VII. CAESARIONIN SYNTYMÄ JA CAESARIN LÄHTÖ EGYPTISTÄ

Ptolemaioksen kuolema ja Aleksandrian alistuminen lopettivat sodan, ja palatsiin jälleen kotiutunut Caesar sai vihdoinkin aikaa ryhtyä Egyptin asioiden järjestelyyn, tehtävä, jota sota oli niin kauan viivyttänyt. Kleopatran pieni veli, nuorempi Ptolemaios, oli vain yhdentoistavuotias poikanen, joka ei näytä osoittaneen sellaisia ilmeisen älykkyyden tahi luonteen lujuuden merkkejä, että hän olisi käynyt vastenmieliseksi Caesarille tahi sisarelleen, minkä tähden järjestettiin niin, että hänet asetettaisiin valtaistuimelle kuolleen veljensä tilalle nimelliseksi kuninkaaksi ja Kleopatran puolisoksi. Kuten muistettaneen, Caesar oli lahjoittanut Kyproksen tälle pojalle ja hänen sisarelleen Arsinoelle, mutta nyt, kun viimemainittu oli vankina ja epäsuosiossa ja edellinen liian nuori aikaansaadakseen pahennusta Egyptissä, ei heitä pakotettu lähtemään saarikuningaskuntaansa. Aleksandrialaisia kohtaan, joiden kapina oli ollut hänelle kuin parhainta ajanvietettä, silloin kun hän oli alkanut toteuttaa Kleopatran suhteen tekemäänsä päätöstä, Caesar oli lempeä ja katsoi toisissa kaupunginosissa tehdyn suuren tuhon riittävän rangaistukseksi. Juutalaisille hän kuitenkin myönsi samat oikeudet, kuin kreikkalaisilla oli, heidän viime sodassa antamansa avustuksen palkinnoksi, askel, jonka on täytynyt jonkin verran närkästyttää asukkaiden enemmistöä. Sitten hän perusti vakinaisen roomalaisen miehitysarmeijan Kleopatran ja tämän pikku veljen tukemiseksi ja järjestyksen valvomiseksi Aleksandriassa ja koko maassa. [Nyt Egyptissä olevan brittiläisen miehitysarmeijan tehtävä oli alkuperäisesti aivan sama. Sen tuli tukea khediviä ja valvoa järjestystä.] Tämän armeijan muodostivat ne kaksi legioonaa, jotka olivat olleet Caesarin kanssa palatsiin saarrettuina, ja sen päälliköksi Caesar nimitti erään taitavan upseerin, nimeltä Rufinus. joka oli omien ansioidensa nojalla ylennyt tavallisesta rivimiehestä tähän asemaan, ollen alkuperäisesti Caesarin omia vapautettuja. Yleensä selitetään, että Caesar luovuttamalla päällikkyyden Rufinuksen kaltaiselle ammattisoturille eikä kenellekään senaattiin kuuluvalle henkilölle, osoitti ylenkatsovansa Egyptiä, mutta itse olen sitä mieltä, että hän teki sen vain saadakseen hoitaa Egyptin asioita täysin omintakeisesti, sillä Rufinus oli epäilemättä hänen miehensä. Emme tiedä, miten Gabiniuksen joukoille kävi, jotka olivat taistelleet Caesaria vastaan, mutta on todennäköistä, että ne hajoitettiin toisiin maihin sijoitettuihin legiooneihin.

