XIII. KESKIAJAN VIRKAMIEHIÄ.

1. LÄÄNINMIEHET JA LINNANVOUDIT.

Keskiajan johtavia kruununvirkamiehiä Suomessa ovat olleet linnanvoudit. Mutta kun linnanvoutien viran on katsottava varsinaisesti syntyneen vasta päälinnain perustamisen yhteydessä, tulee vastattavaksi kysymys, miten virkamieslaitos täällä on ollut järjestetty varhaisimmalla keskiajalla, ennen linnahallinnon muodostumista.

Ennenkuin lähdemme tähän kysymykseen vastaamaan, mainittakoon pari sanaa eräästä Ruotsissa ja Tanskassa varhaisimpana keskiaikana ilmenevästä hallintoseikasta.

Ruotsin tärkein paikallinen viranomainen mainittuna aikana oli nimismies, tunnettu m.m. ruotsalaisella nimellä "länsman", "soknare" ja latinankielisellä nimellä "exactor, exactor regius".[840] Mutta on tarkoin huomattava, ettei se nimismies, jota Ruotsissa tällä nimellä kutsuttiin, ollut samanlainen virkamies kuin nimismies myöhemmällä keskiajalla ja uuden ajan alussa. Maakuntalakien aikana nimismies Göötanmaissa "lænsman", "konungsbryti", "konungsbryti i Upsala bo" ja "konungs soknare" Vestmanlannissa "husabyman" nimisenä kuninkaan palvelusmiehenä hoiti hänelle uskottua kuninkaan kartanoa ja toimi kuninkaan yleisvirkamiehenä piirissään. Vaikkei lähteistä näy, oliko Sveanmaan "lænsman" alkuaan kuninkaankartanon hoitaja, niin näkyy kumminkin se, että hän täälläkin oli aikaisin tunnettu varsinainen virkamies, jolla oli mitä monipuolisimmat tehtävät.[841]

Erinomaisen selvänä esiintyy vastaava laitos muinaisessa Tanskassa. "Brytiæ" yksityisoikeudessa merkitsi osa-asukasta tai yhtiömiestä, joka yhdessä toisen kanssa harjoitti maanviljelystä tai otti hoitaakseen toisen maata ja karjaa. Kuninkaatkin käyttivät edukseen samaa järjestelmää, ja Tanskan vanhoissa asiakirjoissa usein mainitaan "Konungs brytiæ". Nämä kuninkaan maan viljelijät olivat samalla kuninkaan virkamiehiä. Tanskan vanhimmissa laeissa mainitaan useasti kuninkaan "Umbudsman" eli "exactor" nimellä kutsutun virkamiehen asunnoksi suorastaan kuninkaan kartano.[842] Siis ilmeisesti sama laitos, jota Göötanmaan "konungsbryti" tarkoittaa.

Suomessakin esiintyy parissa 1300-luvun asiakirjassa exactor ja exactor regius niminen viranomainen.[843] Tämän nimityksen ruotsinkieliseksi vastineeksi on katsottu nimitystä "länsman".[844] Itse asiakirjat eivät kumminkaan oikeuta meitä pitämään exactor nimellä kutsuttua viranomaista tavallisena, keskiajan lopulta ja uuden ajan alulta tunnettuna nimismiehenä. Kumpikin täällä mainittu exactor näyttää olleen kokonaisen pikkumaakunnan virkamies. Kumpikin olivat sinettimiehiä. arvattavasti siis rälssimiehiä, toinen lisäksi tuomarina esiintyvä. Missään tapauksessa he eivät ole verrattavia myöhemmän keskiajan talonpoikaisiin nimismiehiin.

Yhtäläisyys Ruotsin ja Tanskan alkuperäisten "länsmanien", kuninkaan kartanoissa toimivain "brytien" kanssa sitävastoin on sattuva. Suomessakin kutsutaan exactoria nimenomaan "kuninkaan" virkamieheksi, joten hän varmaankin on ollut välittömässä suhteessa kuninkaaseen. Suomessakin on varhaisella keskiajalla useita melkoisia kuninkaan tai kruunun kartanoita, joita kuninkaan oli vaikea omakohtaisesti hoitaa; niissä jos missä olivat eri hoitajat tarpeelliset. Vanhemmalla keskiajalla oli täällä käytännössä aluejako pikku maakuntiin ja erityisesti pieniin kartanolääneihin, jotka alueet ovat voineet olla näiden vanhain viranomaisten virkapiireinä.

Tätä käsitystä puoltaa lisäksi länsman nimityksen vanhin käyttö Suomessa. Tämä nimitys esiintyy ensimäisen kerran v. 1348 päivätyssä, Satakuntaa koskevassa asiakirjassa[845] ja sen jälkeen vasta 1400-luvun alulla. Mutta nuo aikaisemmat lääninmiehet eivät ole myöhempäin kaltaisia. V:n 1348 lääninmies oli kuninkaan oma virkamies, hänen luottamusmiehiään. joka voudin kanssa sai tehtäväkseen Ulvilan kaupungin oikeuksien valvomisen kaupungista muuttaneita kohtaan; myöhemmän keskiajan nimismiehet olivat alhaisia kansanvirkamiehiä, joille kuninkaat tuskin erityisiä luottamustoimia antoivat. Sattuu nyt vielä niin, että tiedetään Ulvilan kaupungin viimeistään 1300-luvun ensimäisinä vuosikymmeninä tulleen siirretyksi Ulvilassa olevan kruununkartanon (Isonkartanon, Storgården) maalle ja kartanonkin väen kuuluneen kaupunkilaisiin.[846] Todennäköisesti on Satakunnassa v. 1348 ollut kuninkaan "vouti" Kokemäenkartanossa ja muudan kuninkaan "länsman" Ulvilan Isonkartanon ja sen alaisen kaupungin erityinen lääninmies.

Samantapainen virkamiesten ryhmitys näyttää Satakunnassa olleen käytännössä vielä v. 1365, jolloin kuninkaan kirjeessä mainitaan "meidän voutejamme ja virkamiehiämme Satakunnassa".[847] Voudin ohella tässäkin mainitaan vielä toisia kuninkaan välittömästi käskettäviä virkamiehiä, joita tuskin voi pitää muina kuin kruununkartanoitten lääninmiehinä.

Vanhojen kruununkartanoitten alueita kutsuttiin myöhemmin yleisesti lääneiksi ("Ruonankartanon lääni" Sauvossa, "Kuninkaankartanon lääni" Perniössä, j.n.e.). Länsmanit Suomessa ovat luultavasti alkuaan olleet näiden läänien "läänin"- eli "läänitysmiehiä".

Myöskin tuota v. 1353 tuomittua salaperäistä Bendict Agghæson nimistä henkilöä pitäisimme tämäntapaisena virkamiehenä.[848] Virkamieheksi hänet ilmaisee hänen toimensa sakkojen perijänä; toiselta puolen hän oli välittömässä suhteessa kuninkaaseen, koskapa hänen rikoksiansa oli sekin, että hän oli pidättänyt kuninkaalle lähetettäviä muonavaroja. Tämäkin viranomainen oli läheisissä asioissa kuninkaankartanon kanssa.[849] Omasta ja vaimonsa (Aelisif) nimestä päättäen hän kuului ruotsalaiseen kansallisuuteen ja oli varmaan alhaissyntyinen, koskapa ei käyttänyt sinettiä. Arvatenkin on lääninmiehiä niinkuin läänejä ollut eriarvoisia.

Kruununkartanoita ja niiden läänejä hoitavat, kuningasta välittömästi palvelevat viranomaiset, joilla oli latinankielinen virkanimi "exactor" ja ruotsalainen "länsman", tämän mukaan maamme vanhimpia varsinaisia kruununvirkamiehiä.

Heidän virkatoimistaan emme paljoa tiedä. Kruununkartanon hoitamisen lisäksi niihin kaiketi kuului pääasiallisesti vain verojen kokoaminen tai vastaanottaminen niiltä pieniltä maakunta-alueilta, joissa kruununkartanot olivat. V. 1326 oli piispalla yksi ainoa nimismies koko Uuttamaata (luult. läntistä Uuttamaata) varten;[850] kruunu on voinut siinäkin noudattaa kirkon esimerkkiä. Kun varhaisimmalla keskiajalla maakunnilla ja pitäjillä oli kansanomaiset tuomarinsa, ei kruunun läänimiesten vaikutus arvatenkaan ulettunut varsin syvälle paikalliseen hallintoon.

Tämän aikuisen hallintolaitoksen sysäsi syrjään linnahallinto linnanvouteineen. Tämän hallinnon synty on yhteydessä päälinnain perustamisen kanssa. Koska päälinnat v. 1308 jo olivat olemassa, oli maamme hallinnon suuri muutos jo silloin tapahtunut.[851]

Vanhimmilla linnanpäälliköillä oli erilaisia virkanimiä, kuten lat. "aduocatus", "praefectus", "capitaneus". Viimemainittu nimitys lienee erityisesti sotilaspäällikön nimi, mutta kun samaa henkilöä joskus kutsutaan sekä "aduocatus" että "capitaneus" nimellä, eivät ne käytännössä näytä merkinneen jyrkästi erotettuja virkoja.[852] Suomen linnanvoutien asema oli kuitenkin kautta koko keskiajan hyvin eriarvoinen. Turun ja Viipurin linnain isännyydet olivat enimmäkseen Ruotsin valtakunnan mahtavimpain miesten hallussa, joiden asema oli valtiollisesti sangen itsenäinen. Usein näillä mahtavilla läänitysmiehillä oli hallussaan päälääninsä lisäksi pienempiä linnaläänejä, kuten Turun linnan päälliköllä Raaseporin lääni, Satakunta ja Ahvenanmaa.[853] Porvoon lääni näyttää pysyvämmin kuuluneen Viipurin linnan alueeseen. Toiselta puolen taas nähdään, että kaikki läänit saattoivat olla välittömästi kuninkaan alaisia, jolloin niiden linnanvoudit olivat kuninkaan suoranaisia palvelijoita ja suorittivat lääninsä veroja suoraan kuninkaalle Ruotsiin, jossa myöskin tekivät tilinsä. Epäilemättä on tämä järjestys alkuperäinen. Suomen linnat olivat kaikki alkuaan kuninkaan linnoja, niihin maksetut verot, yksin lahjaverotkin, olivat kuninkaan (kruunun) veroja. Linnanvouti oli veronmaksajan kannalta katsoen aina kuninkaan vouti, silloinkin kun hän oli kuninkaasta aivan riippumaton. Maamme keskiaikaisen linnahallinnon varsinaisena perusteena eivät siten olleet nuo vaihtelevat ja eriarvoiset linnanvoudit, vaan itse linnaläänit linnoineen, jotka kaikissa oloissa muodostivat pysyvän verotus- ja hallintopiirin, vaikka linnan isännyys kulkikin kädestä käteen.

