VI.
Reading edition
Viisitoista vuotta on kulunut haaksirikon tapahduttua.
Mitä Björner on tehnyt tällä ajalla paikan kaunistukseksi on todellakin hämmästyttävää, varsinkin kun huomaamme, että hänellä ei ole ollut muuta apua kuin Joonas. Kivinen maa oli muutettu suloiseksi puutarhaksi, jossa oli kiertäviä teitä, tuoksuvia kukkapenkkiä, tuuheita lehtimajoja ja varjoisia kujia, ylen ympäri. Mainitulla vuorentöyryllä kohosi omituinen rakennus. Se oli ympyriäinen torni, rakennettu tiilistä, kaksikerroksinen pienillä, nelikulmaisilla ikkunoilla ja katto oli tasainen, niin että sen päällä mukavasti voi kävellä ihailemassa viehättävää näköalaa. Rakennustapa tosin tuntui vähän raskaalta ja kömpelöltä, mutta torni kokonaisuudessansa näytti kohtalaisen komealta, sillä se oli kalkilla sivuttu ja korkealle paikalle rakennettu. Ikäänkuin mahdottoman suuri lumipatsas kohosi se yli puitten latvain ja näkyi laajalle ylen ympäri.
Björner nimitti aluettansa Balderinhaaksi ja rakennustaan Neitsyttorniksi; mutta talonpojat sille antoivat sattuvan nimen Kalastajainpiinala. Tämä nimi oli näet merkitsevinään, että talonomistaja oli sortamalla kiskonut lähistön köyhältä kansalta koko komeaan asumukseensa tarvittavat varat.
Björner ei pitänyt lukua ihmisten loruista, vaan sisusti torninsa komeasti. Hän panetti seinäpaperit huoneisiin ja hankki Karlskronasta komeita huonekaluja ja muita talontarpeita. Varsinkin piti hän tarkkaa huolta kolmannen kerroksen sisustamisesta, josta hän valmisti oikean neitoiskamarin.
Kun kaikki oli valmista, riisui hän yksinkertaisen kalastajapukunsa ja pukeutui herrasmieheksi ja muutti sitte asumaan uuteen rakennukseensa. Hän hankki Joonaallekin uuden merimiespuvun ja antoi alakerroksen hänen asuakseen, itse ottaen toisen kerroksen huostaansa. Kolmas kerros oli vielä asumaton, mutta pian tuli siihenkin asukas.
Samalla kuin hän oli riisunut pois vanhan pukunsa, lopetti hän kaiken seurustelun kalastajain kanssa ja muutti kokonansa ulkonaiset tapansa. Hän rupesi hyvin siistiksi ja hienoksi käytökseltään mutta eleli ylipäänsä yhtä yksinänsä kuin ennenkin. Vouti ja eräs nuori ylioppilas olivat ainoat, joiden kanssa hän seurusteli. He kävivät tavallisesti kerran viikossa vierailemassa hänen luonansa, jolloin herrat kolmen miehen huviksensa joivat totia ja pelasivat wiraa. Näissä tilaisuuksissa sattui Joonas välistä kuulemaan herransa nauravan ja juttelevan. Hän oli muuten harvapuheinen ja synkkä kuin tavallisesti. Viimeiset viisitoista vuotta olivat muuttaneet suuresti hänen ulkomuotoaan, Nyt hän oli harmaapäinen, kellertävän kalpea ja laiha ukko; mutta yhtä ripeä ja nopea kaikissa liikkeissään. Vielä edelleenkin kävi hän merellä joka päivä pari tuntia etsimässä hukkunutta lipastaan; mutta ei pitänyt vähintäkään lukua mistään kalakaupasta. Hän kirjoitteli sen sijaan joutohetkinä ja tarkasteli välistä aikansa kuluksi rahakirstuansa, joka oli kiinnitetty hänen vuoteesensa päänalustan kohdalle.
Niin oli kuukausi kulunut uudessa asunnossa, kun Björner eräänä aamuna lähti Karlskronaan. Tämä hämmästytti Joonasta erittäin suuresti: sillä se oli ensimäinen kerta kuin hänen herransa viiteentoista vuoteen lähti johonkin kaupunkiin. Mutta vielä enemmän hän ällistyi kun Björner illalla palasi mukanaan nuori nainen, jonka hän huolellisesti majoitti yläkertaan asumaan.
Kun vouti ja ylioppilas seuraavana päivänä tulivat vierailemaan, joutuivat he jotenkin hämilleen, kun Björner tuli heitä vastaan käsityksin nuoren tytön kanssa ja lausui:
— Tyttäreni Hulda.