Egyptiläiset.

Niilin kostuttamana on Egypti siitä joesta saanut omituisen luonteensa. Niili tulee Sisä-Afrikan järvistä, saa Abessinian vuoristoista monta sivujokea ja kokoutuu suureksi leveäksi kymiksi Nubian pengermaassa, jossa se syöksyy alas monesta äkkijyrkästä koskesta. Tyynenä ja rauhallisena juoksee se sitte etelästä pohjoista kohti läpi Egyptin, joka on kummallakin puolella ikäänkuin tämän mahtavan kymin vehreänä kehyksenä; lähellä suutansa jakautuu joki moneen haaraan ja muodostaa matalan deltan eli suistomaan. Niilin vesi alkaa nousta kesäkuussa ja on tulvillaan yli maan heinäkuusta syyskuuhun asti. Siihen aikaan on maa järvenä, josta kaupungit ja korkeimmat kukkulat pistävät ylös kuin saaret. Kun vesi jälleen aleten vetäytyy joen äyrästen väliin, jää siitä jäljelle lihavaa mutaa, joka sangen suuresti edistää maan hedelmällisyyttä. Kanavilla ja keinotekoisilla suluilla leviteltiin jo vanhimpina aikoina tulvavettä ja sen siunausta etäisimpiinkin paikkoihin. Niinpä tuli Egypti aikaisin varsin viljavaksi maaksi; maanviljelys, varsinkin vehnän viljelys, oli jo historiallisen ajan alussa hyvin vaurastunut.

Egyptissä oli kolme pääosaa: Ylä-, Keski- ja Ala-Egypti. Ylä-Egyptissä oli kaupunki Tebe, Keski-Egyptissä Memfis ja Ala-Egyptissä Sais, kaikki kolme olleet hallitsijain asuntoina, kukin eri aikanansa.

Asujamet olivat sekautuneet eri roduista. Vanhimmat asujamet olivat osaksi mustat iholtaan. Heidät kukisti aikaisin eräs Aasiasta tullut, valkoiseen rotuun kuuluva heimo, joka vähitellen levitti omaa sivistystänsä etelään päin pitkin Niilin rantoja. Kieli, jota muinoin puhuttiin, oli koptinkielen kaltaista, joka ei vieläkään ole kokonaan hävinnyt.

Memfiin valtakunta (4000-2100 e.Kr.).

Jo vuonna 4000 e.Kr. oli Egypti järjestettynä kuningaskuntana, jonka hallitsija asui Memfiissä. Siellä hallitsi toinen toisensa jälkeen kymmenen kotimaista hallitussukua, yhteensä toista tuhatta vuotta. Sitte oli jonkun aikaa sisällisiä levottomuuksia ja viimein ulkomaista herruutta.

Egyptin jumalanpalvelus.

Hallitsevaa heimoa itseään johti mahtava ja elämän kaikkiin suhteihin syvälle vaikuttava papisto, joka muiden asujanten rinnalla oli salaperäisenä, erotettuna säätynä. Pappien herruus oli rasittava, matta monessa kohdassa myöskin edullinen. He viimein vaivuttivat kansan taikuuteen ja sokeaan vääräuskoisuuteen. Mutta hurja vallattomuus kukistui alun-pitäin uskonnon kautta; korkeamman, yliaistillisen maailman ajatus heräsi ja totuttiin tottelemaan siveellisesti järjestäviä voimia. Täten kehittynyt uskonto oli hyvin kirjava luonnonpalvelus; jumalat näet olivat luonnon ja yksityisten luonnon-esineiden vertauskuvia (symbooleja). Niinpä kannettiin kiitollisuusuhria Niilille ja hedelmälliselle maalle, auringolle ja yön kirkkaille tähdille; pelosta kumarruttiin myöskin luonnon hävittävien voimain eteen. Etevimpiä jumaloita olivat Osiris, Ftah ja Amun.

Egyptiläisen temppelin sisus.