Jo 1300-luvun alkupuolella asiakirjoissa useamman kerran mainitaan päälinnan voutien alaisia virkamiehiä.[854] Vaikkei näiden virkamiesten laadusta sen enempää puhuta, on luultavaa, ettei näillä nimityksillä tarkoiteta ainoastaan päävoutien sijaisia ja päälinnoissa olevia virkamiehiä, vaan myöskin päävoudeista riippuvia alueellisia virkamiehiä, alavouteja. Niitäkin näet jo nimenomaan mainitaan. Sellaisena esiintyy v. 1346 eräs Maskussa asuva Henrikki, "Danielin virkamies".[855] Tämä Daniel oli nähtävästi tunnettu Dan Niklinpoika, näihin aikoihin Turun linnan vouti. Hänen alaisensa Maskussa oleva virkamies ei varmaankaan ollut aivan halpa mies, koskapa käytti sinettiä. Seuraavana vuonna mainitaan eräs Esgerus Dan Niklinpojan "voutina" Kalandissa.[856] Tässä siis toinen, paikallinen, nimenomaan voudiksi kutsuttu virkamies, jonka virkapiirinä on muinainen Kaloinen eli myöhempi Vehmaan kihlakunta. Todennäköisesti siis jo 1300-luvun puolivälissä pohjoisen V.-Suomen kummassakin vanhassa piirissä, Kalandin ja Maskun-Mynämäen pitäjistöissä eli kihlakunnissa on toiminut erityisiä alavouteja, jotka olivat linnanvoudin alaisia veronkanto-virkamiehiä aivan samaan tapaan kuin myöhemmin kihlakunnissa toimivat maanvoudit.[857]

Vaikea on sanoa, kuinka näissä uusissa oloissa kruununkartanoitten voutilaitoksen kävi. Mahdollista on, että toisin paikoin vanhoista "lääninmiehistä" tuli linnanvouteja. Kun Ahvenanmaalla v. 1322 mainitaan "exactor", v. 1328 "aduocatus" ja v. 1381 ja sitten myöhemmin tavallinen linnanvouti,[858] niin näyttäisi luultavalta, että tässä sama vanha virka esiintyy vaihtelevilla nimillä ja että Ahvenanmaan kruununkartanon alkuperäisestä lääninmiehestä on tullut Kastelholman linnanvouti. Mahdollista myös on, että toisin paikoin lääninmiehen virka muodostui alavoudin viraksi.[859] Mutta useimmissa tapauksissa kaiketi vanha virka hävisi pois, ja kruununkartanot jäivät vain sellaisiksi ylimysten läänityksiksi tai kruunun sivuomistuksiksi, jollaisina ne myöhemmällä keskiajalla ja vielä uuden ajan alussa enimmäkseen esiintyvät.

2. MAANVOUDIT.

Keskiajan lopulla alavoudit eli "maanvoudit" maamme pesäseuduilla jo esiintyivät vakiintuneina, määrätyillä alueilla toimivina virkamiehinä.[860] Lähempiä tietoja tästä virasta voidaan kumminkin saada ainoastaan myöhemmistä lähteistä, joihin senvuoksi tässäkin on käännyttävä.

Kustaa Vaasan aikana ratsuvoutien virka-alueena oli kihlakunta, joskus pari kihlakuntaa, ja heidän tehtävänään pääasiallisesti kihlakunnan verotus- ja veronkantoasiain hallinto. Heitä nimitettiin usein myöskin "ratsuvoudeiksi" nähtävästi sen johdosta, että heidän vanhimpia ja varsinaisimpia tehtäviään oli kuljettaa linnan ratsujoukkoa ruokaruotsilla kihlakunnissa ja että he arvatenkin ratsain kulkivat asioillaan. Useat ratsuvoudit tähän aikaan olivat halpasäätyisiä miehiä, kyvykkäämpiä huoveja tai entisiä kirjureita, mutta monet olivat myös kotimaisia rälssimiehiä.

Ratsuvoutien tulot olivat uuden ajan alussa hyvin kirjavat, mutta ryhmittyivät kahteen yleisempään luokkaan, nim. vakinaisiin, veronalaisten suorittamiin palkkatuloihin ja tilapäisiin, kruunun tai linnanvoudin luovuttamiin tuloihin, jotka olivat luonteeltaan elinkeinoveroja tai vapautusmaksuja. Otamme aluksi tarkastaaksemme edellisen ryhmän.

(1) Maanvoudit saivat uuden ajan alussa toisinaan suoranaista kruununpalkkaa linnasta. Pohjoisesta V.-Suomesta kannettiin v. 1538 Turun linnaan kultakin nimismieheltä 1 punta kauroja, joita käytettiin m.m. kahden maanvoudin hevosten ruokkimiseen.[861] Viipurin linnan "kirjurintuvasta" mainitaan ratsuvoudin myöskin saaneen rahaa hevosiansa varten.[862] Myöhemmin 1500-luvulla ratsuvoudit tulivat melkein kokonaan kruunun palkoille.

Kun ratsuvoudit uuden ajan alussa useimmiten näyttävät asuneen linnassa ja nauttineen siellä pysyvää palkkaa, on mahdollista, että aikaisimmat ratsuvoudit ovat suorastaan kuuluneet linnaväkeen ja saaneet palkkansa kruunulta samalla tavoin kuin muutkin huovit.

(2) Ratsuvoudin päätulona uuden ajan alussa oli kumminkin se palkka, jonka hän sai hoitamansa alueen (kihlakunnan) talonpojilta. On helposti havaittavissa, että tällä palkalla oli kaksi alkulähdettä, nim. verokuntain (neljänneskuntain, nautakuntain) kestitys ja nimismiesvero.

Verokuntapalkka oli käytännössä Hämeessä, Karjalassa ja Savossa. Hämeen Sääksmäen kihlak:n neljänneskunnista maksettiin ratsuvoudille 1/2 (Portaan pitäjässä 1) puntaa ohria ja 1 leiv. humaloita (Portaan pitäjässä sen lisäksi koko pitäjältä 3 1/2 mk "rekirahoja").[863] Luultavasti myöskin Hollolan seudun nimismiesten voudille maksettava lahjavero, 3 puntaa ohria ja saman verran humaloita, maksettiin neljänneskunnittain, vaikka nimismiehet olivat joutuneet sen välittäjiksi.[864]

Karjalassa tämäntapainen ratsuvoudin palkkaus oli uuden ajan alussa suuressa kukoistuksessa. Kävisi tässä liian pitkäksi luetella kaikkia näitä kestitystavaroita ("kalapanneja", "lahjalampaita" y.m.), joita ratsuvoudit säännöllisten viljapanniensa lisäksi nostivat Karjalan nautakunnilta neljillä vuotuisilla kestityksillään.[865]

Savon ratsuvoutien palkkaus oli tässä kohden samantapainen kuin Karjalassa. Kaikkialla Savossa maksoivat neljänneskunnat ohria 1 punnan — pohjoisessa voutikunnassa sillä olikin nimenä "Rokarotzi" — kauroja 1 punnan, haukia 1 leiv. ja jäniksiä 6 kpl. eli jäniksennahkoja 12 kpl, mihin tuli lisäksi "lahjaa" ohria 1 punta ja pohjoisessa voutikunnassa vielä haukia 6 leiv. Hyvin valaisevan tiedon vanhimmasta ratsuvoudin palkkauksesta sisältää se pohjoista voutikuntaa koskeva ilmoitus, että 3 kymmenyskuntaa metsäseudussa maksoivat "oravan nahan kultakin verolta, kun ruokaruotsiheiniä kannettiin". Savossakin näitä kaikkia voudin veroesineitä kutsuttiin "lahjoiksi", ja annettiin ne asianomaiselle käräjäaikoina.[866]

Kun otetaan huomioon, että ratsuvoutien alkuperäisiin tehtäviin on kuulunut linnaväen johtaminen kihlakunnan verokunnissa veronotto-, sakko- y.m. kestityksillä, on todennäköistä, että ratsuvoudin Karjalan ja Savon verokunnista saamat tulot olivat osa linnaväen verokestityksestä eli ruokaruotsista. Tuloeräin nimittäminen "lahjoiksi" näyttää johtuneen niistä erityisistä turkis- y.m. lahjoista, joita ratsuvoudille ruokaruotsin lisäksi tuli maksettavaksi.

Mahdollisesti ovat myöskin Varsinais-Suomessa uuden ajan alussa suoritetut voudinkapat luettavat tässä puheenaolevaan luokkaan ratsuvoutien tuloja. Pohjoisessa V.-Suomessa näitä kappoja maksoi kukin talollinen 1 kapan rukiita tai maltaita.[867] Maarian, Pöytyän ja Kaarinan alueella maksoi kukin verokunta voudinvakkarukiita tai -ohria 1 punnan.[868]

(3) Ratsuvoudeilla oli myöskin hyvin yleisesti osaa nimismiesverosta, jonka varsinainen tarkoitus oli käräjälaitoksen ylläpitäminen. Tämä palkkaustapa olikin kehittynyt läntisessä Suomessa, missä käräjät jo keskiajalla pidettiin pitäjittäin nimismiesveron varoilla.

Turun läänissä ilmoitetaan Pohjois-Suomen maanvoudin kantaneen kultakin nimismieheltä 1 leiv. lihaa ja 12 kynttilää sekä leipää,[868] joten koko "taksa" teki kultakin nimismieheltä, kun otetaan huomioon nimismiesten linnaan maksamat kauratkin, joista edellä jo oli puhetta:

lihaa 1 leiv. leipiä — kynttilöitä 12 kpl kauroja 1 punta

Tämä taksa näkyy vähitellen joutuneen pois käytännöstä muunlaisten tulojen vakaantuessa.

