IX.

Patrik Österholm, Suomen Rinaldo Rinaldini.

Oli aika semmoinen, jolloin romanien kirjoittajat yksinomaisesti ottivat kertomustensa esineiksi henkilöitä vallassäädystä. Tämmöinen kirjoittaja oli e.m. hyvin tunnettu Fredrika Bremer.

Tämmöisen rajoitetun piirin sisällä tuotiin esiin tavallisesti keskinkertaisia henkilöitä, ei juuri huonoja eikä peräten hyviäkään. Jos jokunen korkeasukuinen lurjus silloin tällöin esiintyy, antaa se kertomukselle jommoisenki ylennyksen ja höysteen, joka tuntuu lukijasta maukkaalta ja estää hänen nukkumasta kesken lukemista.

Eugène Sue, Victor Hugo, ja erittäin Dickens antoivat tietysti kuoleman iskun tälle äitelälle ja ikävälle kirjallisuuslaadulle. Kirjallisuus tarvitsi raitista, puhdasta nestettä virkistyksekseen, ja mistä muualta oli se ammennettava kuin tähän asti ylenkatsotusta rahvaasta.

Nämät viimemainitut herrat ovat todeksi näyttäneet, että sama psykillinen ja siveellinen henki voi elähyttää kerjäläisen kurjaa elämää, kuin korkeasukuisen ja varakkaan loistavaa oloa, sekä että rikkinäisen paikatun takin alla rietasten siveellisten rikkojen rinnalla voi löytyä jaloimpia ihmisyyden avuja, oikein kalliita kiviä, jos vaan jonkun tekee mieli niitä likemmin tarkastella.

Tämmöiset mainioiden miesten esitelmät muuttivat peräti korkeasukuistenkin mielet, voimakkaasti heihin teroittaen, että "parias"-luokka myöskin on ihmisiä, ja että kalliimmat helmet saadaan juuri jokien ja merien mudasta.

Seuraus tästä oli että vanhat salonkiromanit heitettiin roskakoteloon, taikka säilyvät antiqviteti-kirjakauppiasten kätköissä.

Joka meidän on saattanut tälle estetilliselle kannalle, on tietysti mainio Johan Ludv. Runeberg.

Tämä mies on niin mestarillisesti esitellyt kaikki ihmiselliset psykilliset ilmiöt, olkoon sitte v. Döbeln, Adlercreutz, ja Maaherra, tai Kuormasoturi, Lotta Svärd ja N:o 15 Stolt hänen kuvaustensa esineinä, ett'ei lukija ensinkään tiedä mikä näistä on etunenään pantava.

Ja N:o 15 Stolt ei kuitenkaan ollut paljoa parempi kuin mierolainen maantien rosvo.

Kun nyt on aikomukseni tässä esitellä semmoinen maantien rosvo, josta paljon puhuttiin muutamia vuosikymmeniä sitten siinä paikkakunnassa, jossa hän erittäin oleskeli ja teki tuhotöitään, tapahtuu se siinä vakuutuksessa, että hän varmaan kaikkine hairauksineen on voittava lukijain suosion ja anteeksiannon siinäki kauhistuttavassa tilassa, jolloin hän kirves kädessä seisoi vanhan rouvasihmisen vuoteen ohessa ryöstön tai tappamisen aikomuksessa.

* * * * *

Kun Porin kaupungin konepaja ensin asetettiin, tuotettiin puolisataa mekanillisia työmiehiä Ruotsista. Niitten joukossa oli Patrik Österholm.

Hän oli ko'okas ja muhkea mies lempeällä katsannolla ja suopealla luonteella. Kun hän oli tehtaan kunnollisimpia työmiehiä, pantiin hienoimmat ja tärkeimmät tehtävät hänen käsiinsä.

Mutta pahaksi onneksi meni hän asumaan entisen siltavoudin tykö, joka asui tehtaan likellä joen rannalla.

Tämä perhe, johon kuului mies, vaimo ja tytär, ei ollut siinä paikkakunnassa juuri hyvässä maineessa. Heitä luultiin yleisesti varastetun kätkijöiksi, joka luulo pian muuttui tosiasiaksi.

Österholm antautui vähän ajan kuluttua naimiseen tyttären kanssa. Jos niin oli ett'ei Ö. ensialussa mitään tietänyt perheen varkausvehkeistä, kyllä hän varmaan pian tuli sen asian vihille.

