Makedonialainen helleniläisyys.

Aleksander suuri (336-323).

Aleksanderin nuoruus.

Alusta loppuun asti oli Aleksanderin elämässä jotain ihmeellistä ja erinomaista. Aristoteles, aikakauden suurin ajattelija, tuli hänen opettajaksensa. Filippos kutsuessaan häntä sanoi kirjeessään vähemmin kiittävänsä jumalia siitä, että hänellä oli poika, kuin siitä, että poika oli syntynyt Aristoteleen aikana. Tämän opettajan johdolla sai Aleksander tietoja, jotka asettivat hänet aikansa sivistyksen kukkulalle. Senpä tähden hän sanoikin saaneensa isältään elämän, vaan Aristoteleelta oppineensa sitä käyttämään. Aikaisin jo näkyi hänessä rohkeutta ja neuvokkaisuutta. Niitä hän näytti kesyttäessään hänen isällensä lähetettyä tessalialaista Bukefalos-ratsua, joka oli niin kipakka ja hurja, ett'ei kukaan uskaltanut nousta sen selkään. Kun moni jo turhaan oli yrittänyt ohjata hevosta, lähestyi Aleksander, tarttui Bukefalon suitsiin ja käänsi ratsun kohti aurinkoa, hän kun oli huomannut hevon pelkäävän omaa varjokuvaansa. Ripeästi hypähti hän nyt selkään ja hillitsi ratsua ja Bukefalos sitte nöyrästi totteli häntä, vaikk'ei koskaan toista ratsastajaa. Filippos ylpeillen pojastaan lausui silloin: "Etsi, Aleksander itsellesi toinen kuningaskunta; Makedonia on sinulle liian pieni!"

Aleksander Suuri.

Palava kunnianhimo liikkui aikaisin Aleksanderin mielessä. Kuullessaan kerrottavan isänsä voittoja lausui hän pahoillaan: "Isäni toden totta ei jätä minulle enää mitään tekemistä." Kun Aristoteles kertoi hänelle, että moni taivaankappale kyllä oli yhtä suuri kuin maakin, itki nuorukainen ajatellessaan, että hän luultavasti ei saisi noista monista maailmoista yhtäkään valloitetuksi. Enimmin kaikista kuolevaisista ylisteli hän Akilleuta onnelliseksi, koska hänellä oli ollut sellainen ystävä kuin Patroklos ja hänen kunniansa oli tehnyt kuolemattomaksi sellainen runoilija kuin Homeros. Ja tämän muinaisen laulajan runoelma olikin hänelle niin rakas, että hän sotaretkillään aina piti kanssansa Aristoteleen tarkastamaa Iliadin kopiota ja yöksi asetti sen päänsä alle miekkansa viereen.

Tulinen kiivaus, joka eksytteli verisiin kostotöihin oli jo alusta alkaen Aleksanderin luonteen pahin vika. Kun hän kahdenkymmenen vuoden ikäisenä nuorukaisena nousi isänsä kuoltua valtaistuimelle, uudistivat Tebe ja Atena entisen liittonsa Makedoniaa vastaan. Nopeasti kuin leimaus riensi Aleksander Tebeä vastaan, joka kiivaalla taistelulla valloitettiin. Kiukuissaan Aleksander hävitytti kaupungin kokonaan; ainoastaan temppeli säästettiin sekä se talo, joka oli ollut runoilija Pindaron omana. Atenalaiset, kauhistuen rangaistusta, joka oli kohdannut Tebeä, laittoivat lähettiläitä pyytämään Aleksanderilta rauhaa. Hän vaati, että hänelle annettaisiin kymmenen puhujaa, niiden joukossa Demostenes. Mutta eräs atenalainen Aleksanderin ystävä saattoi kuninkaan luopumaan siitä vaatimuksestaan. Atenan täytyi vain luvata pysyä vast'edes horjumattoman uskollisena Aleksanderille.

Persian valtakunnan valloitus.

Korintossa pidetyssä kokouksessa, jossa oli läsnä valtuutettuja kaikista Kreikan valtioista, päätettiin ryhtyä jo Filippon varustamaan sotaretkeen persialaisia vastaan. Ennen lähtöänsä Aasiaan päätti Aleksander kysyä neuvoa Delfin orakelilta; mutta kun hän saapui eräänä sellaisena päivänä, jota katsottiin onnettomaksi, ei temppelin naispappi suostunut istuutumaan kolmijalalle. Aleksander silloin otti rohkeasti hänet kiinni käsivarresta ja talutti istuimelle. "Poikani, sinä olet voittamaton", lausui papitar vähän äkeissään, kun näki, ett'ei vastusteleminen auttanut. Mutta silloin Aleksander päästi hänet irti ja lausui olevansa aivan tyytyväinen siihen orakeli-vastaukseen. Ennen lähtöään jakeli hän maatiluksia, kyliä ja kaupunkeja ystävilleen. Perdikkas, eräs Aleksanderin sotapäälliköistä, kysyi sen johdosta: "Mitäs sitte jää itsellesi?" Aleksander vastasi: toivo!