Hämeen ratsuvoudit saivat nimismiesverosta kynttilöitä kaikista kihlakunnista ja kauroja Hattulan kihlakunnassa. Kuuluivatko Hattulan ratsuvoudin ohrasaatavat ja Hollolan voudin haukileiviskät tähän vai neljänneskuntaveroon, on ratkaisematta.[870]

Limingan, Iin ja Kemin pitäjissä Pohjanmaalla suoritettiin v. 1556 voudille monikappaleinen vero — voita, lihaa, leipää, ohria, rahaa, siikaa, kalaa, lampaita (Kemissä) ja kynttilöitä (Iissä ja Kemissä) —, joka mahdollisesti oli osa nimismiesverosta.[871]

(4) Maanvoudeilla oli muinoin joitakuita pienempiä tuloja, jotka olivat vakinaisen veron luontoisia ja oikeastaan siis kuuluvat ruokaruotsin ja nimismiesveron ryhmään, mutta kuitenkin nähtävästi ovat olleet aivan erityisiä palkkaveroja.

Sellainen ja lisäksi varsin omituinen oli 22 pannin suuruinen tulkinpanni, joka 1540-luvulla maksettiin Äyräpään kihlakunnassa maanvoudille koko kihlakunnan puolesta. — Tämä vero maksettiin nähtävästi neljäskunnilta, sillä puheenaolevana aikana oli Äyräpään kihlak:ssa (Jääsken, Muolan, Hanttulan ja Uudenkirkon pitäjissä) juuri 22 neljäskuntaa. Mieltäkiinnittävä on tästä verosta annettu tieto, että se maksettiin talvella "kihlakunnankäräjillä"; varmaan laamanneja ja muita ruotsalaisia herroja varten nämä tulkinpannit alkuaan maksettiin.

(5) Äyräpään klk:ssa Karjalassa mainitaan ratsuvoudin saaneen käräjillä lautakunnalta lahjaksi 2-3 puntaa viljaa pitäjää kohden.[873]

(6) Tähän ryhmään maanvoudin tuloja ovat myös luettavat pitkätkyydit, joita Savossa mainitaan maanvoudille kuuluneen 2 kultakin neljänneskunnalta.[874]

(7) Kaikki edellä mainitut maanvoudin tulot olivat veronalaisten maksettavia säännöllisiä veroja. Niiden lisäksi nauttivat maanvoudit monenlaisia epävarmoja tai ylimääräisiä tuloja, jotka ovat parhaiten verrattavia elinkeinoveroihin. Niihin kuuluivat ensinnäkin kapakkarahat. Erään luettelon mukaan, joka on laadittu 1540-luvun lopulla nähtävästi verotustarkoituksessa,[875] lasketaan Suomessa ilman Pohjanmaata olleen 235 (239) maalaiskapakoitsijaa, eikä tämä lukumäärä suinkaan ollut korkein.[876] Tällaisia kapakoita (krögare, taverner), joissa tarjottiin olutta ja joita oli kaikkialla eteläisessä Suomessa teitten varsilla, arvatenkin kaikkialla verotettiin jo keskiajalta saakka. Kapakkavero näkyy alkuaan menneen linnaan (linnanvoudille). Eräässä Porvoon läänin asiakirjassa v:lta 1543 seikkaperäisesti kerrotaan, miten kapakanpitäjistä "kukin maksaa 2 leiv. humaloita linnaan oluenmyynnistä ja kutsutaan heitä kapakoitsijoiksi, ja pidetään kapakkaa sen mukaan kuin vuodentuloa maassa saadaan, sen mukaan he alkavat oluenmyyntiä ja luopuvat siitä, kun itse tahtovat eivätkä jaksa".[877] Samasta asiakirjasta nähdään, kuinka vero toisaalta oli joutunut maanvoudeille. Siinä näet luetellaan kolmisenkymmentä Pyhtään, Pernajan ja Porvoon miestä ja sanotaan heidän maksaneen "herralle" (s.o. linnaan) 4 1/2 äyriä ja voudille 13 1/2 äyriä oluenmyynnistä ja "ovat ne nyt suodut ratsuvoudille vuosipalkaksi, koska ei hän linnasta mitään rahaa eikä verkaa saa, ja pitää hän sen edestä 2 ratsuvarustusta". Luultavasti muuallakin Suomessa alkuaan linnaan humaloissa suoritettu vero samalla tavoin muuttui maanvoudille suoritettavaksi rahaveroksi. Kapakkaveroa tiedetään maksetuksi paitsi Porvoon läänissä myöskin Varsinais-Suomessa,[878] Viipurin läänissä, missä veron määrä vaihteli 1-6 mk:aan kapakoitsijalta,[879] sekä Hämeessä, missä maavoutien kapakkarahoja useissa seuduin mainitaan, vaikkei veromäärästä ole tietoa.[880]

(8) Sukua edellisen veron kanssa olivat laivarahat. Ahvenanmaalla otti vouti 12 äyriä — 2 mk kultakin talonpojalta, joka purjehti Riikaan tai Rääveliin.[881] Nämä rahat olivat samoja kuin kauppiasrahat, joita Ahvenanmaan voudin mainitaan kantaneen kauppiailta.[882] V.-Suomessa kantoi maanvouti "kauppiasrahoja" laivoilta; v. 1555 Pohjois-Suomessa kuulon mukaan 90 laivalta.[883] Hämeenlinnan alueella kauppiasrahoja havaitaan maksetuksi Vihdissä ja Elimäellä;[884] siellä ne tietenkään eivät olleet laivarahoja. Viipurin läänistä on ainoastaan Viipurin pitäjästä ja Koivistolta tietoja laivarahain maksamisesta ratsuvoudille.[885]

Tämäkin vero ilmeisesti oli ollut linnanvoudin tuloja, ennenkuin joutui ratsuvoutien tuloksi.

(9) Viipurin pitäjässä ja arvatenkin muuallakin rajaseuduilla verotettiin voudin hyväksi erikseen hevoskauppiaita, joista kukin maksoi 4 äyriä.[886]

(10) Elinkeinoveroihin kuuluivat vielä markkinarahat eli puotipaikkarahat, joita maanvouti kantoi markkina-aikoina Pohjois-Suomessa "Mynämäen, Vehmaan ja Lemun kirkoilla kultakin puodilta 1 äyrin".[887]

Samantapainen vero oli puodinvuokrarahat, joita uuden ajan alussa, ja luultavasti jo kauan aikaisemmin, otettiin Pohjanmaan satamain "haminapuodeista", v. 1542 Kemin haminasta 10, Iin 12 ja Oulun haminasta 39 haminapuodilta, kultakin l/2 mk.[888] Nämä maksut mainitaan Pohjanmaan pysyväin kruununverojen joukossa. Myöskin V.-Suomen "puotipaikkarahat" ovat todennäköisesti kuuluneet linnan tuloihin ennen maanvoudille joutumistaan.

(11) Maanvoudin tuloihin kuuluivat pohjoisessa V.-Suomessa passirahat "passeista (passbort), joita on annettu, toisilta 1 mk toisilta vähemmän".[889] Ulkomaille purjehtivat laivuritko vai ketkä näitä passeja lunastivat, ei käy lähteistämme selville.

(12) Hämeen Sääksmäen kihlak:n ja Hollolan kihlak:n maanvoutien tulojen joukossa mainitaan erärahoja,[890] joita nähtävästi maksettiin erämaassa nautituista kalastusoikeuksista.

(13) Viimeksi luetelluista elinkeinoveroista poikkeava oli laajalti maassa tavattava talottomain vero. Ahvenanmaalla otettiin itsellisrahoja (Husemandz peninger) kultakin itselliseltä 1 mk tai 12 äyriä. V:n 1555 aikoina talonpojat valittivat, että vouti oli kantanut näitä rahoja 6 vuotta, mutta siitä huolimatta vaatinut maksajilta riihityötä.[891] Itsellisrahoja (husmanne peninga) mainitaan 1530-luvulla maanvoudin tuloina useissa Hämeen seuduissa.[892] Maksu oli paikoin 1 mk itsellisparilta.[893] Karjalassakin verotettiin itsellisiä ainakin paikoin (Lapveden ja Viipurin pitäjissä) 1 markalla vuodessa.[894] Samoin tiedetään Savossa itsellisiltä vaaditun veroksi 6 päivätyötä, jotka aluksi lienee tehty linnaan. Luultavasti muuallakin oli itsellisten alkuperäisesti verokseen suoritettava päivätöitä linnaan, vaikka vero myöhemmin muutettiin rahaksi ja luovutettiin maanvoudille.

(14) Maanvoutien vanhoja tulolähteitä olivat vielä kyyditysrahat, joista ennen on puhuttu (ss. 228-229).

On tietysti mahdotonta kaikissa yksityiskohdissa tarkoin uudentaa keskiajan maanvoutihallintoa myöhemmän ajan tietojen perusteella. Mutta keskiajan maanhallinnon yleinen laatu ilmenee näistäkin tiedoista. Kapakoita, laivoja, markkinapuoteja, itsellisiä varmaan on verotettu jo keskiajalla. Nämä verot ja yleensä maanvoutien tehtävät ovat kaikesta päättäen alkuaan kuuluneet linnanvoutien tehtäviin. Missä, kuten Ahvenanmaalla, ei ollut erityisiä maanvouteja, siellä linnanvouti toimitti ne tehtävät, joita maanvoudit muualla suorittivat, ja nautti samanlaisia tuloja kuin maanvoudit; Kastelholman vouti kantoi voudinveroa (fogderänta) nimismiehiltä[895] sekä laivarahoja, kauppiasrahoja, kyyditysrahoja.

Vähitellen linnanvouti, varsinkin suuremmissa linnoissa, jätti yhä useampia hallintotehtäviä erityisille linnaväkeen kuuluville miehille. Sillä tavoin syntyi ratsuvoudin virka. Kun vihdoin ratsuvoudit saivat hoitaakseen voudin tehtäviä kukin määrätyssä kihlakunnassaan, oli uusi virka täysin valmis.

