X.

Asema tätä nykyä.

Siihen suuntaan on siis kehitys näillä seuduilla kulkenut, sellaiseen tulokseen on kaskenviljelyksellä ja sitä seuraavalla tervanpoltolla päästy, niinkuin edellisestä huomattanee, että metsät alkavat arveluttavasti vähetä ja kiinteä väestö, s.o. tilalliset, ovat yhtä arveluttavasti velkaantuneet.

Eikä sekään elinkeino voi kauvan kestää eikä yksinomaan kannattaa, johon laajoilla aloilla Kajaanin kihlakuntaa ja muuallakin Koillissuomessa nykyään on oman metsän puutteessa alettu paljon turvautua, nim. puitten ostaminen valtion metsistä ja niitten kauppaan valmistaminen, eli n.k. "armopuut". Tämä tällainen kaupanteko, jossa ohimennen sanoen on paljon keinottelua, jopa suoria petoksiakin syntynyt, osottaa vaan puolestaan sekin, kuinka äärettömän ja melkeinpä auttamattoman syvästi kansaan on juurtunut metsällä elämisen välttämättömyys ainoana mahdollisena ja käsitettävänä toimeentulon lähteenä. Sen päähän ei mahdu mitään muuta.

On kyllä suuri onni, että valtio aikoinaan on siellä ottanut siksi paljon metsämaita omaan haltuunsa, kuin se todella on tehnyt, mutta asujamisto on kaikessa harvuudessaankin sentään jo siksi taaja, ett'eivät nekään metsät sentään riitä sitä yksinomaan elättämään, ell'ei aleta tehdä lakeata jälkeä niissäkin, niinkuin yksityistenkin metsissä on tapahtunut, sillä pelkät hylkypuut eivät pitkälle riitä. Mutta ei toki sallittane valtion metsiä siellä pohjan perillä liiaksi harventaa, ell'ei tahdota kokonaan muuttaa eteläisenkin Suomen ilmanalaa ja tahallisesti siirtää Lapin tuntureita muutamia asteita etelämmäksi, sillä tuntuupa hiukan siltä, niinkuin tunturiseudulla olisi hyvä taipumus auttamattakin siirtyä etelämmäksi.

Ja liian taaja on asutus jo poronhoidollakin elämään, vaikka siitä kyllä saattaa olla sievonen sivutulo yhdelle ja toiselle, mutta usein vaan vahinkoa naapureille. Eikä sitäkään voi sanottavassa määrässä harjottaa Kajaaninkaan kihlakunnassa muualla, kuin ihan kihlakunnan pohjoisimmilla perukoilla.

Kylmän ja karun luonnon välittömät tulolähteet, joihin kokonaan on luotettu, alkavat siis kuivua, ja olot ovat ylimalkaisesti ja lyhyesti kerrottuina tätä nykyä jotensakin seuraavalla kannalla.

Keskikokoinen talo (noin 1/8 manttaalinen, jommoiset ovat tavallisimpia) kylvää vuosittain arviolta 1 hehtolitran ruista, 4 à 5 hehtolitraa ohraa ja saman verran perunoita. Siinä on kaikki. Talossa saattaa olla velkaa tuhat tai pari, ehkä enemmänkin markkoja, ja kymmenkunta suuta syömässä. Kylvö tehdään useimmin huonosti muokattuun ja heikosti lannotettuun peltoon, sillä kunnollisia työkaluja puuttuu ja muutamasta nälkäruokinnalla kidutetusta lehmästä ei paljo lantaa lähde talven kuluessa, kun yleensä ei juuri muuta maanparannusainetta käytetä, kuin puhdas karjan lanta.

Kaikkein parhaimpina vuosina saatetaan talossa elää oman pellon tuloilla kevääseen saakka, mutta tämä tapahtuu harvoin, sillä hallan vaara on ainakin suuri ja heikoilla mailla vielä tavallista suurempi.

