Assyrialaiset ja babylonialaiset.
Aatto Suppanen translation
Kaksi suurta jokea, Eufrat ja Tigris, jotka ennen mereen laskemistansa juoksevat yhteen, tekevät suuren kosteikon äärettömäin aavikkojen keskelle. Jokien välistä maata sanotaan Mesopotamiaksi, jolla puuttomalla, vaan ruohoisella tasangolla paimentolaiset ovat perin ammoisista ajoista asti liikkuneet karjalaumoinensa. Toisella puolen Tigristä kohoaa Assyria penkereittäin, joita Armenian rajavuoret tekevät. Paljo puroja juoksee läpi maan, metsiä on vuorotellen avarain laidunmaiden kanssa ja hedelmäpuut, varsinkin taatelipalmut, menestyvät erinomaisen hyvin. Etelämpänä, missä Eufrat ja Tigris yhtyvät, on Babylonia, alava tasanko, mutta niin ylen hedelmällinen, että vilja siellä antoi aina 300:kin jyvää jyvästä. Eufratin jokavuotiset tulvat, jotka saavat alkunsa lumijoukkojen sulamisesta Armenian vuoristossa, vaikuttavat, samoin kuin Niili Egyptissä, hedelmöittävästi, vaikka ne täällä ovat väkivaltaisemmat ja välistä saavat aikaan suuria hävityksiä. Täälläkin alkoi kansa aikaisin johtaa tulvavettä ja tasoitella sen vaikutusta suurenmoisilla suluilla, haudoilla ja kanavilla.
Tähän Kaksoisjoen maahan oli vanhimpina aikoina asettunut eräs turanilainen kansa, tullen Keski-Aasian ylängöltä. Sittemmin oli Hindukush-vuoriston itäisiltä rinteiltä saapunut tänne semiläinen kansa kushilaiset sekä pitkällisten ja kiivasten taistelujen kautta päässyt valtaan. Turanilaisten ja kushilaisten yhteen sulamisesta syntyi kaldealainen kansa, jonka historia mainitsee asuneen Kaksoisjoen alemmilla rannoilla. Sieltä eräs osa siirtyi pohjoiseen päin, Tigriin keskipalkoille, antaen alun Assurin vallalle ja assyrialaiskansalle.
Kaldealaisilla kehittyi melkoinen sivistys. Jo turanilaiset olivat kehittäneet oman kirjoituksen, merkillisen nuolenpääkirjoituksen, joka jäi perinnöksi kaldealaisille. Tämä kirjoitus "oli alkuaan, niinkuin egyptiläistenkin, pelkkää kuvakirjoitusta. Mutta kuvien piirtäminen kiviin ja savilevyihin, joita Kaksoisjoen maassa muun puutteessa käytettiin paperin sijasta, ei suinkaan ollut helppo asia. Siitäpä seurasi, että kuvien sijaan syntyi vain suoraviivaisia kuvioita, joista oli melkein mahdoton enää havaita pienintäkään yhtäläisyyttä niiden esineiden kanssa, joita ne oikeastaan olivat esittävinänsä. Nämä kuviot saivat sitte pian pysyväisen muodon, niin että jokaisella sanalla tuli olemaan oma, määrätty suoraviivainen kuvionsa eli merkkinsä, joka myös samalla merkitsi sanan ensi tavua. Kun sitte vielä noille suorille viivoille, joista jokainen merkki oli kokoonpantu, annettiin koristeeksi nuolenpään muoto, niin oli nuolenpää-kirjoitus valmis." Nykyajan oppineiden on onnistunut tulkita tätä kauan ymmärtämätöntä kirjoitusta, josta on saatu päivän valoon melkoisia jäännöksiä sekä Babyloniassa että Assyriassa.