Osiris on käsitetty Niilin ja hänen puolisonsa Isis Egyptinmaan vertauskuvaksi. Voitollisena, niin kertoo jumalaistaru, hallitsi Osiris kauan puolisonsa kera maata, mutta hänen veljensä Set eli Tyfon, joka oli mätäkuun polttavan kuumuuden hallitsija, hyökkäsi viimein hänen päällensä ja karkoitti hänet. Sitte hallitsee Set; 72 gasellia vaunujensa edessä, kulkee hän läpi maan, ajaen edellään tulta purskuvia hevosia. Vankeudessa kovasti kohdeltu Isis valittaa janoa. Osiris, joka on paennut, palaa takaisin; hänen paluupäiväänsä vietettiin joka vuosi Egyptissä suurena juhlana, jolloin sulut avattiin esiin vyöryville vesijoukoille. Mutta Set, liitossa Aitiopian kuninkaan kanssa, vangitsee Osiriin siten, että kavalasti taivuttaa hänet astumaan arkkuun ja sitte paiskaa kannen kiinni hänen päällensä. Jumalan ruumis hakataan kappaleiksi ja viedään kauas pois. Surren etsii Isis puolisonsa ruumista, löytää sen ja vie takaisin Egyptiin. Tällä välin on heidän molempain poikansa Horus kasvanut; voitollisesti kukistaa hän Tyfonin ja kostaa isänsä puolesta. Hän perii maanpäällisen jumalais-valtakunnan, mutta Osiris, joka jälleen virkoaa henkiin, perustaa eri valtakunnan maan alle ja hallitsee siellä vainajain sieluja.

Osiriin tarun ovat kertoneet kreikkalaiset kirjailijat, jotka ehkä ovat sen huonosti käsittäneet ja väärin kirjoittaneet. Kuitenkin lienee se yksityiskohdissaankin alkuansa tarkoittanut Niiliä ja Egyptinmaata. Toisen selityksen mukaan on Osiris nouseva aurinko, Isis aamunkoitto ja Horus puolipäivän aurinko; heidän vihollisensa Set on silloin yön pimeys ja hänen puolisonsa Neftys auringonlasku.

Ftahia, tulen jumalaa, palveltiin Memfiissä valon isänä, joka "vierittelee munaansa (aurinkoa) taivaalla". Hänen vertauskuvanansa oli kovakuoriainen, jota siis pidettiin pyhänä ja usein kuvattiin vierittämässä muniansa lannassa. Härkä oli Apis nimellä hänelle pyhitetty, ja tästä kehittyivät omituiset uskonnolliset menot. Määrättyjen vuosien kuluttua tuotiin näet Apis esiin mustan härjän muodossa, jolla oli valkoinen nelikulma otsassa, kotkan kuva seljässä ja kuoriainen kielessä. Etelä-Egyptistä, jossa sitä ensin näytettiin, vietiin se suuren pappijoukon ympäröimänä suurilla juhlallisuuksilla Memfiisen Apis-temppeliin. Kalliita mattoja oli levitetty tielle, jota myöten härkä astui komeilla peitteillä verhottuna; papit, jotka sitä saattoivat, lauloivat pyhiä lauluja, ja yli koko maan vietettiin ilojuhlia. Apista elätettiin sitte temppelissä ja hänen kuoltuaan pidettiin surujuhlia.

Amun-Ra, auringon jumala, oli Ylä-Egyptissä jumalanpalveluksen pääesineenä. Jumalaistaru kertoo, mitenkä hän tarkoilla aseillaan kaatoi jättiläiskäärmeen Apapin, pimeyden jumalan. Aurinkoa ajateltiin hänen laivaksensa, jolla hän purjehti taivaan valtamerta. Kaksitoista kiertotähteä oli hänellä palvelijoina, ja tähtisikeröt (konstellatsionit) kuuluivat hänen taruunsa. Koska aurinko kulkee oinaan tähdistön läpi, kuvattiin Amun-Ralla olevan oinaan pää.

Aurinkovuoteen perustuvan ajanluvun vertauskuvana oli Foinix-lintu, joka kuvasi kautta katoavien vuosisatain yhä jatkuvaa aikaa. Hän eli, kertoo tarina, 500 vuotta, joiden kuluttua hän itse teki rovionsa ja siinä poltti itsensä; mutta rovion liekeistä nousi uusi nuorentunut Foinix, yhtä kaunis kuin entinenkin.