Voutihallinto ja voutitavat olivat kaikkialla pääasiallisesti samanlaiset. Maanvoudilla oli mitä monenlaisimpia tehtäviä, joita hän suoritti lakkaamattomilla kestitysretkillään verokunnissa ja pitäjissä. Voudinpalkkauksessa näkyy räikeimmässä valossa keskiajan koko palkkausjärjestelmä; jokainen virkamies oli kansan erikseen palkattava, jokaisen virkamiehen oli erikseen koottava palkkansa veronmaksajilta. Virkamies oli matkoillaan kansan ruokittava; jokainen yksityinen virantoimitus oli erikseen korvattava. Kaikki ne olivat aito-keskiaikaisia tapoja ja laitoksia, yhtä tuntemattomia keskiajan alussa kuin yleisiä keskiajan lopussa.

3. VANHAT "NIMITYSMIEHET".

Tämän pääluvun ensimäisessä kappaleessa on osoitettu, ettei vanhimmalla keskiajalla esiintyviä kruununkartanoita hoitavia "lääninmiehiä" (länsman) ilman muuta voi rinnastaa keskiajan lopulla esiintyväin pitäjäin nimismiesten (länsman) kanssa tai ensinmainittuja pitää viimemainittujen suoranaisina edeltäjinä, vaikka virkanimien yhtäläisyys sellaiseen yhdistämiseen näyttäisikin houkuttelevan.

Mutta ennen myöhempiä pitäjäin nimismiehiä (länsman) mainitaan asiakirjoissa eräitä toisennimisiä virkamiehiä, joita täydellä syyllä voidaan pitää myöhempäin nimismiesten edeltäjinä. Tarkoitamme 1300-luvun lopussa ja seuraavina aikoina esiintyviä "nimitysmiehiä" (nemdeman, næmdeman).[896]

Voimme todeta, että näitä virkamiehiä on ollut Suomen eteläisellä rannikolla ja Satakunnassa. He ovat selvästi pitäjän virkamiehiä. He ovat halpasäätyisiä, nähtävästikin talonpoikia ja virkaansa määräajaksi valittuja; mainitaanhan nimenomaan muudanta, joka nyt on (tapaus 2) ja toista, joka siihen aikaan oli (tapaus 5) sellaisena virkamiehenä. Ilmeisesti oli pitäjässä vain yksi tällainen viranomainen, sillä heitä mainitaan vain yksi paikassaan.

Tämä kaikki osoittaa, ettei kysymys ole mistään lautamiehistä, joita myöhemmin on kutsuttu ruotsalaisella nimellä "nämdeman", vaan pitäjäin nimismiehistä. Herra Martin maanlain suomennoksessa tavataan vanha suomalainen virkanimi nimitysmies, kuten myöhempi "nimismies", on suora käännös tästä keskiajan "nemdemanista".

Suomen keskiajan nimismiehillä oli sekä asiallinen että kielellinen vastineensa Ruotsissa. Maakuntalakien aikana mainitaan Länsi- Göötanmaalla "næmdarmather" nimistä kihlakunnan alapiireissä ("skiri") toimivaa, ja Södermanlannissa "næmningaman" nimistä tuomiovaltaista viranomaista.[897]

Ruotsissa, niinkuin ruotsalaisen vaikutuksen alaisessa Suomessakin, muinainen nimitysmies todennäköisesti oli paikallisen itsehallinnon mies, jonka toimi jyrkästi erosi kuninkaan läänimiesten ja myöhemmin kuninkaan voutien toiminnasta. Suoranaisena viittauksena siihen on Ruotsin næmdarmanin esiintyminen tuomarina.[898] Suomenkin nimitysmiesten toiminta maanluovutusasioissa antaa syytä samaan käsitykseen (tapaukset 1, 2, 7). Nimitysmies Suomessa on lähinnä verrattava pitäjän tuomariin, eikä ole liian rohkeaa ajatella sitä mahdollisuutta, ettei nimitysmies alkujuurin olekaan muuta kuin pitäjäntuomari toisella nimellä.

Mutta tämän alkuperäisen asemansa nimitysmiehet keskiajan kuluessa menettivät. Nimi ja virka tosin jatkuivat kautta koko keskiajan, vieläpä hyvän matkaa uudellakin ajalla, mutta ei enään oikeudellisena, vaan halpana paikallishallinnollisena laitoksena.

Ahvenanmaa oli vielä 1530- ja 1540-luvuilla jaettu 17 (16) nimismiespiiriin ("länsmansdöme"), joissa toisissa oli viranomaisena "länsman", toisissa "nempningeman". Vaikka asiakirjoissa näillä nimityksillä tehdään eroa, käytetään niitä kuitenkin selvästi toistensa vastineina, niin että mainittavaa eroa länsmanin ja nempningemanin tehtävien välillä ei voi havaita. Kumpainkin tuli huolehtia kyydityksistä ja pitää taloissaan käräjäkestityksiä; kumpaisetkin nauttivat samanlaisia vapautuksia ja etuja.[899]

Raaseporin läänissä oli 1540-luvulla ja myöhemminkin viisi länsmania ja kaksi "nempningemania" eli "kyytinimismiestä" (skiutznepnare); näiden jälkimäisten päätehtäviä oli kestitysten ja kyyditysten toimittaminen.[900]

Säännöllinen kyytinimismieslaitos oli kehittynyt Savossa. Savon kaikissa 20 neljänneskunnassa mainitaan v. 1539 sellainen "kyytinimismies" (skjutsnemnare), joka korvaukseksi vaivoistaan nautti verovapautuksia.[901] Säämingin, Juvan ja Pellosniemen pitäjissä mainitaan 1540-luvulla neljän kyytinimismiehen lisäksi viides kuninkaanmies (konungsman), joka nautti osittaista verovapautta "yösijan edestä, jonka hän pitää linnanvoudille ja hänen miehilleen siihen aikaan, kuin hän kulkee ympäri lääniä käräjillä".[902] Nähtävästi siis kyytinimismiehiä ja kuninkaanmiehiä asetettiin pitkille taipaleille kruunun väen majanpitäjiksi.

Sellaista tarkoitusta varten oli Hämeessäkin uuden ajan alulla kruunun yösijan pitäjä Tuuloksen Jutilassa.[903] Portaan pitäjän pitkille taipaleille oli asetettu pari "neljännesmiestä", joiden tehtävänä oli kruunun väen matkakestitys, jotavastoin varsinainen käräjäkestitys ei näy heille kuuluneen.[904]

Uuden ajan alussa siten nimitysmies merkitsi vain kyytirättäriä, joka toimitti kyytejä ja matkakestityksiä kruunun väelle. Siihen tapaan myöskin Ruotsissa Strengnäsin valtiopäiväpäätöksessä 1529 määritellään "nemningsmanin" tehtäviä.[905] Mutta on ilmeistä, että ainakin Suomessa tämä halpa virka todella on vanhemman pitäjän-nimitysmiehen viran jatko. Sen osoittaa varsinkin suomenkielisen "nimitysmies" tai "nimismies" sanan käyttäminen pitäjän nimismiehen virkanimenä, Ahvenanmaan nimitysmiesten toiminta myöskin käräjäinpitäjinä, ja vihdoin se seikka, että juureltaan sekä vanhain nimitysmiesten että myöhempäin kyytinimismiesten tehtävät ovat paikallishallinnollisia tehtäviä.

Voidaan myöskin käsittää, miksi vanhain nimitysmiesten virassa tapahtui perinpohjainen muutos. Syy ei voinut olla muu kuin keskiajan kuluessa tapahtunut paikallisen oikeustoimen johdon siirtyminen korkeampisäätyisten maantuomarien ja kihlakunnantuomarien haltuun sekä kuninkaan paikallishallinnon keskittyminen linnanvoutien ja heidän alavoutiensa käsiin. Sitä myöten kuin nämä laitokset vahvistuivat, heikkoni ja hävisi vanha nimitysmieslaitos jäädäkseen lopuksi elämään ainoastaan kyytinimismiehen toimessa ja nimessä.

4. MYÖHEMMÄT NIMISMIEHET.

Myöhemmälläkin keskiajalla oli Suomen pitäjillä pitäjännimismiehensä. Mutta näiden uusien nimismiesten virkanimenä ei ole enään "nemningeman", vaan "länsman". Ero ei ole ainoastaan nimessä, vaan asiassakin; uudet nimismiehet ovat ensi sijassa kruununhallinnon paikallisia virkamiehiä, joilla ei ole syvempää yhteyttä vanhan paikallisen itsehallinnon kanssa.

Eerik Pommerilaisen kirjeessä v:lta 1414 mainitaan nimismiesveroa (lændzmandz gieldh), ikäänkuin Suomessa yleisesti tunnettua laitosta,[906] ja Johan Buren otteissa Eerik Pommerilaisen verokirjasta 1413 mainitaan Hämeessä 8 nimismieskuntaa (Länsmänsdö: 8), ilmeisesti vain toisessa puolen Hämettä.[907] Tästä päättäen olivat maamme lounaiset osat Eerik Pommerilaisen aikana varsin yleisesti jaetut nimismieskuntiin, joita "länsman" nimiset viranomaiset hoitivat.

On hyvin luultavaa, että uusien nimitysten käytäntöön tuleminen merkitsee uutta kehitysastetta laitoksissakin. Vielä 1300-luvun lopulla näyttävät vanhat suurpitäjät olleen maanomistus- niinkuin kirkollisenkin elämän alueellisena perustuksena lounaisessa Suomessa, vaikka todennäköisesti jo esihistoriallisina aikoina niiden sisäpuolelle oli muodostunut kansallisuuden mukaisia vero- ja oikeuspiirejä. Kruununhallinto 1400-luvun alussa jo kokonaan perustui näihin vero- ja oikeuspiireihin, jotka nyt esiintyvät nimismiespitäjinä (nimismiespiireinä). Myöhemmällä 1400-luvulla näitä piirejä mahdollisuuden mukaan muodosteltiin ja tasoiteltiin, mutta vanhoja aluejakoja ne siltä eivät hävittäneet. Hämäläisillä alueilla vastaava uudennus oli tullut alulle jo 1300-luvun[908] lopulla. Savossa mainitaan nimismiehiä ensi kerran v. 1442.[909]

Koko tämä uusi nimismiespiirilaitos oli nähtävästi yhteydessä kruununhallinnossa samaan aikaan tapahtuneitten muutosten kanssa. Sveanmaissa Maunu Eerikinpojan maanlain vaikutusmuodostumisen aikoina korkeasäätyinen kihlakunnantuomari (häradshöfding) lopullisesti syrjäytti kansaiset tuomarit, kruunun voutihallinto työnsi syrjään kruununkartanohallinnon ja vihdoin kuninkaan länsman varjosti vanhemman nemdarmanlaitoksen.[910] Samanlaisen yleisen muutoksen voi todeta Suomessakin. Varmaan on maanlaki edistänyt uuden "länsman" käsitteen ja laitoksen leviämistä Suomeen. "Domare" ja "nemdeman" häviävät täältäkin, ja niiden sijaan tulevat "häradshöfding" ja "länsman". 1400-luvun alussa näyttää muutos jo olleen pääasiallisesti suoritettu.

