ENSIMÄINEN PALVELUSPAIKKANI.
Hellin Mustala translation
Pääkaupungissa lokakuun 1 p. 1884.
Kaivattu, hyvä äiti!
Kiitos kirjeestäsi, jonka kirjeenkantaja toi minulle eilen — minä rupesin itkemään ilosta, kun minulla iltasella oli aikaa lukea se rauhassa. Vain yksi kuukausi on kulunut siitä, kun tulin tähän paikkaan, ja tiedätkö äiti, minusta tuntuu kuin siitä olisi jo vuosi, kun Janne ja minä tulimme Helsinkiin. Joka ilta itken minä ja minun on niin kovin ikävä. Sinun kirjeesi lohdutti minua, nyt koetan taas tehdä parhaani. Mutta tiedätkö äiti, täällä on kaikki niin epäsiistiä, ja joka nurkka oli niin likainen, kun minä tulin. Minun vuodevaatteeni pitäisi pestä, paikata hursti ja parsia peitto, mutta en uskalla sanoa mitään. Rouva oikein harmistui, tulipa melkein vihaiseksi, kun kysyin, enkö saisi kaksi lakanaa ja tyynynpäällisen. Hän sanoi, että palvelijattarilla on nykyaikaan niin suuret — tässä hän käytti vieraskielistä sanaa. Sänkyä minulla ei ole, vaan sängynpohja, joka nostetaan joka ilta etehisestä ja pannaan kahdelle tuolille. Keittiön uutimet pesin eräänä yönä, mutta en uskaltanut silittää niitä, ettei rouva sanoisi puita kuluvan. Herra on niin ystävällinen, mutta tiedätkö, luulen että hän maistelee — tuntuu siltä hänen tullessaan kotiin. Kuulen rouvan usein toruvan häntä. Anna on 5 vuotias, Kalle 3 ja Pikkunen 1 vuotias. Minun täytyy sanoa sinulle äiti, että he käyvät aika repaleisesti puettuina. Kun saan aikaa, autan rouvaa ompelemaan heille vaatteita. Kysyt, saanko kylliksi ruokaa. Kyllä — rouva panee aina minulle lautaselle, sitten kuin herrasväki on syönyt. Leipää saan kyllä. Voita en ole maistanut tänne tultuani. Minä saan 3 sokeripalaa, vehnäpullan ja kaksi kuppia kahvia päivässä. Janne on juoksupoikana suuressa liikkeessä. Kyllä vaan oli hyvä, että Leena-täti hankki meille paikat. Janne tuli sunnuntaina tervehtimään minua, mutta rouva sanoi, etten minä saa päästää "kavalierejä" luokseni. Hän kysyi kuinka vanha olen ja kun ilmoitin, että olen 16 vuotias, sanoi hän, ettei nuorten tyttöjen sovi istua poikien kanssa. Minä vastasin, että olemme serkuksia, ja että hän on kuin veli minulle. Rouva huudahti silloin oikein suuttuneena: "Aina puhuvat palvelijattaret serkuistaan!" Minä rupesin itkemään ja vakuutin etten valehdellut; juuri silloin kuohahti maito hellalle, ja rouva sanoi olevan parasta hoitaa vaan velvollisuutensa. Tiedätkö äiti, pyysin Jumalaa auttamaan minua — ei ole helppo palvella.
Lokakuun 6 p.
Pikkunen sairastui ja kuoli, ja herra sanoi, että se oli hyvä, niin ei tarvinnut kuulla hänen huutoaan. Rouva itki niin hirveästi, että minusta oli oikein vaikeata. Hän on ollut niin kiltti minulle ja sanonut, että minä laitan hyvää ruokaa ja että olen siistinyt niin huolellisesti hautajaisia varten. Pitoja meillä ei ollut hautajaispäivänä. Tervehdä kaikkia.
Matilda.
Helsinki marraskuun 15 p.
Rakas, kaivattu äiti!