Eläinmaailman katsottiin olevan yhteydessä jumaluuden kanssa ja esittävän vertauskuvia siitä. Niilin krokodiileja pidettiin muutamissa paikoissa pyhinä, ja Memfiissä oli niillä komea temppeli, mutta samalla kannettiin myöskin kiitollisuusuhria ikneumonille, joka syö krokodiilin munia. Pyhä oli ibis-lintu, joka näyttäytyy silloin, kuin Niilin vesi on korkeimmillaan, ja jota sentähden tervehdittiin palaavan Osiriin sanansaattajana. Pyhiä olivat myöskin kissat ja koirat; tulipaloissa egyptiläiset ennemmin huolehtivat kissojen pelastamista kuin tulen sammutusta; kun koira kuoli, ajelivat talon asukkaat päänsä, niinkuin rakasta sukulaista surressa.

Egyptin uskonnon etevimpiä vertauskuvia oli sfinksi, makaavan leijonan kuva, jolla oli ihmisen tai välistä oinaan pää. Tämän ihmeolennon merkitys oli salaperäinen. On huomautettu, että tuo omituinen ihmis- ja eläinmuotojen yhdistys osoittaa egyptiläisten uskonnon ja maailmankäsityksen laatua. Niinpä he ottivat eläinmuodot avuksi myöskin jumaliansa kuvatessaan. Osiris sai härjän, Isis lehmän ja Amun oinaan pään.

Egyptiläisillä vasta esiytyy ensi kertaa jonkinlainen käsitys sielun kuolemattomuudesta ja kostosta kuoleman jälkeen. Se oppi oli kerrottuna "Kuolemankirjassa", josta täydellisempi tai vajavampi ote tavallisesti pantiin haudatun ruumiin viereen. Sielun luultiin kuolinhetkenä eroavan ruumiistaan ja joutuvan "kuoleman valtakuntaan" (manalaan), jossa sen täytyi suorittaa monta eri työtä: taistella käärmeitä ja krokodiileja vastaan sekä viimein seisoa tekemässä elämästään tiliä manalan ankaralle tuomarille Osiriille ynnä hänen apulaisilleen, kahdelleviidettä jumalalle. Kukin näistä apulaisista tutki erilaatuisia syntejä; siispä luettiin kaksiviidettä kuolemansyntiä, joista sielu piti tunnustettaman vapaaksi, ennenkuin hän voi välttää manalan rangaistukset. Jos hänet vapautettiin, sai hän yhdessä auringonjumalan ja hänen seurueensa kanssa purjehtia aurinkoveneessä päivällä pitkin taivasta, yöllä maan alla. Viimein sielu jälleen yhdistettiin ruumiisensa, joka siten heräsi puhtaampaan ja parempaan elämään. Tämän uskonsa mukaan egyptiläiset pitivät erityistä huolta vainajain ruumeista, jotka hyvin huolellisesti palsamoitiin ja sitte säilytettiin lujissa hautakammioissa.

Kun joku kuoli, annettiin ruumis heti palsamoitavaksi. Talon erilaisen varallisuuden mukaan valmisteltiin ruumista kolmella eri tavalla. Kallein tapa oli sellainen, että otettiin pois aivot ja sisukset, täytettiin vatsa kalleilla yrteillä ja maustimilla ja ruumis pantiin natroniin eli lipeäsuolaan seitsemäksikymmeneksi päiväksi. Toiset tavat olivat yksinkertaisemmat ja helpommat. Papillinen tuomioistuin saattoi kieltää hautauksen, jos vainaja oli viettänyt häpeällistä elämää; kuninkaatkin pelkäsivät sitä rangaistusta.

Kun papit olivat laajaoppisia miehiä, kohteli kansa heitä taika-uskoisella kunnioituksella. Niinkuin heillä oli suuri vaikutusvalta hallitukseen, niin myöskin yksityishenkilöt olivat kaikissa asioissaan heidän holhouksensa alaiset. Papit olivat tuomareina kaikissa riidoissa, lääkitsivät kulkutauteja, sekä unenselittäjinä ja ihmeentekijöinä ympäröitsivät itsensä yliluonnollisella loistolla. He sääsivät koko joukon sääntöjä elintavasta, ruokajärjestyksestä ja puhtaudesta, joten egyptiläisten kotielämä oli täpö täynnä uskonnollisia, pappein valvonnan alaisia toimituksia.

Memfis, Pyramiidit. Katakombit.