Nyt oltiin huhtikuussa [meidän ajanlaskumme mukaan helmikuussa], ja Caesar oli viipynyt Egyptissä seitsemättä kuukautta. Hän oli luultavasti ensin aikonut palata Roomaan marraskuussa, mutta aleksandrialaisten vihamielisyys ja sittemmin palatsin piiritys olivat antaneet hänelle hyväksyttävän syyn jäädä edelleen Kleopatran luo. Luonteeltaan henkilönä, joka oivalsi tilaisuudet ja osasi hyötyä niistä, hänessä oli näiden kuukausien aikana herännyt kiihkeä mielenkiinto Egyptin asioita kohtaan, ja kuten olemme nähneet, olivat ne ja hänen kiintymyksensä kuningattareen vallanneet hänen mielensä kokonaan. Sodan päättyminen ei merkinnyt hänelle tämän mielenkiinnon loppumista, vaan pikemmin suunnitelmien toimeenpanon alkua. Mahdollisuuksien, jotka olivat nyt hänellä tarjona laajaan hyötymiseen Egyptistä, on täytynyt antaa hänelle paljon ajattelemista. Kleopatra oli epäilemättä kertonut hänelle maansa ihmeistä, joita hän ei ollut vielä milloinkaan päässyt itse toteamaan. Caesar oli kuullut häneltä Niilin laakson rikkaudesta ja saanut siitä näkyväisiä todistuksia, ja marssiessaan suiston halki hänen oli täytynyt huomata se itsekin. Ala-Egyptin penikulmittain jatkuvat viljavainiot ovat näky, joka vaikuttaa jokaiseen, ja Caesar oli epäilemättä kuullut puhuttavan myös ylisen Niilin vauraudesta, maasta, jonka rauhallisella ja lainkuuliaisella väestöllä oli aikaa korjata kolme satoa vuodessa ja rakentaa suuria temppeleitä jumalilleen ja palatseja ylimyksilleen. Egyptin vuotuisen viljaveron, joka maksettiin luonnossa, on täytynyt nousta noin kuuteensataanseitsemäänkymmeneenmiljoonaan hehtoon vuodessa, määrä, joka saatiin Augustuksen aikana, ja tämän seikan, jos minkään, on täytynyt herättää Caesarissa ahneutta.

Hän oli todennäköisesti kuullut myös Indian kaupasta, joka oli jo alkanut kukoistaa ja jolla tuli olemaan joitakin vuosia myöhemmin mitä suurin merkitys, ja hänelle oli epäilemättä kerrottu Etiopiasta, Egyptin takana olevasta melkein satumaisesta maasta, josta Niilin vedet tulivat. Egypti oli aina ollut houkutteleva maa, yhtä mielenkiintoinen sekä keinottelijoille että valloittajille, ja ne kunnianhimoiset suunnitelmat, jotka olivat saaneet kaikki sen valloittajat innostumaan, panivat varmaan Caesarinkin mielikuvituksen liikkeelle, aivan samoin kuin ne olivat lumonneet Aleksanteri Suuren kolmesataa vuotta aikaisemmin. Tuntien, että hänen tehtävänsä Galliassa ja luoteessa oli nyt ainakin pääasiallisesti suoritettu, hän on ehkä voinut hautoa Rooman aseiden kiidättämistä Etiopian etäisimpiin osiin, menoa Punaisen meren poikki Arabiaan, tahi Aleksanteri Suuren lailla tunkeutumista Indiaan ja idän ihmeellisiin valtakuntiin. Samoinhan unelmoi kahdeksantoistasataa vuotta myöhemmin Napoleon Bonapartekin armeijansa marssittamisesta Egyptin halki Hindustaniin, ja samoin kohdisti Englantikin pyrkiessään säilyttämään rakastetun Indiansa (kuten Kinglake kirjoitti profeetallisesti vuonna 1844) katseensa Niilin laaksoon, jonka se saikin lopulta haltuunsa ikäänkuin toivomuksen passiivisen voiman vaikutuksesta. Kreikkalaiset olivat jo kauan otaksuneet, että