Kiitos riveistäsi! Älä ole levoton, alkaa käydä paremmin jo, anna anteeksi että olen valittanut. Koetan parastani. Nyt lähetän sinulle postimerkkejä, että voit useammin kirjoittaa minulle etkä tarvitse tuhlata pikku varoistasi. Tiedätkö äiti, minun piti ottaa palkkani, 6 mk, lokakuusta, kun aioin mennä kirkkoon eräänä sunnuntaina eikä minulla ollut mustaa huivia eikä käsineitä. Tulin niin iloiseksi, kun rouva sanoi, että saisin mennä. Täällä on suuri kirkko, jonne vie hyvin korkeat portaat. Sitä kutsutaan Nikolainkirkoksi. Minä menin Maijan kanssa, joka palvelee kerrosta ylempänä meitä eräässä rikkaassa, hienossa herrasperheessä. Maija on 23 vuotias ja käyttää hattua. Minulla on vielä 4 mk 80 p; ne olen piiloittanut pumpulisukkaan arkkuuni. Arkun avain on hyvässä tallessa tyhjässä kukka-astiassa ruokasäiliössä. Tiedätkö äiti, on niin sääli meidän rouvaamme, hän on kuitenkin oikein kiltti, kun olen oppinut enemmän tuntemaan häntä. Luulen että hän on tyytyväinen työhöni, koska ei ole käskenyt minua muuttamaan. Maija kertoi, että palvelustytöt ovat muuttaneet täältä joka kuukausi ja sanovat, etteivät he ole saaneet ruokaa, ja että rouva on juonitellut. Kyllä minä tulen kylläiseksi! Rouva parka, hänellä on kyllä ikävyyksiä herran tähden. Maija kertoi, että herrasväkeni on ollut rikas, mutta että herra on "rustaillut" ja vienyt parhaat tavarat "tamppiin", luulen että sillä tarkoitetaan panttilainastoa. Rouva ompelee niin kauniita pukuja. Maija on kertonut hänen olleen herrasväen ompelijattaren. Pikkusen kuoleman jälkeen on hän ruvennut käymään perheissä ompelemassa. Minä saan silloin hoitaa koko päivän yksinäni lapsia ja taloutta. Älä ole levoton, olen kyllä täsmällinen ja teen parhaani. Rouvalla on kotityötäkin ja ompelee hän öisin. Minä pyydän saada auttaa häntä. Hän ei tiedäkään, että pappilanväki on opettanut minua ompelemaan koneella. Herralla on toimi konttorissa, sanoi Maija. Usein ei hän tule kotiin edes öiksikään. Silloin näkyy aina rouvan silmistä, ettei hän ole nukkunut. Rouva parka! Ei, kyllä juopottelu on kauheaa. Joka päivä menen lasten kanssa vähäksi aikaa kävelemään. Pääkaupunki on sentään aika kaunis ja niin kauhean suuri, että täällä helposti eksyy. Eräänä päivänä tapasin Jannen; tulimme iloisiksi, kun saimme jutella. Jannella on kyllä hyvä paikka, mutta tädin mielestä hän on jo liian vanha ollakseen juoksupoikana. Täti aikoo hankkia Jannelle renginpaikan siinä hienossa, rikkaassa talossa, jossa hän itse on pesijättärenä. Kun rouva tuli kotiin, niin kerroin hänelle, että olin puhellut Jannen kanssa. Rouva sanoi, että sepä oli hauskaa — eikä ollut ollenkaan vihainen. Täti on lahjoittanut minulle mustan rintaneulan. Älä vain luule äiti, että tulen turhamaiseksi. Tervehdä kaikkia, Misseä ja Mustikkia myös — kirjoita pian
Matildalle.
Helsinki joulukuun 1 p. 1884.
Hyvä ja kovin kaivattu äitini!
Minun täytyy taas lähettää sinulle kirje, äiti rakas, että saat kuulla kuinka raskasta kiltin rouvani elämä on. Olemme itkeneet monta kertaa yhdessä, ja hän sanoo, että olen hänen ystävänsä. Mistä alkaisin — minulla on niin paljon kerrottavaa sinulle. Lapset ovat olleet sairaina kuumeessa, ja rouvalla on ollut niin paljon tilauksia, että hän on ommellut yöt läpeensä. Saan aina viedä kotiin valmiit ompelukset, ja tiedätkö äiti, saan silloin usein jotain hyvää tai lantin sieltä, minne menen. 