Kevään tultua purjehti Aleksander Hellesponton yli Vähä-Aasiaan. Hänen sotaväessään oli lähes 40,000 miestä, kaikki karastuneita ja hyvin harjautuneita sotilaita. Vanhan Trojan luona toimitti Aleksander juhlalliset leikkitaistelut Akilleun haudan ympärillä.

Persian kuningas Dareios Kodomannos osoitti sellaista halveksimista vihollistansa kohtaan, että kuultuaan Makedonian sotajoukon nousseen Aasian rannalle lähetti maaherroilleen käskyn ottaa kiinni Aleksander, antaa hänelle keppiä selkään ja toimittaa hänet väkinensä valtakunnan kaukaisimpaan maakuntaan. Noin 120,000 miehen suuruinen persialaisjoukko koottiin Granikos-joen varrelle Frygiaan (334) panemaan toimeen käskyä. Aleksanderin päälliköt eivät olisi lähteneet kaalamalla joen yli ryntäämään, mutta hän lausui: "Hellespontos häpeäisi, että on kantanut ylitsensä meidät, jos nyt pelkäisimme tätä pientä puroa." Hän syöksyi sotamiehinensä jokeen ja kaaloi onnellisesti ylitse. Lyhyellä taistelulla persialaiset kokonaan voitettiin ja heidän rikkailla aarteilla täytetty leirinsä joutui voittajan käsiin.

Granikon taistelun jälkeen valloitettiin helposti koko Vähä-Aasia. Otettuaan haltuunsa rantakaupungit marssi Aleksander sisämaahan, ja saapui Frygiaan Gordion-kaupunkiin. Siellä säilytettiin vanhoja kuninkaan vaunuja, joiden aisaan ies oli kiinnitetty hyvin mutkikkaalla solmulla. Vanha tarina kertoi, että ken aukasi solmun, oli pääsevä Aasian herraksi. Aleksander sivalsi miekkansa ja leikkasi yhdellä iskulla solmun rikki, sanoen: "Millä tavalla se auaistaan, ei merkitse mitään."

Tarsossa kääntyi Aleksander kovin sairaaksi, kun oli varomattomasti uinut Kydnos-joessa. Lääkäri Filippos oli tehnyt lääkejuoman. Silloin tuotiin kirje uskolliselta päälliköltä Parmenionilta, joka kirjoitti: "Älä luota Filippoon; persialaiskuningas on suurella rahasummalla lahjonut hänet ja luvannut tyttärensä hänelle puolisoksi." Mutta kun Filippos levollisesti astui sisään ja hyvästi kesti Aleksanderin tutkivan katseen, otti Aleksander toisella kädellään pikarin ja tyhjensi sen, samalla antaen toisella kädellään lääkärille Parmenionin kirjeen. "Paranemisesi vapauttaa minut", sanoi lääkäri, ja Aleksander parani.

Dareios oli tällä välin lähestynyt 600,000 miehen kanssa. Mutta pysymättä tasangolla, jossa olisi voinut levittää joukkonsa ja kokonaan piirittää makedonialaiset, siirtyi hän ahtaille poluille, joilla niin suuren ihmispaljouden oli vaikea liikkua. Tämän tyhmyyden syynä oli imartelevain hovimiesten lausuma pelko, että Aleksander pakenemalla ehkä pelastuu pian tapahtuvasta rangaistuksestaan.

Dareion kulku tapahtui seuraavassa järjestyksessä. Edellä kannettiin hopea-alttarilla tulta, jota persialaiset sanoivat pyhäksi ja ijankaikkiseksi. Sitte seurasivat magilaiset, laulaen maansa pyhiä lauluja. Näiden jälkeen astui 365 purpurapukuista nuorukaista. Heidän jäljessään vetivät valkoiset hevoset auringonvaunuja, joita vähän matkan päässä seurasi kahdentoista kansakunnan ratsuväki erilaisine aseineen ja tapoineen. Jäljempänä astui "kuolemattomain joukko", kymmenen tuhatta miestä, kalliimmin koristettuina kuin mitkään muut barbarit, sillä heillä oli kultaiset kaulavitjat sekä nutut koristettuna kullalla ja aluspuku jalokivillä. Vähän matkan päässä näistä marssi se viidentoista tuhannen suuruinen joukko, jota sanottiin "kuninkaan sukulaisiksi" ja joka oli koristeltu melkein naisten tapaan; heidän aseensa olivat komeat ja muotonsa ylellinen. Kammaripalvelijoita edellänsä ajoi sitte Dareios komeissa vaunuissa korkeammalla kaikkia muita; kullasta ja hopeasta tehdyt jumalankuvat koristivat vaunujen molempia sivuja. Jalokiviä loisti ikeen alta, jonka päällä seisoi kaksi kyynärän pituista jumalankuvaa, tehdyt puhtaasta kullasta. Kuninkaan puku oli ylellisen komea; mantteli loisti kullasta ja sapelin tuppi oli tehty jalokivistä. Kymmenen tuhatta keihäsmiestä seurasi häntä, joilla oli hopealla silatut ja kultakärkiset keihäät, ja näiden jäljessä kolmekymmentä tuhatta miestä jalkaväkeä. 600 jalan päässä ajoi Dareion äiti vaunuissa ja toisissa Dareion puoliso, joukko ratsastavia naisia seuranansa. Heidän jäljestänsä tuli muu sotajoukko kirjavassa epäjärjestyksessä.

