveta nöyristelemään ja keinottelemaan, sillä rohkeudella ja röyhkeydellähän tässä maailmassa muutkin näkyvät pisimmälle potkivan.

Hra Kenonen röyhisti siis rintaansa ja kysyi, millä oikeudella poliisi ryhtyy antamaan hänelle kysyvään muotoon puettuja alentavia huomautuksia pääkaupungin kadulla klo 3 jälkeen puolenyön?

Poliisi vastasi rauhallisesti tehtäviinsä kuuluvan pitää huolta siitä, ettei kukaan käytöksellään herätä pahennusta hänen vartioalueellaan.

Hra Kenonen nauroi ylimielisesti kovalla äänellä ja sanoi, ettei poliisi näytä olevan oikein perillä lakiasioista, jotka hän, hra Kenonen itse, tuntee kuin viisi sormeaan. Sillä pahennuksen herättämiseen kuuluu lain hengen ja kirjaimenkin mukaan, että on läsnä yleisöä, joka voi loukkautua. Ja koska ei kadulla tällä hetkellä ollut muita näkyvissä eikä kuuluvissa kuin hän ja poliisi, eikä heitä kahta voi sanoa yleisöksi, niin ei hra Kenonen mielestään saattanut tehdä itseään vikapääksi pahennuksen herättämiseen, vaikka huutaisi niinkuin palotorvi.

Poliisi vastasi, ettei aika eikä paikka ole sopiva lainopillisten kysymysten pohtimista ja selvittelemistä varten ja että viisainta, minkä hra Kenonen nykyhetkellä voi tehdä, on se, että hän pitää suunsa kiinni ja lähtee jatkamaan matkaansa ääneti kotiinsa. Poliisi lisäsi, ettei noin lihavan ja vanhan miehen arvonkaan mukaista ole käyttäytyä kuin katupoika.

Tästä hra Kenonen tunsi sydänjuuriaan myöten loukkaantuvansa ja alkoi rähisevällä ja riitaisella äänellä jatkaa lainopillisen puolen selvittelyä, äyhkäistyään ensin, ettei hänen lihavuutensa ensinkään kuulu esillä olevaan asiaan, ja mitä hänen ikäänsä tulee, niin on hän vielä kapalovauva Metusalemiin verrattuna.

Poliisin kärsivällisyys, joka todella oli ollutkin kunnioitettava, loppui viimeinkin, ja hän vei hra Kenosen poliisikamariin. Pahnoille hänen ei sentään tarvinnut joutua, kun ei edes horjunut, mutta hänen nimensä merkittiin kirjoihin, ja hänelle ilmoitettiin, että hänellä on tilaisuus seuraavana maanantaina raastuvanoikeuden edessä selvitellä kantaansa pahennuksen herättämiä kysymyksessä.

Raastuvassa hra Kenonen laajasti todisteli katsantokantansa oikeutta juriidiselta puolen katsottuna, jonka jälkeen hän sai sakkoa juopumuksesta ja rähinästä.

Hra Kenonen tuli raastuvanoikeudesta punoittaen kuin kukon heltta ja sanoi eteisessä istuville oikeudenetsijöille, että laki on tietysti niinkuin luetaan ja ettei hän viitsi mennä ylempiin oikeusasteisiin näin pienestä asiasta, koska hänen pöksynsä kyllä kestävät tällaiset kihnaukset.