XI. LAHJAVEROT.

I. PYHÄN MARTIN LAHJAJÄNIKSET.

Uuden ajan alussa Suomen kaikissa linnalääneissä tavataan useampia tai harvempia lahjoiksi kutsuttuja veroeriä, jotka verot selvästi ovat keskiajalla yleisesti vallinneen verotavan jälkiä. Vanhimpiin tällaisiin lahjaveroihin varmaan kuuluvat turkislahjat, joista jo alumpana kirjaa on mainittu.

Eteläisen Suomen maanviljelysseuduilla keskiajan lahjaveroja maksettiin toiseen tapaan kuin metsästysseuduilla. Näissä maanviljelijäinkin lahjaveroissa havaitaan muutamia mielenkiintoisia historiallisia piirteitä, joista tässä lyhyesti esitämme ne, jotka ovat kuuluneet kruunulle tai linnaväelle maksettaviin, ja siten varmaan vanhimpiin tavanomaisiin veroihin.

Uuden ajan alussa maksettiin kaikista Viipurin läänin nautakunnista kruunulle lahjavero, johon kuuluivat, tai olivat kuuluneet seuraavat kappaleet: lahjat.

1 lahjakaritsa 4 lahjajänistä 4 lahjalintua 5 lahjakanaa 200 lahjamunaa

ynnä toisin paikoin lisäksi vehnää ja papuja.[754]

Maakunnan vanhimmassa vero-oppaassa olevan tiedonannon mukaan oli näitä nautakunnan lahjoja maksettava neljästi vuodessa: jouluna, laskiaisena, pääsiäisenä ja Martinpäivänä.[755] Tarkempain tietojen mukaan näistä lahjajänikset ja lahjalinnut kuuluivat talviveroon, joka yleensä maksettiin talvikäräjillä, lahjakaritsa ja lahjamunat kesäveroon, joka oli kesäkäräjäin aikaan suoritettava.[756]

Hyvin vanhassa muodossa tämä lahjavero esiintyy Uudenkirkon Kaukjärven lampuotialueella, mistä maksettiin voudille (linnanvoudille) erityistä "kinkeriä", johon kuului (koko alueen puolesta):[757]

kinkeriä: lahjarahoja 7 1/2 äyriä rukiita 1 punta ohria 7 pannia kauroja 7 pannia pääsiäislahjaa: 200 kpl pääsiäislahjamunia 10 " lintuja Pyhän Martin lahjajäniksiä 8 kpl

Lahjajänikset tästä päättäen olisivat Karjalassa alkuaan olleet suoritettavat parhaana jänisaikana, syksyllä Martinpäivän (6 p. marrask.) aikana, joka päivä samalla oli suuri kirkollinen merkkipyhä.[758] Pääsiäislahjaan ilmeisesti kuuluivat lahjamunat ja mahdollisesti myös lahjakaritsa. Kanat ja linnut kaiketi kuuluivat joulu- ja laskiaislahjoihin.

2. PÄÄSIÄISLAMMAS — OLAVINLAMMAS.

Varsinais-Suomen vanhimpiin verokirjoihin on merkitty jokaisen verokunnan linnaan suoritettavan karjaveron joukkoon lahjakaritsa (gaffuelamb, giwilamb) niminen erä; vero oli verokuntamiesten suoritettava ja kuten muutkin karjaverot linnaan vietävä. Sitä maksettiin yli koko linnaläänin samalla tavoin: 1 karitsa verokunnalta.[759] Nimestään huolimatta lahjakaritsa oli vakinainen kruununvero, ja siitä käytettiinkin joskus nimitystä "verokaritsa".[760]

Tämän veron vanhuudesta on pari viittausta. Birger Trollen linnatileissä 1463-64 se esiintyy bolien suoritusten joukossa,[761] ja samoin se tavataan Ruonan kartanoläänin alustalaisten vuotuisten verojen joukossa, jotka verot uuden ajan alussa yleensä edustivat vanhempaa verotuskantaa. Karitsaveron maksutavasta antavat Ruonan tilit hauskan tiedon: kustakin bolista maksettiin lahjakaritsa siten, että kukin talonpoika (täysivero) antoi sen vuorotellen vuotensa.[762] Sekin oli siis keskiajalle ominainen kiertovero.

