SUOMEN SUURI SUNNUNTAI

6 P. Jouluk. 1917—6 p. Jouluk. 1919

Suomen suuri sunnuntainen aamu, Luojan lahja, juhla joulukuun, jolloin varjoon vaipui idän haamu, Suomen suurin soitto sulle soikoon, onnes oksa vapaudenpuun kautta aikain aina vihannoikoon!

Silloin kansa kunniaansa kulki, vanhat kauhunkahleet rikki löi julistain näin maailmalle julki oikeuttaan elää elämäänsä, nousta maastaan, yö kun ympäröi, nostain vapaan lailla pystyyn päänsä.

Todistaen uskalluksen untaan rajat rikkoi, käyden kamppailuun kansana nyt moneen kansakuntaan, voittain itsensä se voiman voitti olla itseään, kun murskas muun, omaa oikeuttaan kunnioitti.

Riemunraikas, sorja sota-ääni sytyttäen syöksyi sydämeen, lapsen haaveissain jo yli pääni kutsus kuulin, ei sua syytös soimaa, kuulin kaikkeuden säveleen, joka antoi valoa ja voimaa!

Tuntui kuin ois nähnyt valkeen valon käyvän yli masennetun maan kirkastaen Suomen joka salon, jäisten merten pohjanpalon takaa heijastuen kauas maailmaan niinkuin Luojan käsi vahva, vakaa.

Niinkuin vuosisadan vainon hautaa marssintahti tähtiin soinut ois jumal'julistus niin raikui rautaa maiden mahtaville kaiun kantain, kuin se valheen voimat murtaa vois kansallensa uljaan uskon antain.

Kauas karkoitti se tuskan tieltä, mikä varttui vuoreks vastusten, iäks ihastuttain miesten mieltä, äitein tunteet varmaan voitonvaistoon synnyttääkseen suvun suuren sen, joka tinkimättä kulkee taistoon.

Puhdas päivä, vaadit tahdot tarmoon, totisesti, ettei milloinkaan alistuen vieraan almun armoon tämä kansa tahdo ruoskaa nuolla, vaan on valmis, aina valveillaan, maansa eestä voittaa voi tai kuolla.

Päily, päivä, hohtain honkain holviin, kaarra kautta kaiken Suomenmaan, lyö sun uskos uusiin sukupolviin, niinkuin Luojan liekki siunaa maata ajast' aikaan aina armaampaan, siunaa kansaa, jok' ei kuolla saata!

Oulunkylä. 2.12.19.