V.

Heti kuin ukko Elg oli haudattu, tulivat kaikki neljä veljestä Joonaan luo pyytämään perintöosaansa. Jälkeenjäänyt omaisuus oli tosin pieni, mutta suuriarvoinen Joonaalle, joka tuli varsin alakuloiseksi ja huolestuneeksi. Hän valitti hätäänsä Björnerille, mutta tämä ainoastaan pudisti päätänsä ja oli vaiti. Voutikin tuli vielä paikalle ja piti kalunkirjoituksen. Koko talon kalustona oli vene ja vähäiset kalastuskapineet sekä muutamia tuvassa käytettäviä välttämättömiä huonekaluja. Tuvan omistusoikeus oli arvoltaan paras kaikesta, sillä sitä ympäröitsi kolme tynnyrinalaa niin kutsuttua kruununmaata, joka kaikkina aikoina oli siihen kuulunut. Ei kukaan pitänyt kuitenkaan tätä maata minkään arvoisena koska se melkein kokonaan oli kivistä ja karuista, ja kasvoi ainoastaan orapihlajapensaita ja muutamia ijänikuisia tammia. Kaikki laitokset yhteensä arvosteltiin kalunkirjoituksessa neljäksisadaksi riksiksi. Björner tarjosi heti tämän summan, jonka perilliset kauvan mietittyään vihdoinkin ottivat. Björner maksoi paikalla puhtaassa rahassa, ja koko omaisuus oli hänen. Rupea sinä nyt palvelijakseni, niin saamme ilman mitään tyhmiä vastaväitteitä hoitaa asioitamme, sanoi hän Joonaalle. Tämä ihastui siitä sanomattomasti. Hän tarttui ihastuksella sihteerin käteen ja tahtoi suudella sitä, mutta sitä ei sihteeri sallinut.

— Ei mitään lapsellisuuksia… Minä tahdon ainoastaan uskollisuutta ja kuulijaisuutta! sanoi Björner lausuen viimeiset sanat kovalla äänen painolla.

— Sen saatte kuoleman hetkeeni saakka, armollinen sihteeri! vakuutti Joonas luoden rehellisen katseensa korkeuteen, ikäänkuin hän olisi kutsunut taivaan sanojensa todistajaksi.

— Se on hyvä! sanoi Björner lyhyesti ja taputti Joonasta kahdella sormellaan olkapäälle, ja tämä oli ensimäinen ystävyyden osoitus, jonka hän oli saanut tuolta totiselta mieheltä; sillä Björner ei koskaan ollut kiittänyt häntä eikä hänen isäänsäkään heidän avustansa haaksirikon jälkeisinä päivinä.

Björner ryhtyi nyt Joonaan avulla niin uutteraan työhön, että sitä täytyi ihmetellä. Hän oli lakkaamatta liikkeessä koko päivän ja välistä yölläkin. Työtunnit ja tehtävät olivat seuraavat.

Päivän koittaessa purjehti hän joka aamu Joonaan kanssa tuolle tunnetulle luodolle, jossa he viipyivät kolme tuntia etsimässä kadonnutta raha-arkkua kaikin tavoin kuin suinkin taisi ajatella ja kaikilla mahdollisilla keinoilla. Hän palasi sitte kotiin ja käyskenteli kalastustilalla. Jos sillit olivat hyvässä hinnassa, niin hän osti niitä sen verran kuin suinkin taisi saada. Hän suolasi ne sitte omin käsin nelikkoihin, jotka säilytettiin suuressa perunakellarissa, jonka hän vuokrasi eräältä talonpojalta naapuristossa. Sitte palasi hän mökkiin ja söi Joonaan kanssa yksinkertaisen aterian, tavallisesti karkeaa ruisleipää, kalaa ja perunoita sekä voimakasta mallasjuomaa. Loppuosan päivästä olivat he tiluksilla kaivamassa, kuokkimassa ja kiviä särkemässä. Molemmat miehet työskentelivät niin että hiki valui pitkin otsaa ja poskia. Molemmat olivat vahvoja ja lujia miehiä. Ajan pitkään saivat he suuria toimeen, niin että tarkka katselija voi vieläkin havaita jälkiä heidän töistään.

Björnerin kalastusmaja oli suuren tammen juurella itse meren rannalla. Sen ympärillä oleva maapalsta oli kolmikulmainen ja ulkonäöltään varsin miellyttävä. Muutamia pienempiä, ikivanhoja hautakumpuja kohosi siellä täällä kentällä, joka muutoin oli tasainen ja kasvoi tiheitä orapihlajia ja muutamia sammaltuneita tammia. Tilusten keskipaikoilla kohosi vähäinen kallio, jonka huipulta oli viehättävä näköala yli meren ja ympärillä olevan seudun. Tällä kalliolla, joka oikeastaan oli suuri kunnas, alkoi Björner työnsä. Hän tasoitti maan ja laski perustuksen rakennukseen. Enempää hän ei ennättänyt ensimäisenä vuotena, koska hän samaan aikaan rakenteli tukevaa kivimuuria maapalstansa ympäri, jota hän myös koetti viljellä ja raivata. Seuraavana suvena valmistui rakennuksen ensimäinen kerros. Hän teki myös muutamia puutarhan aloitustöitä ja laittoi istutuksia, jotka todistivat erinomaista kauneuden aistia. Kaikki kävi ripeästi kummaltakin mieheltä, ja he työskentelivät verrattomalla innolla. Joonas oli väsymätön ja niin oli Björnerkin. He kaivoivat, särkivät kiviä ja muurasivat. Joka päivä kävivät he myös merellä tekemässä tutkimuksiansa.