Johan Buren otteissa Eerik Pommerilaisen verokirjasta v:lta 1413 on lause: "Pääsiäislammas suoritetaan kesällä Olavin päivän aikana".[763] Lause on verokirjan otteisiin kuuluvassa sanastossa eli hakemistossa, joissa selitetään veroja ja veronimityksiä. Mihin paikkakuntaan tieto kohdistuu, ei käy selville, mutta luultavasti siinä kuvastuvat Suomenkin silloiset olot. Olavin lammas on näet Suomessa, varsinkin savolaisilla alueilla, muinoin ollut hyvin yleinen uhripito.[764] Merkillistä oli vielä, että uhriksi käytettiin keväällä ensimäiseksi syntynyt karitsa, "villavuona". Suomen vanhoissa linnoissakin tunnettiin Olavinlammas. Varmaan linnan suojeluspyhimyksen uhrina elätettiin muinoin Olavinlinnassa mustaa pässiä, ja sitä tapaa pidettiin siellä 1700-luvun alkupuolellakin, venäläistenkin isännöidessä, aina vuoteen 1728 saakka, jolloin viimeinen pässi tapaturmaisesti hukkui.[765] Keskiajan lopussa ja uuden ajan alussa oli Olavinpäivä Satakunnassa ja Karjalassa tärkeä veronmaksuaika.[766] On siis syytä rinnastaa Suomessa keskiaikana yleisesti suoritettu kesäveroon kuuluva "lahjakaritsa" Olavin lampaan kanssa. Lahjaverot keskiaikana, kuten Karjalan esimerkki selvästi osoittaa, suoritettiin katolisen kirkon suurina juhla-aikoina. Siltä kannalta katsoen muinaiset verottajat hyvinkin ovat voineet tulla osallisiksi Olavin lampaista. Se v:n 1413 verokirjan otteiden tiedonanto, että pääsiäislammas maksettiin Olavin päivänä, voi siis hyvin sopia muinaisen villavuonan ja Olavin lampaan kirkolliseen ja verotaloudelliseen vastineeseen.

Lounaisessa Suomessa lahjakaritsa kenties on ollut ensi sijassa pääsiäislammas. Joka tapauksessa on pääsiäislahjoja muinoin maksettu Turun linnaan. Kaikkialla läänissä oli jokaisen miehen (täysiveron) uuden ajan alussa maksettava 5 munaa pääsiäislahjaksi.[767]

Nämä "lahjamunat" eli "pääsiäislahjamunat" esiintyvät samanlaisena verona V.-Suomessa, kuin kaukana Karjalassakin. Kummallakin alueella tavataan myös lahjakaritsa. Kun munaverot ja karitsa- tai lammasverot muuallakin Suomessa ovat keskiaikana olleet yleisiä kinkeri- ja kestitysverokappaleita ja lähintä sukua alkuisille lahjaveroille, voidaan V.-Suomen ja Karjalan pääsiäislahjaa syyllä pitää näiden verokappaleiden ensimäisenä alkuna.

3. "KYPSI-RAHA".

Lahjaveroksi on myöskin tulkittava Hämeen merkillinen kipsis-vero. Uuden ajan alussa sitä suoritettiin kaikkialla Hämeessä 1 1/2 äyriä savulta eli täysiverolta. Padasjoella ja Jämsässä tätä veroa kuitenkin maksettiin luonnossa, metsälinnuissa, ja verokirjoissa nimenomaan selitetään, että kipsisrahat ovat rahoja lintujen ja jänisten edestä.[768] Jaakko Teitin valituskirjassa kerrotaan, että Hollolan seuduilla oli kypsi-raha (kypseraha) maksettu joko jäniksissä tai teerissä tai 1/2 äyrillä.[769]

Teitin käyttämässä nimityksessä "kypsi" mahdollisesti piilee "kipsis" sanan alkumerkitys.[770]

Satakunnan vanhassa kinkeriverossa (laamanninkinkerissä) maksettiin kustakin verokunnasta m.m. 2 kinkerijänistä.[771] Tässä on kypsi-vero osana paikalliskinkeriä, jonka laamannit nauttivat.

Mutta alkuaan oli kruunullakin Satakunnassa kypsi-veronsa. Ala-Satakunnan pitäjistä maksettiin uuden ajan alussa kruunulle nimismiesverosta menevän "taksan" mukana myöskin lahjarahoja 1-6 l/2 mk pitäjältä.[772] Eräässä kuitissa v:lta 1540 sanotaan selvään, että nämä rahat olivat "lahjarahoja jänisten ja lintujen edestä".[773] Mutta kuinka nämä rahat olivat joutuneet nimismiesveron yhteyteen? Siitä saamme selvän eräästä v:n 1542 verokirjasta, jossa selitetään, että mainittuja lahjarahoja, samoinkuin nimismiestaksaan kuuluvia "härkärahoja", "lammasrahoja", "kyökkimestarinrahoja" ei kanneta savuluvun eikä miesluvun mukaan, "vaan talonpojat sen keskenään yhteisesti suorittavat niin, että he täyttävät vanhan summan, jonka ennestään ovat tottuneet suorittamaan, ja verokuntamiehet vievät ne esille kukin kolmanneksestaan ja neljänneksestään".[774] Tästä käy ilmi, että alkuaan oli verokuntamiesten tuotava käräjille lahjoiksi linnanvoudille ja hänen väelleen jäniksiä ja lintuja, mutta että sitten, kaiketi riistan puutteessa, sen sijaan tuli maksettavaksi pieni rahavero, joka vanhaan tapaan suoritettiin käräjätilaisuudessa. Hämeessä suoritettiin kypsirahat linnaan, Ala-Satakunnassa käräjillä — siinä koko ero.