Memfis, Egyptin vanha pääkaupunki, oli nykyisen Kairon paikoilla, jossa Niili alkaa jakautua seitsemään suuhaaraansa. Se oli melkoisen suuri, ja koko joukko muhkeita rakennuksia oli siinä. Kaikkia muita korkeammalle yleni Ftahin suunnattoman suuri temppeli, jonka rakentamisessa monikin Egyptin kuningas oli ollut osallisena. Eräs heistä pystytti siihen oman ja puolisonsa kuvapatsaan, jotka kumpikin ovat 18 metriä korkeat ja hakatut yhdestä ainoasta kallionkappaleesta. Lähellä oli Apis-härjän temppeli, jonka Psamatik rakennutti hyvin komeaksi; siihen saatettiin pyhä härkä juhlakulussa. Kaupungin länsi- ja pohjoispuolella oli kaivettuja järviä, niistä erittäin merkillinen Moiris, johon laskettiin Niilin liika tulvavesi. Keskellä järveä, jossa syvyys oli noin 90 metriä, kohosi veden pinnasta kaksi korkeaa pyramiidia, ja kumpaisenkin päällä istui suunnattoman suuri kivikuva valtaistuimella. Kuusi kuukautta juoksi Niilin tulvavesi järveen, jossa veden syvyyden mittoina pyramiidit seisoivat, ja kuusi kuukautta juoksi se taas takaisin Niiliin.

Moiris-järven rannalla oli ihmeellisesti rakennettu hallituspalatsi, jota on sanottu labyrintiksi. Siinä oli kaksitoista pihaa rakennuksilla ympäröitynä yhteisen muurin sisällä sekä 3,000 huonetta, joista puolet maan päällä. Herodotos, joka itse on kävellyt noissa maanpäällisissä huoneissa, kertoo niistä: "Ne ovat yliluonnollista työtä, sillä tiet saleista ja sokkelokäytävät pihojen läpi ovat varsin moninaiset ja ihmeelliset, kun astuu pihoista huoneihin, esikartanoihin, uusiin saleihin ja uusiin pihoihin. Katot ovat kivestä samoin kuin seinätkin, ja seinät täynnä hakattuja kuvia. Joka pihassa on valkokivinen pylväskäytävä, joka osa hyvin tarkkaan toiseensa liitettynä; ja nurkassa, johon labyrintti loppuu, seisoo pyramiidi, neljäkymmentä käsivarren pituutta korkea, ja sen päällä suuria kivikuvia. Sisälle on tehty tie, joka vie maan alle." Maanalaiset huoneet olivat enimmäkseen niiden kuningasten hautakammioita, jotka olivat pyramiidin rakentaneet, sekä pyhäin krokodiilien. Labyrintistä on nyt enää jäljellä ainoastaan mitättömiä jäännöksiä.

Memfiin ympärillä olivat avaralla, autiolla tasangolla mahtavat pyramiidit, 40 luvultaan, hajallansa 8 peninkulman alalla. Kaukaisessa muinaisuudessa, varsinkin 4:nen hallitsijasuvun aikana, on ne rakennettu hautakammioiksi kuninkaille. Kufu (Keops-), Shafra- (Kefren-) ja Menhera- (Mykerinos-) kuningasten mukaan on kolme suurinta pyramiidia nimitetty. Pyramiideja rakennuttavain kuningasten nimet ovat säilyneet vihattuina kansan muistossa, he kun rasittivat kansaa kovalla orjantyöllä. Suurinta eli Kufun pyramiidia on ollut koko 30 vuotta rakentamassa 100,000 ihmistä, jotka joka kolmas kuukausi vaihdettiin. "Näinä vuosina", sanoo vanha kreikkalainen historioitsija Herodotos, "vallitsi kaikenlainen kurjuus Egyptissä ja temppelit pidettiin suljettuina."

