VUORIMIES
Veikko Antero Koskenniemi translation
Henrik Ibsen
Vuorenseinäin, kallioin halki tieni vasaroin. Siihen asti iskut raikuu, kunnes malmi vastaan kaikuu.
Syvyydestä kutsuvat kaikki aarteet ihanat, jotka yöhön vuori sulkee. Siellä kultasuonet kulkee.
Syvyydessä loputon ikuisuuden rauha on. Vasarani, maaliin suureen, salaisuuden sydänjuureen!
Poikasena miettien istuin alla tähtien, kuljin kevät-teitä illoin. Lapsenmieli mulla silloin.
Auringon ma unhoitin sydänöiden pimeihin, unhoitin ma keväimeni ulkopuolle kaivokseni.
Syyttömässä mielessäni ajattelin kerran näin: syvyyksien henget selon antaa ongelmasta elon.
Kului vuodet vuottaen, vastausta saanut en. Tummat ääret ainoastaan katsoi vuoren yöstä vastaan.
Erehdyinkö? Eikö vie totuutehen tämä tie? Tiedän, silmät sokaistuvat, ylhäälle jos suuntautuvat.
Ei, mun täytyy syvyyteen, rauhan yöhön ikuiseen! Vasarani, maaliin suureen, salaisuuden sydänjuureen!
Vasarani, iske, lyö, kunnes koittaa pitkä yö. Aurinko ei nouse mikään, koita toivon aamu ikään.