UUDESSA CALEDONIASSA

Kierrellessään Etelämerta uusia maita etsimässä tapasi kapteeni Cook matkoillaan saaren, jonka vuorinen ulkomuoto siinä määrin muistutti Skotlantia eli Caledoniaa, että hän tälle saarelle antoi nimeksi Uusi Caledonia. Se näkyy meidän kartoissamme vain kapeana viiruna keskellä ääretöntä sinistä merialuetta, mutta sen pituus on noin 550 km. ja leveys keskimäärin 40 km. — ei siis niinkään pieni viiru.

Caledonialaiset itse — ja ehkä jotkut toisetkin — kehuvat saarta maailman kauneimmaksi. Väitteessä on kyllä paljon tinkimisen varaa, kuten myöhemmin huomasin, mutta ainakin nyt, ensimäisellä kerralla lähestyin sitä melkoisella uteliaisuudella ja ennakkoihailulla, sillä ennen auringonlaskua olimme siitä ehtineet saada jonkunlaisen silhuettikuvan. Lähemmäs tultuamme peitti jo pimeys maisemat, ja kaakkoismyrsky muutti koralliriutat valkoisen kiehuvaksi vyöhykkeeksi.

Saarta ympäröi renkaan tavoin koralliriutta, vaarallinen merenkulkijalle, mutta siinä on portteja, joista suurimmatkin laivat voivat haitatta purjehtia sisäväylään ja rannikolle. Tällaisen ahtaan portin kautta mekin lähestyimme Noumeaa, ainoata saaren kaupunkia, johon pitkämatkaiset valtamerihöyryt poikkeavat. Oli vuoksen aika, ja riutta veden peitossa, mutta sen paikan osoitti korkealle myllertävä vesivuori, joka näytti aivan kuin aiheetta kohoavan merestä. Näin myrskyllä riutta ilmaisee itsensä, mutta tyynellä säällä on vaikeampi löytää viitoittamatonta porttia, sillä silloin ei siellä hyrsky käy, ja riutta vaanii parin jalan syvyydessä.

Noumean sisämeren suulla tuikkaa kuitenkin "Amedeen" majakka jo kauas merelle, ja majakan luona on luotsivene vastassa. Sitten kohoavat korkeat vuoret väylän kahden puolen, ja Noumean satamalahti on edessä.

Kaupunki jo nukkui, laituri oli täynnä laivoja ja jäimme yöksi ankkuriin. Poliisiviranomaiset vain kävivät veneellä noutamassa passimme, ettei joku passit on yöllä läksisi uiden rantaan. Käskivät aamulla tulla noutamaan paperit poliisilaitokselta.

Mereltä käsin katsoen ei Noumea juuri kaupungiksi luulisikaan, vaan on se mieluummin kuin yhtenäistä puistoa. Paria julkista rakennusta lukuunottamatta ovat miltei kaikki talot yksikerroksisia, joka taloon kuuluu puutarha korkeine puineen, ja rakennukset hukkuvat tämän lehväkatoksen alle. Vasta maihin päästyään huomaa, että kaupunki on katujen avulla jaettu säännöllisiin neliöihin, kuutioihin, kolmioihin ja muihin kulmioihin, sikäli kuin tila kulloinkin on sallinut, sillä vuoret alkavat verrattain läheltä rantaa. Laivassa jaettiin meille saaren opas ja Noumean kaupungin kartta, mutta niihin ei aivan hiuskarvalleen tarvitse luottaa. Oppaassa sanottiin näet, että saarella ei ole ollenkaan moskiittoja, mutta jo ensimäisenä iltana söivät ne nilkkani ja ranteeni piloille. Ja etten minä yksin niistä kärsinyt, sen osoittivat jokaista vuodetta verhoavat moskiittoverkot. Kaupungilla kävellessäni huomasin taas, että kartta oli tehty sen mukaan, kuinka piirtäjä haluaisi sen rakennettavaksi. Kulkiessani erästä bulevardia näytti kartta sitä vielä riittävän viisi kadunnurkkaa eli siis puoli kilometriä, mutta katu loppuikin ja vastaani tuli merenlahti, jolla oli ankkuroituna kalastajalaivoja. Ymmärsin tästä, ettei bulevardi ollut vielä täysin valmis.