Niili virtasi idästä aina Indian ylängöiltä saakka, ja Egyptiä pidettiin niinäkin aikoina, joita tässä nyt käsittelemme, idän porttina. Aleksandrian — Indian kauppatien maine kasvoi vuosi vuodelta. Kauppiaat matkasivat Niiliä ylös Koptoksen kaupunkiin, sieltä karavaaneissa erämaan poikki Berenicen satamaan, ja sieltä laivalla Muzirisiin, joka on Indian länsirannikolla nykyisen Kalkutan ja Mysoren lähellä. On mahdollista, että kaukaisen valloitus- ja tutkimusretken viehätys, johon Egypti oli maantieteellisen asemansa nojalla johdattanut niin monta miestä, oli saanut Caesarinkin valtoihinsa, ja että hän antoi ajatustensa vaeltaa kauppiaiden mukana Itään meneviä suuria teitä. Hänen on täytynyt ottaa huomioon se seikka, että vielä kukistamattomat partialaiset tekisivät marssin Aasian poikki Indiaan mitä vaikeimmaksi ja vaarallisimmaksi yritykseksi, ja sentähden jonkin verran epäillä, kykenikö hän sitä tietä seuraten saavuttamaan saman menestyksen kuin Aleksanteri Suuri; mutta täältä Egyptistä vei Indiaan tie, jota saattoi seurata vakavammatta vaaratta. Kauppiaat lähtivät Berenicestä Egyptin rannikolta heinäkuun puolivälissä ja saapuivat Indian länsirannikolle syyskuun puolivälissä; ja olisi todellakin kummallista, ellei Caesar olisi ainakin jonkin verran ajatellut mahdollisuutta viedä armeijansa tätä tietä maihin, jotka Aleksanteri, hänen ihanteensa, oli aikoinaan valloittanut.

Monet tämmöiset mahdollisuudet askarruttivat varmasti hänen mieltänsä ja olivat ehkä osaltaan vaikuttimena hänen haluunsa viipyä vielä jonkin aikaa tässä mielenkiintoisessa maassa, mutta oli eräs toinenkin ja vielä painavampi syy, joka vaati häntä jäämään Egyptiin vielä muutamiksi viikoiksi. Kleopatra oli tulemaisillaan äidiksi. Seitsemän kuukautta oli kulunut niistä lokakuun päivistä, jolloin Caesar oli niin kiihkeästi ryhtynyt kuningattaren sydäntä valloittamaan omia hankkeitaan edistääkseen, ja nyt piti kohdakkoin tämän lemmensuhteen hedelmä, heidän lapsensa, laskettaman hänen käsivarsilleen. Vaikka hän olikin vanha viettelijä, näyttää kuitenkin siltä, että tilanne oli hänestä erilainen kuin ne, joissa hän oli ennen ollut. Kleopatra oli loistavalla älyllään, hilpeydellään, käytöksensä ainutlaatuisella viehkeydellään, puuttumattomalla rohkeudellaan ja rajattomalla optimismillaan onnistunut säilyttämään hänen rakkautensa ja kiintymyksensä kaikki nämä kuukaudet, jotka he olivat yhdessä viettäneet, ja tehnyt samalla Caesarin luonteen hellempäänkin puoleen vaikutuksen, jota tämä ei voinut vastustaa. Hän tahtoi olla Kleopatran luona hetkellä, jolloin aika täyttyi, ja sitäpaitsi on todennäköistä (sillä Caesarin toimenpiteillä oli yleensä sekä käytännölliset että tunnevaikutteensa), että hän toivoi nyt saavansa perillisen maalliselle vallalleen ja asemalleen, joka oli tuleva siten täysin laillistetuksi. Hänen pitkä seurustelunsa kuningattaren kanssa oli muuttanut suuresti hänen katsantokantaansa, eikä minun mielestäni voitane juuri epäilläkään, etteikö hän suunnannut ajatuksiaan kiihkeästi tulevaisuuteen aavistellen uusia vaiheita ja suuria muutoksia elämässään.