On siis ostettava jauhoja, joku määrä kumminkin aina, vaikka "jältän lähdentään" saakka juuri olisi omillaan aikaan tultukin. Mutta kulkuneuvot ovat huutavan surkeat. Pari — kolmesataa kilometriä hevosmatkaa, ja monen on kannettava vielä viimeinen taival, kymmeniä kilometriä, kaikki tarpeensa selässään. Hakipa jauhoa kaupungista tai ostipa sitä paikkakunnan kauppiaalta, aina tulee se 6, 8 à 10 penniä kilolta kalliimmaksi kuin suurten liikeväyläin varsilla. Mutta paitse sitä, että yhden jauhosäkin hankintaan saattaa mieheltä joskus kulua viikko tai pari, tarvitaan siihen ennen kaikkea rahaa, ja yhä enemmän rahaa, jota etäisemmissä ja köyhemmissä paikoissa näitä nälkäseutuja ollaan.

Niittyjä ei ole. Heinän saannin parantamiseksi ei ole useimmissa paikoissa tehty kerrassa mitään. Ei ole kertaakaan kuokkaa tai lapiota tai kirvestä siinä tarkoituksessa käteen otettu, lukuunottamatta joitakuita patolaitoksia purojen varsilla. Se on ainoa heinätulo, mitä soilta ja rämeiltä huonoja, sammalen sekaisia saroja niitetään. Ja sekin tulo on useasti sattuman varassa. Kidutetaan karjaa pitkä talvi tällaisilla heinillä ja oljen vähillä, ja jatketaan ruokintaa jäkälällä, pihlajan kuorella, ihmislannalla y.m.m. kurjalla lisäkkeellä. Kesälaidunta löytyy yllin kyllin ja useimmissa paikoissa varsin hyvääkin, mutta kesä on lyhyt. Kun karja on ennättänyt saamaan hiukan lihaa luittensa päälle ja uutta karvaa selkäänsä, teljetään se jo taas kehnolle talviruokinnalle navettaan. Siitä ei ole tuloa mitään, ja harvoin se voi tyydyttää talon omaakaan tarvetta.

Taloissa puuttuu miltei säännöllisesti työvoimia. Joukkoa saattaa kyllä olla kymmenkunta henkeä, ehkä enemmänkin, mutta ne ovat suurimmaksi osaksi lapsia ja alaikäisiä. Harvoin näkee taloissa täysin työkykyistä miestä muuta kuin isännän, eikä aina sitäkään, sillä isännät vanhenevat tietysti niinkuin muutkin ihmiset. Mutta pojat eivät tavallisesti vanhene kotona. Täysikasvuisiksi päästyään, ja jo aikaisemminkin, siirtyvät he Amerikkaan kotoista kurjuutta pakoon. Eikä heidän päässään ole syttynyt pienintäkään aatoksen kipinää siitä, että he saattaisivat koettaa tuota kurjuutta täällä kotona parantaa sillä samalla työllä, jota he Ameriikassa tulevat toisen käskyläisinä tekemään, usein vielä terveytensä ja henkensäkin uhalla.

Usein puuttuu heiltä itseltään matkaraha, mutta he saavat joltakulta aikaisemmin Ameriikkaan siirtyneeltä sukulaiseltaan tai tuttavaltaan "tiketin" ja niin he lähtevät matkaan, välinpitämättöminä kaikesta.

Jos nyt kotiin jääneet tahtoisivatkin jollain tavoin parantaa viljelyksiään tai kohentaa ja korjata taloaan ja tiluksiaan, eivät he sitä voi, sillä työväen palkat ovat kohonneet tavattoman korkealle. Moni talo ei pysty pitämään edes renkiä, vielä vähemmin päiväläisiä.

Irtolaiskansaa löytyy kyllä tavattoman paljo, mutta siitä on tilallisille enemmän rasitusta kuin hyötyä, vaikka heillä olisi tuota kaikkialla tarvittavaa rahaa niinkin runsaasti, että pystyisivät sitä työssään pitämään ja sen vaatimuksia täyttämään.