Nimismiehen päätehtävänä oli toimittaa vuotuisten käräjäin pito talossansa ja järjestää kruununväen kyyditystä ja kestitystä. Monenmoisia muitakin toimia voidaan osoittaa nimismiehelle kuuluneen.[911] Ylipäänsä nimismies oli hallituksen palvelusmies, lähinnä verrattava järjestysmieheen.

Sitävastoin on syytä tähdentää, ettei nimismiehellä missään Suomessa ollut varsinaisen säännöllisen veronkannon kanssa tekemistä. Veronkantajana oli verokuntamies (bolman), joka kaikkialla Suomessa teki kruunun varsinaisista veroista tilin linnanvoutien ja ratsuvoutien kanssa. Asia ei muuttunut siitä, että osa veroja aikoinaan maksettiin käräjillä nimismiestaloissa, sillä veroviranomaisia olivat sielläkin neljännesmiehet ja voudit. Ainoastaan se vero, joka maksettiin itse käräjäin ylläpitämiseksi, suoritettiin nimismiehelle (nimismiesvero), mutta vanha ja vielä uuden ajan alussa monesti käytetty tapa oli se, että tämäkin vero suoritettiin neljäskunnittain neljäsmiesten kautta.[912]

Mutta vaikka nimismies siten oli kokonaan kruunun ja voutien alainen virkamies, niin ei hallitus alkuaan näy miehiä virkaan ottaneen. Hallitus vaati, että nimismiehiä piti sen käytettävänä olla, mutta sopivan nimismiehen hankkiminen jäi pitäjän asiaksi. Kaikkialla Suomessa lienevät nimismiehet alkuaan käräjillä määrätyt virkaansa.[913] Virka ei aina ollut haluttu, koskapa keskiajan lopulta on esimerkkejä siitä, että miehiä oli sakotettava, kun eivät ruvenneet veronkantajiksi.[914]

Samasta syystä kaiketi virkaan ruvettiin vain määrävuovuosiksi, vuoron perään.[915]

Milloin kruunu itse halusi asettaa nimismiehiä, ei siihen estettä liene ollut.[916] Karjalassa ja Savossakin uuden ajan alussa jotkut nimismiehet asuivat kruununkartanoissa; tiedetään, että näitä kartanoita alkuaan oli perustettukin kruunun käräjäpaikoiksi ja nimismiestaloiksi.[917] Ikivanha skandinavialainen kuninkaankartano-järjestelmä lääninmiehineen siten uudistui Karjalan alkuisissa oloissa vielä keskiajan lopulla.

Nimismiesvirkain täyttämistä varten oli keskiajalla olemassa valmis henkilökunta. On näet hyvin todennäköistä, että nimismieheksi tavallisesti joutui joku pitäjän verokuntamiehiä, tai että joku pitäjän verokuntamiehiä samalla oli nimismiehenä. Niin oli laita uuden ajan alussa paikoin Karjalassa, niin Savossa, ja niin keskiajan lopulla itse V.-Suomessa, koskapa sielläkin nimismiehiä tavataan verokuntamiesten tehtävissä.[918]

Vaikka nimismiehen ja verokuntamiehen tehtävät olivat aivan erilaiset, ja vaikkei nimismiestä ole pidettävä verokuntamiehen esimiehenä, on näiden virkain välillä kuitenkin historiallista yhteyttä.

Keskiajalla oli oma tapansa suorittaa korvausta paikallisille viranomaisille: he saivat tilansa osittain tai täydellisesti verosta vapaaksi. Sellainen on ollut varmaan nimismiestenkin vanhin palkkaus. Kyytinimismiehet uuden ajan alussa nauttivat kaikkialla sellaista korvausta, ja luultava on, että pääasiallisesti sellainen oli heidän edeltäjäinsä palkka ollut.

Verokuntamiehiin nähden oli sama tapa yleisesti käytännössä V.-Suomessa uuden ajan alussa; verotileissä mainitaan säännöllisesti verokuntamiesten "pidättäneen itselleen" pienempiä rahaveroeriä.[919] Juuri samalla tavoin samoissa verotileissä lyhennetään vakinaisesta kruunun rahaverosta nimismiestenkin hyväksi määrättyjä rahaeriä. Ilmeistä on edelleen, että tämä lyhennys oli asianom. tilan verovapautta, sillä tileissä nimenomaan mainitaan nimismiesten ja verokuntamiesten pitäneen rahoja "savuluvun mukaan". Saadaanpa vielä tietää sekin, että nimismiehellä oli vapaana koko savun tila.[920] Tästä voisi päättää, että tämä vapautus on myönnetty sellaiseen aikaan, jolloin nimismiehellä säännöllisesti oli koko savun tila. Että todellakin tässä on kysymys jostakin hyvin vanhasta vapautuksesta, näkyy siitä, että ainoastaan kolmen pitäjän, Maarian, Kaarinan ja Liedon, nimismiehillä oli tämä etu. Tämä palkkaustapa on historiallisesti ymmärrettävä. Vanhimpina aikoina, jolloin ei pakollista käräjäkestitystä ollut, täytyi varmaan käräjätalon isännän omastaankin kestitä käräjäherroja ja yhtä luonnollisesti saada siitä korvaus, jota ei voitu antaa muussa muodossa kuin verovapautena. Myöhemmin käräjäkestityksen tullessa yleiseksi tavaksi ja veroksi, voi nimismies saada korvauksen käräjäverosta. Tämän mukaisesti näemme V.-Suomessakin ainoastaan parin kolmen ikivanhalla seudulla olevan nimismiehen nauttivan verovapautta, mutta muiden nimismiesten saavan korvausta käräjäkestityksestä.

Myöskin Hämeessä oli uuden ajan alussa nimismiehen tila säännöllisesti laskettu täydeksi koukuksi ja vapautettu muutamista veroista.[921] Ahvenanmaankin nimismiehillä saman aikuisen palkkaustavan mukaan oli talonsa verovapaa.[922]

5. NIMISMIESVERO.

Vielä on tässä pääluvussa tutustuttava siihen veroon, joka oli myöhemmän keskiajan koko virkamieskunnan yhteinen suuri varastoaitta: nimismiesveroon (länsmansränta).

Tätä monessa suhteessa merkillistä veroa mainitaan harvoin keskiajan ja vielä uudenkaan ajan vanhimmissa verokirjoissa, syystä ettei kruunulla ollut suoranaista tekemistä sen kanssa. Tämä vero oli näet syntynyt ja kehittynyt kokonaan ulkopuolella kruunun vakinaisen verolaitoksen. Se oli alkuaan paikallinen kinkerivero käräjäin ylläpitämiseksi ja käräjillä käyväin virkamiesten palkkaamiseksi; se suoritettiin, kannettiin ja suureksi osaksi nautittiinkin pitäjäin käräjäpaikoissa, nimismiestaloissa. Se jäi siten pitäjäin ja virkamiesten keskinäiseksi asiaksi.

Vasta uuden ajan alussa tämä vero kokonaisuudessaan joutui kruunun haltuun, jolloin kruunun luonnollisesti myöskin tuli vastattavaksi virkamiestensä palkasta; mutta senkin jälkeen jäi osa nimismiesverosta käytettäväksi vanhaan paikalliseen tarkoitukseensa.

Ainoa keino nimismiesveron tuntemiseen on sen jälkien seuraaminen kruunun tileistä uuden ajan alussa.

Selvässä ja yksinkertaisessa muodossa esiintyy nimismiesvero uuden ajan alussa Raaseporin läänissä. Nimismiehet nostivat pitäjissään erityistä nimismiesveroa seuraavalla tavalla:[923]

kultakin veromarkalta

3 1/2 vakkaa rukiita 3 1/2 " ohria 3 1/2 " kauroja, sekä

kultakin 10 veromarkalta 1 talvikuorma heiniä.

Veroa maksettiin kaikissa läänin pitäjissä samalla tavalla. Näin kertyneestä verosta otettiin kaurat linnaan, mutta muut erät olivat jätetyt nimismiesten käytettäväksi käräjäkestityksissä. Käräjöin pitäminen oli nimismiesten tärkein velvollisuus, ja ilmeistä on, että nimismiesveron varsinainen tarkoitus on ollut juuri käräjille kokoontuneiden hallitusherrain ja kruununväen ruokkiminen ja majoittaminen.

Raaseporin läänin nimismiesvero kokonaisuudessaan ilmestyi v. 1540 kruununtileihin ja niihin jäi. Sen kautta tuli koko vero uudelle kannalle, muuttui luonteeltaan kruununveroksi, vaikka todellisuudessa vero vielä jäi käräjäin yhteydessä käytettäväksi, siten että määrätyt virkamiehet siitä saivat määrätyt osansa. Myöhemmin tapaamme osia läänin nimismiesverosta virkamiesten palkkaetuina.[924]

Ahvenanmaalla nimismiesvero maksettiin taloluvun (mantal) mukaan. Vaikka verokirjoissa sanotaan, että vero suoritettiin eri pitäjissä eri tavalla, sen mukaan miten ovat yleisen tien varrella, olivat maksut kuitenkin hyvin samanlaatuiset kaikkialla maakunnassa, kuten seuraavasta 1540-luvun verokirjain mukaan tehdystä taulukosta näkyy:[925]

Saltvik Sund Kuml. Föglö Leml. Jomala Hammarl. Finström

ohria, pannia 1 1 1 1 1 1 1 1 rukiita 1/4 1/4 1/4 1/4 1/4 1/4 1/4 1/4 lihaa, leiv. 1/2 1/2 1/4 1/4 1/2 1/2 2/2 1/2 voita, naul. 2 2 2 1 2 2 2 2 humaloita, naul. 2 2 2 1 2 2 2 2 leipiä, kpl 4 4 — — — 4 4 4 kynttilöitä, kpl 3 4(3) 3 2 4 4 3 3 olkia, kupoa 3 3 1 4 3 4(3) 3 3 heiniä, syltä 2 2 2 2 2 2 2 2

Ahvenanmaan nimismiesvero uuden ajan alussa oli, sen jälkeen kuin kruunu sen oli haltuunsa ottanut, suureksi osaksi luovutettu eri virkamiesten palkoiksi. Niinpä sai vouti "vanhastaan" kustakin 17 nimismieskunnasta:[926]

4 pannia ohria 1 leiv. lihaa 1 " voita 20 kynttilää ("lensmans spiseljus").