Turanilaisilla oli tapana koettaa loitsimisilla parannella tauteja. Siitä kehittyi kaldealaisilla varsinainen lääkintätaito, josta he saavuttivat suurta mainetta. Tämän ohessa muitakin tieteitä jo aikaisin alkoi kukoistaa kaldealaisten keskuudessa. Tähtitaivas, tuo loistonsa vuoksi jumaloitu, herätti henkiin tähtitieteen, joka Eufratin ja Tigriin alavarsilla edistyi niin pitkälle, että se jätti jäljelle egyptiläistenkin pyrinnöt tällä alalla. Aurinkovuodelle jo täällä määrättiin pituudeksi 365 päivää ja 6 tuntia. Se jaettiin sen ohessa, paitsi 12 kuukauteen, niinkuin Egyptissäkin, lisäksi vielä 52 viikkoon, joissa jokaisessa oli 7, auringon, kuun ja viiden kiertotähden mukaan nimitettyä päivää eli vuorokautta. Olipa tarkempaa ajanmääritystä varten vielä vuorokausikin jaettu 24 tuntiin, tunti 60 minuuttiin sekä minuutti 60 sekuntiin, ja tämä jako on, niinkuin tiedämme, kaldealaisten perintönä säilynyt tähän päivään asti. Kaldean tutkijat sitä paitsi jo määräsivät auringonradan eli ekliptikan taivaalla sekä jakoivat sen 12 osaan, joita nimitettiin niiden tähtisikeröiden mukaan, joiden ohi auringon arveltiin vuoden kuluessa kulkevan. Sillä maa ei liikkunut auringon ympäri kaldealaisten käsityksen mukaan, vaan aurinko liikkui ja maa seisoi paikallansa, niin että kun maasta katsoen auringon asema kiintotähtien suhteen vuoden mittaan muuttui, se oli auringon liikkeen seurausta ja siitäpä juuri syntyi ekliptika. Mutta auringonrataa määrättäessä muukin tähtitaivas tuli tarkan tutkinnon esineeksi. Kiintotähdet asemansa puolesta merkittiin ja nimitettiin, kuun rata laskemalla mitattiin ja monta semmoistakin tähteä keksittiin, jota pelkällä silmällä ainakin meidän aikanamme olisi mahdoton erottaa. Näin tähtitiede kaldealaisten keskuudessa kohosi ihmeteltävään kukoistukseen ja sen rinnalla myöskin laskuoppi eli matematiikki Eufratin ja Tigriin alavarsilla kehkeytyi muun Itämaan suhteen verrattoman korkealle. Tämän lisäksi tähtien tutkiminen vielä herätti henkiin harrastuksen, johon äärettömästi aikaa tuhlattiin ja paljo päänvaivaa pantiin, vaikka se muuten tuskin tieteen nimeä ansaitsee. Vähitellen oli nimittäin kaikkia tähtiä, koko taivahan säteilevää sotajoukkoa ruvettu pitämään jumalaisina olentoina, vaikka tosin arvoltaan alempina kuin kuun, auringon ja kiertotähtien jumalat, joiden palvelus oli jo aikaisemmin alkanut. Vaan samassa itsestään syntyi arvelu, että jumalajoukko tämmöinen mahtoi melkoisessa määrin vaikuttaa maailman menoon sekä ihmisten elämään, ja siitä sai alkunsa tuo kuuluisa tähdistä ennustus eli astrologia, joka tähtien keskinäisestä asemasta sekä tähtitaivaan ulkomuodosta koki tulevaisia ennustaa. Tähtein katselmuksia pantiin siitä alkain toimeen kaikissa tärkeimmissä asioissa ja lopulta juuri tämä tieteen haara kohosi kaikkia muita kukoistavammaksi Kaksoisjoen alueella.
Assyria ja Ninive.
Tarinain mukaan, joita kreikkalaiset historioitsijat ovat muistiin kirjoittaneet ja joita kauan on pidetty eittämättömän totena historiana, on Assyrian valtakunnan perustanut mahtava valloittaja Ninus, jonka puoliso Semiramis kerran sai häneltä luvan hallita yhden ainoan päivän. Silloin Semiramis ensi urhotyökseen surmautti puolisonsa ja hallitsi sitte kauan ja loistavasti. Viime aikain keksinnöt ovat kuitenkin täydelleen osoittaneet, että näitä luultuja hallitsijoita ei ole koskaan ollut historiallisesti olemassa. Sitä vastoin mainitaan assyrialaisissa ja babylonialaisissa kirjoituksissa Nin-jumalaa, päivänvalon herraa, ja Sammuramit-jumalatarta (kreikkalaisten Semiramista), yön hallitsijaa, joka levittää valoansa yli maailman, kun aurinko on ikäänkuin kuolleena vaipunut vuorten taa.
