V.

Frimansky.

"Kenen sukua ja mistä kotoisin?" lukija kummastellen kysynee. Ja syytä kyllä onki ihmettelemiseen, kun tämä nimi kieltämättä kokoonpanonsa suhteen on mitä kummallisimpia.

Nimeen ensimmäiseen läntismaista saatuun osaan on muka liitetty syrjäpahka, joka ei sovellu kantanimen kanssa "tiedolliseen yhteyteen", niinkuin mainio Kiesewetter vainaja olisi selittänyt asian.

Jos nimi oli kummallinen, kyllä oli nimen kantaja vielä kummallisempi. Alkuperäisesti oli hänen nimensä Friman, jota hän kunnialla kantoi monta herran vuotta. Tähän liitti hän sittemmin, en tiedä mikä hänen päähänsä yhtäkkiä pöllähti, oliko se humorinen juoni vai jonkun luullun voiton pyyntö, tuon hyvin tunnetun päätteen "sky".

Ex oriente lux-teoria on tosin aatelma, jonka sanotaan syntyneen erään Jyväskyläläisen aivoissa. Mutta vaikk'en milloinkaan tahdo riistää tätä kunniaa keskisuomen pääkaupungilta, en kuitenkaan voi olla huomauttamatta, että sen aatelman synty ja käyttäminen minun luulteni on luettava Frimanin ansioksi.

Eikä mikään asia olisi voinut estää Frimania tätä nimimuutosta tekemästä, kun hänen nimensä ei ollut perintöä isältä eikä äidiltä. Ollen "selfmade man" hänen hyvin sopi vähän loistoa lisätä nimeensä isän ja äidin muistoa loukkaamatta.

Meidän sankarimme on itse ilmaissut minkä tiedämme hänen sukuperästään, ja se oli juuri yhtä paljon tai yhtä vähän kuin "pilven veikko" tiesi suvustaan: "Kysy kenen sukua ja mistä kotoisin? siltä, jolla on isä ja koto; joku tuulenpuuska lienee kotoanikin puhaltaa, pilvi ilmassa on mun veikkoni".

Friman oli syntyisin Viaporin linnasta tämän vuosisadan toisena vuosikymmenenä. Kun Frimansky itse aina pilkallisesti puhui sukuperästänsä, niin meidänkin sopinee tässä vähän leikkiä laskea.

Otaksumme siis samasta syystä kuin entiset kreikalaiset ja romalaiset, että joku olympin mahtavista jumalista, kenties lieto sotajumala tai vielä paremmin rakkausseikoistansa hyvin tuttu ylijumala itse kotkan hahmossa oli laskeunut alailmoille seitsensaarisen linnan kohdalle vainoten jotakin ihanaa merentiiraa, jonka väsymyksestä oli ollut täytymys antauta kotkan kynsiin.

Mikä on ihan kieltämätöntä eikä ensinkään mytologiaan kuuluvaa, on se seikka että Fr. syntyi mailmaan semmoisessa kunnassa, jossa paljon erilaatuisia ihmisiä asui yhdessä.

Viaporissa puhuttiin siihen aikaan vähintäin neljä eri kieltä. Siellä käytiin siis, kuten vieläkin Wiipurin kaupungissa, niin sanoakseni "nelinkontaten".

Fr:n sekalaiskieli osoitti aivan hyvin hänen syntymäpaikkaansa, samoin kuin hänen muotonsa ilmaisi, että hänen suonissansa juoksi itämaista verta.

Siihen aikaan ei Viaporissa ollut kansakouluakaan, saati sitte korkeampaa oppilaitosta. Hankkiaksensa lapsilleen tieteiden ensimmäiset alkeet piti vanhempain siis ottaa erityisopettajia, parempia tai kehnompia, aina varojen mukaan.

Friman osasi saada opettajattarekseen vanhan madamin, jonka johdon alla hän tarpeen mukaisesti sai oppia lukemista, luvunlaskua ja kirjoitusta, jonka viimemainitun harjoituksessa hän kaiken ikänsä oli kehnonpuolinen.

Kahdentoista vuoden ikäisenä rupesi hän Viaporissa ja Helsingissä käymään pientä kauppaa talosta taloon. Sitte pääsi hän puotipalvelijaksi venäläisen kupetsin luona, jossa hän pysyi 25:tta vuoteen asti kehittäen kauppaliikkeisiä taipumuksiansa.

Kehitys pysyi kuitenki pikkukaupan ahtaiden rajain sisällä, vaikka se asianhaarain suhteen oli hyvinkin oivallinen.