1 mk 35 p olen koonnut, sen säästän joululahjaksi sinulle. Herra on ollut paljon ulkona öisin. Rouva on sekä torunut häntä että puhunut kauniisti, mutta aina hänellä on joku tekosyy livistää ulos ja sitten pysyy hän poissa. Välistä on hän niin vihainen, kun rouva pyytää häntä pysymään kotona, ettei hän edes syö päivällistä. Ei hän anna penniäkään talouteen ja kuitenkin on meidän elettävä, ja kaikki on niin kallista. Vuokra oli tänään maksettava, eikä rouvalla ollut niin paljoa kuin olisi tarvittu. Eräänä päivänä olin lappuineni panttilainastossa ja lunastin sieltä talvivaatteet; olin niin iloinen, kun lapset saivat lämpimät päällystakkinsa kotiin, yhtä iloinen kuin jos itse olisin saanut lahjan. No niin — herra on nyt ollut poissa 5 päivää ja 6 yötä. Täällä on niin surullista. Nyt saat sitten kuulla. Eilen soitettiin ovikelloa, rouva pyysi minua menemään aukaisemaan, ja ajatteles, Janne seisoi siellä! Pelkäsin niin, että rouva vihastuisi, kun Janne tuli, mutta tiedätkös, hän pyysi saada puhua rouvan kanssa, "herrasta", kuiskasi hän minulle. En ymmärtänyt mitään, en tiennyt, että herra oli konttoristina samassa liikkeessä, jossa Janne on juoksupoikana. Rouva tuli — minä menin lasten luo. Hän ja Janne puhuivat kauan etehisessä, sitten rouva huusi minua ja pyysi minua keittämään kahvia Jannelle. Ajatteles, kuinka kiltti hän oli! Hän oli niin kalpea kasvoiltaan kuin tämä paperi, mutta ei hän itkenyt. Kun Janne istui kanssani keittiössä, kertoi hän, että hänen päällikkönsä, niin nimitti hän isäntäänsä, oli pyytänyt häntä ilmoittamaan rouvalle, ettei herra ollut ollut konttorissa viime viikolla. Hän oli käskenyt kysymään, oliko herra sairas. Nyt oli Janne luvannut rouvalle etsiä herraa ravintoloista. Rouva sanoi perästäpäin, että hän on pitänyt paljon Jannesta, ja että hänen pitäisi usein tulla tervehtimään kasvattisisartaan. Iltapäivällä pyysi rouva minua menemään Hotelli Vilhelmsbadiin kysymään, onko Herra Konttoristi Grenlund, se on herran nimi, ollut siellä. Ja tiedätkö äiti, kun tulin sinne, nauroi eräs tarjoilija ja sanoi: "Kyllä hän, hittovieköön, ryypiskelee täällä velaksi muiden hyvien veljien kanssa kaiket yöt, mutta juomarahoja antaa hän runsaasti. Nyt nukkuu hän varmaan kohmeloaan jossakin." Enhän voinut kertoa kaikkea tätä rouva paralle. Kenties minun olisi pitänyt tehdä se? Sanoin vain, että herra oli ollut kyllä siellä muiden kanssa, mutta oli mennyt jo pois. Rouva otti hatun ja takin ylleen ja meni ulos. Tiedätkö, äiti, minä oikein suren. Miksi pitää ihmisen olla niin huono ja juoda. Hyi, niin kauheata! Kun rouva tuli kotiin, oli hän aivan itkettynyt. Ei rouva enkä minäkään koskenut ruokaan, vaikka olin keittänyt hyvää suurimovelliä. Rouva on sanonut, että saan ottaa padasta niin paljon ruokaa kuin tahdon, hän ei enää pane minulle lautaselle, kuten ennen. Seuraavana yönä emme saaneet ollenkaan unta. Rouva katseli vain ulos akkunasta. Kun kello oli 12, keitin minä kahvia ja tarjosin rouvalle. Olin ostanut omilla rahoillani leipää 25 p edestä. Olihan minun syntymäpäiväni. Rouva tuli oikein iloiseksi, puristi kättäni ja sanoi: "Sinäpä olet kiltti", ja minulle teki hyvää kuulla se. Klo 7 heräsivät lapset, ja Kalle huusi: "Tänään tulee isä kotiin, minä tahdon parhaan mekkoni." — Rouva pyysi että antaisin hänen saada sen. Aamulla aikaisin soitettiin kiivaasti ovikelloa, minä aukaisin oven, ja siellä seisoivat Janne ja herra, joka näytti hyvin raihnaiselta. Janne auttoi hänet sisään. Sitten tuli rouva etehiseen. Ajattele äiti — hän ojensi molemmat kätensä herralle ja sanoi: "Tervetuloa kotiin!" Herra rupesi itkemään. "Astu sisään vaan", pyysi rouva. Kalle tuli juosten ja sanoi: "Miten hauskaa, Isä, nyt leikimme hevosta. "Rouva oli niin herttainen ja hyvä. — Hän ei ollenkaan torunut herraa; kyllä minä olisin hänelle antanut! Kun he olivat menneet vierashuoneeseen, tuli Janne keittiöön ja kertoi löytäneensä herran istumasta eräällä penkillä Kaisaniemessä, hän oli ilman takkia. Janne oli mennyt hänen luokseen, ottanut päällystakkinsa yltään ja pyytänyt hänen pukeutumaan siihen, "sitten tulee herra konttoristi kotiin rouvan ja lasten luo". Ensin ei hän tahtonut, mutta kuten tiedät äiti, on Janne aika järkähtämätön, kun hän tahtoo jotakin hyvää — ja herra nousi ja tuli kotiin.
