TOUKOKUU

Nyt on kevään kuu, nyt on toukokuu, nyt on täyttynyt toivojen taika, nyt on aika toivon ja touvon, on aika onnen ouvon, on armaista armahin aika!

Kevätkylvönsä maamies maahan luo, käy kaskessa pauke ja pauhu, luonto maa-emon rinnoilta riemunsa juo, pyhä uhri on turpehen sauhu, maa nostaa nyt Luojalle lunnaan, joka siunaa sen, kautta kirkkauden nyt keväimen, ylös kaltaalta kultaisen kunnaan.

Maa vihannoi, kun päivä ehtoolle ehtii, joka oksalla lemmenlaulu soi, joka puu, joka pensas lehtii, joka korsikin käy nyt kukkaan, ei haave oo haihtunut hukkaan.

Mikä maasta syntyi, säilyy, ja nyt kantaa kasvun siemen, kiristuorstain päivä kun päilyy ja kun puuntaa pilvien poimut, kun liepeiltä lehtoisen niemen luo laineille loistoa loimut, kun neidot huutavat helkaa, ilovalkeat, hulmuelkaa!

Äh, aikaa varmuuden vaiston ja kauneuskaihon, min uhrina uskon loi maa kautta kainosti kasvavan laihon, maa nostaa nuoruuden voimaa kautta tahdon, tarmon ja taiston!

Oi, toukokuu, sinä taiston kuu, sinä siunattu kautta aikain, sun kauttasi kaikki kirkastuu, käy voimasi riemusta raikain!

Loit vapaaks maan, sotas kautta sen suuren soiton sai kansansielu, kun iskuillaan sai vieraasta vallasta voiton, on kaunista kaatua, voittaa, kevät kumpuja vihannoittaa, ei kelmene kunnia hukkaan, kun kaikki nyt käynyt on kukkaan.

Sinä muistojen, maineen kuu, mitä sankaris kestää saikaan, kevättoivojen täyttämä taistojen kuu, yhä kauniimmaksi nyt kirkastuu vapaus, sulo Suomemme valkea puu, ikikevään vihreä voiman puu ain ajasta aikaan!

Toukok. 1919.