Mikä hänestä olisi tullut toisissa oloissa on vaikeaa sanoa, mutta minun luulteni ei hänessä ollut miestä tukkukauppiaaksi tai tukkipatrunaksi.

Täysikasvuiseksi tulleesta rupesivat Viaporin vallit ja olot tuntumaan vähän ahtailta, ja erittäin nuot saastaiset kauppahuoneet. Hän muutti sentähden uudelle asemalle erääsen länsisuomen kaupunkiin, jossa hän ensin oli muiden kauppiasten palveluksessa ja sitten rupesi omaa kauppaa.

Se oli tänä Fr:n itsenäisyyden aikana kuin minä häneen tutustuin. Kaikki ihmiset kävivät kernaasti tekemässä kauppaa tämän aina iloisen ja lystikkään kauppiaan kanssa, joka aina itse seisoi kauppapöytänsä takana, liukkaalla kielellänsä esitteli tavarainsa hyvyyttä ja kokkapuheillaan miellytteli ostajia.

Paitsi tätä kauppiaan hupaista käytöstä ja hänen runsaita kaupanpäällisiänsä oli puodissa muitakin houkutuksia, e.m. eläviä kilpikonnia, valkoisia hiiriä, topattuja käärmeitä sekä kaikenlaisia muita eriskummaisia esineitä kaikista mailman osista, jotta kauppapuoti myös tavallansa oli jonkunlainen eriskummallisuuksien museo.

Tämä museo oli tosin omistajalle jotenki kuluttava pääoma, vaikka hänen ystävänsä ilmeisesti sinne lahjoittivat outoja esineitä, mutta toiselta kannalta katsoen oli kauppiaan toimisto kuitenki hyvin voittoinen.

Kauppapuodissa oli näet alinomaa lukuisia ostajia, jotta kauppa kävi vilkkaasti, erittäin kun kauppias oli rehellinen ja tarkkatuntoinen mies työssä ja toimessa.

Frimanskylla oli myös niin sanoakseni negativejä tuttavia, jotka saapuivat hänen luo sekä hänen taitonsa puolesta venäjän kielessä että myös hänen tunnetun vieraanvaraisuutensa tähden.

Nämät tuttavat olivat upseerit siinä venäläissotaväestössä, joka siihen aikaan oli kaupungissa majoitettuna. Niitten joukossa oli myös jokunen pieni knäsi tatarien tai kirgisien maasta.

Nämät herrat saapuivat melkein joka päivä aamupuolella F:n luo, joka hyväntahtoisesti tarjosi vierailleen suurusta.

Herrat tulivat vihdoin niin perehtyneeksi F:n tykönä, joka oli naimatoin mies, että he, vaikka isäntä oli poissa, kutsumatta avasivat ruokakaapin oven ja hankkivat sieltä pienen aamuryyppysen ynnä tarpeellista viinaleipää.

Vaikka F:sky oli vieraanvarainen mies, oli tämmöinen käytös hänestä kuitenkin peräti törkeä, jonkatähden hän päätti sopivalla keinolla kostaa konnanparisille kuokkavierailleen.

Siinä tarkoituksessa hankki hän Viaporista itselleen pahinta "Vironvodkaa", joka laskettiin tahottuun lasipulloon ja viinapullon tavalliselle paikalle.

Passarivaimo käskettiin torilta hankkia suurin kaupaksi oleva hauki, josta otettiin mäti, valmistettiin tavan mukaan ja sekoitettiin lisäksi ruudilla, jotta valmis mäti oli kaviarin muotoinen.

Toisille pienille lautasille asetettiin hapaantuneita kilohaileja, eltaantunutta metvurstia ja kappale Venäläistä saipuaa, joka oli paremman juuston muotoista.

Koko tämä ruoka-asetus näytti kylläki maukkaalta ja houkuttelevalta pintapuoliselle tutkijalle ja nälkäisille vieraille.

Vieraat saapuivat tavalliseen aikaan Knäsi etupäässä. Isäntä oli tahallansa poissa astuakseen aikanansa esiin nähdäksensä kuinka suuruspala oli maistunut herroille.

Knäsi kurkisteli heti kohta kaappiin ja hykerti molempiansa nähdessään viehättävän ruoka-asetuksen. Hän nieli kurkkuunsa "kokonaisen", ja toiset perässä.

"Saakelin pahaa viinaa!" lausui Knäsi; "Hudaja vodka".