Oliko se nyt siitä että Österholmilla oli varkausorgani tai muista syistä, lopuksi kävi niin että Ö. vähitellen sekautui perheen vehkeisin. Kun hän huomasi että asiat toimitettiin yksinkertaisesti ja kunnottomasti, otti hän johtaaksensa koko toimen, ja antoi sille meidän oloille suurenlaisen laveuden.

Tästä alkaen rupesi Ö. aivan huolimattomaksi tehtaan töissä, jonkatähden hän pantiin pois viraltaan. Tätä oli hän juuri odottanut voidakseen ilman epäluuloa ja häiritsemättä viikottain viipyä tuntemattomilla matkoilla, ottaen tekosyyksi työansion hakua.

Kaikki paikkakunnan varkaat ja rosvot kokoontuivat vähitellen Öst:n ympäri, rupesivat yhteen rosvokuntaan ja ottivat Öst:n johtajakseen. Kaikki ryöstetty saalis jaettiin, kuten sittemmin tuli selville, Öst:n määräyksen mukaan rosvojen kesken.

Österholmin etevimmistä apulaisista mainittakoon tuttu murhaaja Rosenblom, joka sittemmin sai ansaitun surmansa erään kartanonhoitajan kautta, sekä nuori aatelismies loistavalla nimellä, joka valitettavasti oli joutunut rikosten viettävälle uralle ja sitte vähitellen uupunut aina syvemmälle.

Nyt rupesi äkkiä joka haaralta kuulumaan huhuja rohkeista rosvoista. Äkillinen pelko levisi kaikin paikoin, jotta kaikki, joilla vaan oli rahoja ja muita kalliita tavaroita, kiiruhtivat panna net hyvään talteen.

Österholm jätti tykkänään entisen asuntonsa ja otti päämajaksensa erään metsätorpan Friidalan kylässä Ulvilan pitäjää sekä toisen metsätorpan Harjavallan pitäjässä.

Rosvokunnan jäsenet kokoontuivat niihin torppiin salaisesti öisin keskustelemaan ja suostumaan tulevista rosvoretkistä. Semmoisissa tiloissa elettiin herkullisesti sekä ruoan että juoman puolesta, kuten hyvin voi käsittää.

Niinkuin Ö. itse on selittänyt asian, oli hänen periaatteensa veroittaa rikkaita ja olla antelias köyhiä kohtaan. Se oli siis tasajakolaisopin käyttämistä itse teossa.

Öst. ei ollut vähän ylpeä, kun hänen oli onnistunut päästä niin pitkälle aatteensa käytännössä, että hän voi ahtaassa piirissään tasoittamalla parantaa tuhatvuotisia epäkohtia yhteiselämässä. Tämän tähden olen minä hänen nimittänyt Suomen Rinaldo Rinaldini'ksi.

Niinkuin muutki suuret rosvopäälliköt, joista olemme lukeneet, esiintyi Ö. välisten oikeana "grand seigneur'ina" virkapuvussa tähtimerkkejä rinnalla. Tämä ei ollut hänelle mikään vaikea asia, kun hän puhui tuota sujuvaa ruotsin kieltä ja muuten tunsi vallassäädyn tavalliset seurallistavat.

Vaatteita ei häneltä milloinkaan puuttunut. Paikkakunnan provastien ja kruununmiesten vaatteet ja tähtimerkit sopivat hänelle varsin hyvin.

Öst:n rohkein urotyö tätä laatua oli hänen läsnäolonsa eräässä häätilassa, jolloin kruununnimismies nai talontyttären. Oliko Ö. siellä kutsuttuna vai kuokkavieraana, sitä en tarkoin tiedä. Mutta sen olen kuullut, että Ö. niissä pidoissa oli ollut oikea gentilhomme ja muun muassa juonut nuoren parikunnan kunniaksi maljan.

Aikomukseni on nyt tässä kertoella Ö:n etevimmät rosvoteot niiden tietojen mukaan, joita minun on onnistunut saada onkeeni.

* * * * *

Pari penikulmaa Porin kaupungista meren rannalla on kaunis kartano, joka monet vuodet on ollut vallassäädyn käsissä. Noin viisisataa askelta kartanon päärakennuksesta oli pienempi rakennus, jossa oli kaksi huonetta ja kyökki. Se oli hyvin likellä rantaa.

Tässä pienemmässä rakennuksessa asui noin 70 vuotinen leskirouva piikoinensa.

