II.

Vihdoin sanoi hän, kotvan aikaa mietittyään, astuen pari askelta edemmäksi lattialle sekä syvään kumartaen rouva Hernerille:

"Hyvää huomenta!"

"Jumala antakoon", vastasi rouva Herner ojentaen Mikolle kättään. — "Mitä uutisia sinulla on muassasi?"

"Susi on päässyt saaliin vainulle", vastasi Mikko luoden silmänsä Ilmaan.

Tuo nuori tyttö kiljasi ja olisi kaatunut maahan, ellei suntio olisi kerjennyt ottamaan häntä vahvoihin käsivarsiinsa. Vähälläpä myös oli, ettei rouva Hernerkin käynyt tainnoksiin Mikon vastauksesta, vaan hänellä sentään oli suurempi mielenmaltti tässä silmänräpäyksessä. Muutaman silmänräpäyksen jälkeen, joiden kuluessa Mikko vei Ilman sohvalle, sanoi rouva Herner:

"Minä ymmärrän hyvin, että tuolla vertauksellasi tarkoitat katteini Margunoffia."

"Aivan niin", vastasi Mikko nyökäyttäen päätään. — "Katteini on susi ja hän hiipii täällä ympäri sadan venäläisen jääkärin kanssa, sen olen itse nähnyt. Hänpä se eilen oli Sikkilässä, otti kaikki ruokatavarat, mitkä sai ja pelätti vaimot metsiin. Kun jääkärinsä olivat juoneet suuhunsa kaiken viinan, minkä käsiinsä saivat, läksi katteini heidän kanssaan Lappajärvelle päin, sillä hän tietää siellä pohjoisessa päin olevan rikasta väkeä. Mutta minäpä salaa seurasin hänen jälessään ja näin hänen eilen menevän joen yli matalikosta, joka on noin virstan päässä tästä pohjoiseen. Enempää en tarvinnutkaan tietää, sillä paikalla aavistin venäläisten hankkivan tälle paikalle."

"Siis ei Sikkilässä ollutkaan kasakoita?"

"Oli niitäkin" — vastasi Mikko. — "Unhoitin sanoa, että katteinilla on muutamia niitäkin seurassaan."

Kun Mikko nuo sanat sanoi, hypähti Ilma seisaalleen huudahtaen:

"Kun katteini Margunoff tulee, en minä tahdo olla kotona, ettekä tekään, äiti, saa jäädä tänne. Sano meille, Mikko" — jatkoi hän nousevalla tuskalla tarttuen suntion käsiin, — "etkö tiedä mitään paikkaa, jossa saattaisimme piiletä!"

"Tiedänpä niinkin", vastasi Mikko vitkaan ja miettiväisesti. — "Mutta se riippuu siitä, jos te tahdotte seurata sinne."

"Sano meille se; jos sinulla on pelastuskeino, niin älä sitä meiltä estä", sanoi rouva Herner levottomasti.

"Asian laita, näettekö, on se, että Sikkilän kyläläiset ja koko seudun nuoret miehet ovat yksin voimin tehneet murroksen kaksi virstaa Sikkilästä pohjoiseen. Meidän korviimme on tullut, että kenraali Adlercreutz, jota Jumala siunatkoon, juuri äskettäin on voittanut viholliset Lapualla, ja että eräs toinen, jonka nimi on Sandels ja joka myöskin on kelpo mies, suorittaa asiansa oikein hyvin Itä-Suomessa. Silloinpa me aattelimme, ett'ei haittaisi, jos mekin yhtyisimme liittoon käydäksemme sotaa omalla tavallamme, sillä me Pohjalaiset olemme aina enemmän, kuin muut, saaneet kärsiä Venäläisten hävityksiä. Murroksen takana odotamme vaan kunnes katteini tulee, ja sinnepä olisi rouvankin paras lähteä. Kyllä minä näytän tien."

"Kiitoksia, Mikkoseni", sanoi rouva Herner liikutettuna. "Vaan mitä tietä me menemme, kun katteini Margunoff on pohjoisessa päin?"

"No, kunhan vaan pääsemme joen toiselle puolelle, joka tällä kohdalla on niin syvä, ett'ei kukaan pääse kahlaamalla sen yli, ei enää ole hätää laisinkaan."

"No hyvä, sinä saat viedä meidät minne tahdot, Mikko" — sanoi rouva Herner päättäväisesti. "Me olemme pian valmiit. Tule, Ilma; me otamme mukaamme vaan, mikä tärkeintä on."

Molemmat naiset katosivat nyt hetkeksi. Kun he tulivat takaisin matkapu'ussa, oli Mikko jo edeltäkäsin lähtenyt rannalle veneen luo.

— "Niin täytyy meidän nyt jättää rauhaisa kotimme, kenties ijäksi päiväksi!" huokasi rouva Herner katsellen ympärilleen surullisin silmin. — "Jumala meitä varjelkoon!"

Ilma itkeä tihutti äitinsä rinnoilla. Hänestä tuntui vielä raskaammalta jättää lapsuutensa koti. Nyt ei mikään, ei hymyilevä aamuaurinko, ei lintujen ilolaulut eikä aaltojen solina ilahuttanut häntä. Syvällä surulla kauniissa silmissään katseli hän seutua ja kyyneleet vuosivat aina runsemmin. Vihdoin sanoi hän irroittaen itsensä äidin syleilystä:

"Nyt on lähdön aika. Minä näin Mikon meitä odottavan."