— "Hudaja vodka", myönsivät kaikki yksimielisesti. Puolikas ja kolmannes jäi kaikilta ottamatta.

Sitte maistettiin esillä olevia herkkuruokia.

— "Slavna!" lausui Knäsi maistettuaan kaviaria.

— "Slavna", myönsivät upseerit.

Eräs upseeri söi juustoa niin haluisesti että vahtoa tuli huulille ja siitä huulipartaan.

"Veikko olla viiksistä valkoinen", lausui Knäsi.

— "Knäsi olla musta huulilta" vastasi upseeri.

Kun upseerit näin olivat verranneet kokemuksensa toisiinsa sekä likemmin tutkineet ruoat, tultiin siihen päätökseen että olivat syöneet venäläistä saipuaa sekä että kaviari oli jollain tavalla väärennetty, vaikk'eivät voineet eroittaa sen kemiallisia aineksia.

Kyllä upseerien olisi pitänyt tunteman ruutihaju ja maku, mutta huomioon on otettava että rauha oli vallinnut monet vuosikaudet, jotta herrat upseerit olivat ikäänkuin vähän vieraantuneet ruudin eriomaisuuksista.

Juurikun herrat osottivat mielikarvauttansa mikä kiroomalla mikä sylkemällä aina jokaisen luonnonlaadun mukaan, astui isäntä sisään ja tervehti hymyillen vieraitansa, jotka olivat niin suutuksissa, ett'eivät isännän tervehdyksestä huolineet, vaan jäykästi seisoa töröttivät tuijottaen päin lattiaa.

Knäsi vihdoin sai suunsa auki vihan vimmassa.

"Mitä tämä olla?" lausui hän osottaen juustoa.

"Se on venäjän saipuaa", vastasi F:sky.

— "Mikäs tää olla?" kysyi Knäsi.

— "Se on ruudilla sekoitettua hauen mätiä", vastasi Pr.

— "No, mitäs tää sitte?" kysyi vielä Knäsi.

— "Se on Vironvodkaa parasta lajia", vastasi Fr.

— "Herra olla bolsohoj durak", väitti Knäsi.

— "Olette itse durakat", vastasi Fr.

Knäsi upseerinensa pötkivät sitten pakoon hyvästi jättämättä, eikä tarvinne mainita että Fr. tämän päivän perästä oli kuokkavieraistansa vapaa.

Tämä keskinäinen viha ei kuitenkaan kestänyt aivan kauan. F:skyn hyväntahtoinen luonne ja upseerien nöyrä katumus matkaan saattoi ennen pitkää riitamiesten kesken ijankaikkisen rauhan. Mutta F:skyn ruokakaappi jäi koskematta joll'ei hän itse sitä auaissut.

F:sky rakasti kaikkia eriskummallisia esineitä aina siihen määrään, että hän kuljettaakseen kauppatavaroitansa haminasta kaupunkiin osti galeasin, jolla oli semmoinen organillinen eli luonnonvirhe, että se kallistui kumoon oikealle puolelle, joll'ei vastapuolelle asetettu tarpeeksi syrjälastia tasapainon vuoksi.

Tälle galeasille antoi hän sopivan nimen "bullerbas" (mellastaja), ja kuljeskeli tällä usein huviksensa kaupungin ja sataman välillä.

Täällä oli hän kuin kuningas omassa valtakunnassaan, vaikka hän tasapainoa ylläpitääkseen tarvitsi yhtä tarkat silmät ja yhtä väkevän käden perää pitäessä, kuin moni mahtava ruhtinas johtaessaan suurta valtiolaivaansa.

Tietysti Fr. yhä kerskaili merkillisestä aluksestaan kiittäen sen oivallisia omaisuuksia.

Merkillistä kyllä ett'ei pienintäkään vahinkoa sattunut tapahtumaan, vaikka se tarvitsi niin vähän tasapainosta joutuakseen. Galeasi kesti päin vastoin yhtä kauan kuin isäntä.

Mutta kyllä sitä alusta joka kevät huolellisesti tukittiin, tilkittiin ja siivottiin, vieläpä mastotki maalattiin, jotta alus kevätauringon paisteessa loisti kuin talonpoikaismorsian kaikkine koreinensa.

Se on hyvin tunnettu asia että kauppiaat ja tullimiehet erittäin entisinä aikoina useasti joutuivat keskenään tukkanuottasille, sekä että salakauppaa muutamissa kaupungeissa harjoitettiin summattoman suuressa määrässä.

