OMASSA KODISSA.

PÄIVÄKIRJANI VIIMEISET LEHDET.

Vuosia on vierinyt siitä kun viimeksi kirjoitin päiväkirjaani. Nyt kun mieheni — olen näet naimisissa — on matkustanut Hämeenlinnaan pariksi päiväksi, tahdon lyhentää aikaa panemalla muistiin muutamia muistoja viimeksi kuluneilta vuosilta. Paljon on tapahtunut ja suuria muutoksia on tullut elämään, ilo ja suru ovat vaihdelleet näinä vuosina. Mistä alottaisin? — Valonvälähdyksiähän minä etupäässä kokoilin kirjaani. Siis tahdon alkaa kertomalla siitä suuresta "valonvälkähdyksestä", että Janne, minun mieheni, on nyt Muistolan pienen talon omistaja Hämeessä. Sen hän sai perinnöksi hyvältä isännältään kenraali Ehreströmiltä, joka kuoli vuosi sitten. Hän sai tilan kaikkine irtaimistoineen — sellaisena kuin se oli. Tämän kalliin lahjan sai Janne muistoksi monivuotisesta, uskollisesta palveluksesta sekä tunnustukseksi siitä hoidosta ja huolenpidosta, jota hän oli osoittanut isäntänsä pitkällisen sairauden aikana. Kenraali oli testamentannut Jannelle vielä rahasummankin ja määrännyt, että matkailijakoti, joka tohtori Ehreströmillä oli ollut aikomus perustaa eräälle saarista, rakennettaisiin ensi tilassa piirustusten mukaan, jotka jo oli tehty, ja Jannen kuoleman jälkeen siirtyisi koti Suomen Matkailijayhdistykselle.

Emme voi kyllin siunata lämminsydämisen kenraalin muistoa.

Kaikki tuntuu minusta kuin unelta. En voi käsittää, että juuri minä olen emäntänä tässä ihanassa paikassa, tässä haukassa kodissa, jonka rakastavat kädet ovat meille rakentaneet.

Suuren osan elämästäni oli minulla hyvä koti professori Wallenborgin perheessä. Vuosi vuodelta kiinnyin yhä enemmän hyvään herrasväkeeni. Oli kuin olisin lopulta kasvanut kokonaan kiinni perheeseen. Kuinka hyvä ja antelias onkaan herrasväki ollut minua kohtaan! En ollenkaan ansainnut runsaita myötäjäisiä, jotka sain naimisiin mennessäni rakkaalta isäntäväeltäni. En saata koskaan olla kyllin kiitollinen heille hyvyydestä, jota ovat osoittaneet minulle.

Kaikkialla kodissamme näemme rakkaita muistoja pitkältä palvelusajaltamme. Joka esine, jonka omistamme, kertoo oman tarinansa. Arkihuoneemme seinällä on taulu, jonka puitteiden sisään olemme koonneet kuvat niistä perheistä, joissa olemme palvelleet. Se taulu voi kertoa monta elämäntarinaa. Ja kun Könnikello lyö, näen lapsuuskodin elävästi edessäni.

Jonkun aikaa sen jälkeen, kun olimme saaneet kotimme järjestykseen, saimme rakkaita vieraita, mamselli Borgin ja herra Herbertin. He olivat tulleet autolla suoraan Korven kartanosta. Sinä aikana, jolloin he olivat vierainamme, vietettiin harjannostajaisjuhlaa saarella, jossa matkailijakoti nyt kohoaa.

Oli ihana kesäkuun päivä. Järvi lepäsi peilityynenä ja aaltomaisesti kumpuiset, metsäpeitteiset saaret kuvastuivat veteen. Mamselli Borg oli aivan hurmaantunut tästä ihanasta taulusta.

— Juhlallisin oli hetki, jolloin moottoriveneemme laski "Tohtorinsaareen" ja nostettiin lippu, jossa oli sanat "Muistolan matkailijakoti".

Työväki ja kutsuvieraat huusivat eläköötä ja paljastetuin päin laulettiin "Maamme".

Jannen lausuttua muutamia lämpimiä kiitossanoja kenraalin ja tohtori Ehreströmin muistolle, astui Herbert herra esille ja lausui ilonsa siitä, että hänen serkkuvainajansa suunnitelma oli nyt toteutunut. Ja hän pyysi jättää pieneksi avustukseksi kodille autonsa matkailijain vastaiseksi mukavuudeksi.