Rouva tuli pian keittiöön luoksemme, antoi minulle markan ja pyysi menemään lihan ostoon, niin laittaisimme kunnon aamiaisen ja keittäisimme hyvät kahvit. Janne juoksi ostamaan lihaa, minä panin perunat ja kahvin kiehumaan, ja sitten kattoi rouva sievästi vierashuoneen pöydän, "ja Jannen pitää myöskin istua herrasväen kanssa pöydässä", sanoi hän. Minä tarjoilin — ja siinäpä oli iloa! Rouva kiitti sitten Jannea tuhatkertaisesti ja kertoi, että herra nyt oli luvannut elää kunnollisesti. Kuinka voi rouva olla niin ystävällinen herralle? kysyin minä. — "Niin, näetkös lapsi", sanoi hän, "olin eilen kirkossa ja kuulin kuinka pappi saarnasi, että rakkaudella voi usein käännyttää langenneet ihmiset. Silloin pyysin Jumalaa antamaan minulle voimia, ja Hän onkin auttanut minua."
Pahinta on, että herra on menettänyt paikkansa, kun hän on niin usein juopotellut ja laiminlyönyt velvollisuutensa. Rouva arvelee kuitenkin, että Jumalan tahto on, että herra jättää Helsingin ja huonot toverinsa, silloin voi hänestä ehken vielä tulla kunnon mies. Rouvalla on rikas lanko Kotkassa, ja sinne aikoo hän kirjoittaa ja pyytää paikkaa herralle. Janne tuumi, että herra on kelpo konttoristi, paras heidän liikkeessään, mutta "esimerkin vuoksi täytyy hänet eroittaa", oli päällikkö sanonut.
Rouva ompelee koneella niin että paukkuu, ja herra leikkii lasten kanssa. On oikein hauskaa nähdä rouva iloisempana. Maijan mielestä on herra aika nauta, minusta hän on raukka. Maija käyttää karvalakkia ja näyttää niin hienolta. Tämän kirjeen lähetän Mäkelän Liinan muassa, jonka täti oli tavannut torilla eräänä päivänä. Vain yhden markan lähetän sinulle, äiti. Janne lähettää 5 markkaa. Hänellä on nyt 12 mk kuukaudessa. Jouluksi toimitamme sinulle käärön. Kuinka voit äiti? Me nukumme nyt hyvin öisin.
Kirjoita pian iloiselle tyttärellesi
Matildalle.
Viimeinen kirje ennen joulua, joulukuun 18 p. 1884.
Rakas äiti!
Kiitos, rakas äiti, joulukirjeestä ja kääröstä! Käärön aukaisen jouluaattona, kun Janne tulee tänne. Rouva on pyytänyt hänet tänne, kun hän pääsee vapaaksi palveluksestaan. Jouluaattona hänellä lienee paljon hommaa kantaessaan kääröjä kotiin. Nyt tahdot varmaan tietää, millaista rouvamme elämä on, mutta ensiksi toivotan sinulle hyvää joulua. Ajatukset ovat tuvassamme. Olipa hauskaa, että rovastinna pyysi sinut pappilaan pyhiksi.