Aavikon reunassa seisovat nämä ikimuinoisen, mutta kuolleen sivistyksen muistomerkit ikäänkuin merkitsemässä maanpaikkaa, jossa yleishistoriallinen elämä ensin alkoi. Hämmästyttävä on niiden suuruus. Suurin niistä, Kufun pyramiidi, on 142 metriä (480 jalkaa) korkea eli siis korkeampi Europan korkeimpiakin kirkontorneja, ja sen kiviröykkiöstä voitaisiin rakentaa kuusi tai seitsemän jalkaa korkea muuri ympäri koko Suomenmaan. Kapeat, viettävät käytävät, joiden suu oli koko rakennusta verhoavan graniittikerroksen peitossa, johtavat nelikulmaiseen hautakammioon, jossa kuninkaan palsamoitua ruumista säilytettiin. Monenlaisilla, osaksi hyvinkin nerokkailla laitoksilla on kammion katto suojeltu suunnattoman kivijoukon painolta. Hautakammio tehtiin ensin; sen päälle rakennettiin pengermäinen kerros, joka ylhäällä päättyi huippuun. Mitä kauemmin kuningas eli, sitä useampia kivikerroksia ladottiin toisten kerrosten päälle. Viimein täytettiin pengermät ylhäältä alaspäin, joten alkuansa rapunkaltainen rakennus muuttui valmiiksi pyramiidiksi. Kun silloin ei ollut nykyajan nostokoneita, on kivet täytynyt paraastaan käsivoimalla hinata viettävää pintaa myöten ylös paikoillensa, mihin mikin oli sovitettava. Eipä siis ihme, että pyramiideja rakennuttavain kuningasten nimet tulivat vihatuiksi.

Yhden pyramiidin edessä noista kolmesta suurimmasta seisoo jättiläis-sfinksi, 25 metriä (84 jalkaa) korkea, 33 metriä (110 jalkaa) pitkä, joka kokonaisena hakattiin irti kalliosta. Ennen muinoin oli tällä kivikuvalla etukäpälien välissä pikku temppeli. Nykyään on temppeli poissa ja itse sfinksistä näkyy ainoastaan suunnaton pää hiekasta. Yhteydessä pyramiidien kanssa on pitkät jonot yksityisiä hautakammioita, n.s. katakombit, joiden silmänkantamattomien yksitoikkoisten rivien keskeltä itse pyramiidit kohoavat, niinkuin faraot ylenivät sorrettua kansaa korkeammalle. Ensin tullaan pitkään saliin, jonka seinissä vainajain nimet ja kuvat ovat piirrettyinä. Niiden takana on kammareja, seinät täynnä elävästi maalattuja, vielä täydessä komeudessaan loistavia kuvia muinaisten egyptiläisten kotielämästä. Osa hautoja oli hakattuna vuoren sivuun. Erittäin merkilliset ovat Beni-Hassanin kylän kalliohaudat, rivi luolia, joiden edessä on pitkä pylvässali. Niissä säilytettiin palsamoidut ruumiit (mumiat), suljettuina puukoteloihin, jotka asetettiin seisomaan seinää vasten. Rypistyneinä ja kuivaneina seisovat nämä mumiat osaksi vielä tänäkin päivänä hautakammioissaan.

Yhteiskunnallinen elämä ja tavat.

Koko hallituksessa oli papillinen luonne. Kuningas, farao, oli todella ylimmäinen pappi, paavikuningas, jossa jumaluuden koko elämän ajateltiin asuvan. Sinä silmänräpäyksenä, jolloin hän nousi valtaistuimelle, kohosi hän kansan silmissä jumalaksi, ja hänen koko elinaikansa osoitettiin hänelle kaikkea jumalalle tulevaa kunnioitusta. Tämä maan päällä alkanut jumaluus jatkui, kuten uskottiin, kuoleman jälkeen yhä edelleen. Kaikkia faraovainajia katsottiin jonkinlaisiksi jumaluusolennoiksi, joiden puoleen hallitseva kuningas saattoi kääntyä rukouksissaan.

Egyptin hallintoa hoiti monilukuinen ja hyvin järjestetty virkamiessääty, joka suosi laveaa kirjoittelua ja säännöllisimmästi teki kaikki tilinsä. Käsikirjoitusten joukossa, jotka ovat säilyneet meidän aikoihimme, on suuret kasat virkakertomuksia sekä luettelojen ja laskujen palasia. Koko maa oli jaettu moneen hallintopiiriin, joissa kussakin oli joku temppeli pääpaikkana. Koska lyötyä metallirahaa ei vielä käytetty, suoritettiin kaikki verot tavaroissa; kanavista tuotiin kalakymmenyksiä, viljelymaista maantuotteita ja rantaseuduista karjaa. Lainkäyttöä hoitivat tuomioistuimet, joiden jäsenet kuuluivat pappissäätyyn. Asiain käsittely ja ajo oli tehtävä kirjallisesti eikä suullisesti, ett'ei mitään olisi olemassa, joka ehkä voisi liikuttaa tuomaria.