Makedonialaisjoukko sen sijaan oli aivan toisen näköinen; ei miehet eikä hevoset loistaneet kullasta eikä kirjavista vaatteista, vaan olivat sen sijaan puetut rautaan ja vaskeen. Se joukko voi helposti sekä pysähtyä että marssia eteenpäin, sitä ei haitannut tarpeeton väki eikä liiat kantamiset.

Aleksander vei joukkonsa mitään häiriötä kohtaamatta ahtaan Issos-solan läpi. Suurella tasangolla solan suun pohjoispuolella seisoi Persian sotavoima. Kokenut päällikkö Parmenion, joka johti vasenta siipeä, koetti estää vihollista äkkiarvaamatta piirittämästä ja levitti sentähden rintamansa aina alas mereen asti. Oikealla siivellä ryhtyi Aleksander rohkeasti rynnäkköön ja eteni vastustamattomasti vihollisjoukkojen lävitse. Uljaasti riensi hän joukkonsa etupäässä Dareiota vastaan, joka istui vaunuissansa korkeammalla kaikkia muita ja siten kiihotti sekä omaa väkeänsä puolustukseen että vihollisia rynnäkköön. Siellä nyt alkoikin tulisin taistelu. Turhaan Dareion veli johti ratsumiehensä vaunujen eteen ja turhaan myöskin persialaisväen urhollisimmat päälliköt riensivät sinne; kaikki he kunnialla kaatuivat kuninkaansa silmäin edessä. Vaunuhevoset, joita oli pistelty keihäillä, joutuivat tuskasta raivoihinsa ja alkoivat hyppiä, niin että näytti kuninkaan täytyvän pudota vaunuista; silloin Dareios hyppäsi maahan ja peljäten muuten joutuvansa elävänä vihollisen käsiin nousi ratsun selkään ja kiiruhti pois taistelukentältä.

Silloin muutkin läksivät pakoon, heittäen pois aseensa. Makedonialaiset ajoivat voitettuja takaa ja saivat persialaisten valloitetusta leiristä suuren saaliin. Dareion äiti ja puoliso joutuivat Aleksanderin käsiin, joka heitä kohteli erinomaisen arkatuntoisesti.

Isson taistelun jälkeen saavutettiin menestys toisensa perästä. Koko Foinikia, paitsi Tyroa, antautui heti. Rohkealla sillan teolla yhdisti Aleksander saaren, jossa Tyros oli, mannermaahan ja siten saatiin viimein sekin valloitetuksi kiihkeän vastarinnan jälkeen. Vihoissaan tuosta itsepäisyydestä naulitutti kuningas 2,000 vankia ristiin ja 30,000 Tyron asujanta myötiin orjiksi. Palestina antautui vapaaehtoisesti ja Egyptissä otettiin Aleksander vapauttajana vastaan.

Oleskellessaan Egyptissä perusti Aleksander Nilin suuhun Aleksandrian, tulevan maailmankaupungin, ja teki retken Libyan hieta-aavikoille, jossa hän Ammonin papeilla julistutti itsensä jumalan pojaksi. Tällä välin kokosi Dareios Eufratin tasangolle lukemattoman sotajoukon. Saatuaan siitä tiedon palasi Aleksander Egyptin ja Syrian kautta sekä meni Eufratin yli. Suurella tasangolla Arbelan luona, lähellä vanhaa Nineveä, tapasivat armeijat toisensa.

Ennen taistelun alkua lähetti Dareios Aleksanderille kirjeen, tarjoutuen luovuttamaan sen puolen valtakuntaa, joka oli Eufratin länsipuolella, ja antamaan tyttärensä hänelle puolisoksi. Aleksander vastasi: "Kaksi aurinkoa ei voi paistaa rinnakkain taivaalla, eikä myöskään kaksi maailman-valtakuntaa vallita vierekkäin maan päällä." Parmenion silloin lausui: "Minä ottaisin tarjouksen vastaan, jos olisin Aleksander." Kuningas vastasi: "Niin minäkin tekisin, jos olisin Parmenion."

Vielä taistelun edellisenä aamuna makasi Aleksander niin raskaasti, että Parmenionin täytyi häntä herättää. "Herra," sanoi päällikkö-vanhus, "sinähän makaat, niinkuin jo olisimme voittaneet." "No emmekö sitte ole voittaneet," vastasi kuningas, "kun vihollinen kerran on edessämme?"