Parin viikon kuluttua aikoi hän palata takaisin muutamien englantilaisten sukulaistensa kanssa. Hän kertoi, että eräs heistä, vanhahko rouva, oli ollut muutamia vuosia sitten erittäin ihastunut Kukkianjärven kauneuteen. Hän se oli kehoittanut tohtori Ehreströmiä rakentamaan sinne matkailijakodin. Hän oli käynyt useita kertoja maassamme ja ihaili suomalaista luontoa ja viihtyi täällä hyvin. Mutta hän oli tuntenut silmitöntä kauhua epäsiistejä majataloja ja meidän korkeita, epämukavia, kaksipyöräisiä ajopelejämme kohtaan. Hänellä oli tapana kertoa pitkiä juttuja ihmeellisistä uhkarohkeista retkistään Suomessa. Nyt hän oli vanha mutta tahtoi vielä kerran nähdä maamme ja näyttää sen lapsilleen. Herbert herra toivoi ettei hänen enää tarvitseisi valittaa meidän kulkuneuvoistamme ja yömajoistamme. Matkailijayhdistys oli jo avannut useita täysihoitoloita maassa, ja tälle seudulle oli Janne hankkinut nelipyöräiset ajopelit. Ainakin Hämeessä saattoi rouva nyt kuten Norjassa, vuokrata itselleen hevoset, vaunut ja kuskin useiden päivien matkaa varten. — — —

Huutamalla "eläköön" matkailijakodin tulevaisuudelle lopetettiin vaatimaton juhlamme nautittuamme virvokkeita kodin suurilla parvekkeilla. Senjälkeen poistui seudun väki venheissään.

Mamselli Borgilta sain monta hyvää neuvoa hänen auttaessaan minua kalustamaan uutta matkailijakotia. Sekä ruokailuhuone että suuri arkihuone avonaisina takkoineen ovat suomalaista rahvaan kuosia. Vierashuoneet, vaikka yksinkertaiset, näyttävät kuitenkin miellyttäviltä. Ja mamselli Borgin mielestä teki koti kokonaisuudessaan kodikkaan vaikutuksen.

Minua ilahdutti suuresti, että hänkin oli huvitettu minun "pienestä kaartistani", kuten kutsun kuutta nuorta tyttöä, jotka olen ottanut kotiini. Tahdon koettaa kasvattaa heidät kunnon palvelijattariksi.

Antaa niiden ensin käydä "asteikon läpi" ennenkuin Matilda lähettää heidät maailmalle ottamaan paikkoja — sanoi mamselli huvitettuna.

Niin, sellaisessa viinitarhassa tahdon minä työskennellä vaikkapa vaatimattomastikin. Koetan täällä sovelluttaa käytännössä niitä kokemuksia, mitä olen koonnut pitkän ajan kuluessa — elämän koulussa. Saamme sitten nähdä onnistunko!

Ennenkuin mamselli matkusti, antoi hän minulle paperin; johon hän oli merkinnyt muutamia hyväätarkoittavia neuvoja nuorille tytöille, jotka aikovat etsiä leipäänsä maailmalla vieraissa oloissa. Nämä "neuvot" olen antanut painaa ja ripustanut nuorten holhokkieni huoneisiin.

Ne kuuluvat:

"Mamselli Borg sanoo":

1. Lähtekää kodistanne avoimin silmin ja ottakaa aina kiitollisuudella vastaan kaikki hyvät opetukset.

2. Käsittäkää elämä kouluksi useine luokkineen, joissa pitää kaikki oppia.

3. Ottakaa ensin yksinkertainen, vaatimaton paikka.

4. Rakastakaa siisteyttä ja järjestystä.

5. Koettakaa aina olla iloisia ja ystävällisiä. Äreä käytös ja jurot kasvot eivät miellytä ketään.

6. Sopeutukaa tarkoin emäntänne toivomuksiin hänen talossaan. Jokaisella kodilla on omat vaatimuksensa ja erilaiset tapansa.

7. Älkää koskaan olko silmänpalvelijoita!

8. Varokaa huolellisesti talonväkenne omaisuutta ja huolehtikaa siitä, kuin olisi se teidän omaanne.

9. Jos olette rikkoneet jotakin tai tehneet jonkin vahingon sanokaa siitä heti emännällenne, siten vältetään moni ikävyys, sillä rehellisyydellä ja totuutta rakastamalla pääsee pisimmälle elämässä.

10. Koettakaa aina parastanne, joskin monasti tuntuu vaikealta.

Kärsivällisyyttä ja suvaitsevaisuutta!

Kaikki ympärilläni huokuu pelkkää onnea ja iloa. Mutta iloon sekottuu kaihoa ajatellessani suurta tappiota, jonka olemme viimeksi kuluneina vuosina kärsineet. Sanon me, sillä Janne jakaa tämän suruni ja kaipuuni.

En koskaan tule varmaankaan unohtamaan sitä päivää professorin rouvan ja minun ulkomaamatkallani, jolloin sain tiedon äitini kuolemasta. — Niin, äiti on poissa!