Asujamet olivat jaetut luokkiin, joita on sanottu kasteiksi, vaikka ne eivät olleet niin jyrkästi erotetut kuin esim. Indiassa. Etevimmät kastit olivat pappien ja sotilasten; muuten olivat maanviljelijät, käsityöläiset, kauppiaat ja paimenet eri luokkina. Papeilla, valtakunnan ylhäisimmillä miehillä, oli paras osa koko maan tiluksista, jotka vuokrattiin heidän hyväkseen ja pidettiin vapaina kaikesta veronmaksusta. Sotilailla oli myöskin suuria etuoikeuksia. Maanviljelijät olivat oikeastaan vain kruunun tai ylhäisempäin luokkien vuokramiehiä ja velvolliset verona maksamaan viidennen osan maansa tuloista. Suuri osa asujamista oli orjia, niiden joukossa paljo neekerejäkin.

Egyptiläisiä sotilaita.

Elintapa kehittyi varsin hienostuneeksi. Moni elinkeino oli hyvin vaurastunut. Niinpä suuri joukko ihmisiä kutoi kankaita villasta, pummulista ja liinasta, usein erittäin hienojakin, sekä painoivat niihin kauneita värikuvia. Metallin valmistustaito sekä talouskalujen teko posliinista ja lasista oli edistynyt sangen eteväksi. Egyptin taideteollisuuden tuotteita kuljeteltiin kaukaisimpiinkin maihin. Alussa harjoitettiin vaihtokauppaa, sittemmin käytettiin arvon mittareina metalleja, varsinkin kultasormuksia, joita annettiin painon mukaan. Pukimina oli liinainen vaatekappale, jonka helmassa välistä oli rimpsuja, sekä sen päälle heitetty valkoinen villaviitta, jota ei kuitenkaan saatu koskaan käyttää temppelissä. Ylhäisten kartanot olivat monta huonekertaa korkeat; niistä ulkoni parvekkeita, ja niiden ympärillä oli suoria puistokujia ja säännöllisiä kukkapenkkejä. Ylensyömiseen ja juopumiseen olivat egyptiläiset halukkaat, ja kaikenlaiset paheet pääsivät heidän seassaan aikaisin vallalle. Tapain turmeluksen lisäksi tuli pitkälliset sisälliset riidat, jotka valmistelivat Memfiin valtakunnan hajoamista. Uusi valtakunta syntyi tähän aikaan Etelä-Egyptissä. Noin vuonna 2000 tuli maahan syrialaisia ja arabialaisia paimentolaisheimoja, jotka tulella ja miekalla hävittivät ennen niin kukoistavan valtakunnan. Heidän kuninkaansa, joita sanottiin hyksoiksi, s.o. paimenkuninkaiksi, hallitsivat Ala-Egyptiä 600 vuotta.

Teben valtakunta (1500-670). Saisin valtakunta (670-523).

Jo ennen hyksojen tuloa oli kaksi kotimaista hallitsijasukua asunut "sataporttisessa" Tebessä Ylä-Egyptissä. Tebenkin kuninkaat olivat jonkun aikaa hyksojen alammaisina. Mutta urhollinen Ahmes teki kapinan, menestyen niin hyvin, että valloittajat karkoitettiin (1500) ja ajettiin Aasiaan.

Hyksojen karkoitus oli urhotyö, joka uudisti kansakunnan ja virkisti isänmaallisen mielen. Lähinnä seuraavat kotimaiset hallitsijasuvut, asuen Tebessä, ympäröivät itseään ennen näkymättömällä loistolla ja korottivat valtakunnan varallisuutensa kukkulalle. Tämä kukoistusaika kesti seitsemättä sataa vuotta. Kuninkaat, joista kuuluisimmat olivat Totmes III, Setos I, Ramses II ja Ramses III, kävivät onnellisia valloitussotia, mutta ovat varsinkin tehneet muistonsa kuolemattomaksi suurenmoisten, muhkeain kartanoiden rakennuttamisella. Kun Teben valtakuntakin hajosi, perusti Psamatik (noin 670) Ala-Egyptiin uuden valtakunnan, jonka pääkaupungiksi tuli Sais.

Ramses II. Pentaur.