Hän oli nyt Kleopatran toivomuksesta suostunut siihen, että hänet tunnustettiin Egyptissä kuningattaren jumalalliseksi puolisoksi, Jupiter Ammoniksi ihmiseksi tulleena. Heidät oli vihitty jonkinlaiseen avioliittoon, ja ainakin Egyptin kansan, arvostelevia aleksandrialaisia ehkä lukuunottamatta, oli pakko tunnustaa heidän liittonsa lailliseksi. Lapsen lähenevä syntyminen oli pakottanut Kleopatran ilmaisemaan suhteensa Caesariin ja samalla osoittamaan alamaisilleen, ettei hän, heidän kuningattarensa, ollut vain pelkkä roomalaisen seikkailijan rakastajatar. Niinpä hän oli alkanutkin heti veljensä ja muodollisen puolisonsa Ptolemaios XIV:n kuoltua levittää uskomusta, että Julius Caesar oli itse Egyptin ylijumala ihmiseksi tulleena, ja että pian syntyvä lapsi oli jumalallisen liiton hedelmä. Temppelien seinille, kuten esim. Hermonthisissa Theben lähellä, veistettiin korkokuvia, joissa Kleopatran nähdään keskustelevan ihmishahmossa esiintyvän Ammon-jumalan kanssa, ja joissa jumalien kuvataan avustavan lapsen taivaallista syntymistä. Vanhassa Egyptissä oli käytetty samantapaista mytologista todistelutapaa varhaisempienkin hallitsijoiden syntymään nähden, kuten Hatshepsutista (1500 e.Kr.) ja Amenhotep III:sta (1400 e.Kr.), mainitakseni kaksi valaisevaa esimerkkiä. Tapauksissa, jolloin sitä tiedetään käytetyn, oli lapsen kuninkaallinen syntyperä epävarma, ja silloin keksittiin ja otettiin käytäntöön tämä tarina jumalallisesta kanssakäymisestä. Kleopatran aikana se oli papiston johtamille egyptiläisille siis vanhastaan tunnettua eikä millään tavalla kummastuttavaa tahi outoa. Kleopatran myöhempinä hallitusvuosina sattui tapahtumia, joiden katsottiin johtuvan tästä yliluonnollisesta suhteesta, ja onpa meille säilynyt eräs kirjoituskin, joka on hakattu »Kleopatran ja Ammonin liiton kahdentenakymmenentenä vuonna».

Caesar oli siis täysin myöntyväinen siihen, että häntä pidettiin Egyptissä jumaluusolentona. Hänen sankariaan, Aleksanteri Suurta, oli samoin pidetty jumalana, ja Aleksanteri oli julistautunut Ammonin pojaksi ja antanut veistää itsestään kuvan, jossa hänellä oli oinaksen sarvet, tämän jumalan merkit, ohimoilla. Vaikka Caesarin usko jumaliin oli silmäänpistävän heikkoa, oli hän aina kerskaillut jumalallisesta syntyperästään, koska hänen sukunsa juonti alkunsa Juluksesta, jonka isä, Aeneas, oli Anchiseen ja Venuksen poika, ja sentähden on täysi syy otaksua, että Kleopatra koetti taivuttaa ja saada hänet ajattelemaan ja uskomaan olevansa todellakin maan päälle tullut jumala. Kleopatra itse hallitsi Egyptiä jumalallisen oikeuden nojalla eikä katsonut olevan mitään syytä epäillä, etteikö hän ollut auringonjumalan edustaja maan päällä, välittäjä ihmisen ja hänen luojansa välillä. Egyptiläiset, joskaan eivät aleksandrialaiset, heittäytyivät kasvoilleen hänet nähdessään ja tervehtivät häntä jumalana, aivan samoin kuin heidän esi-isänsä olivat tervehtineet muinaisia faaraoita. Häntä oli sanottu varhaisimmasta lapsuudestaan alkaen jumalaksi, ja oli ihan luonnollista, että häntä nimitettiin Egyptin temppeleissä kuolemattomaksi. Ne, jotka tulivat hänen seuraansa, osallistuivat hänen jumalallisuudestaan, ja hänen seuralaisensa olivat pyhiä hänen egyptiläisten alamaistensa silmissä. Caesarista tuli hänen puolisonaan siten jumala; ja heti kuin heidän liittonsa oli virallisesti vahvistettu, omaksui hän julkisestikin, ex officio, jumalallisen olennon luonteen. Saamme pian nähdä, kuinka hän Roomaankin tultuaan piti itseään tavallista