SISÄLLYS: (continued 9)

Seuraavan yön oli hän horrostilassa ja liitti usein kätensä ristiin kuin rukoillakseen. Tuontuostakin kumartui maisteri Johannes kuiskaamaan hänelle lohdutuksen sanoja Pyhästä Raamatusta.

— Turha on, virkkoi aamupuoleen Sten Lejonhufvud, — puheenne. Ei armollinen herramme enään kuule.

— Minä puolestani luulen, että hänen armonsa aivan hyvin ymmärtää minut.

Samassa kumartui hän kuninkaan puoleen ja lausui:

— Uskotteko Jesukseen Kristukseen ja kuuletteko puheeni? Antakaa meille joku merkki.

Kaikkien hämmästykseksi vastasi kuningas korkealla, selvällä äänellä:

— Kyllä.

Hetkisen perästä, kello 8 aamulla, P. Mikon päivänä, sunnuntaina syyskuun 29:nä vuonna 1560 veti hän viimeiset hengenvetonsa.

Joulukuun 21 päivänä laskettiin kuningas Kustaan ruumis ynnä hänen molempien puolisovainajiensa ruumiit hänen oman määräyksensä mukaan Upsalan tuomiokirkon ylimpään kuoriin, pääalttarin luo; siinä olikin arvokas lepokammio kuninkaalle, jonka nimi, hänen inhimillisistä heikkouksistaan ja puutteistaan huolimatta, kuitenkin on pysyvä kuolemattomana, sentähden että kuningas Kustaa uhrasi koko elämänsä ja kaikki voimansa Ruotsin maan ja kansan hyväksi.

Hän täydensi ja kruunasi Engelbrektin ja Sturein työn. Hänen laskemalleen perustukselle ovat vuosisadat rakentaneet ja voi meitä, jos joskus laskemme toisia perustuksia, sillä, sanoo Geijer Kustaa Vaasalle:

Kansalle kiihtyneelle sa rauhan toit, sen kahleet katkoit. Sua vaikka pelkäs ruotsalainen kuin isää ankaraa, niin vapahana miesnä hän kättäs suuteli.

Näihin sanoihin tuntuu suuri kuningas itse vastanneen:

Kuningas kova vaikka ma olinkin, niin muistot sentään jäävät minusta rakkahat. Ja tuleva on aika, kun Svean lapset nostaa tahtois haudastain mun, jos vaan voisivat.