Assyrialaisten varsinainen kansallisjumala oli kuitenkin Assur, sotajumala, joka kuvataan jousta ja nuolia kantavaksi. Sotaan ja taisteluun täytyikin maan asujanten olla alusta aikain aina valmiina. Maassa oli joukottain villieläimiä, varsinkin leijonia ja suuria villihärkiä, joiden kanssa ihmisen täytyi alussa taistella olemassa olostaan. Assyrian ulkopuolella eli joka taholla vihollisia heimoja: pohjoisessa, Armenian vuoristossa, asui hurjia rosvokansoja, joilta ei saattanut odottaa muuta kuin rauhattomuutta, lännessä, Mesopotamian tasangoilla, kuljeksi vallattomia paimentolaisia, etelässä oli Babylonian valtakunta mahtavampine sivistyksineen ja Assyrian herruuden vaatimuksineen, ja idässä Media, johon maahan vähitellen alkoi asettua vieraan heimon kansoja. Assyria oli jo jonkun ajan ollut itsenäisenä valtakuntana omien kuningasten hallittavana, kun (noin 1100 e.Kr.) Tiglat Pilesar I sinne perusti suuremman vallan. Auringon jumalan Ninin avulla, joka valasi kuninkaan urhotöitä, tappoi tämä sankari kymmenettä sataa leijonaa ja teki siten ihmisen maan herraksi. Villejä naapurikansoja vastaan taisteli hän niin onnellisesti, että kahdenviidettä vihollisen pikku kuninkaan täytyi taipua Niniven hallitsijan vallan alaisuuteen. Vähemmin loistavan väliajan jälkeen kohosi valtakunta taas Assurnasirhabalin (882-857) ja Salamanassar III:nen (857-822) aikana, jotka voitollisesti ja loistavasti halliten levittivät Assyrian valtaa joka taholle. Seuraavista sotilaskuninkaista olivat erittäin huomattavat Salamanassar IV, Sargon ja Sanherib, jotka osaksi tunnemme juutalaisten historiasta. Assarhaddonin ja hänen poikansa Assurbanipalin (kreikkalaisten Sardanapalon) aikana kohosi Assyrian valtakunta mahtavuutensa kukkulalle. Assyrialaiset levittivät valtaansa joka taholle, mutta tekivät myöskin kopeudellaan ja väkivaltaisuudellaan itsensä niin vihatuiksi naapurikansojen kesken, että he kauan kärsittyänsä sortoa viimein nousivat valloittajia vastaan eivätkä ennen luopuneet aseista, kuin heidän valtansa sortui (625 e.Kr.).
Salamanassar ottaen vastaan lähettiläitä.

Pääkaupunki Ninive Tigriin varrella vaurastui sangen suureksi ja komeaksi. Niinkuin egyptiläiset, joihin papit mahtavimmin vaikuttivat, rakensivat temppelejä, niin rakennuttivat Assyrian sotilaskuninkaat hallituspalatseja. Oikeastaan nämä palatsit olivat korukartanoita, saavutettujen voittojen muistopatsaita, sillä voitettujen täytyi omin käsin ja omilla varoilla rakentaa ne. Ne kohoavat joen rannasta ja perustaksi on niille tehty taidokkaita pengermiä poltetuista tiileistä. Tavallisesti oli palatsin etusivussa kolme pääovea. Joka oven edessä seisoi ikäänkuin vartioina pari kivestä hakattua suurta ja kummallista eläimen kuvaa, joilla oli harjan tai leijonan ruumis, seljässä kotkan siivet ja ylinnä partainen ihmispää, tylsästi katseleva muukalaista, joka yritti hiipimään sisään niiden välisestä käytävästä. Ne olivat sotajumalan vertauskuvia, hänellä kun arvattiin olevan leijonan tai härjän voima, kotkan nopeus ja ihmisen ymmärrys.
Assyrialainen palatsi.

Palatsin ulkoseinät olivat täynnä puoleksi yleneviä korkokuvia, maalattuja kirkkailla väreillä. Nämä kuvat esittävät tavallisesti piirteitä kuninkaan elämästä tai muista historiallisista tapahtumista. Että jäisi kylliksi seinää tälle taidetyölle, asetettiin ikkunat ylös, niinkuin kuuluisivat ne yläkertaan. Palatsin sisällä on suuria pihoja, joihin liittyy pienempiä kammareja, sekä rakennuksen eri osastojen välillä pitkiä katoskäytäviä. Seinät olivat peitetyt lasitetulla tiilillä ja lattiat alabasterilla, kaikki välkkyviä koristuksista ja kuvateoksista.
