II.
Reading edition
Myrskyisen lokakuun yön perästä 1821 huomasivat Balderinlehdon asukkaat aamulla kauhistavan näyn jollaisia usein sattuu pimeänä vuoden aikana kivisillä rannikoillamme. Eräs laiva oli nimittäin yöllä joutunut haaksirikkoon. Vaahtoavain aaltojen harjoilla oli ylt'ympäri laivan jäännöksiä ja muutamia merimiesten tavaroita sekä moniaita ihmisruumiita, joita yltyneet aallot viskelivät säälimättä sinne tänne, hyökäten vasten karia niin että vaahto pärskyi kohden pilviä.
Se oli kamala kuva, jossa näkyi ainoastaan kuoloa ja hävitystä; sillä aallot paiskelivat alituisesti rantaan uusia esineitä särkyneestä laivasta, joka jo oli niin perin pohjin musertunut, etteivät jäännökset enää näyttäneet vesilintuja suuremmilta.
Kansa katseli hävitystä sekanaisilla tunteilla. Moni ajatteli surullisesti huokaillen haaksirikkoisia, jotka yöllä laskivat ijäisyyden satamaan; mutta useimmat iloitsivat kuitenkin rikkaasta saaliista, jonka he toivoivat varmaan saavansa tämän onnettomuuden kautta. Kaikki siis oli vilkkaassa liikkeessä rannalla. Lapset ja vaimot juoksentelivat edestakaisin kirkuen, varustettuina kekseillä ja muilla aseilla, joilla he kokivat tavoitella kaikkea mitä suinkin taisivat kuljeksivista laivan kapineista. Miehet varustivat veneensä ja riensivät maalta uutterasti puuhaten samassa tarkoituksessa.
Myrsky asettui vähitellen, mutta vielä kohoili meri suurina hyökylaineina. Pienet kalastajaveneet hyppivät ylös alas, niin että ne pitkiä aikoja olivat vallan näkymättömissä. Pelastustyö oli niin muodoin hyvin vaarallista, mutta vähänpä se huoletti rivakoita merimiehiä, sillä saalis oli sangen runsas. Aaltojen kuohuvat harjat olivat melkein täynnä tervatynnyreitä, hamppua ja suuria talikappaleita, jotka olivat kallisarvoisia ranta-asukkaille. He korjasivat väsymättömällä innolla laulellen vaan iloisia lauluja. Toisen kuolema auttaa toista leipään, sanoo vanha sananlasku, joka on täysin tosi sellaisissa tilaisuuksissa. Kaikki olivat sentähden iloissaan, eivätkä tällä kertaa ajatelleet muuta kuin kiskoa itselleen veden päällä kuljeksivaa tavaraa, ja sitä he tekivätkin semmoisella ripeydellä, että siitä oli kunniaa heidän käsivarsilleen.