Muistathan, että herra eroitettiin toimestaan. Heti vuokrasi rouva vierashuoneen pois, niin että meillä nyt on yksi huone ja keittiö. Vierashuoneessa asuu eräs vanha saksalainen rouva, jota minä palvelen. — Hän on kiltti ja opettaa minulle saksaa. Nyt naurat varmaan, äiti, ja ihmettelet, mitä minä teen saksankielen taidolla, mutta näetkös, hän ei osaa muuta kieltä. Hänen poikansa on soittoniekka ja asuu Helsingissä. Kyllä on hyvä osata kaikkea. Herra menee ulos joka päivä klo 7 — hänellä on uusi virka joulukuun loppuun saakka, silloin lähtee hän Kotkaan, jossa hän on saanut paikan rouvan langon luona. Rouva käy edelleen perheissä ompelemassa. Eilen pidin suursiivouksen herrasväen huoneessa. Maija auttoi minua nostamaan ulos huonekalut, ja saksalainen rouva piti lapset luonaan. Voit uskoa, että oli hauskaa pölyyttää ja siistiä. En unohtanut puhdistettuani seinät ja katon, pyyhkiä kostealla rievulla uuninpäällystän, kuten olet neuvonut. Maija antoi minulle kiillotuspulveria, niin että sain kiillottaa lukot ja uunin luukut. Akkunat pesin myöskin ja pölyytin uutimet. Kun eilen ei ollut kylmä, voin pudistella makuuvaatteetkin; mutta en uskaltanut pitää niitä kauan ulkona. Viimeiseksi pesin huonekalut puhtaalla vedellä ja kun oikein hankasin niitä kuivalla rievulla, tulivat ne kiiltäviksi. Saksalainen rouva on erittäin huolellinen, hänen mielestään kaikki tuli niin hienoksi. Tänään olen siistinyt keittiön, ja ajatteles että rouva on antanut minulle sängyn ja piirongin, ja nyt minulla on kaksi lakanaakin. Kyllä minulla on työtä, mutta hyvä on ollakseni. Maija piteli portaita, kun kiipesin pesemään hellan kupua. Säiliöt olen siistinyt ja pannut puhtaat paperit hyllyille. Lopuksi rouva kiitteli työtäni ja sanoi: "Kyllä näkyy, että Matildalla on huolellinen äiti." Näetkös nyt, äiti! Sinun ansiotasi on, että ollaan tyytyväisiä työhöni. Sain saksalaiselta rouvalta koreita tilkkuja ja olen öisin valvonut ja ommellut uudet vaatteet Annan nukille. Kallelle olen virkannut ohjakset langasta, jonka pappilan neiti kerran antoi minulle. Rouvalle olen virkannut patatilkut ja Maijalle neuloin käsineet. Saksalainen rouva saa neulotun pölyliinan, ja herra saa myös jotain pientä. Huomenna kun rouva on poissa, aion pestä ja silittää lasten parhaat esiliinat ja jonakin toisena päivänä leivon kakun, jonka opetit minulle.
20 päivän iltana.
Kuinka voit, rakas äiti? Kovin mielelläni olisin jouluaaton luonasi. Ajatuksissani olenkin siellä. Nyt olen siistinyt ja järjestänyt joka paikan, ja rouva on tyytyväinen tullessaan väsyneenä kotiin iltasin. Lapset ovat terveitä ja kilttejä. He saivat molemmat 1 markan joulurahoiksi herralta, ja sitten menin minä heidän kanssaan ostamaan joululahjoja. Herralle ostimme porokupin. Saksalaiselle rouvalle ostivat he pienen neulasäiliön ja rouvalle hienot kahvikupit. Kun 15 penniä jäi jälelle, tahtoivat he ostaa minulle nuppineuloja. Herra matkustaa kolmantena joulupäivänä. Rouva jää toistaiseksi tänne, hänellä on nyt paljon työtä. Herra ei ole ollenkaan "rustaillut". Janne ja minä laitoimme kuntoon sinun joulukäärösi, ja nyt vie Janne sen postiin.
Älä naura sille vähälle, minkä voin lähettää.
Paljon terveisiä ja hyvää joulua ja kiitos, kiitos kaikesta!
Uskollinen Matildasi.
Rouva on koroittanut palkkani 8 markkaan kuukaudessa.
Uudenvuodenpäivänä 1885.
Rakas, kaivattu äiti!