Aleksander johti nytkin oikeaa siipeä ja Parmenion vasempaa. Molempain siipien taistellessa riensi eräs persialainen ratsuosasto kiertotietä ryöstämään makedonialaisten kuormastoa. Parmenion sen huomattuaan lähetti heti sanansaattajan ilmoittamaan vaaraa kuninkaalle. Mutta Aleksander vastasi: "Mene takaisin ja sano Parmenionille, että jos voitamme, niin saammehan takaisin oman omaisuutemme, vieläpä anastamme vihollisenkin tavarat." Aleksander tunkeutui oikean siipensä etupäässä siihen paikkaan, jossa Dareios istui vaunuissansa. Kun Dareion ajaja, joka istui hänen edessänsä hevosia ohjaamassa, lävistettiin keihäällä, levisi persialaisarmeijaan huhu, että kuningas itse oli surmattu, ja siitä syntyi suuri häiriö.

Makedonialaisten vasen siipi oli Parmenionin johdolla täll'aikaa ahdingossa. Mutta viimein kuitenkin makedonialaiset pääsivät voitolle sielläkin, kun persialaiset menettivät rohkeutensa, kuullessaan kumppaniensa joutuneen tappiolle toisella siivellä. Siten tuli Aleksanderin voitto täydelliseksi.

Sitte seurasi läheisten tärkeäin maakuntain valloittaminen. Molemmat pääkaupungit, Susa ja Babylon, antautuivat heti ja voittaja sai niistä äärettömän saaliin. Aleksander kiirehti nyt Persepoliisen, koska sai kuulla asujanten aikovan ryöstää Dareion aarteet: hän ehtikin perille hyvään aikaan ja jakeli aarteet urhollisimmille sotilailleen. Mutta kohta Persepoliisen tultuaan hairahtui hän juovuspäissään poltattamaan kauniin kuninkaallisen palatsin, ollen itsekin sen sytyttämisessä osallisena. Pakomatkalla Baktraan kavalsivat Dareion omat palvelijansa ja surmasivat hänet. Aleksander ei suinkaan palkinnut murhamiestä, vaan päin vastoin jätti hänet Dareion äitille, joka hänelle kosti hirmuisesti. Mutta samalla Aleksander itse myöskin tahrasi saavutettujen voittojensa kunniaa kopeudella ja sopimattomalla julmuudella; Parmenionin poika Filotas mestattiin ainoastaan perusteettoman epäluulon tähden, ja kohta sai isäkin kärsiä saman kohtalon.

Indian retki. Aleksanderin kuolema.

Valloitettuaan Baktran päätti Aleksander lähteä retkelle Indiaan, jota maata silloin, niinkuin nykyaikaankin, katsottiin koko maailman rikkaimmaksi. Hän marssi pitkin Indus-jokeen laskevan Hydaspeen varsia. Kaikkialla ottivat läheiset ruhtinaat hänet vastaan alammaisuuden osoituksilla. Ainoastaan Poros-kuningas ei tahtonut taistelutta uhrata valtakuntaansa, vaan kokosi kaiken sotavoimansa ja läksi valloittajaa vastaan. Urhollisen puolustuksen jälkeen joutui hän, menetettyään taistelussa kolmatta kymmentä tuhatta miestä, tappiolle ja viimein vangiksi. Hänet vietiin Aleksanderin eteen, joka häneltä kysyi, millaista kohtelua hän toivoi. "Kuninkaallista", vastasi Poros. "Mutta etkö pyydä mitään enempää?" kysyi vielä Aleksander. "En," vastasi Poros, "sana kuninkaallinen käsittää kaikki." Ihmetellen tätä sielun ylevyyttä, jota ei edes vastoinkäyminenkään näyttänyt voivan kukistaa, antoi Aleksander hänelle takaisin valtakuntansa, vieläpä sitä suurensikin uusilla maakunnilla.

Voitettuaan Poron marssi Aleksander sisämaahan, jossa asuvaiset rauhalliset kansat eivät tehneet sanottavaa vastarintaa. Saavuttuaan lähelle erästä kaupunkia, jossa joukko bramaaneja (indialaisia viisaita) oli koossa, halusi Aleksander puhella heidän kanssansa ja lähetti sitä varten heidän luoksensa filosofi Onesikriton. Hän tapasikin viisitoista bramaania, jotka seisoivat liikahtamatta koko päivän auringon noususta laskuun asti ja sitte yöksi palasivat kaupunkiin. Onesikritos taivutti erään heistä, Kalanon, lähtemään Aleksanderin luo, ja tältä bramaanilta kuningas suurella mieltymyksellä kuuli monta kohtaa bramaanein salaperäisestä opista. Tämä Kalanos, sittemmin tuntien vanhuudenheikkoutensa enenevän, päätti kansansa tavan mukaan itse elämänsä. Hän näet teki itse rovion ja sanottuaan jäähyväiset nousi sille palamaan.