Linnankirjuri sai 6 kynttilää nimismieskunnasta. Tuomarille tuli panni ohria nimismieskunnasta, mutta tämä erä joutui voudille. Nimismiehet (erään tiedon mukaan 10 nimismiestä) saivat pidättää itselleen 2-6 puntaa ohria kestityksiä varten.[927]

Ahvenanmaalta siirrymme Hämeeseen.

Hämeessä maksoivat veronalaiset nimismiesveroa Kustaa Vaasan hallituksen loppupuolella yleensä seuraavaan tapaan:

koukulta: rukiita 1/2-3 pannia maltaita 1/2-4 1/2 " kauroja 1/2-4 1/2 " humaloita 3-18 naulaa lihaa 1 leiv. heiniä 1 talvikuorma kynttilöitä 30-40 kpl jouselta: käräjäkaloja 3 naulaa savulta: olkia 1 kupo

Tämän veron suorittamisessa esiintyy maakunnassa paljon samanlaisuutta ja paljon erilaisuutta. Samanlaisella tavalla maksettiin kaikissa varsinaisissa pitäjissä lihaa (1 leiv.) ja heiniä (1 talvikuorma).[928] Käräjäkalain määrä oli 3 naulaa kaikkialla, missä niitä maksettiin, mutta niitä ei maksettu sellaisissa pitäjissä, missä kalastus oli vähemmän arvoinen.[929] Olkien määrä oli 1 kupo savulta, mutta niitä maksettiin vain Sääksmäen kihlakunnassa sekä Lammilla, Asikkalassa ja Villähteellä Ylistä ja Lopella Hattulan kihlakuntaa.

Lähekkäin olevissa pitäjissä oli nimismiesvero useissa tapauksissa hyvin samantapainen; niin Hollolassa ja Villähteellä ja kaikissa Sääksmäen kihlakunnan pitäjissä, paitsi Portaassa. Tarkalle ottaen oli kumminkin ainoastaan Sääksmäen ja Pälkäneen pitäjissä täysin samanlainen nimismiesvero. Kaikkialla muualla oli pitäjäin kesken paikallisia eroavaisuuksia, etupäässä viljan ja humalain maksussa. Huomioon sattuu, että jokaisessa pitäjässä maksettiin kauroja aina sama määrä kuin ohria.

Viidessä Ylisen kihlakunnan pitäjässä (Asikkalassa, Villähteellä, Elimäellä, Sysmässä ja Jämsässä) otettiin nimismiesveroon lisäksi lehmä pari ja muutama lammas kultakin pitäjältä, yhteensä viidestä pitäjästä 7 lehmää ja 20 lammasta. Nämä elukat suoritettiin "pitäjän sopimuksena" käräjain pitämistä varten. Jämsässä maksettiin myöskin lihaa, silavaa ja voita erityisen sopimuksen mukaisesti. Puheenaolevat pitäjät olivat kihlakunnan nuorempia ja syrjäisempiä seutuja.[930] Nimismiesveroon kuului paikoittain vielä muitakin pikku eriä, joiden luetteleminen kumminkaan ei ole tässä tarpeellinen.

Hämeessä oli pitäjittäin sovittu, koukuittain maksettava vero. Se oli nimismiehelle suoritettu kestitysvero; sen useimmat erät olivat kestitystavaroita ja joskus siitä suoraan käytetäänkin nimeä "kinkeri".[931] Verokappaleista käytetyt nimitykset sellaiset kuin "käräjälahjat", "käräjälehmä", "käräjälampaat", osoittavat sitä, mikä monesta muustakin seikasta selviää, että nimittäin tämä vero oikeastaan oli pitäjän käräjain ylläpitämistä varten suoritettu paikallinen vero.

Lisävalaistusta tässä kohden saamme eräästä Hämettä koskevasta veroselityksestä v:lta 1531, jossa nimismiehen verosta nimenomaan sanotaan, ettei siitä "ole mitään tullut tähän saakka linnaan", vaan että "tällä mainitulla verolla on vouti kaikkien miesten kanssa kulkenut kestityksellä kolme kertaa vuodessa kolmilla käräjillä, kesäkäräjillä, syyskäräjillä ja talvikäräjillä".[932] Vouti, jota tässä tarkoitetaan, oli linnanvouti, ja pitäjän käräjät pidettiin nimismiestaloissa, joissa siis nimismiesvero alkuaan kulutettiin.

Mutta käräjiä ei voitu näin säännöllisesti pitää, ja se seikka aiheutti muutoksia nimismiesveron käyttämisessä. Juuri mainittu v:n 1531 asiakirja kertoo vielä:

"Kolmasti vuodessa pidetään käräjiä yli koko läänin, kesällä, syksyllä ja talvella. Käräjät pidetään nimismiesten luona ja silloin vouti ja tuomari makaavat kaksi yötä kunkin nimismiehen luona; koska läänissä on 24 nimismiestä, niin jokainen kestitys kestää 7 viikkoa. Jos kesäkäräjät myöhästyvät, niin eivät ehdi olemaan muuta kuin yhden yön; toisen sijaan otetaan linnaan karjaa. Talvella hevoset apetetaan; mutta kun ei kesällä tarvitse apettaa, niin sen sijaan otetaan käräjäkauroja linnaan".

Aivan tämäntapaisesti käytettiin Hämeen nimismiesveroa vielä 1540-luvun alussa. Linnaan näet silloin kannettiin kultakin pitäjältä 4 yösijalehmää eli "lehmiä kesäkäräjäkestityksen edestä" ynnä 8 samaan veroon kuuluvaa lammasta (muutamissa vaillinaisissa pitäjissä teki tämä erä 1-2 lehmää ja 4-6 lammasta). V:n 1530 tilien mukaan tuli sillä tavoin linnaan 42 yösijalehmää ja 87 yösijalammasta.[933]

Niinikään perittiin 1540-luvun alussa linnaan "kinkerikauroja" eli "nimismiehen kauroja" — "voudin kestityksen ja yösijan edestä", lisätään Kulsialan tileissä — 1 punta kultakin neljänneskunnalta eli 3-4 puntaa pitäjältä riippuen neljänneskuntain luvusta. V:n 1530 tileissä tämä erä linnan tileissä mainitaan käräjäkaurain nimellä.[934]

Näiden eräin lisäksi perittiin linnaan puheenaolevana aikana nimismiehiltä vielä rahaverokin, jota v. 1539 maksettiin jokaisesta Hämeen pitäjästä 12 ja seur. vuonna 10 markkaa (muutamista pitäjistä vielä vähemmän). Näitä yösijarahoja eli kestitysrahoja maksettiin linnanvoudin käräjäkestityksen edestä. Nämä rahat eivät näy olleen sidotut määrättyihin käräjiin, vaan maksettiin niitä milloin talvikäräjäin, milloin kesäkäräjäin, milloin yleensä vain vuotuisten käräjäin edestä. Tämä vero tavataan v:n 1530 linnatileissä "kestitysrahain" nimisenä eränä.[935]

Osaa nimismiesverosta oli siten lakattu kuluttamasta käräjillä ja ruvettu sitä osaa ottamaan linnaan. Tähän linnan osaan nimismiesverosta kuului:

pitäjältä neljänneskunnalta

lehmä (yösijalehmiä) (2-)4 eli (1/2-)1 lampaita yösijalampaita) (4-)8 " (1-)2 kauroja (käräjäkauroja) 4 puntaa " 1 punta rahaa (yösijarahaa) 10-12 mk " 2 1/2-3 mk

Tämä vero, se on tarkoin huomattava, ei ollut mikään lisäys talonpoikain veroihin, vaan otettiin se nimismieheltä, hänelle kertyneistä nimismiesveron varoista, niinkuin vanhimmissa linnantileissä nimenomaan sanotaan.[936] Tätä osuutta nimitetään tileissä nimismiehen sopimukseksi eli taksaksi. Se ei ollut, vaikka niin on arveltu, mikään urakkasumma, jonka nimismies maksoi kruunulle saadakseen omaksi hyväkseen pitää pitäjän nimismiesveron, vaan, kuten on nähty, linnanvoudille ja linnaväelle kuuluva osuus nimismieskestityksestä, joka oli suoritettava linnaan, kun sitä ei voitu paikalla käydä nauttimassa.[937]

Hämeen nimismiesverosta tulivat määrätyt osat määrätyille virkamiehille.

Tuomarien velvollisuuteen kuului käydä kaikilla kolmilla käräjillä, ja heille oli tuleva määrätty osa nimismiesverosta. V. 1545 nauttivat Hämeen tuomarit nimismiesverosta seuraavat osat:

Ylinen Sääksmäen Hattulan kildak. kihlak. kihlak.

kauroja, puntaa…… 9 1/2 6 7 "ruokakalaa", kippunt. 2 1 kipp. 2 leiv. — kynttilöitä, kpl 700 580 560 heiniä, talvikuorm 26 1/5 18 21

Erään tiedon mukaan tuli tuomarin saada 1 punta kauroja ja 3 koukun heinät kultakin pitäjältä; yllämainitut määrät vastaavatkin jokseenkin tarkoin tätä sääntöä.[938]

Myöskin maanvouti sai osansa nimismiesverosta. Paitsi varsinaista käräjäkestitystä tuli Hämeen nimismiesten pitää vuodessa kolmet kestitykset maanvoudeille, jotka jokaisten käräjäin jälkeen kulkivat sakkoja kantamassa alueellaan majaillen kunkin nimismiehen luona. Syys- ja talvikäräjäin jälkeen oli maanvoudin mukana linnanhevosia, joiden syöttämiseksi silloin kussakin nimismiestalossa oli suoritettava 1 punta kauroja.[939] Näitä kestityksiä varten jaettiin linnan hevoset kolmeen osaan, joista kukin maanvouti otti kihlakuntaansa yhden. Kun maanvouti myöhemmin sai nimismiesverosta kauroja ja kynttilöitä, näyttää tuo osuus johtuneen juuri mainitusta sakkokestityksestä.