kuolevaista korkeampana olentona ja kuinka hän oman etunsa kannalta luopui entisestä epäuskostaan kuolemattomia kohtaan ja julistautui vähää ennen kuolemaansa julkisesti maan päälle tulleeksi jumalaksi. Nämä kummastuttavat uskomukset eivät olleet kuitenkaan vielä tähän aikaan, josta nyt kerromme, kehittyneet lopullisesti selviksi; ja on todennäköistä, ettei hän oikein tiennyt itsekään, mitä niistä piti ajatella. Kleopatra oli täyttänyt hänen mielensä oudoilla ajatuksilla ja imarrellut, vaikkakin luultavasti tarkoituksetta, hänen turhamaisuuttaan siinä määrin, että jos Caesar katsoi voivansa myöntää toisen ja paremman maailman olemassaolon, oli hän samalla valmis uskomaan kuuluvansa siihen ja tulleensa sieltä. Kleopatra tiesi, että häntä itseään pidettiin jumalana; hän rakasti Caesaria ja oli tehnyt tästä vertaisensa; hän tiesi vielä, että Caesarinkin kerrottiin polveutuvan jumalista; ja minusta näyttää, että hän suhtautumalla siihen kuin selvään asiaan pakotti Caesarin kohdistamaan huomionsa tähän jumaluuskysymykseen, herättäen hänessä tunteen, että hän oli jumala, mikä luulo vahvistui seuraavina vuosina lujaksi varmuudeksi.

Tämä oman jumalallisuutensa käsite, jonka näemme saavan yhä enemmän sijaa Caesarin mielessä, toi luonnollisesti mukanaan tunteen itsevaltiaan vallasta, ja herätti halun omaksua kuninkuuden etuoikeudet. Kleopatra näyttää nyt sanoneen häntä puolisokseen, ja Egyptissä hänet tunnustettiinkin, kuten olemme jo sanoneet, Kleopatran lailliseksi puolisoksi. Hän oli jo tavallaan Egyptin kuningas, ja sen, ettei häntä oltu vielä kruunattu julkisesti faaraoksi, on täytynyt johtua kokonaan hänen omasta vastahakoisuudestaan sellaisen askeleen ottamiseen. Egyptiläisten on nyt täytynyt olla hyvin halukkaita tarjoamaan hänelle Ptolemaioksien valtaistuinta, aivan samoin kuin he olivat hyväksyneet Archelauksen, Komanan ylimmäisen papin, Berenice IV:n, Kleopatran sisarpuolen puolisoksi; ja päivinä, jolloin heidän nuori kuningattarensa oli niin pian tuleva äidiksi, he ovat varmasti tunteneet vilpitöntä ja kiihkeää halua saada tilanteen järjestetyksi kuningattaren avioliitolla Caesarin kanssa ja viimeksimainitun ylentämisellä valtaistuimelle. Mikään ei olisi ollut valtiollisesti sen onnellisempaa kuin kuningattaren ja Rooman mahtavimman miehen välinen julkinen avioliitto, ja olemmehan jo nähneet sellaista liittoa pohditun Gnaeus Pompeiukseen nähden niihin aikoihin, jolloin tämän isä hallitsi Rooman tasavaltaa. Seikka, että Caesar oli jo ennestään naimisissa, vaimo asuen Roomassa, ei ollut egyptiläisten mielestä todellinen este. Hän ei ollut lahjoittanut Caesarille poikaa, minkä tähden avioliitto voitiin purkaa toisen hedelmällisemmän eduksi. Kleopatran itsensäkin on täytynyt olla kiihkeän halukas jakamaan Egyptin valtaistuin Caesarin kanssa, sillä hän näki epäilemättä varsin selvästi, ettei kestäisi kauan, ennenkuin heistä tulisi koko roomalaisen maailman hallitsijat, koska Caesar oli jo Rooman yksinvaltias ja tunnustettu diktaattori. Jos hän saisi Caesarin ottamaan vastaan faaraoiden kruunun, kuten Komanan Archelaus oli tehnyt, oli täysi syy otaksua, että Caesar koettaisi saattaa Rooman tarjoamaan hänelle hänen oman maansa valtaistuimen. Kallistuminen yksinvaltaa kohti oli Roomassa, pääasiallisesti Pompeiuksen ansiosta, jo sangen ilmeistä, ja sekä Caesarin että Kleopatran on täytynyt käsittää, ettei heidän tarvinnut kauan odottaa, ennenkuin heille oli tuossa kaupungissa valtaistuin tarjona, jos he hoitivat pelinsä taitavasti.

