HELMIKUU

I

Säteilyllään kirkkaat kiteet helmii, jäiset puikot putoo alta räystään, pilvilinnoissansa tuuli telmii, maa jo herää talven unennäystään, kuunnellen se kohottaa jo pään, hilske hiljaa jäytää järvenjään.

Hankeen heijaa sinitummat juovat, violetit varjot karkeloivat, iltapilvet ruusunruskon luovat, unten ulapoita purppuroivat, pieni puro pesee silmiään helistellen hilsehelmillään.

Hyytyy yö kuin kirkastuen tähteen, pakkanen kun puottaa kujaan kintaan, päivä lämmittää taas laulun lähteen, äidin hempeyttään henkii rintaan, mutta aamun aave, kalvas kuu turhaan talven taikaa uneksuu.

Haihtuu yöhön härmän heljä hälve, kuu kuin ruuhi ruskonrantaan soutaa; puuntaa pellolla jo musta pälve, päivä paahtaa raskahasti routaa, rannan railoon kuuman kairan lyö, alkaa uusi uhka, uusi työ.

Talitintit tiuskemmin jo piipii, käpylinnut suloisemmin soittaa, Oravaisen aittaan säde hiipii, haat ja luhdat, ahot avaroittaa, jotain outoa jo ilmass' on, oottaa maa, on armaan alaston.

Armas alkukevään kevät koittaa, luonnon pajunsilmuin seppelöittää, tulitanssiansa säteet soittaa, kaiken kuohuttaen elävöittää, sykkii syntyänsä suuri maa, lemmen lähetti sen ilmoittaa.

II

Katso, kukkulalla kirkkaan, kuulaan aamun alla seisoo mies ja mittaa aikaa, talven töitä, talven taikaa jälkeen verivirtain, taistojen, vainon, voitonvaistojen.

Muuttuu maa ja manner, alla lepää taistontanner, moni nukkui nuorna nurmeen maamme eestä heittäin hurmeen, veri nostaa valkoliljoja, hurme höystää viljoja.

Kaukaa koski pauhaa, vanha mylly miettii rauhaa, mieskin miettii: vuosi vasta uupunut on unelmasta, kansan nuori nousu nähtihin, usko taiston tähtihin.

Salasyytös sinkuu, vielä vihan viestit vinkuu myyräin yöstä, konnain työstä, maan ne tahtoo turmaan syöstä vieraan vanhaan valtaan liittääkseen, kalman kylvön siirtääkseen.

Päivä päällä palaa. Haastaa mies nyt tehden valaa: "Ikivala vannokaamme, suojelemme Suomenmaamme viime voiman hengenvetohon, pää kun painuu ketohon!

Tykit satasuiset jyskyy, hanget helmikuiset, vuoren pommi kenttää kyntää, ketjut kätkee, rivit ryntää Suomen suuren sodan soittoihin, valkeuden voittoihin!

Sankarkatse vettyy. Taasko täydet toiveet pettyy? Taisteltiinko täällä turhaan, veljet vaipui veljeismurhaan, onko kaikki onnen ostoa, kirousta, kostoa?

Rikosjoukon roskaan sankari ei liity koskaan, kurja kuolo pettureille, kirottu myös hauta heille, valheen voittaa aika ankarin! Kuulkaa sanat sankarin!

Käsi yhtyy käteen, päivän säde siunaa säteen, vapauden valon puussa helkkyy hymnit helmikuussa, korkeimmin käy kaihot hohtaen, jumalihin johtaen.

Oulunkylässä 15.2.19.