Leskirouva oli varakas ja sentähden, niinkuin kaikki muutkin varakkaat, pannut rahansa ja hopeansa talteen semmoisiin paikkoihin, joihin ei luultu rosvojen osaavan.

Kaappien ja piironkien avaimia säilytti rouva joka yö allansa makuuvuoteessaan.

Tänne olivat Österholm & K:nit päättäneet murtauta sisään anastamaan leskirouvan aarteet.

Rosvot, joita lie ollut kolme tai neljä, saapuivat meritse rannalle pimeänä syysyönä. Kaksi miestä jäi ulkopuolelle vahtia pitämään. Österholm yksin pääsi erään solan kautta ilman suurta vaivaa kamariin, jonka porstua eroitti siitä huoneesta, jossa rouva piikoineen makasi.

Rouva ja piika heräsivät kolinasta ulko-ovea avatessa, ja panivat kynttilään valkeaa.

Öst. astui ovesta sisään kirves kädessä, varmaan hämissään siitä, että täällä oltiin ikäänkuin valmiit häntä vastaanottamaan. Hän asettui vuoteen eteen, jossa vanha rouva istui ja lausui tuimasti: "rahat tai henki!"

Mutta akka, joka oli soturin leski, ei tullut ensinkään hämilleen tästä kovasta kohtelusta, istui vaan järkähtämättä avaintensa päällä ja rupesi aika lailla ripittämään rosvoa. Öst:m seisoi hiljalleen paikallaan, kärsivällisesti kuulustellen akan nuhteita.

Saarna lie ollut melkein tätä johtoa:

"Te olette arvattavasti tuo pelätty Österholm. Kaikkein tieten olette ennen ollut kunnollinen ja taitava työmies, ja teillä on vaimo ja lapset; nyt olette ottaneet viraksenne ryöstää, murhata ja hätyyttää avuttomia vanhoja leskiäkin. Minkä lopun luulette tästä tulevan? Sen minä teille sanon: loppu on oleva kauhea sekä ruumiillisessa että erittäin hengellisessä katsannossa. Iskekää vaan jos mielitte, rahoja ei ole täällä ryöstettäviksi. Minä syvästi surkuttelen teitä".

Yhtä häpeänalaisena kuin kuritettu koulupoika seisoi Ost. tässä avuttoman akan edessä, jonka oli onnistunut muutamilla aikanansa lausutuilla sanoilla herättää uuvuksissa olleet hyvät avut rosvon sydämessä. Hän häpesi omantuntonsa edessä ja valmistihen lähtemään pois samaa tietä jota hän oli tullut sisään.

Toinen apulaisista, joka oli ollut vartijana eikä ollut voinut käsittää Öst:n pitkällistä viipymistä sisällä, astui samassa sisään ja kaapaisi vähän ympärilleen katsottua kahteen korkeaan kynttiläjalkaan hopeasta, jotka olivat esillä.

Rouvan piialla oli tässä tilassa niin paljon mielen malttia, että hän lausui: "Ottakaa vaan nuot kehnot kynttiläjalat, jos mieli tekee, mutta varmaan ette niistä rikastu, sillä net ovat tinaa". Kynttiläjalat saivatkin jäädä paikalleen.

Eräistä lukitsemattomista laatikoista anastettuaan joitakuita siellä olevia parempia kaluja menivät rosvot matkoihinsa.

Minä olen aina suuresti ihmetellyt tätä vanhaa rouvaa, joka neuvollisuudellaan ja rohkeudellaan pelasti henkensä ja tavaransa röyhkeiden rosvojen käsiin joutumasta.

Kun tämä niin uljaasti alotettu rosvoretki näin huonosti oli päättynyt, keskusteltiin uudesta retkestä, joka tapahtuiki vielä samana syksynä suurella menestyksellä.

Eräsnä pimeänä syysyönä kokoontui rosvokunta Hanninkylään hyvin tunnettuun mökkiin, jonka omistajina olivat aikanansa mainion rosvon Kaarle Wallin ja hänen yhtä mainion vaimonsa, entisen aatelisneidon perilliset, jotka harjoittelivat vanhempiensa elatuskeinoa.

Vastapäätä tätä tölliä oli kylän rikkain talo. Sen makasinit olivat juuri tien ohessa, täynnä kaikenlaisia vaatteita sekä muuta tavaraa.

Tässä varkaudessa oli osallisena ennen mainittu aatelismies. Talollisen uusi verkainen päällystakki sattui hänen osakseen.

