VI
Reading edition
Lauhkea oli talven alku.
Vielä joulukuussa satoi vettä, ja lunta ei ollut kuin nimeksi. Mustana ja synkkänä värjötti Repovaaran laita, ja Repo-ojan pauhu kuului valitusääneltä.
Joskus kiskoi pakkaseksi, metsän puhdisti usvasta, jääti myllyntokeet ja rännit, ja talveksi näytti todella rupeavan, mutta päivän kahden perästä taas vihmoi vettä, ja oli pimeänä usvana koko maailma.
Ei edes kuumottanut pahimpina päivinä Repovaaran kylkikään usvan läpi.
Toinen toiseltaan kysyi, milloin loppuu tämä rospuutto, milloin tulee raitis, valkoinen ja hauska talvi, milloin jänkkien poikki kantaa luja kirsi ja milloin revontulet roihuavat ja pimeitä iltoja valaisevat.
Mutta syyn tiesivät toiset selittää. Halleyn tähti läheni lähenemistään maata, ja siitä lähti lämmin höyry ja lämmitti pilviä, lumen vedeksi sulatti. Ja tiesivät kertoa, että ulkomaalla oli jo nähty, jostakin korkean korkeasta tornista, jonka sivu oli vihkaissut…
Mikon pirtillä usein siitä puheltiin. Iltaisin kokoontui sinne miesväki kuulemiansa juttelemaan.
Mikko usein pani vastaan, mutta kun kuuli, että niin oli lehdissä sanottu, niin täytyi uskoa.
Joulun aikana viho viimein tuli talvi, nousipa pakkanenkin entiseen voimaansa.
Kirkkaina iltoina Mikko seisoi mökkinsä nurkalla ja tähtäili taivaalle. Ei se kummemmalta näyttänyt kuin muinakaan vuosina, vaan mikäpä tiesi, minä hetkenä muuttuisi…
— Tänne pohjoiseen päin kuuluu olevan tulossa, ja vaaraisia maita kun on, niin niitä likeltä kuuluu menevän… kiitävän kuin itse vihollinen… Lempo soi, jos tätä jokivartta ylös tulee, — ja täällä kun ovat vuoriset maat, niin voipi hyvinkin vetää tänne päin…
Taitavat olla viimeiset ajat nyt elettävissä… "Merkkejä pitää näkymän auringossa ja kuussa"… mutta eipä mainitse tuosta häntätähdestä… Vaan niin se onkin, että se on salattu ihmisiltä…
— Mutta luulisi sen sentään jäähtyvän, kun tämmöisiä pakkasia jonkun viikon pitäisi… Perhana vieköön jäähtyykin, kun tunturien päällitse vihkasee… on siellä siksi vinkeä tuuli ja paukahteleva pakkanen, että loppuu siinä isokin hiillos… Jos taas tuota Ruotsin puolta mennee, niin siellä kun on vielä likempänä Norjan tunturit, niin eiköhän jäähdy ja pudota moksahda jonkun tunturin laelle ja siihen sammu iäksi päiväksi… kiertelemästä ja hännällään viuhtomasta… Sammuu, saakeli soi…
Niin Mikko mietiskeli, mutta ei hän Ullan eikä Einon kuullen mietteistään puhunut.
Mutta kun ilma taas lauhtui ja alkoi kulkea puheita, että tähti lähestyi, alkoi Mikkoa mietityttää, ettei taidakaan sammua… Kun loppuivat pakkaset…
Ja tästä lähtien oli Halleyn pyrstötähti hänen mielessään yöt päivät…