Hyvää uutta vuotta ja kiitos minulle lähettämistäsi joululahjoista! Sukat ovat lämpimät ja käsineet ovat niin hienot. Ne minulla oli kädessäni jouluaamuna kirkossa. Janne tuli niin iloiseksi käsineistä ja kaulahuivistaan. Kiitos kaikesta! Jouluaatoksi olivat herra ja rouva koristaneet sievän joulukuusen. Meillä oli 15 kynttilää kuusessa ja 2 kynttilää paloi keittiössä kaappini päällä. Herra ja rouva antoivat minulle puserokankaan ja kriminnahkalakin. Ajatteles, että minulla on lakki! Arveletko äiti, että se on turhuutta? Janne antoi minulle keittiöesiliinan ja täti rukouskirjan. Saksalaiselta rouvalta sain valkoisen kauluksen, ja se näyttää niin hienolta. Ajattelepas kuinka monta joululahjaa! Maija heitti keittiön ovesta käärön ja siinä oli postipaperia ja kuoria — sellaisia kuin nyt lähetän sinulle. Jouluaattona joimme teetä minun leipomani kakun kera, se onnistui oikein hyvin. Myöhemmin illalla tuli kaksi tähtipoikaa, ja ne lauloivat "Betlehemin tähdestä". Herra antoi heille jonkun pennin. Lapset olivat hyvin iloisia. Anna sai uuden puvun ja Kalle hevosen. Kello 9 söimme illallisen ja rouva sanoi, että olin keittänyt hyvin lipeäkalan ja puuron. Torttuja oli herra ostanut. Kyllä se oli iloinen jouluaatto, ja lopuksi huusi rouva minut ja Jannen saliin ja luki meille joulurukouksen. Se oli kauneinta kaikesta! Joulupäivänä olimme kaikki kirkossa. Toisena joulupäivänä olimme Janne ja minä tädin luona, hän tarjosi meille vehnäskahvit. Janne muuttaa maaliskuun 1 p. hienoon taloon, samaan jossa täti pesee pyykkiä. Hän tulee sinne rengiksi, hakkaa puut, kantaa ne sisälle ja auttaa siellä, täällä; välistä pitää hänen olla ajajanakin, kun ei vanha kuski enää jaksa paljoa. Täti sanoo, että se on kaupungin hienoimpia taloja. Ajatteles, miten hyvä Jannen tulee olla ja 18 mk kuussa! Uutena vuotena ottaa rouva ompelutytön, ja minäkin saan auttaa ompelemisessa, sanoi hän. Kyllä vaan pääkaupungissa oppii paljon. Erään tuttavankin olen saanut tässä talossa. Hänen nimensä on Roosa, ja hän palvelee erään suutarin perheessä. En tiedä miksi Maija aina puhuu pahaa Roosasta ja sanoo, että hän lentää ulkona liian paljon ja että hän panee rahansa koristeihin. Minusta hän on kiltti ja käy hienosti puettuna.
Hyvästi äiti, voi hyvin. Minähän olen nyt 17 vuotias. Ajatteles miten vanha!
Tyttäresi Matilda.
Leivoin piparpähkinöitä uudenvuoden lahjaksi rouvalle, ne onnistuivat oikein hyvin. Jannelle annoin joululahjaksi 2 nenäliinaa.
Helsinki toukok. 2 p. 1885.
Kaivattu, pidetty äiti!
Tuhansia kiitoksia kaikista rakkaista kirjeistä! Nyt olet, äiti kiltti, saanut niin monta postikorttia, että tahdon taas kerran lähettää sinulle pitkän kirjeen. Aika lentää! Rouva on taas ommellut vieraille monta, hienoa pukua. Mutta niinpä hän ansaitseekin hyvästi rahaa, ja sitä kyllä tarvitaan. Hän on tullut hyvin sairaalloiseksi, luulen että hän valvoo liiaksi öisin. Minä saan kyllä nukkua. Minä hoidan talouden ja lapset. Meillä on nyt neljä ompelutyttöä, mutta he eivät syö meillä, saavat vain aamupäiväkahvia k:lo 12 korvapuustin kera. Kolme tytöistä on oikein kilttiä ja hyvää, mutta rouva ei pidä neljännestä, hän valhettelee usein ja rouvan mielestä hän koreilee kauheasti. Hän kähertää hiuksiansa, ja hänellä on kukkia hatussa. Eilen oli meillä vapaapäivä kaikilla ja minulla oli oikein hauskaa. Rouva lahjoitti minulle vaalean huivin ja valkean, hienon esiliinan, ja minä sain mennä isäntäväkeni kanssa Kaisaniemeen k:lo 9. Et voi uskoa äiti, kuinka paljon siellä oli hienoa väkeä. Näin kolme rouvaa puvuissa, jotka me olimme ommelleet; ne olivat kaikkein hienoimmat. Ylioppilailla oli valkeat lakit, ja he lauloivat että kaikui, "katso kuinka suloisesti kevätpäivä hymyilee"! Eikö ollutkin kaunista? Me saimme paikan penkillä erään teurastajan vieressä, jonka rouva tuntee. Hän tarjosi meille kaikille simaa ja tippaleipiä, niin ystävällinen hän oli. Vaikka minulla oli huivi päässäni, sain kuitenkin istua herrasväkeni kanssa. Janne tuli meitä tervehtimään. Kyllä hän on sentään aika "tyylikäs". Hän on saanut isännältään, joka on kenraali, uudet siniset vaatteet, ja sitä paitsi oli hänellä hieno valkea olkihattu. Teurastaja sanoi Jannelle: "Teillä oli onni, herra Dahl, kun pääsitte rikkaaseen ja hienoon herrasperheesen. Se ostaa kaiken naudanlihan minulta, parasta laatua pitää aina olla, ja hyvän hinnan minä saan. Ei siinä kitsastella. Kenraalin rouva on ollut kaupungin kaikkein kauneimpia ja herttaisimpia tyttöjä. Ja kenraali on rehti ja oikeamielinen herra. Hän taitaa kyllä olla kiivas, mutta mitäpä se tekee. Vahinko vain, ettei heillä ole kuin yksi poika, sillä lurjuksia on kyllä tarpeeksi."