Se päällystakki oli aivan mukava hänelle, jonka vaatteukset olivat hyvin rappiolle joutuneet, mutta saattoi hänen vihdoin vankeuteen ja ansaittuun rangaistukseen.

Kruununmiehistä Öst:m tietysti ei paljon pitänyt.

Öst:m oli saanut vihiä siitä että U:n nimismies hiljakkoin oli kantanut ylös rahoja, joita lienee ollut noin kolmatta tuhatta markkaa. Nimismies ei luullut Öst:a niin rohkeaksi että uskaltaisi murtautua hänen huoneesensa. Läksi siis turvallisesti pitemmälle matkalle jättäen rahat piironkinsa laatikkoon.

Öst:m, joka aina oli tarkka toimissaan, saapui kumppaninensa nimismiehen kartanolle ensiyönä lähdöstä matkalle, särki virkahuoneen akkunan ja ryösti rahalaatikon typi tyhjäksi.

Kun nimismies seuraavan päivän aamupuolella tuli kotiin, huomasi hän piironkinsa lukon särjetyksi ja rahat ryöstetyksi. Lattialla näkyi stearinikynttilän palasia ja tulitikkujen päitä.

Nimismies sai jälestäpäin suurimman osan rahoistansa takaisin, sittekun Öst. vankina ollessaan itse oli hänelle ilmi antanut missä rahat olivat talletetut.

Sittemmin teki Öst, kotoylläkön Kankaanpään nimismiehen tykönä, jossa ei kuitenkaan saanut rahoja saaliiksi, vaan kaikenlaista muuta tavaraa erittäin vaateparsia, joiden joukossa oli vallesmannin virkatakki, joka oli Öst:ille suureksi hyödyksi, kuten jo olemme nähneet, koska hän mieli näyttäydä kaikessa loistossaan.

* * * * *

Österholmin mielestä oli paikkakunnan provasteilla peräten paljon maallista tavaraa, jonkatähden melkoinen tasoittaminen tässä olisi paikallaan.

Saatuansa tiedon siitä että U:n provasti oli matkalle lähtenyt, päätti rosvokunta ottaa tutkiaksensa, sisältikö provastin piironki niinkään paljon rahoja kuin vallesmannin.

Provastin makuukamari oli huoneuksen toisessa päässä. Eräänä aamuna nähtiin piirongin lukko särjetyksi ja lattialla kynttilän palasia, samoin kuin vallesmannin tykönä.

Mutta piirongin laatikossa ei ensinkään ollut rahoja löytyvinä. Provasti oli ollut paremmin varoillaan kuin nimismies. Sen siaan sai Ö. täältä saaliikseen provastin tähtimerkit, joista toista kannettiin kaulassa, sekä muita pienempiä kultakapineita.

Joku aika tämän jälkeen käytiin tarkastamassa Euran provastin piironkia. Hänkin oli varovasti tallettanut aarteensa, jott'ei sieltäkään muuta saatu kuin joitakin kalliimpia kultakapineita.

Vähän jälestäpäin tuli Öst. eräänä talvi-iltana rajapitäjän kestikievariin ajaen komeassa kuurireessä, kalliit supinnahkaiset turkit päällä. Turkkia riisuttaessa oli emäntä suurella nöyryydellä avullinen.

Kun turkit olivat yltä riisutut, tuli muhkea herrasmies näkyviin tähtimerkit kaulassa ja rinnalla. Palkollisia uskoteltiin että matkustaja oli "toinen mies maaherrasta".

Eihän tarvinne selittää että virkatakki oli Kankaanpään nimismiehen ja tähtimerkit Ulvilaa provastin.

Nautittuaan muutamat oivalliset "tutingit" sekä runsaan illallisen, jossa toimessa emäntä yksin oli avullisena ja osallisena, joka aivan hyvin tunsi herrasmiehen ja jonka huostassa tähtimerkit ja provastien kultakapineet sittemmin löydettiin, läksi hän kestikievarista ja saapui siihen metsätorppaan, joka oli hänen tavallinen piilopaikkansa siinä pitäjässä.

* * * * *

Österholmin suurin rosvotyö oli postin ryöstäminen Hanninkylän kestikievarin ja Porin kaupungin välillä.

Seuraavana suvena sunnuntaipäivänä kello 11 e.p. oli posti kulkeva kaupunkia päin. Juuri Ulvilan ja Eurajoen pitäjien rajalla oli pitkä vastamäki. Tämän mäen varrelle oli rosvokunta asettanut hakomajan parin syllän paikoilla valtatiestä. Paikalla kasvoi pienenpuolisia kuusia niin taajaan, ett'ei kenkään voinut huomata hakomajaa. Likimmäiseen asuntoon oli tästä pari virstaa.

