PEIKON KOSTO
Veikko Antero Koskenniemi translation
J. J. Wecksell
Hän vuoren kätkössä kalkuttaa. Hän kultaharkkoja valmistaa. Ne ahjossa hehkuu, valkenee. Ja hän äänin vihlovin laulelee:
Suku ylpeä valosta auringon alas vuoriin meidät syössyt on. Vihat peikkoin se kauheat kantaa saa: sen myrkyin me tahdomme kukistaa.
Me kätkemme kullan kallioon. Se ihmiset vievä on turmioon! Se kätkössä vuorten valtavain lepää, pohjassa kuilujen kuumottain.
Sen annamme kiehtoen kimmeltää. Sen orjaks suku inehmon jää. Sitä tavoitellen saaliikseen, se valosta syöksyy pimeyteen.
Lyö kalvan se kädestä sankarin ja töitä se suosii petturin, se valaa lempehen myrkkyään, ja sen vuoksi alttari häväistään.
Se viattomuuden viedä voi ja uskon, joka suuria loi, se mielen uljaan murtaen veret hyytää nuoren sydämen.
Siis säihky sa kiiluvin kipunoin! Lyö vasara kaikuissa kallioin! Käy surmaan suku inehmon ja meidän, oi, maa taas kerran on!