SYDÄMEN HAUDALLA.
Reading edition
Sydän sydämen luokse ikävöi… Sydän sydämen tähden löi ja löi…
Sydän kaipasi kaunista lapsuuttaan, sydän kaipasi ollutta onneaan.
Sydän itki, kun helpompi itkien oli kulkea haudalla nuoruuden
ja kummun kiveä kumartain yhä siunata hetkiä sunnuntain.
Sydän sydämen luokse ikävöi… Sydän sydämen tähden löi ja löi…
* * *
Sydän itsensä uuvutti unehen niin saapuen kentille keväimen
ja aikahan ammoin haudattuun, pihapuistohon alle pihlajapuun,
luo sydämen sen, jota hellimään oli tottunut niinkuin itseään…
Sydän vieläkö mielinyt muuta ois'…! Oli menneet jo harmajat harmit pois,
oli osan kaunista nuoruuttaan sydän saanut sydäntä kuullessaan…
* * *
Ypöyksin haudalla sydämen sydän heräsi unesta, — kaivaten
yhä niinkuin ennenkin lapsuuttaan, yhä niinkuin ennenkin onneaan.
Sydän sydämen luokse ikävöi… Sydän sydämen tähden löi ja löi…