Läheltä katsoen ei Noumeaa voi juuri kauniiksi sanoa, sillä rakennukset ovat perin yksitoikkoisen näköisiä, parakkimaisia, ja kadut kiveämättömät, pölyiset. Kauppoja lukuunottamatta ei lasiakkunoita useimmissa yksityisissä taloissa ole ollenkaan, vaan ainoastaan puiset, limittäiset säleverhot, joiden kautta pöly vapaasti tunkeutuu huoneisiin.

Mutta yleiskuva kaupungista satamalahtineen ja ympäröivine vuorineen on viehättävä, ja ne, jotka eivät aikaisemmin ole nähneet auringonlaskua vuorimaisemassa, kehuvat sitä verrattomaksi.

Ei Noumea mikään metropooli tahdo ollakaan, siellä on vain 10,000 asukasta, mutta se on kuitenkin Uuden Caledonian kaupan keskus, ja sinne saapuvat matkustajalaivat aina Euroopasta ja Ameriikasta saakka.

Maaseutu sensijaan tarjoaa paljon näkemisen arvoista, sillä onhan Uuden Caledonian luontoa ja maisemia verrattu sweitsiläisiin. Ja tosiaankin saa saarta kulkiessaan kaiken aikaa ihailla jylhiä vuoristomaisemia, syviä rotkoja ja viidakossa luikertelevia kirkasvetisiä puroja. Vuoret eivät täällä tosin kohoa kuin 1000-1600 metriin, mutta niitten rinteillä kasvaa tiheä metsä, joka etäämpää katsoen muistuttaa milloin nukkaa, milloin samettia.

Kaikki vuoret eivät sentään ole tällaisia, sillä siellä on runsaasti "punaisia vuoria", ravintoköyhiä, ja niillä ei kasvullisuus jaksa nousta huippujen puoliväliinkään, — yläosa on autiota, kuin keltamultakalliota.

Mutta siellä, missä maapohja on mustaa, työntää se povestaan mitä rehevimmän ja moninaisimman kasvullisuuden. Jos se on eucalyptusmetsää, kasvaa alla miehenkorkuinen heinä, jos taas pensaikkoa, on se niin tiheää, että on turha yrittääkään sen läpi ilman kirvestä. Pensaat ovat takertuneet toisiinsa niinkuin verkon silmät, ja joukossa runsaasti piikkipensaita sekä kaktuksia, jotka tekevät pensaikkoon tunkeutumisen mahdottomaksi.

Muita vaaroja ei siellä liikkuminen tuotakaan, sillä käärmeitä ei koko saarella ole yhtään lajia enempää kuin petoeläimiäkään. Eräs hirvilaji on sangen runsaasti edustettuna, ja se aiheuttaa suurta vahinkoa nuorille kokospalmuistutuksille. Siksi sen ampumista ei ole mitenkään rajoitettu, vaan saa sen kuka hyvänsä ja milloin tahansa tappaa. Jokainen farmari pitääkin senvuoksi joitain ajokoiria, jotka karkoittavat hirvet kokosviljelmiltä, ja esimerkiksi Plum-farmilla, jossa asuin jonkun aikaa, oli niitä kokonaista kuusi. Ne kävivät jahdilla etupäässä omin päinsä, lähtivät jo aamuyöstä joukolla vuorille ja palasivat vasta myöhään aamupäivällä selkä ja kyljet punaisina vuorten hiekasta.