Kuningas on kuvattuna kalliissa, kankeilla koruompeluksilla koristussa puvussa, keilan muotoinen päähine päässä. Sellaisena puhelee hän korkeain virkamiestensä kanssa, ottaa vastaan ylimyksiä, istuu tuomioistuimella, käy metsästämässä ja johtaa sotaväkeä.
Erittäin paljo on kuvia, jotka tarkoittavat sotaa ja sotajoukkoa. Siinä on usein kuvattuna sotavaunut, joissa jokaisissa seisoo jousimies ja ajaja. Näitä vaunutaistelijoita, joita raamatussa sanotaan matkamiehiksi, oli erityinen hirvittävä sotaväenosasto. Mesopotamian avaroilla tasangoilla voitiin niitä myöskin hyvin käyttää. Mutta kun assyrialaiset joutuivat taistelemaan vuorikansoja vastaan, eivät vaunut enää olleet soveliaat; sentähden koetettiin jo aikaisin ratsastaa hevosella, joka ei alussa, suinkaan ollut helppo tehtävä. Jalkaväki, varuksina kypäri ja panssari, aseina linko ja nuija taikka nuoli ja jousi, astui tiheissä riveissä ja aina säännöllisessä sotilaspuvussa. Viholliskaupungin muureja ahdisteltiin puutorneilla, joita lykättiin pyörillä eteen päin, taikka täristettiin suunnattomilla murtimilla. Kehittyneen sotalaitoksensa tähden pysyivät assyrialaiset kauan vihollistensa voittajina ja valtakunta vaurastui hirvittävän mahtavaksi.
Eräästä muinaisesta palatsista on löydetty kuninkaan kirjasto. Mitä oli kirjoitettu papyrukselle tai nahkalle, on ammoin mädännyt; ainoastaan saviset sinetit ovat säilyneet. Mutta onpa myöskin löytynyt joukko viisikulmaisia poltettuja savikappaleita tai myöskin hakattuja kiviä, joissa on kokonainen nuolenpää-kirjallisuus. Se tavallisesti kertoo kuninkaan urhotöistä. Me voimme siitä lukea, miten tapojen raaistuminen seurasi sotilaselämää; niinpä kertoo eräs kuningas itse voiton jälkeisistä toimistansa: "(Valloitetun kaupungin) asujamista rikoksellisimmat osaksi ristiin naulittiin, osaksi poltettiin. Muilta nenät ja korvat leikattiin. Minä vangitsin kaikki miehet, sekä vanhat että nuoret; muutamilta hakkasin poikki kädet ja jalat, toisilta leikkasin korvat ja huulet. Nuorukaisten korvista minä tein kasoja ja vanhempain päistä rakensin tornin, jonka pystytin voiton merkiksi heidän kaupunkinsa ulkopuolelle. Lapset, sekä pojat että tytöt, minä poltin. Kaupungin hävitin ja poltin tulella." Kokonaisia kansoja vietiin pois isänmaastansa ja sijoitettiin vieraasen maahan. Mutta sotilaskansan julma menettely kosti seurauksillaan itsensä. Kukistettujen kansain köyhdyttämisestä heikkoni viimein koko valtakunta, ja heidän alammaisuuttansa täytyi pitää yllä kauhukeinoilla. Eipä tarvittu muuta kuin yksi kova isku, niin suuri sotilasvalta raukesi kokoon.
Nyt ovat Niniven palatsit soran peitossa ja kauan on aura kynnellyt niiden päällistä maata. Vasta meidän päivinämme on vanhan loiston jäännöksiä kaivettu päivän valoon antamaan vakavaa varoitustansa meidän miespolvellemme.
Babylonia ja Babylon.
Jo kaukaisessa muinaisuudessa on Babylon (Babel) tunnettu melkoiseksi kaupungiksi ja suuren vallan pääpaikaksi. Siellähän, rakennettiin suuri torni, josta raamattu puhuu; sinne perusti Nimrod peljätyn kuningaskunnan. Jonkun aikaa oli Babylonian valtakunta verollinen assyrialaisille, mutta kun Ninive vaipui, kohosi se uuteen loistoon. Babylonialaiset perustivat sotaisten kuningastensa Nabubalussurin (Nabopalassarin) ja Nabukudurussurin (Nebukadnezarin, k. 561) aikana suuren vallan. Nämä kuninkaat kukistivat assyrialaisten voiman, valloittivat Syrian, hävittivät Juudaan valtakunnan ja nöyryyttivät Egyptin, mutta osasivat myöskin suurilla rauhantöillä tehdä hallituksensa loistavaksi.