Aleksander marssi edelleen aina Hyfasis- (Bejah-) joelle asti. Sotamiehet olivat jo kauan tyytymättöminä seuranneet häntä ja alkoivat nyt julki kinastuksen, kun hän aikoi mennä vielä senkin joen yli, sekä jyrkästi vaativat paluumatkalle lähtöä. Aleksander silloin vimmassa pysyi kolme päivää teltassaan, mutta viimein hän huomasi välttämättömäksi taipua ja antoi, vaikka harmissaan, paluukäskyn.

Laivaston johtaja Nearkos purjehti pitkin Aasian rantaa Persian lahteen. Aleksander sill'aikaa maajoukon kanssa marssi pitkin Gedrosian polttavia hieta-aavikoita. Vaunut siellä upposivat hietaan, juhdat kuolivat ja moni sotamieskin nääntyi janoon. Kerran olivat sotamiehet löytäneet jostakin vuorenkolosta vähän vettä ja toivat sen kuninkaalle. Aleksander kuitenkin kaatoi veden maahan, sanoen: "Liian vähä tätä on jakaa kaikille."

Palattuaan koetti Aleksander sulattaa yhteen makedonialaisia ja persialaisia. Hän itse otti puolisokseen Dareion vanhimman tyttären Statiran ja naittoi ystävälleen Hefaistionille nuoremman sisaren. Kahdeksan kymmentä päällikköä naitettiin ylhäissukuisten persialaisnaisten kanssa ja myöskin alhaisempia makedonialaisia taivutettiin suurilla palkinnoilla, koko 10,000 miestä, ottamaan persialaisia naisia vaimoikseen.

Suosio, jota Aleksander osoitti persialaisille alammaisilleen, teki heti makedonialaiset tyytymättömiksi. Mutta kun hän ilmoitti aikeensa lähettää kotiin ne sotamiehet, jotka eivät enää kyenneet palvelemaan, alkoi julki meteli ja kaikki pyysivät yht'aikaa eroa. Aleksander heti otatti kiinni ja mestautti kolmekymmentä kapinoitsijaa ja lausui vihan voimalla muille: "Menkää nyt ja kertokaa kaikkialla, että olette hyljänneet kuninkaanne ja jättäneet hänet voitettujen barbaarien suojeltavaksi." Ja sitte hän sulkeutui palatsiinsa, eikä näyttäytänyt kahteen päivään. Kolmantena päivänä, kun jo päällikköjen virat oli annettu ylhäisimmille persialaisille, rukoilivat makedonialaiset polvillaan kuninkaalta anteeksi ja saivatkin.

Suuria valloituksia mietiskellen oleskeli Aleksander viimeisen ikävuotensa Babylonissa, jonka hän aikoi tehdä uuden valtakuntansa pääkaupungiksi. Siellä hän otti vastaan vierasten kansain lähettiläitä ja suunnitsi suurenmoisia sotaretkiä kauas skytialaisia, Kartagoa, jopa Italiaakin vastaan. Mutta samalla hän antautui irstaisuuden valtaan ja vietti yöt päivät ylellisissä juomingeissa. Valvottuaan kerran koko yön kääntyi hän tautiin. Tuntien voimansa riutuvan antoi hän sinettisormuksensa eräälle päällikölleen Perdikkaalle. Tämän kysyessä, kuka oli tuleva kuninkaan seuraajaksi, vastasi hän: "Arvokkain." Hänet haudattiin hänen perustamaansa Aleksandriaan.

Aleksanderin alapäälliköt, joita on sanottu diadokeiksi (vallan jakajiksi), taistelivat keskenään vallasta ja perustivat Aleksanderin valtakunnan lohkaistuista osista uusia kuningaskuntia.

Diadokein aika.

Helleniläinen sivistyspiiri.

Varsinaiseen Kreikanmaahan näyttivät Aleksanderin sotaretket ja hänen kuolemansa jälkeiset taistelut hyvin vähän koskeneen. Mutta nämä tapaukset vaikuttivat, että Kreikanmaalle jäi ainoastaan ala-arvoinen sija suuressa helleniläismaailmassa, joka nyt avautui. Silloisen sivistyksen emämaana ja suurien muistojen kotona pidettiin sitä kuitenkin aina kunniassa.

Arvokkaimpana Kreikan valtioista oli edelleenkin Atena, taiteen ja sivistyksen pääpaikka. Siinä kaupungissa vallitsi yhä Perikleen henki. Akropolis-kukkulalta loisti Atena-jumalattaren kuvapatsas maailman kauneimman temppelirakennuksen ylitse. Propylaiain pylväskäytäviä pitkin astuivat öljylehväseppeleillä koristetut nuorukaiset ja neitoset panatenaiain juhlasaatossa. Teaatterissa esitettiin Aiskylon, Sofokleen, Euripideen ja Aristofaneen näytelmiä. Pnyksiltä kaikuivat puhujain sanat kuuntelevalle ihmisjoukolle. Akademian ja Lykeionin metsiköissä keskustelivat viisaat miehet oppilastensa kanssa tieteen suurimmista totuuksista. Elämässä ja tavoissa pysyi täällä, tapain turmeluksen yhä karttuessa, vähäinen jäännös muinaisajan yksinkertaisuutta ja puhtautta. Tebe kohosi vähäksi ajaksi jälleen kukistuksestaan. Lännempänä kolkossa ja yksinäisessä vuoriseudussa oli Delfi ja sieltä kysyivät helleniläiset vielä neuvoa orakelilta, sinne kokoutui hurskasten neuvonkysyjäin anteliaisuudesta suunnattomat rikkaudet. Vielä lännempänä asuivat soiden ja vuorien keskellä hurjat aitolilaiset, kohoten Aleksanderin kuoleman jälkeen melkoisen varakkaiksi ja urhollisuudestaan peljätyiksi.

