NUORI KEVÄT.
Reading edition
Vasta äsken on rajaton avaruus puhdistunut pimeänvärisistä pilvistä. Sijaan on sijoittunut vaaleansinistä valoa ja sen keskelle on päivä pannut uuden uunintäytensä palamaan.
Maahan, kaduille ja talojen katoille on ilmestynyt ikäänkuin ihania tuttavia, jotka puoliarkoina tepastellen tappavat aikaa.
Kevätkiireen ajamia ajatuksia on jokainen nurkka ja soppi täynnä. — Niitä on istahtanut ikkunalaseille ihmisten asuntoihin armautta tuomaan, huonekasveille hassuttelemaan ja seinillä oleville kultakehyksisille kuvatauluille tuttavallisesti tarinoimaan.
Aivan vajoavat kimaltelevaan kirkkauteen vaivat ja valitukset.
Silmä näkee ihmeellisiä näkyjä, nuoria ja terveitä, korva kuulee pelkkää naurua ja ihastelua ympärillään, aivan kuin olisi parvi pyhiä neitseitä kiehkurarihmat kepeästi riipuksissa huhuilemassa ja karkelohyppyjään pitämässä. — Tähän piipauttaa tuuli pillistään pienen säveleen.
Nuori kevät kurkkaa piilopaikastaan jonkun kivimuurin kattoharjan takaa, katsoo puoleen ja toiseen, viskaa viattoman silmäyksen — toisen sinne — toisen tänne — ja itsekseen hyvillämielin hymähtää.
Katujen kirkastuneilla kivillä mennä hipsuttelee hiljaisia askeleita omissa onnenmietteissään, ja niiden edellä ja takana vaeltaa ryhmä varjoja — Jumalankuviksi luotujen ihmisten varjoja — ikään kuin ilman tarkoitusta ja päämäärää, ikäänkuin joidenkin tuntemattomien ajamina ja ahdistamina.
Nuori kevät kepsahtaa piilopaikastansa esille. Uutta aurinkotulta tupsahtaa kaduille ja katoille.