Tämmöistä salakauppaa sopi menestyksellä harjoitella erinomattain semmoisessa kaupungissa, jossa oli satamaan 3 à 4 penikulmaa, sekä likeisillä joen ja merenrannoilla paljon asujamia, joille oli salakaupasta suuri voitto, jonka tähden sitä kaikin voimin edistivät.

Historia ei tiedä kertoa paljoko Frimanskyn & Bullerbasin omatunnolla oli tätä salakuljetuksen syntitaakkaa, Mutta syytä on otaksua ett'ei omatunto tässä kohden ollut täysin puhdas.

Todistusten puutteessa jätän siis Frimanskyn & Bullerbasin urotyöt merellä sillensä, esitelläkseni erään salakuljetusseikan kuivalla maalla, jossa Frimansky solo oli osallinen ja joka olisi voinut saattaa hänen pahimpaan pulaan, joll'ei hän sukkeluudellaan olisi poistanut uhkaavan vaaran.

Frimansky selkisi loistolla tästä pälkähästä ja vielä lisäksi kiitettiin hänen sukkeluuttansa kautta maakuntain.

Näin oli asian laita. Paljon käytetty keino päästä tullia maksamasta kauppatavaroista oli siirtää tavarat laivoista manterelle tai luodolle, josta niitä sitten talvikelillä oli määrä kuljettaa kaupunkiin.

Tämä oli asianomaisille tulli- ja polisimiehille hyvin tunnettu asia, mutta mahtoipa löytyä keinoja saada näiden herrojen silmät umpeen, koska vainomiskeinot heille harvoin onnistuivat.

Kun kihlakunnan maafiskali, joka asui valtamaantien varrella liki kaupunkia eräänä iltana päivätyönsä toimitettua huviksensa kuljeskeli maantietä likellä kotoansa, näki hän muutamia oljilla ja heinillä peitettyjä suurempia kuormia likenevän, jotka hänen mielestään näyttivät epäluulonalaisilta, samaten kuin kuljettajain levottomuutta osoittava katsanto.

"Tästä saadaan aika saalis", ajatteli fiskali itsekseen, tervehti ystävällisesti kuljettajia ja antoi kuormien kulkea ohitse kysymättä mitä sisälsivät. Kiirehti sitte kotiinsa, antoi asettaa hevosensa valjaisin ja nieltyänsä ylimääräisen pisaran "destillatumia" (konjakkia ei siihen aikaan käytetty) kiiruhti kuormien perässä kaupunkiin, ottaen mukaansa kylästä kaksi lautamiestä.

Kuormat olivat tuskin ehtineet F:skyn pihaan, eikä niitä siis vielä oltu saatu korjatuksi, ennenkuin fiskali lautamiehinensä myöskin saapui sinne, jossa F:sky apulaisinensa oli täydessä purkaamispuuhassa.

Kuiskahdettuaan muutamia sanoja kauppapalvelijoidensa korviin kiirehti F:sky fiskalin luo, joka juuri oli reestä astumaisillaan.

"Terve tultuasi, veikkoseni!" lausui F:sky iloisasti, sieppasi samassa pienen hämmästyneen fiskalin syliinsä ja kantoi hänen kamariinsa. Riisuttuansa turkit fiskalin yltä istui F:sky pöydän viereen ottaen fiskalin syliinsä, josta hän ei päästänyt miestä hetkeksikään irti.

Tällä välillä astui pääkirjuri sisään asettaen pöydälle pullon Cliqvot-viiniä. Isäntä laski viiniä laseihin ja kehoitti vierastansa juomaan.

"Sinun maljasi, pappaseni!" sanoi isäntä, "viettäkäämme täällä yhdessä iloista iltaa sillä aikaa kuin tuolla ulkona askaroitaan kuormien parissa. Maljasi, kunnon veikko! harvoin yhtehen yhdymme näillä pienillä pihoilla; juokaamme sentähden ja iloitkaamme! maljasi veikko!"

Fiskali hämissään ei tietänyt miten olla, kuinka elää. F:ky kun oli kookas ja voimakas mies, piti rakkaasta pikkufiskalista niin lujasti kiinni, ett'ei ollut yrittämistäkään irralle päästä. Fiskalin täytyi siis nolens volens tyytyä kovaan kohtaloonsa, vaikka hän harmikseen hyvin käsitti, ett'ei hän sinä yönä ollut saava mitään saalista.

