XII

Kun hra Kenonen oli onnellisesti saatu vuoteeseen, johon hän silmänräpäyksessä nukkui, ja kun rouva Kenonen oli vääntänyt oven lukkoon ulkoapäin ja pistänyt avaimen taskuunsa, ryhtyi hän pommittamaan kapteenia kysymyksillä.

Kapteeni vastasi vältellen ja peräytyi omaan hyttiinsä sekä yritti syventyä laivakirjoihin, mutta rouva Kenonen, joka ei ollut sillä tuulella, että olisi jättänyt aloittamansa asian kesken, seurasi häntä sinnekin ja niin sanoaksemme asetti kapteenin seinää vasten.

Viiden minuutin kuluttua oli kapteeni kertonut kaiken mitä tiesi, sekä sitäpaitsi ilmoittanut, että laivalla on pärekori, jossa on kukko. Kukko oli tuotu laivalle juuri vähää ennen laivan lähtöä kaupungista, ja oli tuoja sanonut, että kukko on hra Kenosen parhaitten ystävien muistolahja armaasta erotessa. Tuoja, joka oli ollut pöhöttyneen näköinen, hyvinpuettu mies, oli nauranut ja sanonut, ettei kukkoa pidä antaa Kenoselle ennenkuin hänen lähtiessään laivasta, sekä vakuuttanut Kenosen kyllä persoonallisesti tuntevan tämän kukon, kunhan vain saa sen nähdä, ja silloin varmaankin riemastuvan suuresti.

Kolmen tunnin kuluttua heräsi hra Kenonen kukon kiekaukseen.

Nähdessään tuttavannäköisen kukon laivahytin pesukaapin kannella ummisti hra Kenonen silmänsä ja huokasi ajatuksissaan, että hän on kyllä kuullut eräitten näkevän kärpäsiä ja valkoisia hiiriä ja pieniä äijiä ynnä muita sellaisia, mutta kukkonäyistä ei hän ollut koskaan kuullut puhuttavan. Hra Kenonen teki itsekseen pyhän lupauksen, ettei hän tästälähin nauti mitään maitoa väkevämpää, korkeintaan sitruunalimunaatia, ja piti silmänsä pitkän aikaa kiinni.

Vihdoin arveli hän kukkoilmestyksen kadonneen, mutta se oli erehdys, sillä kun hra Kenonen jälleen avasi silmänsä, tepasteli kukko lattialla, noukkien sieltä joitakin murusia.

Hra Kenonen, joka tunsi kylmän hien kohoavan otsalleen, aikoi jälleen sulkea silmänsä, mutta samassa aukeni hytin ovi ja rouva Kenonen astui sisään kylmänä ja majesteetillisena kuin Yön Kuningatar.

Tunnin kuluttua laski laiva sen kaupungin laituriin, joka oli sen reitin päässä, ja kun kaikki muut matkustajat olivat astuneet laivasta maihin, ilmestyi hra Kenonenkin, kantaen kainalossaan kukkoa, jonka jalat olivat rihmalla yhteensidotut.

Kukko piti huomiotaherättävää meteliä, ja kun hra Kenonen näki laiturilla olevan väkijoukon, yritti hän kääntyä takaisin, mutta rouva Kenonen, joka tuli hänen perässään, teki ankaralla liikkeellä tämän aikomuksen tyhjäksi.

Hra Kenonen rukoili itkunsekaisella äänellä, että kukko pantaisiin vasuun, mutta rouva Kenonen vastasi jäätävän kylmästi, että vasu on joutunut hukkaan ja että kukko kyllä kulkee erinomaisesti hra Kenosen kainalossakin.

Hra Kenonen huokasi tavalla, joka olisi voinut liikuttaa jaguaariakin, mutta joka ei tällä kertaa saanut rouva Kenosen sydäntä heltymään. Ja painaen hatun niin syvälle silmilleen kuin mahdollista sekä tavattomasti vääristellen naamaansa, ettei häntä tunnettaisi, käveli hra Kenonen kiireellisin askelin, rva Kenosen seuraamana, kaupunginhotellia kohti, hirveästi kaakattava ja rapisteleva kukko kainalossa.

* * * * *

Rouva Kenosen järkähtämättömän vaatimuksen, että hra Kenosen olisi ollut kukko kainalossa matkustettava Helsinkiin asti, tekivät tyhjäksi rautatieviranomaiset, jotka kaikista rva Kenosen esityksistä huolimatta ja hra Kenosen salaiseksi, sanomattomaksi mielihyväksi pysyivät jyrkästi päätöksessään, että kukko oli pantava vasuun ja vietävä junailijavaunuun.

Mutta kun oli tultu Helsinkiin ja päästy Rautatietorille, otti rva Kenonen kukon vasusta, lahjoitti vasun ohikulkevalle köyhälle muijalle ja pisti kukon hra Kenosen kainaloon.

Sitten lähtivät he kulkemaan kotiin ja loppuselvityksiä kohti. Rouva Kenonen käveli oikealla puolen suorana, kylmänä ja järkähtämättömänä. Hra Kenonen käveli vasemmalla puolen kumarassa, kuin olisi yhdeksästoista vuosisata painanut hänen hartioitaan. Vasemmassa kainalossaan oli hänellä kukko, joka kirkkain silmin katseli pääkaupungin ihmeitä. Hra Kenosen oikeassa kädessä oli nenäliina, jolla hän lakkaamatta niisti nenäänsä, pitäen nenäliinaa niin leveänä, ettei hänen kasvoistaan näkynyt muuta kuin vähän silmiä.

Hra Kenosen ystäville ja tuttaville voidaan ilmoittaa, että hra Kenonen nyttemmin on ehdottomasti raitis. Hänellä on erään raittiusseuran jäsenkortti, jonka rouva Kenonen on panettanut kehyksiin hra Kenosen huoneen seinälle, ja erään toisen raittiusseuran kortti, jota hra Kenosen on aina pidettävä lompakossaan. (Rouva Kenonen tarkastaa lompakon kolmesti viikossa).

Mitä kukkoon tulee, niin teetti rouva Kenonen sille häkin ja ripusti häkin hra Kenosen huoneen ikkunaan.

Hra Kenonen koetti esittää, että kukon pitäminen asuinhuoneessa on vastoin poliisijärjestystä, mihin rouva Kenonen vastasi, että koska asuinhuoneissa saa pitää kanarialintuja ja papukaijoja, niin saa pitää kotimaista kukkoakin.

Viikon kuluttua se kukko kuoli äkkiä. Eräänä aamuna tavattiin se kylmänä vainajana häkkinsä pohjalla. Rva Kenonen tarkasti sen, löytämättä siitä kuitenkaan ulkonaisia väkivallan merkkejä.

Rouva Kenonen kääri kukon sanomalehteen ja vei sen eläinlääkärin tarkastettavaksi. Eläinlääkäri tarkasti sen ja ilmoitti, että kukko on saanut annoksen myrkkyä, joka olisi voinut riistää hengen täysikasvuiselta härältä.

Rouva Kenonen kääri kukon jälleen sanomalehteen ja vei sen täytettäväksi.

Nyt on se kukko täytettynä ja merkillisen elävän ja luonnollisen näköisenä hra Kenosen huoneessa kirjakaapin päällä puisella jalustallaan, ja niille vieraille, jotka pysähtyvät sitä ihmetellen katselemaan, selittää hra Kenonen sen olevan suuren harvinaisuuden, joka on löydetty "Pompeiuksen raunioista".