Mutta Björner harjoitti sillä välin vielä toistakin elinkeinoa, joka teki hänet yleisesti tunnetuksi koko seudulla. Hänellä oli nimittäin rahaa, jota hän lainasi tarvitseville, mutta kovilla ehdoilla. Sanottiinpa ihan varmaan, että hän otti kumminkin viisikolmatta prosenttia korkoja ja välistä vähän enemmänkin. Sillä tavalla hän auttoi köyhiä kalastajia hädän hetkenä. Alussa hän vaan lainaili jotenkin vähiä summia; mutta sittemmin hänen rahaliikkeensä kasvoi melkoisen suureksi. Hän lainasi ahkeraan rahoja ja piti aina varalta, että hän sai omansa takaisin; sillä helläsydäminen hän ei ollut. Kruununvouti oli ainoa henkilö naapuristossa, jonka luona hän joskus kävi ja joka vuorostaan kävi häntä tervehtimässä, sillä heillä oli alituisesti keskenäisiä raha-asioita.

Björner siis oli tunnettu tästä syystä sangen ankaraksi koronkiskojaksi. Kaikki vihasivat häntä itsekseen sydämensä pohjasta, vaikka he hädän hetkenä olivat hyvillään siitä, että tällainenkin auttaja oli saatavilla. Ei kellään ollut oikeaa syytä moittia häntä. Hän käytti rahaansa kauppatavarana, jota he saivat vaihettaa velkakirjaan, jos tahtoivat, tai olla vaihettamatta. Hän ei pakoittanut koskaan ketään eikä hän koskaan rikkonut lupaustansa, olipa se annettu kelle hyvänsä. Käytökseltään hän oli kohtelijas, mutta vakava ja harvasanainen. Ei koskaan nähty hymyilyä hänen ohuilla huulillaan, hän ei koskaan puhutellut ketään ilman syyttä eikä hän koskaan vastannut sanaakaan, jos joku tiedusteli hänen raha-asioitaan taikka hänen entisiä elämänvaiheitansa. Hän oli sanalla sanoen salaperäinen arvoitus, joka antoi aihetta moneen ihmeelliseen kertomukseen kansan keskuudessa.

Muutamat väittivät, että "raha-sihteeri", joksi Björneriä yleensä sanottiin, varmaankin oli rosvopäällikkö, joka arvatenkin oli murhannut miehistön tuossa haaksirikkoon joutuneessa laivassa ja sitte anastanut laivan kassan sekä laskenut aluksen karille. Toiset luulivat tietävänsä, että hän oli väärän rahan tekijä ja osasi tehdä rahaa kuinka paljon hyvänsä. Olipa niitäkin, jotka vannoivat hänen olevan noidan ja liitossa paholaisen ja veden emon kanssa, sillä he olivat itse nähneet, että hän joka aamu kävi onkimassa rahaa meren pohjasta. Varmaankin oli asian laita jotenkin siihen suuntaan, sillä ei kukaan voinut käsittää, mistä hän muuten olisi saanut rikkautensa, koska hän alussa selitti kadottaneensa kaikki mitä hänellä oli. Moni arveli, että hän oli löytänyt rautalippaansa, täynnä hopeaa ja kultaa; mutta Joonas vannoi, ettei niin ollut asian laita. Ei kukaan ollut ihan varma väitöksissään, mutta kaikki olivat yksimieliset siinä, että vieras oli kummallinen ihminen, josta ei ollut helppo saada selkoa.

Joonaan kautta tulivat nämät uutiset Björnerin tietoon, mutta hän ei vastannut niihin mitään. Rypistihän vaan tuuheita kulmakarvojaan ja teki edelleen tavallisia toimiansa ja eleli aikojaan yhtä yksinkertaisesti kuin ennenkin. Joonas oli hänelle uskollinen ja kuulijainen kuin koira. Työ edistyi nopeasti ja siihen näkyi Björnerkin tyytyvän. Muutamissa tilaisuuksissa, kun Joonas johti puheen kadonneesen arkkuseen, jota ei tahdottu ikipäivinä löytää, saattoi tapahtua, että sihteeri polki jalkaa ja kiroili. Uskollinen palvelija ei kuitenkaan muistuttanut tätä seikkaa kuin harvoin, ja kaikki meni siis hiljaista menoaan.

Tulipa viimein kuitenkin päivä, jolloin hiljaisuus ja yksitoikkoinen elämä vaihettui suuren muutoksen kautta Björnerin elämässä ja käytöksessä; ja tämä muutos hämmästytti suuresti sekä Joonasta että kaikkia hänen tuttaviansa niinkuin seuraavassa saamme nähdä.