Itse Varsinais-Suomessakin tapaamme kipsisveron. Kemiössä ja Paraisissa oli kunkin bolin maksettava linnaan jänis;[775] se on varmaan ollut lahjajänis, ja varmaan muuallakin vaadittu vero. Kaikkialta muualta maakunnasta paitsi Kemiöstä, Paraisista ja parista muusta pitäjästä maksettiin näet samaan aikaan nimismiesveron taksan joukossa linnaan lahjarahoja[776] ja Uudenkirkon Pettäisten läänissä mainitaan nämä lahjarahat maksetuksi lahjajänisten ja lintujen edestä.[777] Epäilemättä on tässä kysymyksessä aivan samanlainen lahjavero, jonka olemme tavanneet Ala-Satakunnassa.

Kun myöhemmin nimismiesvero V.-Suomessa peruutettiin kruunulle, esiintyy sen miesluvun (kokoveron) mukaan maksettavain eräin joukossa suuressa osassa maakuntaa myöskin "lahjarahoja" 2 penningistä 1 äyriin täysiverolta.[778] Tämä vero on ilmeisesti muinainen jänis- ja lintuvero ja ilmaisee se myös, millä perusteella tätä veroa oli aikoinaan maksettu.

Ahvenanmaan markkakuntain säännöllisten kruununverojen joukkoon kuului m.m. kultakin savulta 2 lintua tai niiden arvo ja kultakin (täysiverolta) 9 penninkiä jänisrahoja.[779] "Lahja" nimitystä ei tästä verosta käytetä; sitävastoin tavataan Ahvenanmaalla nimitys verolinnut,[780] joka mahdollisesti kohdistuu lahjaveroon.

Jo edellä on mainittu, että Viipurin läänin nautakuntain oli kruunulle maksettava 4 lahjajänistä (Martinpäivä-jänistä) ja 4 lahjalintua, jotka suoritettiin talvella.

Jokainen Savon 20 verokuntamiehestä maksoi uuden ajan alussa linnaan 12 jänistä ja 25 lintua, minkä lisäksi yhdeksän verokuntamiestä suoritti linnaan joululahjaksi 12 jänistä.[781] Ilmeisesti kuuluvat nämä verokappaleet aikuiseen lahjaveroon. Erikseen vielä maksettiin Savossa talvikäräjillä linnanvoudille "lahjaksi" m.m. 6 jänistä tai 12 jäniksen nahkaa.[782] Kun verokuntamiesten suorituksessa nimismiehelle esiintyy myöskin lintuja, on luultavaa, että nämä linnut kuuluivat tuohon käräjälahjaveroon. Kun sekä linnaan viedyt että käräjillä nautitut lahjat kummatkin tulivat samalle saajalle, niin ne alkuaan kai olivat yksi ja sama vero.

Suomen muinaishistoriallisiin vero- ja hallinto-oloihin tämä vanha jänis- ja lintuvero luo erikoista valoa. Tämä vero tavataan melkein koko maassa ja edustaa se niin ollen varmaan yleistä kypsiverokantaa. Jäniksistä ja linnuista on valmistettu ne herkut, joita veroherralle on tarjottu. "Kypsäksi" on tätä antia kutsuttu. Veron saajana on ollut linnanvouti, maksajana verokunta lukumiehensä kautta. Siihen aikaan, jolloin tämä vero tuli käytäntöön, linnanvoudin ja verokuntamiesten suhde Lounais-Suomessakin oli vielä välitön, niinkuin se tavallaan vielä uuden ajan alussa oli Savossa; alavouteja, nimismiehiä tai muita virkamiehiä ei vielä ollut. Vero suoritettiin ja nautittiin talvikäräjillä, joilla verokuntamiehet ja linnanvouti tapasivat toisensa.

Näin kypsi-vero keskiajan historian katselijalle kuvaa alkuisinta, valloituksen aikuista, kartanokauden tai alkavan linnakauden olotilaa yksinkertaisine käräjäkestityksineen ja hallintotapoineen.