Meidän rouvamme yskii kauheasti. Lääkäri sanoo, että hänen pitäisi joutua pois Helsingistä. Rouva ehken jättää koko ompeluliikkeen ja muuttaa Kotkaan. Nyt herran käy hyvin — hänellä on palkkaa 200 mk kuukaudessa ja hän lähettää 100 mk kuukaudessa rouvalle. Herra on tullut uskovaiseksi. Rouva ei ota minua mukaansa Kotkaan; kun hän ei enää saa ommella, aikoo hän itse hoitaa talouden. Kahtena kuukautena on minulla ollut 9 mk palkkaa ja syksystä lähtien olen säästänyt 7 mk 15 p säästölaatikkoon, jonka annoit minulle joululahjaksi. Olen antanut säästölaatikon avaimen Jannelle säilytettäväksi, siten en joudu kiusaukseen ottaa sieltä, mutta kirjoitan muistiin joka pennin, minkä panen sinne. Roosa istuu joka päivä meidän keittiössämme. Meidän rouvamme ei voi käsittää, kuinka hänellä aina on niin hyvää aikaa, mutta minulla on tapana sanoa, että kun suutari ja hänen vaimonsa ovat puodissa, eivät he tiedä, mitä Roosa tekee. Astioiden antaa hän usein olla pesemättä iltaan asti, ja kyllä hänellä on aika likaista keittiössään. Maija kutsuu häntä hutilus-Roosaksi. Mutta kukaan ei ole opettanut Roosaa huolelliseksi. Kirjoita pian rakas, hyvä äiti, voi hyvin
Tyttäresi Matilda.
Pääkaupungissa heinäk. 10 p. 1885.
Rakas äiti!
Anna anteeksi, etten ole tarttunut kynään ja kirjoittanut sinulle viiteen viikkoon, mutta tiedätkö, olen ollut kuin myllyssä. Kiitos viime kirjeestäsi! Itkin oikein, kun kirjoitit, että sinulla on luuvaloa jaloissasi. Janne arveli, että tupa on varmaan ollut vetoinen, ja että se pitäisi laudoittaa talveksi. Lähetän sinulle luuvalovoidetta. Sen olen saanut matami Ström'iltä, jonka luona asun. Hiero sitä ihoon ensin ja kääri sitten villaista säären ympärille. Voithan repiä minun vanhan villaisen suojahuivini, olen saanut uuden rouva Grenlundilta.
Tuntui niin raskaalta sanoa jäähyväiset Grenlundin herrasväelle, itkimme kaikkityyni. Kun juna lähti liikkeelle, ja minä palasin tyhjään kotiin tehdäkseni viimeisen siivoukseni, tunsin itseni linnuksi, joka on pudonnut pesästään. Työ auttoi, voitin pian ensimäisen surun, mutta rouvaa ja lapsia en koskaan elämässäni unohda. Rouva antoi minulle niin hyvän todistuksen. Siinä sanotaan, että olen palvellut heitä uskollisesti, ollut rehellinen, siivo ja työteliäs, sekä että rouva voi hyvin suositella minua. Hän antoi minulle vielä todistuksen, että osaan ommella ja hankki minulle paikan eräässä suuressa, hienossa ompeluliikkeessä. Ompelen nyt siellä puvun liivejä, ja työ käy hyvin. Kaikki ovat minulle ystävällisiä ja hyviä. Kyllä siellä vallitsee ankara järjestys. Ompelutytöt eivät saa ollenkaan puhella ja nauraa työskennellessään. Roosa on myöskin siellä ja kaikki sanovat, että hän on ihastuttavan sievä ja hieno, mutta kukaan ei kuitenkaan pidä oikein hänestä. Hän tuli niin äkkiä pois suutarin perheestä, eikä ole koskaan näyttänyt minulle todistustaan, vaikka olen sitä pyytänyt. Rouva Grenlund oli kovin kiltti ja lahjoitti minulle paljon tavaroita; sain kesätakin, joka oli käynyt liian pieneksi hänelle ja sitäpaitsi sain kesähatun. Näetkös äiti, kaikki ompelutytöt käyvät pääkaupungissa hattu päässä. Älä pelkää, että minut valtaa turhamaisuuden henki! Sain vielä kaikenlaista pientä tavaraa, kukkalasin ja