Istmos-taipaleella oli Korintos kehittynyt maailman mitä vauraimmaksi kauppakaupungiksi, mutta rikkauden mukana seurasi myöskin kaikenlainen ylellisyys. Alussa oli kaupungissa kauan makedonialainen varustusväki uhkaavaisena koko Kreikanmaalle. Argos, vaikka tosin ilman valtiollista merkitystä, oli kauan eräänä kaunotaiteiden pääpaikkana. Spartta oli vaipunut; Lykurgon lait olivat suureksi osaksi unhottuneet; maatilukset olivat kokoutuneet joidenkuiden rikasten sukujen käsiin ja muu kansa eli köyhyydessä. Kuninkaat Agis ja Kleomenes koettivat tehokkaasti uudistaa vanhaa yhteiskunta-järjestystä, mutta turhaan, ja sitte Spartta vähitellen turmeltui rosvovaltioksi. Pohjoisrannalla sen sijaan tekivät Akaian kaksitoista kaupunkia voimakkaan liiton, joka varsinkin sitte tuli mahtavaksi, kuin Aratos (245) pääsi sen johtajaksi (strategoksi); Korintos ja Boiotia yhtyivät silloin liittoon ja myöhemmin myöskin Atena. Siten tuli Akaian liitto Hellaan etevimmäksi vallaksi.

Makedoniassa oli neljänä ensi vuonna Aleksanderin kuoleman jälkeen Antipater valtakunnan-hoitajana. Monien riitojen jälkeen anasti hänen poikansa, väkivaltainen Kassandros, hallituksen ja osoitti sitte verenhimoista kovuutta hävittäessään Aleksanderin sukua. Kun säännöllinen vallanperimys vasta myöhään tuli toimeen, oli jokaisessa hallitsijan muutoksessa kauan levottomuksia ja mylläköitä. Trakian villien asujanten keskuudessa alkoi helleniläinen sivistys vähitellen levitä. Siellä oli kauimpana Bosporon rannalla rikas kauppapaikka ja mahtava yhteiskunta Byzantion.

Vähä-Aasian länsirannalla viljavissa ja hyvin viljellyissä seuduissa kukoistivat vielä helleniläiset siirtopaikat. Miletos, joka oli persialaissotain aikaan ollut maailman etevimpiä kauppakaupunkeja, oli tosin jo vähän vaipunut silloisesta kukoistuksestaan, mutta tärkeä vaikutusvalta sillä sentään vielä nytkin oli. Efesos sitä vastoin oli kasvanut; komea Artemiin temppeli, joka paloi samana yönä, kuin Aleksander syntyi, rakennettiin jälleen entiseen loistoonsa. Smyrna, jonka Aleksander uudestaan perusti, vaurastui kohta Vähä-Aasian tärkeimmäksi kauppapaikaksi. Aleksanderin kuoltua syntyi monta pikku valtakuntaa, joissa helleniläinen sivistys vallitsi. Sellaisia oli Pergamos samannimisine pääkaupunkineen (lähellä vanhaa Trojaa) luoteisrannalla. Sen maan kuninkaat olivat kuuluisat tieteiden rakkaudestaan, jota sinne koottu suuri kirjasto todistaa. Kun papyruksen tuonti tuli estetyksi, keksittiin täällä sittemmin niin tärkeäksi käyneen pergamentin teko eläinten nahoista. Pohjoisrannalla olivat Bitynian ja Ponton valtakunnat, edellisessä pääkaupunkina Nikomedia; sisämaassa Kappadokia ja Armenia. Etelärannan ulkopuolella oli Rodos-saari mahtavana ja itsenäisenä kauppa-tasavaltana. Samannimisessä, lujasti linnoitetussa pääkaupungissa kukoistivat rauhalliset toimet ja kaunotaiteet. Kuuluisa oli suuren suuri Rodon kolossi, vaskinen Apollonin kuva, joka seisoi toinen jalka toisella, toinen toisella sataman haarakkeella ja oli niin suuri, että laiva pääsi täysissä purjeissa laskemaan jalkojen välitse.

Syriaan perusti Aleksanderin sotapäällikkö Seleukos mahtavan ja kauan pysyvän valtakunnan, johon Palestinakin kauan kuului. Siellä syntyi loistavia, sivistykseltään helleniläisiä kaupunkeja, joista etevimmät olivat Antiokia ja Seleukeia.