Ramses II:sen aikana (1180-1114), jota kreikkalaiset historioitsijat mainitsevat Sesostris nimellä, oli egyptiläisellä Teben valtakunnalla loistavin aikakautensa. Hän oli mahtava sotajoukkojen johtaja, joka Kadeshin luona Syriassa voitti Libanonin luona asuvan urhollisen "ketalaiskansan" ja siten vähäksi aikaa pakotti alammaisuuteensa Syrian. Etelässä ja lännessä levitti hän Egyptin herruutta kauas Sisä-Afrikkaan.

Urhotyöt herättivät eloon runouden. Ilmestyi runoilijajoukko, jota on yhteisellä nimellä sanottu Pentauriksi ja joka on sepinnyt ensimmäiset historiallisesti tunnetut runokappaleet. Niissä ylisteltiin Ramsesta ja hänen urhotöitänsä. Kuuluisimmaksi tuli Pentaurin laulu Kadeshin taistelusta. Ramseen esiytymisestä siinä taistelussa lauletaan:

Runoilija sitte kertoo, miten kuningas rukoili avukseen Amun-Ra'ta, lausuen muun muassa:

Viimein kerrotaan, miten kuningas voitti viholliset:

Ramses myöskin teki muistonsa pysyväiseksi suurilla rakennuksilla, joihin töihin hän käytti paljoja sotavankejansa, ett'ei varsinaisten egyptiläisten tarvinnut rasitusta kärsiä. Merkillisimmät niistä olivat molemmat "valtakunnan temppelit" Teben luona sekä kuninkaallinen palatsi "Ramesseum", jonka esipihassa kuninkaan suuri kuvapatsas seisoi.

Valtakunnan temppelit.

Niilin länsirannalla siinä kohdassa, jossa joki laajenee 386 metriä (1,300 jalkaa) leveäksi, oli "sataporttinen" Tebe. Vastapäätä itärannalla, jossa nyt pienet kylät Karnak ja Luksor ovat, kohoaa vieläkin mahtavia jäännöksiä molemmista valtakunnan temppeleistä, joiden välillä oli käytävä ja sen kummallakin puolella rivissä suuria sfinksejä. Toisen, nykyään jo ihan hävinneen temppelirakennuksen edessä on vielä kaksi korkeata, kivestä hakattua kuninkaankuvaa, joista toisen, Memnonin patsaan, sanottiin ennen muinoin auringon noustessa, omituisella tavalla helisseen.

Avaralla neliskulmaisella tiilipengermällä, joka kohoaa joen rannasta, seisoo egyptiläinen temppeli mahtavain ulkomuurien ympäröimänä, jotka kätkevät pyhän rakennuksen sisustan maailman katseilta ja siten tekevät sen luonteeltaan salaperäiseksi ja juhlallisen vakavaksi. Ahdas porttiaukko, joka on ainoana silmiin pistävänä erimuotoisuutena muurin muuten yksitoikkoisessa pinnassa, näyttää pikemmin pois käskevän kuin sisälle kehoittavan ohitse astujaa. Vaan kun siitä käydään sisälle, astutaan kaksinkertaisen sfinksi- ja oinasrivin — jäykkäin ihmeellisten kivikuvain — välitse temppelirakennuksen pääovelle. Sen edessä istui usein suuria, kivestä hakattuja jumalain tai kuningasten kuvia ikäänkuin vartioimassa pyhää paikkaa. Ei mitään ikkunoita ole särkemässä seinien kokonaispintaa, jotka ovat peitetyt ikäänkuin jättiläistapetilla. Se on salaperäistä, kirjavaa kuvakirjoitusta, joka esittää piirteitä jumalain ja hallitsijain elämästä. Portti oli kahden tornimaisen pyloonin välillä, jotka samoin kuin muurikin kapenivat ylöspäin ja kohosivat ylemmäksi muuta rakennusta. Pyloonien etusivuun oli tehty syvennykset suurten mastopuiden panoa varten, joiden huippuihin juhlapäiviksi kiinnitettiin häilyviä lippuja. Välistä oli esipihassa myöskin obeliskeja, suuria pylväitä, jotka olivat hakatut yhdestä kivestä ja täynnä kuvia ja piirustuksia. Temppeliin astuttua tullaan ensin saliin, jonka kolmea sivua ympäröivät kivitetyt käytävät aivan lähellä muureja. Toisen pylooni-portin läpi päästään sitte varsinaiseen temppelisaliin, jonka mahtava kivikatto lepää riviin asetettujen pylvästen päällä. Viimein alkaa temppelin sisäosa, joukko suurempia tai pienempiä saleja ja huoneita, joiden sisimpänä keskuksena oli "kaikkein pyhin", s.o. matala ja synkkä komero, jossa jumalan kuva vallitsi taikka ehkä myöskin joku pyhä eläin liikkui salaperäisessä hämärässä. Kaikissa huoneissa ovat seinät, katto ja pylväät niinkuin ulkomuuritkin täynnä kuvia, joiden kirjava väriloisto ja vertauksellinen merkitys enentävät mahtavaa vaikutusta. Jumalain ja kuningasten kuvapatsaat katselevat horjumattomalla levollisuudella temppelissä kävijöitä, samalla kuin historiallisten tapausten tai kotitoimien maalatut kuvat heille esittävät vaihtelevaa ulkoelämää.

