X
Reading edition
Taas on hauskaa Repo-ojan myllyillä.
Etevänä, toimellisena ja tärkeänä myllärinä keikkuu Mikko myllyltä myllylle, ylpeästi on lakinlippa niskan takana ja naama jauhoissa. Vesi pauhaa, sauvakat takovat tahtia, myllymiehiä tulee ja menee, ja Mikolta neuvoja kysytään.
Aivan niinkuin entisinäkin keväiminä!
Linnut laulavat Repovaaran laidassa, ja kylvön aika on käsissä. Kiire on kaikilla ja jauhojen tarve joka talossa.
Eino takoo ja teroittaa kiviä, ja niin on hoppu, ettei tahdo syömään joutaa, ja nukkumisesta ei ole puhettakaan.
Mutta Mikko on kuin nuoret miehet vikkelä vielä, ärähtää ensin, kun neuvoja ja apua tullaan pyytämään, mutta lupaa tulla korjaamaan.
Ojalaisen kanssa ovat välit olleet kireät, eikä Mikko ole ollut helpolla lepytettävä, sillä Mikolle on joku kuiskannut, että Ojalainen oli talvella tainnut siellä Jylyvaaran luolan suulla käydä…
Mutta Ojalainen on luvannut parasta peltoaan perunamaaksi ensi kesäksi, antanut melkein terveet kengät, uuden piipun ja kukkaron, ja kun sitten vielä kerran myllyssä käydessään korttelin hyvää tislattua antoi aamuryypyiksi — niin sovinnon on Mikko tehnyt…
Ja nyt hoitaa Ojalaisen myllyäkin niinkuin on hoitanut jo monta kymmentä vuotta.
Tulee rovastikin taas Mikon puheille ja pitkän aikaa tarinoipi.
"No, Einosta taitaa kehittyä mylläri", arvelee.
"No, aika tarkka on jo. Jos minun luontoinen tulee, niin saapi sille uskoa myllynjauhatuksen ja avaimetkin… Ei toisen omaan koske…"
"Sepä on hauskaa", sanoo rovasti. "Kun Mikon kerran kuolema kutsuu, niin silloin on Einon vuoro…"
"Niinpä tietenkin. Mutta vielä minä olen mies parhaissa voimissani, vaikka olen kuudenkymmenen…"
Ja Mikko pyörähtelee kuin nuoret poikaset.
Hymähtää rovasti ja nyökäyttää päätänsä.
Mutta ihme nähdään myös nyt Repo-ojan varrella. Nähdään, että Ulla, toimeliaana kävellen, viuhtoo mennä myllylle, jossa Mikko ja Eino viljan ja jauhon pölyssä hääräävät. Ja on Ullalla kuuma kahvipannu toisessa kädessä ja toisessa kahvikupit ja sokerit.
Myllymiehille on Ulla kahvia viemässä!
Sitä ei koskaan ole ennen elettyinä keväiminä tapahtunut.
Kummissaan katselee sitä Apunlaakson emäntä ja kummissansa Virnemäen Kaija, keskelle pihaa töksähtäen seisomaan.
Mutta Herralan myllyn päivänpaisteisille portaille istahtaa Ulla kahvivehkeineen, ja pian saapuvat siihen Mikko ja Eino, kumpikin päivänpaisteeseen istuen. Ja tarjoaa Ulla väkevää, tervanruskeaa kahvia kupin Mikolle ensin, sitten Einolle ja niin vuorotellen, kunnes korkearintainen, jalkaniekka kahvipannu on tyhjäksi juotu…
Ja ihmeissään sitä ihmiset katsovat ja toisiltaan kysyvät, mistä on syttynyt suuri rakkaus toraiseen perheeseen ja mistä ihana sovinto saanut.
Mutta jotkut epäilevät, ettei se mahda pitkällistä olla tälläkään kertaa, toiset taas, että kyllä kestää.
Ja myllyt käyvät, sauvakat hyppivät tahdissa, vesi pauhaa ja vaahtoaa, ja ylpeänä myllärinä pyörähtelee Mikko Repo-ojan varrella, samoin kuin on koko ikänsä pyörähdellyt.