Eräänä aamuna kuulin niitten ajon taas läheiseltä vuorenrinteeltä, enkä suinkaan päästänyt tilaisuutta käsistäni saada ottaa osaa hirvenjahtiin. Lainasin isännän kiväärin ja kiiruhdin ajoa vastaan. Se tuli ensin farmille päin, mutta kääntyi sitten kohti merenrantaa pensaikkoon. Siellä hirven oli nähtävästi vaikea liikkua, joten koirat pääsivät aivan kintereille. Juoksin ranta-aukeamalle ehtiäkseni vastaan, mutta sinne päästyäni porhalsi jo koko joukko yhtenä rykelmänä pensaikosta esille. Matkaa oli sinne vähän toistasataa metriä, ja olisi voinut hyvin ampua, mutta en kerinnyt vielä ampumista ajatellakaan, kun hirvi syöksyi suoraan mereen koirat kintereillä. Luode ei ollut vielä alkanut, ja hirvi sai matalassa rantavedessä jonkunverran etumatkaa, kun koirien jalat eivät ylettäneet joka paikassa pohjaan. Mutta lieneekö se sitten kompastunut riutalla, sillä näin sen äkkiä kaatuvan turpa edellä veteen. Pari yritystä teki se noustakseen, mutta silloin olivat koiratkin paikalla, ja kun ehdin sinne, oli se jo henkäissyt keuhkonsa täyteen suolavettä, eikä minulla ollut muuta tehtävää kuin puukollani avata kurkku, jottei veri hyytyisi lihaan.

Pian alkava laskuvesi jättäisi hirven aivan kuivalle riutalle, jossa heti kaikenlaiset nilviäiset olisivat sitä jäytämässä. Kiiruhdin senvuoksi farmille noutamaan miehiä ja härkäparin, jolla hirvi sitten tuotiin kotiin. Se oli vielä nuori, kauniskarvainen, kaksisakarainen. Sarvet otin itselleni muistoksi, lihat syötiin, isäntä suolasi nahan ja vei Noumeaan lehmännahkojen mukana.

Uuden Caledonian eläinkuntaan kuuluu vielä varsin hauska strutsintapainen lintu, cagon. Se kuuluu tietääkseni samaan sukuun kuin emu Austraaliassa ja kivi Uudessa Seelannissa, joita se suuresti muistuttaa, mutta ne ovat kaikki eri lajeja. Tämäkin on terävänokkainen, lyhytsiipinen ja lentokyvytön, ja niin kesy, että tulee syömään ihmisen kädestä. Senvuoksi se onkin rintamailta hävinnyt, koirat ovat tehneet lisää tuhoa metsässä, eikä sitä enää tapaakaan kuin vuorilla "bushissa".

Uuden Caledonian ilmasto on maailman ihanimpia. Lämpömäärä vaihtelee +15:sta -25:een Celciusta läpi vuoden, ja malaria on tuntematon. Väittävät, ettei siellä ole kukaan milloinkaan sairaana. Ihmiset ovat aina iloisia ja hymyileviä, enkä minä ainakaan nähnyt murheellisia naamoja.

Minkälaisia mahdollisuuksia siis tarjoo tällainen luonto ja ilmasto elämiselle? — Koetan antaa niistä muutamia tietoja, jotka perustuvat paikkakuntalaisten kokemuksiin.

Hedelmälaatuja on monenlaisia, kuten banaani, papaya, appelsiini, sitruuna y.m., joita alkuasukkaat viljelevät elääkseen. Ne eivät vaadi mitään työtä, kunhan vain viitsii korjata sadon. Mutta joka aikoo Caledoniassa tehdä rahaa, hän viljelee kokosta, kahvia ja kakaota myyntiä varten ja muita hedelmälaatuja sitten vielä tarpeensa mukaan.

Kokospalmu vaatii mustaa maata, jossa on runsaasti koralleja ja simpukankuoria sekä suolainen pohjavesi lähellä. Sellaisia maita on Caledoniassa vielä suuria aloja bushin vallassa.

Palmun viljelys on varsin yksinkertaista hommaa. Metsä eli tavallisimmin pensaikko, jota sellaisella maalla kasvaa, raivataan pois, maanpintaa hiukan möyhennetään ja palmuntaimet istutetaan siihen, keskimäärin 120 puuta hehtaarille. Kuusivuotiaina tekevät puut ensimäiset hedelmät, 8-vuotiaina alkavat ne tuottaa, ja 10-vuotisina antavat ne täyden sadon, joka on 10-15 kiloa kopraa vuotta kohti. Kopran hinta on Uudessa Caledoniassa 2 frangia kilolta, ja vuotuinen tulo siis puuta kohti keskimäärin 25 frangia.