Kleopatra oli kiihkeä isänmaanystävä sikäli, että hän valvoi omaa ja sukunsa menestystä erittäin innokkaasti, ja hänen on täytynyt panna mitä suurimmalla tyydytyksellä merkille suunta, johon asiat kehittyivät. Miehestä, jota hän rakasti, ja joka rakasti häntä, saattoi tulla milloin hyvänsä Rooman ja sen alueiden todellinen hallitsija, ja lapsi, jonka hän pian lahjoittaisi hänelle, oli silloin oleva, jos se oli poika, koko maailman perillinen. Hänen sukunsa oli vuosikausia pelännyt, että Rooma pyyhkäisisi sen olemattomiin ja liittäisi hänen valtakuntansa tasavaltaan, mutta nyt oli ilmestynyt sellainen mahdollisuus, että Egyptistä ja niistä maista, joiden porttina Niilin laakso oli, saattoi tulla yhdenvertainen Rooman kanssa maailman kansojen suuressa yhteensulattamisessa. Muistettakoon, ettei Rooma ollut vielä valloittanut Egyptiä, vaan että Egypti oli tällä hetkellä rikkain ja tärkein maa tasavallan ulkopuolella. Kaikki aleksandrialaiset ja egyptiläiset uskoivat itse olevansa maailman ensimmäinen kansa, minkä tähden unelma, että Egypti saattoi näytellä pääosaa egyptiläis-roomalaisessa valtakunnassa, ei ollut Kleopatrasta millään tavalla eriskummallinen.

Hänelle oli nyt selvää, miten hänen tuli menetellä. Hänen täytyi koettaa saada Caesarin mieltymys säilymään ja samalla mitä suurimmalla huolella vaalia niitä yksinvaltaan kohdistuvia pyyteitä, jotka alkoivat orastaa hänen mielessään. Hänen täytyi kiinnittää Caesar itseensä niin lujasti, että kun aika tuli, hän oli nouseva maailman valtaistuimelle yhdessä hänen kanssaan; hänen piti osoittaa Caesarille valtansa koko laajuus ja kuninkuutensa loisto ja pitää hänet aina siitä tietoisena, niin että vain hänen verensä, eikä kenenkään muun, oli Caesarin mielestä sopiva sekoitettavaksi hänen omaansa sitä ainoata kuningassukua luotaessa, joka oli hallitseva koko maailmaa.

Näyttää siltä kuin lähestyvä äitiys olisi tyynnyttänyt hänen luonteensa hurjuutta ja kunnianhimoiset suunnitelmat kohottaneet hänen mielensä tasolle, josta hänen on täytynyt silmäillä halveksivasti aikaisempia taistelujaan hukkunutta Ptolemaiosta, mestattua Potheinosta, murhattua Achillasta ja lainsuojattomaksi julistettua Theodotosta vastaan. Hän, Kleopatra, oli auringon tytär, kuun sisar ja taivaallisten olentojen sukulainen; hänellä oli puolisona Venuksen ja Olympon jumalien jälkeläinen, ja heidän liittonsa vielä syntymätön hedelmä oli totisesti oleva sekä maan että taivaan kuningas.