Kello on 11:sta, postikello kuuluu ja pian tulee hevonen näkyviin, kulkein vastamäkeä verkalleen. Samassa kuuluu pyssyn laukaus ja hevonen uupuu samassa kuolleena maahan. Ampuja oli tähdännyt niin tarkkaan, että luoti sattui hevoisen päähän.

Postin kuljettaja ja kyytimies, jotka pelkäsivät seuraavan laukauksen koskevan heitä, pakenivat henkensä perästä Rimpialhon torppiin, josta puolen tunnin perästä palasivat miehissä.

Postilaukut olivat poissa, rosvot samaten. Laukku löydettiin sittemmin metsästä kappaleen matkaa maantieltä. Erinäiset kirjeet ja paketit olivat laukuissa koskematta, mutta rahakirjeet ja vekselit ryöstettynä.

Se oli vekselien kautta kun Ö. sittemmin joutui kiinni ja sai ansaitun rangaistuksensa.

Tämän loistavan urotyön perästä, joka tietysti antoi suuret osuukset mainiolle osakeyhtiölle, ei kuulunut enään rosvoretkistä mitään. Pienet varkaat nyt puolestaan astuivat esiin siinä toivossa, että heidän pienet askareensa pantaisiin Österholm'in päähän.

Nyt vihdoin ruvettiin oikein miehissä Österholmia takaa ajamaan, mutta kaikki yritykset olivat kauan turhia, vaikka palkinto oli määrätty kiinniottajalle.

Vihdoin ruvettiin hokemaan, että Ö. öisin kävi erään entisen kauppiaan luona, saadakseen hänen ottamaan toimittaaksensa vekselien lunastuksen.

Kauppamies lykkäsi asian aina edemmäksi ja ilmoitti vihdoin kaupungin hallitukselle että Ö. paraikaa oli hänen tykönänsä.

Maistrati lähetti paikalle kolme poliisimiestä. Paljoa enemmän väkeä tietysti olisi tarvittu tämmöiseen vaikeaan yritykseen, kun kaksi julkirosvoa oli kiinni otettava. Minulle on selitetty ettei useampia saatu kokoon.

Poliisit astuivat sisälle huoneesen, jossa rosvot oleskelivat, mutta kynttilät sammutettiin pikaisesti, jotta oltiin pilkkopimeässä.

Täällä nousi nyt kova melske; veitsiä ja pyssyn tyviä käytettiin molemmin puolin. Rosenblom'in onnistui hypätä akkunasta ulos. Myöski Ö. pääsi viimein pihalle ja oli juuri hyppäämäisillään aitauksen ylitse kadulle, kun poliisi sai hänen jalasta kiinni ja toinen löi häntä pyssyn tyvellä päähän, jotta Ö. meni pyörryksiin.

Poliisit olivat niin pahasti haavoitetut että sairastivat monta kuukautta elämän ja kuoleman vaiheilla. Samoin oli Österholmin laita, jonka pää oli niin särjetty, että hänen täytyi puolen vuotta venyä tautivuoteella.

Tällä aikaa kävi hänen tykönänsä pappeja ja muita ihmisystäviä, jotka hänen hyväkseen lukivat pyhää raamattua sekä muita hengellisiä kirjoja.

Ö. sanotaan olleen aivan kiitollinen hyville ihmisille heidän helleydestään häntä kohtaan sekä kokonaan muuttaneen mielensä.

Tässä mielentilassa tunnusti hän kaikki rikoksensa ja antoi ilmi missä rahoja vielä oli talletettuna.

Pitkien tutkimusten perästä sai Österholm vihdoin tuomionsa: hän oli koko elinaikansa pidettävä vankeudessa.

Ennenkun hän lähetettiin vankeuteen, vietiin hän kuvattavaksi Charles Riis'in luo. Satuin tulemaan sinne juuri kun Ö. oli lähtemäisillään atelieristä.

Ö. näytti silloin aivan alakuloiselta. Lieneekö tuo vähäinen kuvauskone peloittanut häntä, joka ei koskaan ennen ollut mitään pelännyt?

Näin päättyi tämä surullinen drama, joka monta vuotta oli puoleensa vetänyt paikkakunnan asujanten suurinta huomiota.