HALLAN PANEMA KUKKA
Reading edition
Sinä kasvoit tarhani loukkoon, sinä kohosit povesta sen, pyrit ensimmäisten joukkoon kevätkaipuuta tuntien. Et peljännyt peittoa lunten, vain tunsit sa heräämisen kuin aavistuksina unten, elinvoimien elpyvien. Oman itsesi nousit varaan, kun mullasta nostit pään, salaisimmista toiveista paraan sinä sytytit elämään. Sinä ikävöit, rukoilit innoin käsivarsias ojentaen ylös päivään ja hehkuvin rinnoin ja hedelmääs siunaten. Vaan kuoleman hanki, halla, piti myöskin puoliaan, se väijyili lehtien alla ja henkäisi jäykäksi maan. Et koskaan puhkea kukkaan, et koskaan päivääsi nää, olet unta vain nähnyt ja hukkaan olet etsinyt elämää. Kuin pyytäen sädettä lohdun ja loppua pitkän yös nyt seisot, mut heelmä kohdun on kuollut ja toivosi myös.