TOIVO KUULALLE

Muistoruno

Tuonen taiston tantereesta helske hipoo helmihiekkaa niinkuin kaiku kanteleesta; viilein virsin virta vie sädejuopaan sävelniekkaa, aukee autuaitten tie onnellisten oudon saaren, suvisaaren, sointusaaren, tarhaan tuonen tähtikaaren, josta vastaan soitto soi, tuonen vaimot vaikeroi. Mik' on sointu säveleellä vienonviileällä veellä? Kohoo tuonen tuvanhirsi, vierii vapauden virsi; niinkuin jätti jäntereensä jännittää synnyttäen säveleensä kohoo korkealle sävelniekan pää, katsoo kaikkialle, kaiku kimmahdellen kierii, voiman virsi vierii, vapauden suuri sävelluoma, itse Luojan suoma, itse Luojan kanteleesta toistuu taiston tantereesta, järkkyy tuonen portinpieli, kimmeltävi kirkas kieli, jota soittaa henki hurja, jonka katkas kesken käsi kurja jättäin lemmen, leinon lesken taakse murhemaan soidessaan.

Nousee urhot kumpuin yöstä kertoin kamppailuiden työstä, kulkee sävelniekka päänsä päällä maineen miekka, kuuluu pauhu, yllä seudun vyöryy sauhu, pommit kenttää kyntää, rivit ryntää, eellä valvas etuvahti, rotkot ryskää, tykit jyskää, mahtavana marssintahti kiihtyy, sävelniekan kaipuu, vastavoimat vaipuu, niinkuin laiho kaatuu lakoon vihamiehet syöksyy pakoon kaikkialle kaikkialta; kytketty on vieraan valta! Niin soi Suomen suurin soitto, vapauden uljain voitto, jota torvet toitottaa ihmetyttäin maailmaa.

Muuttuu sorja säveljuoksu, tuntuu rauhanpalmun tuoksu vapauden valonpuussa, touvon toukokuussa, taasen kiihtyy, vihdoin viilein virsin viihtyy, marssintahti loittonee, huilut hiutuu soittoneen, sävel sykkii suurta rauhaa yli elonvirran kantain, ohi tuonen tummain rantain; mainen melske kautta pyhän pylväspuiston haihtuu niinkuin haavan helske, hilke tiimalasinhiekan. Yllä suuren muiston sädesäihkeet loistaa, säihkysilmä sävelniekan viime sopusoinnut toistaa, vihdoin vaipuu niinkuin korkea ja kirkas kaikkeuden kaipuu.

Helsinki. 26.3.19.