← Table of contents
Historiallinen lukukirja

Esipuhe.

Aatto Suppanen translation

Historiallisen lukukirjan tarve suomenkielisten koulujen oppilaille lienee yleisesti tunnustettu. Tähän asti on yksinomaan ollut käytettävänä Gruben Kertomuksia. Mutta vaikka ne suomalaisessa puvussaan ovatkin hyvin ansiokkaat, täytyy kuitenkin myöntää, että ne koululaisille ovat liian laveat, samoin kuin ne kokonaisuudessaan ovat heille myöskin liian kalliit. Ainiaan tarkoittaen suomenkielisen kirjallisuuden edistystä pyysi kustantaja allekirjoittanutta valitsemaan jotakin teosta, joka soveltuisi suomennettuna nuorison käytettäväksi lukukirjana historian oppikirjan ohella. Valinta oli varsin helppo, kun monessa maamme ruotsinkielisessä opistossa Otto Sjögrenin teosta "Historisk läsebok för skolan och hemmet" jo kauan on hyvällä menestyksellä käytetty ja se myöskin esitystapansa sujuvaisuuden, hyvän valintansa ja jotenkin soveliaan kokonsa tähden puolusti itseään. Tämä lukukirja onkin siis yleensä vain suomennos mainitusta teoksesta. Ainoastaan huomaamattomuuden virheet sekä sitä tätä muuta, joka ei näyttänyt aivan luotettavalta, on oiaistu, ja muutamia kappaleita, joita katsottiin tarpeellisiksi, pantu lisäksi, enimmäkseen Grubesta. Toivottavasti ei kirja näistä muutoksista ja lisäyksistä ole ainakaan tullut huonommaksi. Sen ansioita on sekin, että, vaikka sen laajuus on suurempi kuin ruotsalaisen, hinta kuitenkin on asetettu melkoista huokeammaksi kuin sen. Suomennostyön on Aatto S. tehnyt taitavalla kädellä. Hänen omansa on myöskin tässä käytetty vanhain nimien kirjoitustapa, jonka pitäisi luonnollisuudellaan ja selvyydellään voivan tyydyttää.

Elokuussa 1888.

Axel Bergholm.

Explore with AITake your curiosity a little further.

Reading settings