Historioitsijat ovat, sekä vanhat että nykyiset, siinä yhtä mieltä, että Kleopatra oli sielullisesti poikkeuksellisen voimakas nainen. Hänen luonteensa oli oikullisuudestaan huolimatta yhtä luja kuin hänen henkilöllisyytensä oli tarmokas; vetoaminen suuren roomalaisen korkealle tähtäävään kunnianhimoon ei ollut hänelle varmastikaan lainkaan vaikeata. Kun tilanne niin vaati, käyttäytyi hän arvokkaasti, vanhan kuningassuvun jälkeläiselle sopivalla tavalla, ja hänen olemuksensa kuninkaallisuus ilmeni hänen hullutteluissaankin. Hän vaikutti naiselta, joka ihannoi aina yksinvaltiuden loistoa, eikä hänen tässä suhteessa Caesariin tekemäänsä vaikutusta saa jättää huomioonottamatta. Caesarin kaltainen mies ei voinut elää kuutta kuukautta läheisessä suhteessa kuningattareen, tuntematta jossakin määrin kuninkuuden komeutta. Kleopatra edusti yksinvaltiutta sen täydellisimmässä muodossa; hänen sanansa oli Egyptissä laki. Hänen kuninkaallisen elämäntapansa sävy on jo sinänsä varmasti antanut Caesarille uutta ajattelemisen aihetta, ja Caesarin luonteen sen piirteen, joka sai hänet inhoamaan pelkkää ajatustakin joutua jonkun toisen alaiseksi, on täytynyt saada hänet seuraamaan yksinvaltiaan kuningattaren toimintaa vilpittömällä ihailulla ja kalvavalla kateudella. Kleopatran hovissa oli epäilemättä kerrottu tarinoita muinaisista faaraoista ja Aleksandrian kuninkaista, ja on todennäköistä, että niistä oli jäänyt yhtä ja toista Caesarin mieleen. Kleopatran katsantokannan, joka on kuninkaallisimpia mitä voi ajatella, on täytynyt jo pelkällä outoudellaan vaikuttaa häneen.

Egyptin kuningattaren vaikutuksen alaisena ja oman rajattoman kunnianhimonsa kannustamana Caesar alkoi siten vähitellen vakavasti ajatella maailmanvallan luomista, jota hän hallitsisi kuninkaana, ja kuningassuvun perustamista, joka tulisi istumaan korkeimmalla maallisella valtaistuimella. Hänen on täytynyt ilmeisesti oivaltaa, että kuninkaat hallitsivat kuninkaallisen verensä oikeudella, ja ettei hänen verensä, vaikka se olikin jaloa ja vaikka sen sanottiin olevan jumalallista syntyperää, ollut sellaista, joka olisi antanut hänen jälkeläisilleen kiistämättömän vallan alamaistensa yli. Monien kuninkaiden jälkeläisellä on kuninkuuteen oikeus, jota valloittajan poika ei saa, olipa hänen syntyperänsä kuinka kuninkaallinen hyvänsä. Niin ajatteli Napoleonkin, kun hän nai itävaltalaisen prinsessan ja perusti maahansa hallitsijasuvun käyttämällä hyväkseen toisesta maasta tuotua kuninkaallista verta. Silmäillessään siis ympärilleen tätä ajatusta mielessään hautoen Caesar ei olisi juuri voinut valita ketään muuta kuin Kleopatran sukunsa esiäidiksi. Roomalaisia kuningassukuja ei ollut enää ainoatakaan olemassa, ja sentähden oli kreikkalainen paras, vaikkakaan ei ainoa mahdollinen; ja Egyptin Ptolemaiokset olivat puhtaita makedonialaisia, jotka polveutuivat kansan käsityksen mukaan, joskaan eivät todellisuudessa, Caesarin sankarin, Aleksanteri Suuren kuninkaallisesta suvusta. Hän on voinut niin ollen kehitellä hyvinkin innostuneesti ajatusta, että Rooman tulevat hallitsijat tulivat istumaan perinnöllisen oikeuden nojalla myös Egyptin vanhalla valtaistuimella, ja samoin on epäilemättä Kleopatraakin innoittanut ajatus, kuinka tulevat faaraot, jotka olivat hänen lihaansa ja vertansa, hallitsivat Roomaakin perinnöllisen oikeuden nojalla.