Me olimme aurinkoisessa Pallanzassa. Emäntäni oli sairaana, niin sairaana, etten uskaltanut edes ilmoittaa hänelle suruani. Janne oli kenraalin kanssa Egyptissä. — En ole koskaan ennen tuntenut itseäni niin yksinäiseksi ja hyljätyksi. Minusta tuntui kuin olisi aurinko menettänyt loisteensa, kuin paradiisillinen luonto ympärilläni olisi kadottanut kauneutensa. Nyt oli minut kohdannut ensimäinen, todellinen suru elämässäni. Voi, miten kärsin! Suuren hotellin kirkossa pidetyn aamujumalanpalveluksen jälkeen pyysin puhutella englantilaista pastoria. Hän oli niin ymmärtävä, niin osaaottava ja lohdutti minua. Hän sanoi muun muassa, että Jumala aina tietää, mitä hän tekee ja arveli, että äiti tarvitsi lepoa pitkän päivä työnsä jälkeen. Pastorin kotona sain sitten itkeä kyllikseni. — —

Anna-Liisan kirje minulle huokui todellista kaipausta rakkaan vainajan poismenon johdosta. Anna-Liisa oli niin monena vuotena hellinyt äitiä tyttären rakkaudella. — Niin, äidin muisto ei voi koskaan haihtua. Se on valonsäde, jonka olen aina säilyttävä kiitollisessa mielessäni. Tähän valonpilkkeeseen lopetan päiväkirjani.

* * * * *

Olimme juuri muuttaneet uuteen kotiimme, kun saimme ikävän tiedon, että äidin tupa Pohjanmaalla oli palanut. Piipusta oli pudonnut säkeniä ja sytyttänyt vuodevaatteet, jotka olivat ulkona tuulettumassa. Vallitsi veden puute, ja Anna-Liisa oli yksin kotona. Kaikeksi onneksi oli äidin tavarat jo lähetetty meille. Tuntui kovin haikealta ajatella rakasta kotia tuhkakasana.

Anna-Liisa on nyt luonamme. Hän on minun oikea käteni. Kun minä olen kiinni matkailijakodin taloudessa, hoitaa hän taloa.

Purkaessani äidin tavaroita löysin ne kirjeet, jotka olen tässä esittänyt. Kirjeet oli kääritty huolellisesti äidin parhaaseen silkkihuiviin.

Rauha rakkaan vanhuksen muistolle!

* * * * *

Jannella, joka on sekä isäntä, auton kuljettaja että opas, on yllin kyllin tehtävää. Melkein joka päivä ajaa hän autolla suomalaiseen kansallispukuun puetun pojan kanssa ottamaan vastaan uusia vieraita.

Matkailijakodissa on elämää ja liikettä. Siellä puhutaan monta kieltä. Kun vieraat tulevat aamuisin huoneistaan, katsovat he aina tuuliharppuun, jonka olin tuonut ulkomailta. Kun se on samalla tuuliviiri, tahtovat kaikki nähdä, mikä tuuli käy voidakseen sen mukaan päättää päivän huvimatkat.

Soutuveneitä risteilee pitkin päivää saarten ympärillä, ja moottorivenhe kulkee edestakaisin talon ja matkailijakodin välillä.

Muiden vieraiden joukossa oli meillä ollut ilo nähdä entiset isäntäväkeni eversti Ehreströmin ja professori Wallenborgin perheet luonamme. Ja kaikki ovat yhtä ihastuneita kauniiseen luontoon Kukkianjärven rannalla.

Englantilaiset ovat väsymättömiä onkiessaan. On oikein hauskaa nähdä heidän seisovan rannalla niin juhlallisina — polttaen piippunysäänsä ja vetäen toisen kalan toisensa jälkeen. Kun he sitten päivällisen jälkeen klo 8 ovat pukeutuneet kiiltonahkakenkiinsä ja mustiin pukuihinsa ja istuvat takkatulen ääressä lukien lehtiään, näyttää se niin kodikkaalta.

Meistä tuntuu, kuin meidän vieraamme viihtyisivät hyvin tässä yksinkertaisessa maalaiselämässä.

Aamusta iltaan työskentelen minä innolla ja halulla matkailijakodissa. Kun aurinko laskee metsänreunaan, ja minä istun venheessä Jannen soutaessa minut kotiin, tunnen olevani sanomattoman onnellinen. Ajattelen monia asioita, muistelen niitä lukuisia henkilöitä, jotka olen oppinut tuntemaan ja erilaisia olosuhteita, joissa olen elänyt — — ajattelen lämpimästi niitä, jotka ovat asettaneet kaiken niin hyvin meille. Minä ristin käteni ja kohotan sydämeni syvyydestä kiitollisen huokauksen Jumalalle, joka on johtanut kaiken niin hyvin.