KUN LÄSNÄ MA VUOTEESSA LEPÄSIN
Reading edition
Kun läsnä ma vuoteessa lepäsin, läpi ruudun tähtiä katselin ja kiertävää illan kuuta, elonpainoa silloin jo aavistin, minä suljin silmät ja pelkäsin ja koetin miettiä muuta. Sitä äidin suudelma poistanut ei, se usein unenkin minulta vei, en päässyt irti mä siitä. Minä liitin sormeni ristihin, Jumalalle, ehkä — ma arvelin — yks aina ei rukous riitä, Ja aikojen mukana rinnassain se kasvoi ja suureni yhäti vain kuin varjo mun sieluni ylle. Elon hetki kun mull' oli riemuisin, niin tyhjälle tuntui se kuitenkin ja erheessä eletylle.