Liian huimat ja huonosti harkitut metsäliike-yritykset pohjan perillä, joista moni on päättynyt loistavaan konkurssiin, ovat monessa suhteessa olleet siellä työkansalle ja irtolaisväestölle vaan turmioksi. Viime vuosikymmenellä, kun tilalliset Kemijärvellä, Rovaniemessä, Kuusamossa y.m. pääsivät isänniksi vanhoihin aarniometsiin, hyökkäsi sinne kaikkialta rahanhimoisia liikemiehiä täysin sylin kultaa kokoomaan, ja syydettiin Pohjanlahden perukoille ja Vienanmeren Koudaan laskevat vedet niin kukkuralleen tukkeja, että joet olivat läkähtyä, eivätkä voineet vuosikausiin niitä niellä meriin. Kaikissa niissä töissä, tukkiruuhkien purkamisissa y.m. maksettiin miehille palkkaa mitä he vaan vaatia osasivat. Jätkille maksettiin 5 markkaa päivältä makuullakin, kun he esim. jokivarsilla loikoessaan odottelivat entisiä palkkojaan, ennenkuin uuteen työhön ryhtyivät. Vedätettiin saloille suuria kuormastoja kahvia, sokeria, siirappia, rusinoita, veskunoita y.m. ylellisyysräämää — ja vielä tänäkin talvena ottivat viranomaiset eräältä "kauppiaalta" Rovaniemessä takavarikkoon muutaman tuhat litraa Ruotsin konjakkia. Suu on työmiehellä sielläpäin ollut sellainen menoläpi, joka on suurista palkoista huolimatta pitänyt tulopuolen hänen taloudessaan ainaisessa vaillingissa. Ja kaupan päälle on hän vielä tuottanut kuntien vaivaiskassoille suurimmat menoerät. Kun hän kiihkeitten työkausien seisahduttua on palannut kotiinsa "lepäilemään" ja odottamaan niitten uudestaan alkamista, ei hänellä ole ollut monasti penniäkään taskussa, ja kunta on hänen poissa ollessaan saanut hyvässä lykyssä elättää hänen perhettään.

Nämä tällaiset liikeyritykset ovat niinkuin ajoittaisia, äärettömän korkeita hyökyaaltoja, joitten harjoilla vesi hajautuu tuhansiin säteihin, loistaen auringon valossa kaikilla taivaankaaren viehättävillä väreillä, vaan jotka taas painuvat kohahtaen alas ja jättävät jälkeensä kammottavan, mustan tyyneyden, vaikka suotavampaa olisi, että laine läikkyisi aina tasaväkisesti, jonka se kyllä voisi tehdäkin.

Irtolaiskansan paljous ja häälyvä elämäntapa lisää yleistä köyhyyttä yhä ja kuormaa kuorman päälle jo ennestäänkin velkaantuneille tilallisille.

Vaivaismaksut ja muut kunnalliset menot lisääntyvät vuosi vuodelta, ja niihin tarvitaan rahaa — yhä vaan rahaa.

"Kun kansa lisääntyy, eivätkä viljelykset laajene lainkaan, syntyy siitä vaivaisia ja irtolaisia, joita ei ennen ollut", sanoi muuan hyrynsalmelainen.

Siellä on kuntia, niinkuin esim. Ristijärvi, Hyrynsalmi, Taivalkoski, joissa on vähän päälle 2,000 asukkaan (Taivalkoskella sentään lähes 3,000) sekä satakunta talosavua, vaan joissa kunnallinen taksotus nousee sentään 12-15,000:teen markkaan. Suurin menoerä siitä on aina vaivaishoitoon. Ei ole nyt saatavissani numeroita vaivaismaksuista muualta Suomesta, vaan epäilen, tokko ne ovat missään suhteellisesti ja suorittajainsa maksukykyyn nähden niin korkeat, kuin näissä nälkäseuduissa. Ja ilman sitä löytyy ruodussa olevia vaivaisia joka kunnassa suuret määrät, joitten hoitokustannukset eivät tietysti ollenkaan sisälly kunnallisen taksotuksen numeroihin.

Kaikissa kunnissa ei ole näitten ruotulaisten hoitokustannuksia ollenkaan rahaksi arvioitu, mutta Taivalkoskella, missä sellainen lasku on tehty, on se viime vuodelta noussut 6,500 markkaan, niinkuin siitä kunnasta puhuessani jo ennemmin olen maininnut. Siis vielä sellainen summa vakinaisen taksotuksen lisäksi. Ja leipää on isännän talossaan rahalla ostettava niin omalle perheelleen kuin ruotulaisellekin.

Papiston palkkaus vaatii suuria uhrauksia.