Vasta pääkirjurin sisälle tultua ja kuiskahdettua muutamia sanoja isännän korviin pääsi fiskali pinteestään. Isäntä muistutti häntä säädyllisesti, että muka nyt oli aika ruveta virkatoimituksiin.

Lähdettiin pihalle. Sinne tulivat myös lautamiehet hyvässä kohmelossa, kun heitä oli puotikamarissa kestitetty samalla tavoin kuin fiskalia isännän kamarissa. Kuormien kuljettajat olivat jo pihalta lähteneet. Käytiin makasiinit ja kellarit, mutta ei niissä löytynyt muuta kuin tullattuja tavaroita.

Fiskalin täytyi siis tyhjin käsin pötkiä matkaansa tietysti "alla päin, pahoilla mielin, kaiken kallella kypärin" sekä häpeissänsä pahasti menestyneestä virkatoimituksesta, josta oli toivonut saavansa hyvän saaliin.

Mutta eihän F:sky ollut kiitttämätöin. Kun fiskali jouluaattoiltana astui kamaristaan, oli hän juuri kompastua erään esineen päälle, joka oli laskettu juuri oven eteen.

Likemmin tutkittuna valkean ääressä se oli soma lekkeri tammesta ja sisältävä hienoa Vestindian rommia päällekirjoituksella: "H:ra maafiskali X:lle muistoksi 0 päiv. marraskuuta 18—".

Fiskali arvasi kyllä hyvinki mistä lekkeri oli saapunut, mutta ei hiiskunut siitä kelienkään sanaakaan. Kiittikö hän sittemmin antajaa vai jättikö sen tekemättä, sitä en varmaan tiedä.

Ylioppilasna ollessani satuin kerran Helsingissä kohtaamaan F:skyn, joka pyysi minun hänen kotokaupunkiinsa kuljettamaan ostamansa kurerirattaat.

Kuka oli iloinen jos ei nuori ylioppilas, jonka aina ennen oli täytynyt matkustaa kaukaiseen kotiinsa kyytirattailla, toivossaan saada yhdenki kerran kulkea oikein herroiksi. Mutta tämä toivo raukeni peräti tyhjään.

Kun menin kirjakauppiaan Th:n luo, jossa rattaiden oli määrä olla, sain tietää, ett'ei hänellä ollut F:skyn rattaita, mutta että F:ltä oli tullut tätä asiaa koskeva kirje, jonka hän antoi minulle kehoittaen minua sitä tallettamaan todistukseksi F:skyn kehnosta kirjoitustaidosta.

Kirje oli tätä johtoa:

H:ra Th:g Helsinki.

Tämän kaupungin läpikulkiessa ostin kuririrattaat, jotka hänen oli määrä antaa teidän huostaan, jos hän on niin tehnyt pyydän että antaisitte minulle siitä tiedon, niin myös jos sopiva tilaisuus sattuisi tulemaan saada rattaat tänne lähetetyksi, niin olkoot net tarjona; tämän pyytää ystävällisesti ("med vänskapsfullt").

G. A. Frimansky.

H:ra Th. kehoitti minua kuitenkin menemään K:n ravintolaan samassa talossa kuin kirjakauppa, tiedustellakseni lienevätkö rattaat K:n huostassa.

Meninki K:n luo. K., joka oli kotoisin "das grosse Vaterland'ista", puhui ruotsin kieltä niin kehnosti, että oli aivan vaikeata häntä ymmärtää, kuten Helsinkiläiset kyliä hyvin muistanevat.

Kun hän huomasi ett'en hänen sokerrustaan ymmärtänyt, otti hän paperilipun ja kirjoitti siihen vastauksen, joka vielä on huostassani.

Vastaus kuuluu ruotsiksi näin:

"Kärran med Sedlar som lämnas ått mig".

"Messieurs Ortmann ooh Besson kan jag icke afiämna utan under hvartförs namn. K—h".

Tässä seisoin nyt nämät kaksi oivallista kirjettä käsissäni. Mitäs sitte muuta keinoa kuin pillit, kirjeet pussiin ja kyytirattailla kuin ennenki kihnuttaa kohti kultaista kotia.

Vastaiset kohtalot saattoivat vihdoin F:skyn rappiolle, mutta eivät kuitenkaan voineet häiritä hänen iloista luontoansa. Hän muutti sataman pieneen kauppalaan ja harjoitteli siellä pientä kauppaansa sekä kokoili eriskummallisia esineitä kuin ennenkin.

Frimansky oli eläissään eriskummaisimpia kauppamiehiä, eikä hänen vertaistaan enään liene syntyä Suomen maassa.