Mitään hoitoa ei palmunviljelys kaipaa, kun se kerran on istutettu. Pähkinät putoilevat valmistuttuaan itsekseen maahan, josta ne kerran kuukaudessa kerätään, halkaistaan kirveellä, sisus kaivetaan pois ja levitetään kentälle kuivamaan. Tämän työn tekevät alkuasukkaat, kanakit, joiden palkka on 100 frangia kuussa, talon housut ja muona.

Kahvinviljelys tuottaa nopeammin ja runsaammin. Kolme vuotta istutuksen jälkeen antaa se jo täyden sadon, joka Caledoniassa tekee 2500—3000 frangia hehtaaria kohti vuodessa, eikä tämäkään kasvi vaadi mitään hoitotoimenpiteitä istutuksen jälkeen.

Banaaninviljelys on kuitenkin yksinkertaisinta ja tuottavinta, kuten väitti eräs farmari, joka ei tilallaan juuri muuta viljellytkään. Oikein suuria satoja antaakseen vaatii se kyllä lihavahkon maan, mutta menestyy myös melkein missä tahansa, kunhan vain on kosteutta; — ja sadon saa korjata jo samana vuonna.

Minulle on aina uskoteltu, että banaani olisi yksivuotinen ruohokasvi, ja niin lieneekin laita siellä, missä on sadeaika ja kuiva-aika erittäin. Mutta Uudessa Caledoniassa on ilma aina samanlaista, kosteuden puutetta ei siellä tule koskaan ja lämpöä on aina riittämiin. Niinpä näin tämän mainitsemani farmarin kentällä banaanirunkoja, joita hän väitti kolmevuotisiksi ja vielä olivat antaneet sadon. Näitä vanhoja kasvatti hän pääasiallisesti kuitenkin saadakseen uusia taimia. Sillä kun banaani huomaa, että sen aika on edes, työntää se juureltaan lukuisasti pieniä vesoja. Nyt ei tarvitse muuta kuin leikata nämä pienet vesat juurenmuhkurasta irti ja pistää kasvamaan avarammalle kasvupaikalle; samana vuonna saa niistä jo korjata sadon.

Mainitsemani farmari kertoi lähettävänsä kaikki banaaninsa Austraaliaan Sydneyhin, jossa hän saa niistä 10 ja 11 frangia kilolta. En voi sanoa tarkalleen, montako kiloa yhdestä varresta tulee, mutta jokainenhan on nähnyt banaaniterttuja ja voi siis suunnilleen arvioida, paljonko tuollainen vesa vuodessa tuottaa. Mikäli eri paikoissa katselin, olivat banaanirungot istutetut toisistaan 2-5 metrin välimatkoille, aivan miten sattui, sillä banaani kykenee kyllä puolustautumaan elämän taistelussa yhden hehtaarin alalle mahtuu niitä siis melkoinen määrä, ja nettotulo banaanista pintayksikköä kohti nousee huiman korkealle.

Myös karjanhoitoa harjoittavat caledonialaiset farmarit huomattavassa määrässä, ja kuuluu se kannattavan hyvinkin, missä on ennestään laidunmaita. Uuden laidunmaan raivaaminen bushiin on kuitenkin verrattain kallista hommaa, ja samalla vaivalla siihen sitten istuttaakin jotain tuottavampaa.

Mutta kun olosuhteet ovat näin suotuisat, niin silloinhan kaikkien uuscaledonialaisten luulisi olevan rikkaita, sanoo joku. Niin luulisi ja niin pitäisi, ja kyllä siellä rikkaita onkin, mutta asianlaita on kerta kaikkiaan niin, että missä liian helpolla saisi rahaa, siellä ei sitä viitsitä ottaa. Ja Uuden Caledonian ilmasto, — se on niin mukavan leppoisan lämpöinen, ettei siinä turhia viitsi rehkiä.

Monet ranskalaiset ovat siellä koonneet itselleen kauniin omaisuuden, mutta on monia, joitten viljelyspinta-ala ei vuoden mittaan kasva juuri ollenkaan.