Mutta kypsi-veron historia kertoo myös olojen muutoksesta. Nimismies vähitellen tulee veron välittäjäksi, riistan puutteen vuoksi kypsi tulee yhä yleisemmin maksettavaksi rahassa, rahavero ja koko kypsi joutuvat muun varsinaisen linnaveron joukkoon ja — uusia käräjäveroja ruvetaan ottamaan.

4. KYÖKKIMESTARIN LAHJAT.

Keskiajan linnoissa olivat kyökkimestarit jo varhain sangen tärkeitä viranomaisia. Verokirjoissa uuden ajan alulta tapaa muutamia keskiajan verojätteitä, joista voi päätellä niitä oloja, joissa tämä valtion elin toimi.

Turun linnan tileissä 1530-luvulla esiintyy kruunun tulojen joukossa pieni määrä kyökkimestarinrahoja, joita maksettiin sekä eteläisestä että pohjoisesta V.-Suomesta.[783] Läänin vanhimmista veroselityksistä näkyy, että näitä rahoja suoritettiin sen taksan mukana, joka nimismiesverosta maksettiin kruunulle ja jota sanottiin "kinkeriksi", ja että kyökkimestarinrahain määrä teki 12 äyriä kultakin täydeltä pitäjältä.[784]

Kun vertaa tätä omituista kruununveroa samalla tavoin kruunulle maksettuihin "lahjarahoihin", joista edellä on ollut puhetta, ei voi torjua sitä päätelmää, että tässäkin on kysymyksessä samanlainen vanha verosiirto: alkuaan on linnan kokille käräjillä maksettu pieniä lahjoja, jotka sitten ovat muutetut rahaksi ja, kun ei kyökkimestaria syystä tai toisesta enään ollut niitä saamassa, otettiin linnaan muitten kruununverojen mukana.

Tämänkin verojätteen tapaamme muissa maakunnissa. Satakunnassa maksettiin vanhan nimismiesveron aikana kaikissa pitäjissä nimismiestaksassa kyökkimestarinrahoja, jotka säännöllisesti tekivät 6 äyriä pitäjästä, paitsi Köyliössä, Eurassa ja Eurajoella, joissa se teki vain 2 ja Luvialla, missä se oli 4 äyriä.[785] Vero siis oli kaikin puolin V.-Suomen kyökkimestarinveron vastine. Mutta Satakunnasta saamme varmennuksen, että vero alkuaan oli maksettava verokunnittain, sillä se kuului täällä niihin rahamaksuihin, joita verokuntamiehet käräjillä maksoivat kruunulle.

Hämeen linnantileissä 1533 esiintyy pieni, 11 mkn suuruinen erä "kyökkimestarinrahain" nimellä.[786] Linnan varsinaisissa tuloissa sitävastoin ei näitä rahoja tavata, eikä niistä myöhemminkään näy jälkiä maakunnan tileissä. Varmaan oli tämä vero Hämeessäkin alkuisin käräjälahja, joka koko nimismiesveron joutuessa linnaan hävisi tai sulautui johonkin muuhun veroerään. — Tiedot tästä muinaisesta verosta ovatkin säilyneet ainoastaan sattumalta, sen kautta että ne muuttuivat rahaksi ja sellaisena tarkasti tilitettiin.

Porvoon läänissä maksettiin 1540-luvun alussa nimismiesveron mukana neljäskunnittain 4 l/2 äyriä "kyökkimestarinrahoja".[787]

Läntisessä osassa Viipurin lääniä oli samoihin aikoihin jokaisen täysiveron maksettava nimismiesveroon m.m. 4-6 penninkiä "kyökkimestarinrahoja".[788] Äyräpään kihlakunnassa maksettiin näitä rahoja kultakin neljänneskunnalta 1 1/2 markkaa, mitkä rahat tilitettiin linnaan. Se oli siis vanha, alkuperäinen kyökkimestarinvero. Mutta sen lisäksi maksoivat neljänneskuntamiehet "sille, joka oli kyökkimestarina", erityisen viljaveron.[789] Se oli ilmeisesti uusi kyökkimestarinvero, joka tuli maksettavaksi entisen jouduttua linnaan.

Näitä myöhempiä kyökkimestarinveroja tavataan uuden ajan alussa muissakin Suomen maakunnissa. Mutta tässä on otettu huomioon ainoastaan alkuperäinen, rahaksi muuttunut kyökkimestarinvero, joka ei ollut kenenkään kyökkimestarin nautittava, vaan oli sulautunut kruununveroon ja nimessään säilytti muiston valtiohallinnon alkuajoilta, jolloin tämänkin veron vastaanottajina oli eläviä kyökkimestareita.