neulavadin. Lapset antoivat minulle valokuvansa. He näyttävät niin herttaisilta kesäpuvuissaan. Rouva auttoi minua leikkaamaan ja koettelemaan uuden pumpulipukuni. Kaikki kysyvät, mistä olen ostanut niin sievää kangasta ja voit uskoa, äiti, että oikein ylpeilen sanoessani, että oma äitini on kutonut kankaan ja lahjoittanut sen minulle. Roosa ja minä asumme nyt erään oikein kiltin ja siistin matamin luona, joka on Ström nimeltään. Hän käy pesemässä pyykkiä ja siivoamassa hienoissa herrasperheissä, hänellä on paljon työtä ja on usein poissa koko viikon. Meidän täytyy itsemme pitää huoneemme kunnossa, mutta Roosa ei viitsi siistiä, niin että minä saan luvan tehdä sen. Matami on aika ankara ja päättäväinen. Me maksamme huoneesta 1 mk viikossa vuokraa. Minulla on nyt palkkaa 6 mk viikossa. Me elämme enimmäkseen voileivällä ja maidolla, mutta usein pyytää ompeluneitimme minua jäämään päivälliselle. Silloin syön hänen pöydässään ja saan niin hirveän hyvää ruokaa. Se harmittaa aina Roosaa, hän on vähän kateellinen minulle. Kunhan Roosa oppii englantilaista laskostamista ja osaa neuloa harakanvarpaita, joita minä jo osaan, niin kutsutaan hänetkin varmaan neidin luo. Kyllä on tyhjää ja ikävää, kun kaikki tuttavat ovat poissa, Grenlundit Kotkassa, täti pesijättärenä Loviisan kylpylaitoksella ja Janne kenraalin herrasväen kanssa heidän maatilallaan lähellä Viipuria. Usein itken kaivatessani Teitä kaikkia. Ompeluliikkeessä on eräs kiltti tyttö, nimeltä Anna Riskanen. Hän asuu äidinäitinsä kanssa ja heidän luonaan olen usein. He ovat kyllä köyhiä, mutta heillä on puhdasta ja siistiä. Minulla on tapana mennä heidän kanssaan hartauskokouksiin, kun vaan joudan. Roosalla on niin monia miestuttavia ja hän pitää tanssista ja sirkuksessa käymisestä. Hän ei välitä ollenkaan Annasta.
Ehkenpä sinäkin äiti voisit joskus muuttaa pääkaupunkiin, niin vuokraisimme yhteisen huoneen, kyllä se olisi minusta hauskaa. Huone maksaa täällä 8 à 10 mk kuukaudessa ilman huonekaluja. Muutamien kuukausien perästä saan suuremman palkan. Roosalla ei ole enää yhtä hienoja pitsinenäliinoja kuin silloin, kun hän palveli suutarilla. Luulen että hänellä oli tapana lainata rouvansa tavaroita mennessään tansseihin. Kerran hänellä oli kiiltonahkakengät solkineen, pelkään että ne olivat suutarin rouvan. Tiesiköhän rouva sen? Et saa kertoa tätä kellekään. Kirjoita pian omalle tyttärellesi
Matildalle.
Lyhyt kirje äidiltäni.
Rakas, yksinäinen tyttäreni!
Kyllä on hauskaa saada rivisi, mutta tiedätkö lapsi, minä olen levoton tähtesi, kun olet jäänyt niin ypö yksin. Suojelkoon Jumala sinua kaikista kiusauksista siellä suuressa kaupungissa! Mene usein Ström'in matamin kanssa kuulemaan Jumalan sanaa. Älä anna nuoren, kauniin Roosa ystäväsi houkutella itseäsi eksyttävälle merelle, siellä on moni nuori tyttö joutunut turmioon. Kyllä minä säilytän salaisuutesi, minkä Roosasta kirjoitit, mutta koeta varoittaa häntä. Ole usein Annan ja hänen isoäitinsä kanssa.
Silmäni ovat nyt niin heikot, etten näe enempää kirjoittaa, "Jumala näkee minut, se olkoon voimasi kiusauksen hetkenä", luet siinä rukouskirjassa, jonka annoin sinulle, kun jätit kodin. Niin, hän näkee kaiken. Lue usein rukouskirjaa.
Voi hyvin, toivoo äitisi.