Ja alkuasukas — mitä hän rahalla tekee? Hänellä kasvaa muutamia hedelmäpuita, jotka minkään tekemättä antavat, mitä hän syödäkseen ja tupakkaan tarvitsee. Vaatteita hän ei tarvitse, viinaa ei hänelle myydä ja rakkautta hän saa rahattakin. Turha siis nähdä vaivaa työnteolla ja rasittaa itseään, kun ei verojakaan tarvitse maksaa, sillä kaikki Uuden Caledonian asujamet, niin valkoiset kuin mustat, ovat verovapaita. — Täydellinen paratiisi siis.

Maa on tuottomahdollisuuksiin katsoen suhteellisen halpaa. Noumean lähiseuduilla maksaa hehtaari viljelyskelpoista bushia 1000 frangia, mutta kauempana pohjoisessa on se halvempaa, suunnilleen puolentuhatta frangia ha:lta. Ostettavakseni tarjottiin muuan farmi, 240 kilometriä Noumeasta, pinta-ala yli 200 ha, jonkun verran kokos- ja kahvinviljelystä, karjan arvo 100,000 frangia, laivalaituri omalla maalla, hinta 200,000 frangia. Omistaja halusi päästä takaisin Ranskaan.

Tuntunee omituiselta, että maan ja tilojen hinnat tällaisten tuottomahdollisuuksien maassa ovat näin halvat, mutta täytyy ottaa huomioon, ettei koko Caledoniassa ole kuin 15,000 valkoista ja 55,000 alkuasukasta. Valkoihoisilla joko jo on maatila tai mikäli ei sellaista ole, ovat he ilman rahaa; alkuasukkaat taas eivät samoin rahanpuutteessa kykene ostamaan ja jos kykenisivätkin, eivät viitsi.

Vertauksen vuoksi mainittakoon tässä yhteydessä, että Hawajilla maksaa eekkeri eli 0.40 ha samanlaista maata 1000 dollaria, eli noin 24,000 frangia, — mutta siellä ovatkin luonnontuotteet ainakin 10 kertaa kalliimpia kuin Caledoniassa.

* * * * *

Olen jo parikin kertaa maininnut alkuasukkaista, kanakeista, että he ovat sellaista laiskanpulskeaa väkeä. He ovat muuten ruumiiltaan — vaikkei naamaltaan — kauniita, rinta roimasti rakennettu, samoin hartiat, väri suklaanruskea. Naama leveä, huulet paksut, hampaat vankat, eivätkä he pidä tapanaan sairastella. Tukka kihara, pikimusta, mutta miesten muotiin kuuluu, että hiusten latvat värjätään ruskeiksi Jotta se on kuin apinankarvaa, ja tämä ruskea osa törröttää pystyssä jussintukkana. He ovat aina iloisia, ja heidän nauruaan kuulee Noumean kaduilla tämän tästä. Sen eroittaa muitten ihmisten naurusta helposti, sillä siinä on sellainen pitkä kimakka loppuhihkaisu tai -kiekaisu, joka kuuluu pyssynkantaman päähän.

Yleensä eivät kanakit käytä muuta kuin lannevaatetta, mutta Noumeassa kulkevat he sentään jotenkuten puettuina. Lannevaatteen lisäksi on nimittäin hihaton ihokas, tai sitten myös housut ja ihokas. Ne ovat aina eri väriä, sinistä, punasta tai keltasta, mutta väri on kaikkein kirkkainta, mitä kauppiaan varastosta voi löytää.

Kerran näin kaksi kanakkineitosta, jotka olivat pukeutuneet eurooppalaisittain. Silkkipuvut olivat nähtävästi viimeisintä Pariisin viimevuoden muotia, korkeakorkoiset roteerikengät pysyivät tanakasti jalassa, ja parasolli pyörähteli niin tottuneesti olkapäällä. Kävelin hetkisen heidän jälessään tarkastelemassa, sitten kiiruhdin ohitseen saamaan vaikutuksen etupuolestakin. Ja miksei, — kyllä vaaleanpunainen creppi näkyy pukevan suklaapintaistakin, sillä heillä oli "suhteellinen" ruumiinrakenne. Mutta hyvät kanakkineitoset! — ei nauraessa suuta vallan korviin saakka, eikä sitä loppukiekausta aivan niin kovasti, että se kuuluu aina kolmanteen kadunnurkkaan.