Egypti tuli Aleksanderin päällikön Ptolemaion aika kukoistavaksi valtakunnaksi, jonka kuninkailla oli yhä edelleenkin sama nimi. Tästä valtakunnasta ja sen kukoistavasta pääkaupungista kerrotaan kohta laveammin.

Mustameren rannoilla oli helleniläisiä kaupunkeja, enimmäkseen Mileton siirtopaikkoja, ikäänkuin sivistyksen majakka tulina tiettömissä metsäseuduissa ja raakalaisheimojen keskellä. Ne harjoittivat tuotteliasta kauppaa lähikansain kanssa, vaihtaen heiltä turkiksia ja merenkultaa (bernsteiniä). Etevin tämän kaupan varastopaikka oli rikas Byzantion.

Lännen puolella oli Italian etelärannalla niin paljo kreikkalaisia siirtopaikkoja, että sitä seutua yleensä sanottiin "Suur-Kreikaksi". Huomattavin niistä oli rikas, ylellisyydessä elävä Tarentum. Sisilian koko itäpuolta hallitsi mahtava Syrakusa, joka oli kehittänyt voimansa lakkaamattomissa sodissa Kartagoa vastaan.

Aleksandrian mahtavuus.

Helleniläistyneistä valtakunnista, jotka syntyivät Aleksanderin kuoleman jälkeen, ei mikään kehittynyt niin kukoistavaksi kuin Ptolemaiojen kuningassuvun hallitsema Egypti. Molemmat ensimmäiset Ptolemaiot olivat rauhalliset ja suosivat kauppaa ja teollisuutta, tieteitä ja taiteita. Kolmas hallitsi samaan tapaan, mutta oli myöskin voitollinen sotapäällikkö ja valloittaja. Hänen aikanaan oli valtakunnan mahtavuus suurin.

Aleksandria, valtakunnan äsken perustettu pääkaupunki, kasvoi jo ensimmäisten Ptolemaiojen aikana itämaiden suurimmaksi, komeimmaksi ja rikkaimmaksi kaupungiksi. Elämä ja tavat olivat täällä kreikkalaiset, vaan muissa valtakunnan osissa viisasti säilytettiin ja uudistettiin suuri osa siitä yhteiskuntajärjestyksestä ja niistä tavoista, jotka olivat vallinneet muinaisten egyptiläis-faraoiden aikana.

Kaupunki oli vähän matkan päässä eräästä Niilin suurimmasta suuhaarasta, pitkällä maankielekkeellä, joka sulki sisäpuolellensa neljä eri satamaa. Etevimmän eli "suuren sataman" vierellä oli lujasti linnoitettu ja muurilla muusta kaupungista erotettu osa Brukeion. Siinä seisoi meren rannalla muhkea ja komea kuninkaallinen palatsi. Vähän matkan päässä siitä, samoin meren rannalla, oli Aleksanderin hautarakennus, sekin muhkean kartanon kaltainen. Lähimmässä viereisessä kaupunginosassa yleni komea Serapeion, temppelirakennus, pyhitetty muinaisegyptiläiselle jumalalle Serapiille, jonka palvelus nyt oli yhteinen helleniläisille ja egyptiläisille. Suuren sataman vieressä oli myöskin Rakotis-niminen kaupunginosa, juutalaisten asuinpaikka, joita suurin joukoin muutti Aleksandriaan. Kauimpana lännessä sijaitsi "hautakaupunki" (nekropolis), kallioihin hakattuja katakombeja sekä niiden yhteydessä palsamoimista varten aiotut rakennukset.

Aleksandrian suuruus oli muinaisaikaan hyvin kuuluisa. "Kun minä", kirjoittaa eräs, joka oli kaupungin nähnyt omin silmin, "astuin sisään aurinkoportista, huikenivat silmäni komean kaupungin näöstä. En ole koskaan ennen nähnyt mitään niin ihanaa. Aurinkoportista kulki kummallakin puolella pylväskäytävä suorassa linjassa kuuportille. Keskellä näin avaran torin, johon lukemattomia katuja yhtyi, ja kaikki ne kadut olivat tungokseen asti täynnä ihmisiä, ikäänkuin kaikki kansa olisi ollut matkustamassa. Hyvän aikaa käveltyäni saavuin Aleksanderin kaupunginosaan ja luulin näkeväni ihan toisen kaupungin, sillä niinkuin äsken näin äärettömän pitkiä, suoria pylväskäytäviä, niin oli niitä täälläkin, mutta kaarevia ja mutkikkaita niin pitkälle, kuin silmä kantoi. Kaksi ilmiötä näytti minästä ihmeelliseltä: että niin suuri kaupunki oli kaikkialta niin kaunis ja että kaupungin suuruus näytti niin hyvin vastaavan asujanten paljoutta." Aleksandriassa kihisi monenmoisia kansakuntia ja siellä kuului erilaisimpia kieliä. Kreikkalainen sivistys ja kreikkalaiset tavat kuitenkin pääsivät vähitellen valtaan. Väkiluku näyttää kaupungin kukoistusaikana olleen noin yksi miljoona.