Babylon kasvoi tähän aikaan niin suureksi, että sitä koko vanha maailma ihmetteli. Kaupungin sanotaan molemmilla puolin Eufratia olleen ympärimitaten 9 maantieteellistä peninkulmaa avara. Jokeen kuvastui kaksi suurenmoista kuninkaallista palatsia, joista toisen oli rakentanut Nebukadnezar. Hänen medialainen puolisonsa rakennutti suuret puistot, n.s. "riippuvat puutarhat", muurattujen holvien päälle, jotka pengermäisesti kohosivat ylemmäksi kaupungin muureja. Niitä kasteltiin keinotekoisella vesijohdolla, joka ajoi Eufratin vettä ylös.
Babylonin muhkeain kartanoiden rakennusta helpotti melkoisesti maapihkan (bitumen'in) runsas saanti, josta tehtiin muuraussavea. Mutta sepä hauras rakennusaine on myöskin vaikuttanut, että niin vähä muinaisen komean Babylonin jäännöksiä on säilynyt meidän päivihimme. Saadaksemme jotakin käsitystä tästä kaupungista, kuulkaamme Herodoton kertomusta, joka sen näki omin silmin.
"Babylon on", sanoo hän, "säännöllisemmin ja komeammin rakennettu kuin mikään muu kaupunki maailmassa, mikäli minä tunnen. Kaupunkia ympäröi syvä, leveä vesihauta, ja sen sisäpuolella on kaupungin muuri. Muurin päällä kummallakin reunalla on rivi yksikerroksisia asuinhuoneita vastakkain ja niiden välille on jätetty nelivaljakolle riittävä katu. Portteja on muurissa ympäri kaupunkia sata, kaikki vaskesta, pihtipielet ja poikkipuut samoin. Muurin haarakkeet ulottuvat kummallakin puolella alas jokeen asti. Siitä alkaa ilman sitovaa seosta tehty tiilimuuri, joka kääntyy sisään päin pitkin joen kumpaakin äyrästä. Itse kaupunki on täynnä kolmin- ja nelinkertaisia kartanoita, ja läpi kaupungin kulkee sekä pitkittäin että poikittain, jokea kohti, ainoastaan suoria katuja. Joka kadulla on joenpuolisessa muurissa portti, kaikki nämäkin vaskesta, ja ne aukenevat samaan jokeen päin."
"Tämä muuri on siis kaupungin rintavarus, jonka sisäpuolella on toinen vähän kapeampi, mutta ei paljon heikompi muuri. Toisessa kaupungin puolikkaassa on kuninkaan linna, suuren ja vahvan muurin sisällä, ja toisessa Belin sataporttinen temppeli, joka vielä oli jäljellä minun aikanani. Keskellä temppeliä on torni, kokonaan kivestä rakennettu; sen päältä kohoaa toinen ja tämän päältä kolmas, aina kahdeksaan asti, ja käytävä tuonne ylös saakka on tehty kierteisesti kaikkein tornien ympäri. Ylimmäisen tornin päällä on suuri temppeli ja temppelissä vuode kauniine peitteineen ja sitä paitsi kultainen pöytä."
Kaupunki oli rikas kauppansa ja taideteollisuutensa tähden. Mutta rikkautta seurasi myöskin ylellinen ja irstas elämä, joka hävitti kansan siveellisen voiman. Nyt on entisen Babylonin paikalla suunnattomat soraläjät, joilla ei mitään ruohoakaan kasva. Täytetty on, mitä Jesaijas profeetallisesti ennusti: "Näin pitää Babel, kaikkein kaunein valtakunnista, kaldealaisten koreus, tuleman; niinkuin Jumala kukisti Sodoman ja Gomorran; niin ett'ei siellä enää pidä asuttaman ajankaikkisesti, eikä siellä asuntoa pidettämän suvusta sukuun. Niin ett'ei myös arabialaisten pidä sinne yhtään majaa tekemän, eikä paimenten pidä siellä lounaalla makaaman. Vaan metsän pedot pitää siellä makaaman ja yököt asuman; ja tarhapöllöt laulaman hänen kaunistetuissa huoneissansa, ja lohikäärmeet niissä iloisissa linnoissa."