Kuinka Hämeen nimismiesvero alkuaan lieneekään järjestetty, uuden ajan alussa se suureksi osaksi tuli käytetyksi niin, että kukin käräjäkestitykseen oikeutettu sai siitä osansa. Tietysti täytyi jotain jäädä nimismiehelle itselleenkin, jonka senkin jälkeen kuin herrat saivat määräosansa tärkeimmistä verotavaroista edelleenkin arvatenkin tuli pitää varsinaista käräjäkestitystä ja sakkokestitystä sekä sen lisäksi kestittää kaikenlaista kruunun kulkevaa väkeä. Tätä varten nimismies kaiketi sai käyttää sen osan nimismiesveroa, mikä jäi, kun virkamiesten määräosat siitä oli otettu pois.

Mutta tämä järjestely muuttui, kun v. 1540 nimismiesvero ruvettiin merkitsemään linnan tilikirjoihin ja koko tätä veroa katsomaan kruunun pysyväksi tuloksi. Nyt määrättiin nimismiehellekin tarkoin laskettu osansa. V:n 1541 tilien mukaan nauttivat nimismiehet jokseenkin säännöllisesti 10 koukun (= 1 neljäskunnan) veron. Milloin nimismiehille tuli säännöllisten rasitusten lisäksi lisärasituksia, kuten kruunun hevosten talvisyöttöä, määrättiin heille siitä erityinen korvaus.[940] Käräjäkestitysten tähteetkin kuuluivat nyt kruunulle ja myytiin kruunun hyväksi tai vietiin linnaan.[941]

Savon nimismiesverossa tapaamme useita samanlaisia piirteitä kuin Hämeessä, mutta myöskin huomattavia lisäpiirteitä.

Savossa olivat nimismiesveron perusteet uuden ajan alussa kruunulle niin tuntemattomat, että niistä täytyi erityisellä tiedustelulla selvää ottaa.[942] Eikä ihmekään, sillä vero oli todellakin varsin monimutkainen. Nimismiehet saivat veronsa kolmesta eri lähteestä seuraavaan tapaan:

(1) Kultakin neljänneskuntamieheltä sai nimismies erityisen veron, johon kuului lähes pariakymmentä erilaista kinkeritavaraa. Näistä eristä maksoivat neljänneskuntamiehet osan talvi- ja osan kesäkäräjiä varten. Se oli epäilemättä alkuisimpia tapoja hankkia tarpeellisia kestitysvaroja.[943]

(2) Kultakin kymmenysmieheltä nimismies sai kuhunkin kestitykseensä määräämättömän joukon lintuja, kanoja, jäniksiä, munia, tuoretta kalaa "ja yhtä ja toista muuta, mitä hänellä on, vaikkei hänellä siitä mitään määräsopimusta ole", sekä 2 lammasta, joista toinen sanottiin olevan sotamiesten linnaleiriä varten ja toinen "vanhaa nimismiesveroa". Kymmenyskunnittain kävi nimismiestaloissa jauhatustyössä mies (Male böndher, Stampebönder), joka siellä työskenteli tavallisesti 8 päivää.[944]

Tämäkin vero käsinkiviä vääntävine talonpoikineen ja epämääräisine käräjätuomisineen tekee mitä alkuisimman vaikutuksen.

(3) Varsinaiseksi nimismiesveroksi jokainen täysivero Savossa maksoi määrätyt erät viljaa (m.m. "kenkärahaohria"), voita, humaloita, heiniä, olkia, halkoja ja päivätöitä.[945]

Tämä vero maksettiin hyvin samanlaatuisena kaikkialla Savossa. Pääosana siinä olivat sellaiset verotavarat, joita keskiaikana käytettiin virkamiesten palkkauksiin ja hevosten syöttöön. Todella menikin suuri osa nyt puheenaolevasta verosta sellaisiin tarkoituksiin. Tästä verosta näet nimismies suoritti linnaan melkoisen "kinkerin" ja "taksan".

Kinkeri esiintyy Savon vanhemmissa verokirjoissa erityisenä linnaan maksettavana verona, jota suoritettiin kaikkialla maakunnassa samalla tavalla, nimittäin kultakin täysiverolta:[946]

1 panni "kinkerikauroja" 1 parmas "kinkeriheiniä"

Nämä kaurat ja heinät olivat samat, jotka tavataan nimismiesverossa (kohta 3). Niiden suorittaminen oli järjestetty sillä tavalla, että pitäjästä kaksi neljänneskuntaa maksoi kinkerikaurat ja kinkeriheinät linnaan ja kaksi nimismiehelle. Ettei tässä ole kysymys alkuperäisestä linnakinkeristä, vaan nimismiesverosta, selviää siitä, että eräissä veroselityksissä nimenomaan mainitaan nimismiehen maksaneen nämä erät linnaan, ja että "kinkeriheinäin" lisäksi linnaan maksettiin erityisiä "veroheiniä".

Nimismiehen muista verotavaroista perittiin linnaan jokaiselta pitäjältä suuri taksa, johon kuului:[947]

rukiita 5 puntaa ohria 10 " voita 5 leiv. humaloita 5 " härkä 1 lampaita 8

Näitä eriä kutsutaan myös "nimismiehentaksarukiiksi", "nimismiehentaksaohriksi" j.n.e. Myöskin nimityksiä "kinkerirukiita", "kinkeriohria" käytetään. Tällaiset nimitykset osoittavat niiden kuuluvaisuutta samaan ryhmään "kinkerikaurain" ja "kinkeriheinäin" kanssa.

Kun nimismiehen "taksa" eli "kinkeri" täten otettiin määrätyllä tavalla hankitusta osasta nimismiesveroa, näyttää uskottavalta, että tämän koko pitäjältä kokoverojen mukaan kannetun nimismiesveron osan alkuperäinen tarkoitus on ollut juuri tämän taksan hankkiminen, ja että siis varsinainen käräjäkestitys on alkuaan ylläpidetty vain niillä varoilla, joita neljäs- ja kymmenysmiehet edelläkerrotulla tavalla nimismiestaloon hankkivat. Mistään urakoimisesta nimismiesverolla ei siis täälläkään voi olla puhetta. Se on ollut suurherrain harjoittamaa suoranaista kiskomista, joka alkoi linnassa ja jatkui alinomaisilla käräjillä.

Kun Savon nimismiehen velvollisuuksista on jo ennen mainittu, emme tässä sen pitemmältä puutu niihin. Koko nimismiesvero joutui Savossakin v:n 1540 vaiheilla kruunun haltuun. Nimismiehelle jätettiin korvaukseksi nimismiesverosta määrätty osa, joka näkyy tehneen 1/5 nimismiestaksasta eli yhden pitäjän taksaa vastaavan määrän, sekä entiset määrät kinkerikauroja ja kinkeriheiniä ynnä joitakuita muita eriä.[948]

Viipurin linnaläänin s.o. Karjalan ja Porvoon läänin nimismiesvero oli uuden ajan alussa yleensä samantapainen kuin Hämeessä ja Savossa. Vasta sen jälkeen kuin kruunu v. 1541 otti Viipurin läänin nimismiesveron välittömään hoitoonsa, tuli verokirjoihin merkityksi, mitä talonpoikain oli täksi veroksi maksaminen. Vero kannettiin täälläkin useampain eri perusteiden mukaan ja oli eri pitäjissä erilainen.

(1) Pitäjän oli nimismiesveroon suoritettava:[949]

2-3 lehmää 4-8 lammasta

Nämä lehmät ja lampaat näyttävät vastaavan Viipurin lääniä lähimmässä Hämeen osassa niinikään pitäjittäin suoritettuja "käräjänautoja" ja "käräjälampaita". Todennäköistä on, että tämä vero oikeastaan oli neljänneskunnittain suoritettava. Sillä tavoin suoritettiin vero Jääskessä, jossa kunkin neljänneskunnan tuli suorittaa 1 "teurastusnauta ja 4 lammasta".

Myös Porvoon läänin pitäjät suorittivat naudat ja lampaat neljänneskunnittain, siten että kolme neljännestä suoritti kukin 1 naudan ja neljäs neljänneskunta 6 lammasta.[950] Kuten muistamme, tuli Savonkin neljännysmiesten suorittaa nimismiesveroon nauta ja lampaita.

Käräjäkarjan hankkiminen nimismiehelle on siten varmaan koko itäisessä Suomessa tapahtunut alkuaan neljänneskunnittain. Se oli käytännöllisin maksutapa, sillä olisi mutkalliselle keskiajallekin varmaan ollut liian mutkallista järjestää koko pitäjää yhden ja kahden lehmän osakkaaksi. Porvoon läänin tavasta voimme päättää, että neljänneskuntain tuli kiertovuorossa hankkia lehmä ja lampaat. Ehkäpä ulettui kiertovuoro pitemmällekin siten että "nautakunnat", joista Viipurin läänin neljänneskunnat olivat kokoonpannut, vuoronsa jälkeen hankkivat neljänneskunnan suoritettavan karjan.

Karjalan puolella lääniä oli nimismiesveroon pitäjittäin maksettava suolakalaa 2 1/2-3 tnr, mikä mahdollisesti myöskin toimitettiin neljänneskunnittain.

(2) Nautakunnittain maksettiin Karjalan puolella nimismiesveroon 1-2 jänistä ja lisäksi paikoin 3 kanaa, paikoin "nautakuntasilavaa". Porvoon läänissä ei nautakunnittain ole merkitty maksetuksi mitään, mutta edustavat neljänneskuntain kanarahat nähtävästi vanhempia nautakuntain kanoja. Tällä nautakuntaverolla on vastineensa Savon kymmenysmiesten nimismiehelle maksettavissa jäniksissä, kanoissa y.m. pienissä epämääräisissä antimissa.