Vilkas teollisuus pani kaikki voimat liikkeelle. "Täällä ei kukaan elää joutilaana", kirjoittaa toinen siellä kävijä samalta ajalta; "eräs puhaltaa lasia, toinen tekee purpuraa, kolmas papyrusta, kaikki kehräävät ja kutovat; he näyttävät osaavan ja harjoittavan kaikkia mahdollisia taitoja." Edullisen asemansa tähden tuli Aleksandria kohta itämaisen kaupan suureksi varastopaikaksi. Faraoiden tekemää ja Ptolemaiojen jälleen aukasemaa kanavaa myöten Niilin itäisimmästä suuhaarasta Punaiseenmereen tuli mukava purjehdustie Indiaan, jonka tuotteita tätä kautta tuotiin Aleksandriaan ja sieltä sitte levitettiin yli koko sivistyneen maailman. Paljon käytettyjen karavaanimatkueiden kautta oltiin yhteydessä Damaskon, Arabian ja Sisä-Aasian kanssa. Toiselle taholle purjehtelivat Aleksandrian kauppalaivat pitkin Välimeren rantaa kukoistavaan kauppakaupunkiin Kyreneen ja rikkaasen, mahtavaan Kartagoon asti. Kauppaa harjoittivat paraastaan juutalaiset, siten vaurastuen hyvin varakkaiksi, mutta myöskin vetäen päällensä maan omain asujanten vihan, joka usein puhkesi verisiksi meteleiksi.

Ensimmäiset Ptolemaiot olivat suuret taiteen ja tieteen suosijat. Heidän turvissaan kehittyi täällä lavea yleissivistys jossa itämainen luonne sekautui yhteen helleniläisen kanssa. Rakennusmestarit ja kuvanveistäjät kilvan kaunistelivat kaupunkeja temppeleillä ja palatseilla, jumalain kuvapatsailla ja muilla kuvilla. Kreikkalaisen muodon-täydellisyyden ohella esiytyi täällä itämainen mieltymys liioittelemiseen, haaveksimiseen ja suunnattomaan suuruuteen. Täällä kukoisti "aleksandrialainen" runous, joka milloin osoitti aikakauden komeilevaa opillisuutta ja liikanaista hienostusta, milloin tavoitteli luonnontilaan ja muinaisaikaan palaamista. Kuuluisimmaksi tuli aleksandrialaisten tieteellinen tutkimus. Ptolemaios II perusti museionin (museon). jonka suuri kartano kohosi lähelle hallituspalatsia. Täällä elätettiin oppineita miehiä, jotka koko ikänsä kuluttivat syvällisiin tutkimuksiin. Etenkin heitä varten koottiin suuri Aleksandrian kirjasto, joka säilytettiin osaksi museionissa ja osaksi myöskin serapeionissa ja joka sisälsi kaukaisimpainkin maiden etevimmät kirjalliset tuotteet. Täten opittiin Aleksandriassa tuntemaan indialaisia kirjoja. "Seitsemälläkymmenellä" tulkitsijalla käännätettiin vanha testamentin kirjat Hebrean kielestä kreikaksi. Paljo hieroglyfikirjoituksia koottiin muinaisegyptiläisen pappissivistyksen ajoilta. Mutta enimmin tietysti kokoutui tänne helleniläisen opin ja terävä-älyisyyden kirjallisuustuotteita. Monipuolinen oli todellakin oppineiden aleksandrialaisten toimeliaisuus. Maneton tutki Egyptin vanhinta historiaa, Eratostenes perusti tieteellisen tähtitieteen ja Eukleides kirjoitti mittaustieteen oppikirjan, jota vielä meidän aikoinammekin käytetään. Tieteellisillä voitoillaan ovat aleksandrialaiset tutkijat paljon vaikuttaneet seuraaviin aikoihin.

Pitkällisen rauhan aikana kehitellen kotoisia elinkeinoja pysyi Egyptin valtakunta kauan varsin voimakkaana. Erääsen aikaan vallitsi se Syriaa ja Palestinaa, ulotti valtaansa ja vaikutustansa syvälle Sisä-Afrikkaan ja vallitsi hedelmällistä Kyrenen rannikkoa. Kreikan pikku valtioiden monissa riidoissa oli Egyptin kuningas mahtavana ja usein käytettynä välittäjänä. Aratos piti häntä tukenaan, Spartan kuningas Kleomenes kuoli vankina Aleksandriassa, Rodon ja Byzantionin kanssa tehtiin likeiset liitot. Paljo sekä Kreikan kaupunkien että monen barbaarikansan lähettiläitä oleskeli aina Aleksandriassa.

Vielä sittekin, kuin Egyptin valtakunnan vauraus väheni ja se viimein kukistettiin, säilyi Aleksandrian kukoistus ja kesti vielä Rooman vallan aikanakin.