He astuivat nopeasti rappusille, sanoivat vielä kerran jäähyväiset kodilleen, jonka ulko-oven he tarkkaan lukitsivat, ja riensivät sitten kiireesti rannalle, josta Mikko, joka jo oli irroittanut veneen, viittasi heille merkiksi, että heidän tuli kiiruhtaa.

* * * * *

Ennenkuin menemme edemmäksi täytyy meidän ensin lähemmin tehdä tili katteini Margunoffista ja suhteesta, missä hän näyttää olevan rouva Herneriin ja hänen tyttäreensä.

Vähää ennen sodan syttymistä oli eräs suurenlainen kartano muutamia virstoja itäänpäin Sikkilästä tarjottu kaupaksi, koska sen omistaja oli tehnyt konkursin. Halullisten ostajain joukossa oli myöskin venäläinen Margunoff, erään jääkärirykmentin upsieri. Koska tämä oli rikas, ei auttanut mitään, että talonpojat ja seudun herrasmiehet, jotka eivät tahtonet ryssää naapurikseen, kohottivat kartanon hintaa. Se joutui Margunoffille, joka paikalla puhtaassa rahassa maksoi ostohinnan. Kun kartano kaikin puolin oli korjattu, muutti hän sinne asumaan ja eleli siellä Venäläisen tavalla. Tämä seikka tietysti suututti talonpoikia, jotka jo ennen vihasivat venäläisiä, joiden kauheista julmuuksista Pohjanmaalla "Ison vihan aikana" kertomuksia on säilynyt meidän aikoihimme asti, ja Margunoff sai useasti kokea, kuinka syvään hän oli vihattu. Uhmistellen jatkoi hän irstasta elämätään huolimatta kaikesta nurinasta, mikä häntä kaikkialla kohtasi. Eräänä päivänä oli Margunoff metsästämässä, jolloin häntä kohtasi niin äkillinen rankkasade, että hänen täytyi käydä etsimään suojaa itselleen. Sattumalta tuli hän näin kersantti Hernerin talolle, jossa hän ei milloinkaan ennen ollut käynyt. Tuo rehellinen Suomalainen otti venäläisen vastaan kaikella mahdollisella kohteliaisuudella, ja Margunoff jäi yöksi. Sen päivän perästä tapahtui sangen usein, että hän joutui Hernerin taloon, joskopa oli paha tahi kaunis ilma, ja pianpa huomattiin, että nuo hänen tiheät vieraissakäyntinsä olivat ainoastaan Ilman takia eikä kiitollisuudesta, jonka tähden hän näytti ne tekevänsä. Herner pelästyi, kun hän näki irstaisen ryssän aikomuksen, ja antoi hänen selvään ymmärtää, että oli paras lopettaa nuo tiheät kestikäynnit. Tämän sai Margunoff myös kuulla talonpojilta, jotka rakastivat urheata kersanttia, ja kun hän ei nähnyt vaivansa päästä tarkoituksensa perille suoralla ja rehellisellä tavalla menestyvän, päätti hän salaa voittaa aikomuksensa. Häntä ei sentähden koskaan nähty päivillä Hernerin talon läheisyydessä, vaan illan tultua hiipi hän ympäri kuin susi. Mutta tuostakin sai Herner vihiä ja muutamana pimeänä syysiltana, kun Margunoff paraillaan koki päästä joen yli aivan lähellä kersantin kotoa, tuli tuo reipas Suomalainen hänen vastaansa. Keskustelu alkoi; puhe muuttui kiivaammaksi ja vihdoin kiistailijat kävivät käsikahakkaan. Margunoff, joka ei ollut heikko, puolusti itseään kauan, vaan väkevä Herner viimein kaasi hänen maahan, johon hän jäi makaamaan taittuneella käsivarrella. Herneriltä, kun hän näki onnettomuuden, joka oli kohdannut vastustajaansa, katosi viha paikalla, ja menipä hän auttavaisuudessaan niin pitkälle, että hän illan pimeässä kantoi selässään voitetun ryssän Sikkilään, jossa hän hankki hänelle rattaat ja hevoisen. Päästyään kotia täytyi Margunoffin ruveta sängyn omaksi ja siinä tilassa hän oli, kunnes sota syttyi. Muutamia päiviä ennen sodanjulistusta läksi hän, sydämmessään miettien kostoa, rykmenttinsä luo kenenkään aavistamatta oikeata suhdetta, koska ei kukaan vielä tiennyt sodasta mitään. Vaan samassa, kun rauha rikottiin ja Venäläisten sotajoukot marssivat rajan yli Suomeen, läksivät talonpojat miehissä Margunoffin kartanolle ja polttivat "ryssän pesän", joksi he sen nimittivät, poroksi. Tästä ei Margunoff saanut mitään tietoa, ennenkuin Lapuan tappelussa. Silloin vannoi hän talonpojille hirmuisen koston ja saavuttaakseen sen pyysi hän Rajevskiltä pienen joukon jääkäreitä ja kasakoita, käydäkseen sotaa omin käsin. Tämä esitys oli Rajevskin mielestä hyvä, koska Suomen talonpoikain partiokunnat nyt saisivat oivallisen vastustajan Margunoffissa, joka ei suinkaan ollut mikään taitamaton upsieri.

Että Margunoffilla, paitsi kostoa niille, jotka olivat polttaneet hänen talonsa, oli mielessään myös omat aikomuksensa Ilman suhteen, on luonnollista, ja hän iloitsi jo edeltäkäsin voitostaan nyt, kun naiset olivat yksinään kodissaan.

Edellisestä tiedämme, että Margunoff oli jo ehtinyt seudulle.