Egyptiläisen temppelin ulkopuoli.

Egyptiläisten kuvakirjoitus ja kirjallisuus.

Egyptiläisillä oli omituinen kirjoitustapa, hieroglyfit, oikeastaan sama kuin "pyhät päällekirjoitukset", niin nimitetyt sentähden, että niitä paraastaan piirrettiin temppelien seiniin. Ne olivat kuvia, jotka usein merkitsivät kuvatun esineen alkukirjainta, mutta joskus myöskin koko esinettä, jota tahdottiin mainita, taikka oli niissä käsitteet esitettyinä vertauskuvallisilla merkeillä. Paitsi näitä varsinaisia hieroglyfejä, joita piirrettiin temppelien seiniin, pylväihin tai obeliskeihin, oli myöskin olemassa niistä johdettu lyhennetty aapisto, jota käytettiin kirjoissa ja muissa kirjoituksissa. Kauan oli uuden ajan oppineiden mahdoton lukea tätä kirjoitusta; mutta tämän vuosisadan alulla onnistui ranskalaisen Champollionin ratkaista tämä arvoitus, niin että nyt osataan lukea hieroglyfi-aakkosia yhtä hyvin kuin omia kirjaimiammekin.

Kirjoitusaineena käyttivät egyptiläiset papyrusta, josta paperi-sana on johtunut. Sitä tehtiin erään senaikaisen ruokokasvin, papyruksen, sisäkalvoista. Monta sellaista papyrus-arkkia, ainoastaan toiselle puolelle kirjoitettuna, kiinnitettiin toisiinsa ja kierrettiin puukapulan ympärille melkein samoin kuin meillä seinäkarttaa ja rullakartiineja. Sellaisia papyrus-kääröjä, muinaisajan kirjoja, on suuri joukko säilynyt meidän aikoihimme.

Egyptin kirjallisuus, pappien tekemä ja heidän yksinomaisuutensa, oli rikas erilaisista teoksista. Historialla, sekä runopukuisella että aikakirjoiksi (kronikoiksi) ja hallitsijain luetteloiksi muodostetulla, oli egyptiläisillä hyvin arvokas sija. Runoelmia, kaunopuheisuuden tuotteita, jopa romaanejakin oli heillä myöskin. Mittaus- ja tähtitieteen alalla, jotka olivat pappien mielityötä, tehtiin jo kaukaisessa muinaisuudessa tärkeitä keksintöjä. Kreikkalaiset olivat tässä egyptiläisten oppilaita.

Vanha Egypti, josta sivistyksen historia alkaa, on ihmiskunnan kehitystyöhön pannut melkoisen osansa. Ajatus, että henkimaailma hallitsee aistimaailmaa, että henki on kuolematon ja että sen työt elävät katoavaisuutta kauemmin, se ajatus on täällä juurtunut kaikiksi ajoiksi. Mutta vapauden ja edistyksen elinvoimat eivät suinkaan ole virtailleet ulos tästä maasta. Tuntuu ikäänkuin ruumiin hajua Egyptin koko historiasta. Orjuutettu kansa rakensi vuosisadan toisensa jälkeen hautoja kuninkailleen ja itselleen. Äärettömän yksitoikkoisesti rakennettiin temppelejä ja vietettiin juhlia kankean muuttumattomuuden jumalille. Tämä kansa, joka kumartui maahan eläinmuotojen edessä, osoitti myöskin eläimellisten kiihkojen valtaanpääsemisellä ja siveellisen elämän mätänemisellä, miten vähä oli tilaisuutta jalon ihmisyyden siellä toimia.