MULLAN LAULU
Reading edition
I
Maa annettu on meille, maa kaunein alla taivaan, mi järviemme pintaa päilyttää, maa synnyttänyt meidät on valoon sekä vaivaan, maa antoi varman vaiston sen voiman vakavuutta säilyttää, se antoi tarmon, taiston, loi tulta maan musta multa.
Maa oli laulun lohtumme, kun alkukehto häilyi, se oli korkein kohtalo, kun korkein päivä päilyi, kun elämästä voitimme vain pilkkaa sekä pintaa, maa-emo aina ehtymätön antoi meille rintaa.
Me nähdä saimme päivän sen, kun vapaa oli maamme, kuin suurta lasta vapautta vaaroissa varjelkaamme, me liitymme kuin veljinä nyt moneen kansakuntaan, käy Suomi, suuri synnyinmaa nyt kohden suurta untaan!
II
Kuule, kuinka kuiskaa ruis: ken mun veis, riiheen veis, ken mun kypsän kerran puis, kuulen sorjan soiton, seis!
Seis! Jo seiso, kyntömies, vainiomme voima nähkää, auraltasi astu ties, kyntömies, kannamme jo täyttä tähkää!
Kerran surren sotkit soraan, siemenemme kylvit multaan, nostin sulle onnen oraan, päivä tuhlas taivaan tultaan.
Yllä huokui harmaa siipi, halla hiipi, ettei veis, ettei veis, kyntömies se käski: seis! miksei laiho lauleleis!
Paistoi päivä, kuohui maa, eipä saa, eipä saa halla viljaa vaeltaa, kaatoi päivä kauhun kateen, Luoja siunas suuren sateen.
Pääni päällä taivaan näin, korret kuiski vierelläin: kasvamme ja kasvun kanssa taivas tanssii riemuissansa, nyt on ilo ihmisillä, sillä, sillä, kohta koittaa luonnon häät, täyttyy työmme tähkäpäät!
Kuule, kuinka laulaa ruis: kohta päättyy kesäpäivät, ilman leipää lapses jäivät, mitä meistä, kenpä, kenpä meidät puis, täss' on ahdasta jo seistä, raskaat päämme peltoon vaipuu, kavevalkeet salamoi, sovituksen sirppi soi, meill' on kaikkeuden kaipuu, alkumme se päättyy siihen, Luoja lämmittää jo riihen.
Luoja kylvää, kylvää taas, pellostamme nostaa parhaan, minkä tuima talvi kaas, nousee taas, nousee taas, siemen lankee taivaan tarhaan.
Kuule, kuinka laulaa ruis: ken mun puis, ken mun puis, Luoja laulun langat pitää, sitoo yhteen lemmen lyhteen, ikuisuuden siemen itää.
III
Kynnä, kynnä kyntömies, työnnä kuokka hiekkaan, syvemmin kun työnnät ties, auras tarttuu miekkaan!
Miekkaa meillä tarvittiin, vain orja sortoon suostuu, verta vuoti sammaliin, kerran miekat ruostuu.
Poikas läksi sotihin päin taiston tuimaa tulta, saapunut ei kotihin, nyt itkee musta multa,
Mut ei maamies vaikeroi, ei vaivu huolten harhaan, parhaan minkä antaa voi, sä maalles annoit parhaan.
Missä poikas voiton sai, hän suuren sodan soitti, paistaa Suomen sunnuntai, kun vapaus jo voitti.
Antoi maa ja otti maa ja maa se kasvun antaa, työsi huoles huojentaa, mies murheen jaksaa kantaa.
Meillä miestä tarvitaan, jos vieraan valta uhkaa, maamies suojaa Suomenmaan, ois muuten toivo tuhkaa.
Kynnä, kynnä, kyntömies, työnnä kuokka multaan, kerran päättyy työs ja ties, mut laihos nousee kultaan!
Nousee kukkaan, kunniaan maa vailla pelvon paulaa aurinkohon loistossaan, kun kevään leivot laulaa.
Siin' on voitto voittajan, ja siin' on laulun lohtu, kantaa ajan armaamman maisen emon kohtu.
Nousee polvi uljas uus, mi kestävyyttäs kiittää, vapaa, vahva vastaisuus, mi voiton voimat niittää.
Kynnä, kynnä, kyntömies, vakos halki Suomen, Luoja tuntee työs ja ties, päällä Luojan, Suomen suojan hohtaa huomen.
Köpenhaminassa 19.6.19