BERTRAN DE BORN.
Reading edition
(Ludvig Uhland.)
Kalliolla sauhut suitsee Autafortin raunion. Eessä tuiman kuninkaansa linnan herra kahleiss' on: "Sainkos sun, mi miekoin, lauluin kiihdit kansat kapinaan, joka lapset viekottelit isän sanaa uhmaamaan?
Seisot siinä sä, mi kerskuit sankarsielus oivaltain, ettet koskaan henkes voimaa käytä muuta puolet vain? Nyt ei puolet sulle riitä, koko henkes tarpeen ois, että linnas jälleen nostais, kahlerautas katkois pois!"
"Niinkuin lausut, kuninkaani, eessäs on Bertran de Born, hän, min laulust' yltyi liekkiin Perigord ja Ventadorn, hän, mi piikki pistäväinen silmiss' oli valtiaan, min vuoks Sunkin lapses kantoi vihaa isän, kuninkaan.
Tyttös saliss' ylvääss' istui morsianna herttuan, lähettini silloin hälle lauloi minun lauluan', lauloi minun ikävistäin immen kerran ylpeilleen, kunnes valui morsiusvaulat kyyneleitä tulvilleen.
Varjoss' alla öljypuiden parhain poikas uneksuu, kun hän kuulee sankarlaulun, havauupi, hurmautuu. Sukkelaan on ratsu valmis, ja ma kannoin lippuaan, kun hän sortui Montfortilla surmannuoli rinnassaan.
Verin helmaani hän vaipui; ei se teräs ollut, oi — ei, mut sinun kiroukses hälle kuoloon tuskat toi. Mielii vielä kätees käydä, mut on välill' ulappaa; kun ei sinun kättäs yllä, minun silloin puristaa.
Siit' on, kuin nyt Autafortin, multa voimat murtuneet; murtui kaikki, murtui puolet, särkyi kielet, kanteleet. Käden voit nyt kahlein kiertää, kun on henki hervoton; surulauluun yhteen vain se vielä kerran noussut on."
Vaipuu otsa valtaherran: "Poikani sä viettelit, tyttäreni syämen hurmoit, minunkin nyt liikutit. Salli käden kättä puistaa, kautta kuolleen ystäväs! Kahleet pois! Ma tuulahduksen tunsin sinun hengestäs."