Tehkäämme muutamia vertauksia tässä suhteessa eteläisen Suomen ja näitten nälkäseutujen välillä, heittäen pois sen tulon, joka papeilla on virkataloistaan, ja ottaen lukuun rahaksi arvioituna ainoastaan sen palkan, jonka seurakunta heille suorittaa.

Suomussalmen seurakunnassa on asukasluku (osapuille) 6,500 henkeä, ja ne maksavat papiston palkkaa 12,200 markkaa. Janakkalan pitäjä Hämeessä esim., jossa on 6,800 asukasta, maksaa papeilleen 5,200 markkaa.

Hyrynsalmi, 2,100 asukasta, maksaa 4,700 mrk., vaan Anjala Uudellamaalla, 2,400 asukasta, maksaa vaan, 3,100 mrk., Ristijärvi samoin, 2,100 asukasta, maksaa 4,900 mrk., vaan Luhanko Mikkelin läänissä, 2,300 asukasta, maksaa 3,400 mrk. Sotkamo, 8,700 asukasta, maksaa 10,000 mrk., Hausjärvi Hämeessä, 9,500 asukasta, maksaa vaan 6,000 mrk. Puolangan 4,700 asukasta maksaa 8,600 markkaa, vaan Padasjoen Hämeessä 5,100 asukasta maksaa vaan 6,500 mrk.

Nämä kyllä ovat umpimähkäisesti otetuita esimerkkejä ja voisi tarkalla vertailulla ehkä löytää joitakuita päinvastaisiakin numeroita, mutta tosiasiana on pidettävä, että papiston palkkaus näillä köyhillä perukoilla on paljon rasittavampi, kuin onnellisemmissa osissa maatamme. Ja kun tähän vielä ajattelee lisäksi kaiken sen vaivan ja ajan hukan, mikä syntyy jo papinsaatavien maksussa ja kuljetuksessa, tilallisten kyytivelvollisuudet kinkerimatkoilla y.m.m. pientä seikkaa, ja kun tietää, ett'ei monikaan sentään pääse pappiaan kuulemaan ei näkemään kuin kerran, pari vuodessa, niin tulee erotus kaikin puolin vieläkin melkoisemmaksi.

Kouluja ei tosin vielä ole niin lukuisasti rakennettu kuin etelämpänä maassa, mutta pappilansa kyllä ovat kunnat panneet ajan vaatimaan kuntoon. Ja molemmista näistäkin menoista, mutta varsinkin jälkimmäisistä, kuulee paljon valitusta.

Sitten rasittaa useampia kuntia vielä tuhottoman suuret valtiovelat, joista kyllä silloin tällöin saadaan osa anteeksi, vaan joitten kanssa harvalukuisilla maksajilla sittenkin on enemmän kuin tarpeeksi painimista.

Kaikki nämä menot ovat päivänselvästi välttämättömiä nykyisessä kunnallisjärjestyksessä, mutta minusta nähden ne ovat kukin osaltaan yhtä selvästi tekijänä siinä luvussa, jolla näitten seutujen yleistä köyhyyttä merkitään. Ja sitä ne ovat paikkakuntalaisten omastakin mielestä, eikä mikään ole ikävämpää kuulla, kuin heidän haikeat valituksensa ja heidän ainainen odotuksensa jostain sellaisesta uudesta laista, joka muka vapauttaisi heidät papiston palkkauksesta ja kunnallisista maksuista.

Edellisen perusteella voinee jotensakin hyvällä syyllä väittää, että yhteiskunnallinen kehitys siellä vaatii enemmän, kuin mitä taloudellinen kehitys äärettömän harvaan asutussa, syrjäisessä, karussa ja kaikkia kulkuneuvoja vailla olevassa erämaassa voi ylläpitää. Ja kun kansa itsessään vielä on oppimatonta, taitamatonta, saamatonta — joka tietysti on enemmän olojen kuin heidän oma syynsä, kun sillä ennestään ei ole uhkaavaa vaaraa vastaan varattuna minkäänmoista asetta — ei hatarimpaakaan — kun se alituisesti, muusta puhumattakaan, on taloudellisessa asemassa niin täpärällä, että saadaanko leipää vai ei, niin ei ole kummasteltavaa, että jokaisen katovuoden sattuessa täytyy ruveta avun keräykseen ympäri maan.