(3) Yli koko Viipurin läänin maksettiin nimismiehelle kultakin savulta (s.o. talolta tai talonmieheltä)

1 kuorma halkoja 1 kupo olkia.

Tämä halko- ja olkivero tavataan suurimmassa osassa Suomea ja yleisimmin savun tai manttaalin mukaan maksettavana. Se on luettava alkuisimpiin käräjävarustuksiin.

(4) Varsinaiseksi nimismiesveroksi Viipurin läänissäkin jääpi täysiverojen suoritettava, monia kestitystavaraeriä sisältävä vero, jonka määrät melkoisesti vaihtelivat eri pitäjissä.[951]

Kaikella toivottavalla selvyydellä ilmoitetaan Viipurin läänin verokirjoissa nimismiesveron tarkoitus: se maksettiin kuhunkin nimismiestaloon talvi- eli laamannikäräjäin pitämiseksi. Eräässä opastuksessa nimenomaan mainitaan, että nimismiesvero maksettiin talvikäräjäin aikana kussakin nimismiestalossa. Toisessa sanotaan: "Talvikäräjät pidetään neljässä käräjäpaikassa nimismiesten luona kolmena yönä 150 miehelle renkineen ja hevosineen, niitä kutsutaan laamanninkäräjiksi, ja tämä kestitys tapahtuu nimismiesverolla, ja mitä jää, sen saavat nimismiehet pitääkseen kestityksiä ympäri vuoden".[952]

Paitsi tätä suurta talvikäräjäin pitoa oli Viipurin läänin nimismiesten suoritettava suuri joukko muita kestityksiä.

Viipurin läänin nimismiehillä ei uuden ajan alussa ollut suurtakaan käyttövaltaa nimismiesveroon nähden. Jo ennen nimismiesveron lopullista joutumista kruunun haltuun kantoi kruunu täällä kinkerin eli taksan nimellä suurimman osan nimismiesveroa itselleen, myöntäen sitten tästä taksasta "lyhennyksiä" asianomaisille virkamiehille. Tämä taksa kannettiin pitäjittäin verokappaleissa, jotka yleensä olivat samat, joita talonpojat maksoivat nimismiesveroksi, ja määrissä, jotka eivät olleet sanottavasti pienempiä kuin ne määrät, jotka talonpoikain maksuista keräytyivät. V:n 1539 verokirjassa sanotaan, että "ei vouti eikä kirjuri tiedä mieslukua siitä, kuinka se kinkeri suoritetaan eli mitä kunkin tulee vuosittain suorittaa, vaan ovat vuosittain merkinneet taksaksi ja sopimukseksi, mitä kukin pitäjä suorittaa".[953] Myöhemmin tässä tapahtui vain se muutos, että kruunu hankki tiedon, minkä perusteiden mukaan talonpojat nimismiesveron maksoivat, ja merkitsi ne tileihinsä saaden siten veron kruunun eduksi nousemaan jonkun verran suuremmaksi.

Koska kuitenkin nimismiesveron perusteet vielä uuden ajan alussa olivat kruunulle tuntemattomat, on ilmeistä, ettei tämä vero aikaisemmin ole ollut mikään kruunulle menevä kinkeri, vaan erityinen, varsinaisista linnaveroista poikkeava, paikallinen vero. Viipurin läänin olot viittaavat ratkaisevasti siihen, että tämän erikoisveron tarkoituksena on ollut yksinomaan talvikäräjäin ylläpitäminen eikä mikään muu.

Virkamiesten osallisuus nimismiesveroon oli Viipurin läänissä samantapainen kuin muualla.

Lopuksi katsahdamme Varsinais-Suomenkin oloja.

V.-Suomessa maksoivat talonpojat uuden ajan alussa nimismiesveroa yleensä samanlaisissa verokappaleissa kuin Hämeessä, vieläpä suunnilleen yhtä suurissa määrissäkin. Lähempää selvää veron perusteista ja määristä ei tässä tarvitse tehdä, koska siitä jo on olemassa esitys.[954]

Nimismiesveroa käytettiin V.-Suomessakin käräjäin pitämiseen. Läänin nimismiesten tuli uuden ajan alussa "pitää kestitystä niin usein kuin käräjiä pidetään".[955] Tiedon mukaan v:lta 1537 oli Etelä-Suomen nimismiesten kestitettävä tuomaria kolmilla käräjillä vuodessa 2 yötä kerrallaan.[956]

Jo 1530-luvun alussa nimismiehiltä kannettiin linnaan melkoinen osa tätä veroa. V:n 1539 verokirjan mukaan maksoivat nimismiehet suurimmassa osassa maakuntaa linnaan melkoisen kinkerin "sopimuksen mukaan, ja se oli taksa nimismiesveron edestä". Taksaa karttui eri pitäjistä hyvinkin erilaisia määriä.[957]

Vehmaan ruots. ja Uudenkirkon Hallun lääni muodostivat piirin, josta maksettiin linnaan aivan sama kinkeri kuin Taivassalossa ja Lapissa. Täydellisesti samanlainen oli kinkeri ainoastaan tällä alueella, sillä kaikkialla muualla oli pitäjäin maksuissa erotusta, ellei muussa, niin pienissä lisämaksuissa. Kunkin pitäjän tai nimismiehen kanssa erikseen tehdyt sopimukset siten lienevät olleet tämän kinkerin maksamisen perusteena.

Muutamat nimismieskinkerin kappaleet muistuttavat niin suuresti Hämeen oloja, ettei voi olla epäilystä niiden alkusyyn samanlaisuudesta. Ensinnäkin maksettiin 17 V.-Suomen pitäjästä linnaan härkä, kinkerihärkä, joka epäilemättä vastaa Hämeen kinkerilehmiä. V:n 1531 verokirjassa mainitaan näitä kinkerihärkiä tulleen linnaan 15-20 kpl. Kinkerihärkä maksettiin Laitilasta vielä senkin jälkeen kuin vero muualla oli lakannut, ja v:n 1556 verokirjassa on hauska esitys siitä, miten Laitilan härkä hankittiin: nimismies kantoi vuosittain 6 mk (vanhempain vero-opastusten mukaan 3 penninkiä kultakin talolta) avuksi kelpaavan kinkerihärän hankkimiseksi, jonka hänen tuli suorittaa linnaan, "ja on tiedettävä, että joka kolmas vuosi perii Kustavi Fincke Hallun bolista kinkerihärän, koska kukin boli sen hankkii joka kolmas vuosi".[958] Se oli siis vieläkin kerran keskiajalla niin suosittu vuorovero.

Seitsemästä V.-Suomen pitäjästä ja lisäksi Iniön saari-verokunnasta maksettiin nimismiestaksassa v. 1539 myöskin kinkerirahoja, 2-19 mk pitäjältä. Kun näistä pitäjistä (Paimiota lukuunottamatta) ei maksettu kinkerihärkiä, on se oletus lähellä, että kinkerirahoja on maksettu härkäin korvaukseksi.

Kauroja maksoivat nimismiehet linnaan 2-5 puntaa pitäjältä, kauroja maksettiin sellaisistakin pitäjistä, joiden muita tähän kuuluvia ruokaparselleja ei lähteissämme mainita, mistä päättäen kauroja erityisesti haluttiin saada linnaan. Tämä kauravero tavataan v:n 1531 linnantileissä kinkerikaurain nimellisenä — sama nimitys ja varmaan asiakin, jonka olemme tavanneet Hämeessäkin. Näitä kinkerikauroja käytettiin maanvoudin y.m. virkamiesten hevosten syöttämiseen talviviikkoina, mikä viitannee tämän veron alkuperään.[959]

Ylemmillä ja alemmilla virkamiehillä oli V.-Suomessakin tavalliset osuutensa nimismiesverosta. Kruunun haltuun koko tämä vero joutui v. 1540.[960]

Edellisestä on selvinnyt, että nimismiesvero kaikkialla Suomessa on alkuaan ollut käräjiä varten suoritettu kinkeri. Tämä kinkeri on tavallaan keskiajan vanhimpia ja nuorimpia veroja. Alkuperäisimpään käräjäkestitykseen kuuluivat sisämaassa talonpoikain epämääräinen nuotanveto, josta lukuisissa asiakirjoissa puhutaan, jousien suorittamat varsinaiset käräjäverot ja kipsis- y.m. lahjat. Vasta vähitellen ja ikäänkuin ulkopuolella lakia näkyy vero kasvaneen siksi suureksi kinkeriksi, josta riitti jakaa ylhäisille ja alhaisille virkamiehille. Vielä V. 1414 Eerik Pommerilainen yrittää ehkäistä nimismiesveron kasvamista Suomessa määräten, että nimismiesveroksi (lændzmandz gieldh) maksetun 1 1/2 viljapannin ja heinäin sijasta oli 1 äyri rahaa savulta riittävä.[961] V:lta 1419 on toinen Eerik kuninkaan käskykirje, jossa vielä koetetaan kestityksiä rajoittaa. Tapa näyttää jo olleen juurtunut, ja aljetulla uralla kehitys sitten kävi nopeasti. Kaarle kuninkaan kirjeestä v:lta 1450 Turun läänin asukkaille nähdään, että voudinkinkeri jo oli pysyvä vero Turun läänissä; kysymys oli enään vain siitä, kuinka suuren kinkerin kukin pitäjä oli maksava Turun linnanvoudille, koska toiset pitäjät olivat suuria, toiset pieniä.[962]

Emme kumminkaan erehtyne katsoessamme laamannilaitoksen kehittymistä yhdeksi käräjäkestityksen pääaiheuttajaksi. Mutta piirteet sellaiset kuin Hämeen ja V.-Suomen "yösijalehmät" ja yleensä "kinkerin" ja "taksan" ottaminen linnaan näyttävät varsin vanhoilta, vaikkemme tarkemmin osaa sanoa, kuinka vanhoja ne ovat.

Tämän keskiajan tunnuksellisen veron joutuminen kokonaan kruunun haltuun merkitsee samalla koko keskiaikaisen virkamiesjärjestelmän muuttumista, virkamies- ja paikallishallinnon lopullista joutumista valtion valvonnan ja määräysvallan alaiseksi.