Kleopatran oli välttämättä saatava itselleen aviomies. Hänen naimisiinmenonsa oli jo siirtynyt yli sen iän, jolloin sellainen askel olisi ollut otettava, ja liitto hänen hallitsijaveljensä kanssa, olipa se minkälainen hyvänsä, ei voinut olla muuta kuin muodollinen. Caesar oli ilmestynyt hänen elämäänsä, hurmannut hänen nuoren mielensä ja tullut hänen lapsensa isäksi — on siis aivan luonnollista, että hän koetti kaikilla keinoilla, mitä hänellä oli käytettävissä, tehdä Caesarin elinkautiseksi puolisokseen, sekoittaen siten omaan kuninkaalliseen sukuunsa Rooman jalointa verta. Ei ole epäilystäkään, etteikö hän aikonut, onnistuipa hänen tehdä Caesarista itsestään Egyptin faarao tahi ei, antaa Egyptin valtaistuinta heidän lapselleen, jonka Ptolemaios-nimeen hän olisi lisännyt Caesarien sukunimen. Sitä ajatellen voitaneen sanoa, vaikka tämä väitteeni näyttääkin ensin kummastuttavalta, että Rooman keisarikunnan synty oli sangen suuressa määrin Egyptin kuningattaren ansiota, sillä Caesarin ja Kleopatran liitto oli monessa suhteessa keisariuden kehto.

Nämä toistaiseksi vielä haaveina kangastelevat suunnitelmat ilmenivät kuitenkin sangen selvinä ja todellisina Caesarin kiihkossa saada tietää, oliko odotettu pienokainen tyttö vai poika; ja näyttää hyvin todennäköiseltä, että hänen päätöksensä jäädä vielä Egyptiin johtui pääasiallisesti hänen halustaan viipyä Kleopatran luona niin kauan, kunnes tähän kysymykseen oli saatu vastaus. Tämä ja isän vastuunalaisuus, jota hän tunsi nyt ehkä ensimmäisen kerran koko huikentelevaisen elämänsä aikana, saivat hänet siirtämään Roomaan paluunsa tuonnemmaksi. Hän näyttää osoittaneen mitä suurinta hellyyttä kuningattarelle, jota hän alkoi pitää vaimonaan, ja hän tahtoi epäilemättä vilpittömästi olla hänen luonaan sen kovan koetuksen hetkellä, jonka tuo nuori ja hentorakenteinen tyttö sai nyt ensi kerran kokea. Historioitsijoiden on ollut tapana väittää Caesarin viipymisen Egyptissä, sen jälkeen kuin sota oli päättynyt ja Egyptin asiat saatu järjestykseen, johtuneen aistillisuuden hurmasta, ja kuningattaren pitäneen häntä vankinaan taidokkaalla lemmenleikillä ja henkilöllisyytensä hekumallisella viehätysvoimalla. Tässä on jätetty eräs elämään välittömästi sisältyvä luonnollinen asia huomioonottamatta. Nainen, joka on antamaisillaan ihmiskunnalle sukunsa suuren lahjan, ei kykene eikä halua nostattaa rakastajansa kuumeisia intohimoja. Hänen tilansa saa miehen osoittamaan kiintymyksensä hellempiä puolia. Miehen vastuunalaisuus ilmenee huomaavaisuutena, mielenkiintona, myötätuntona ja kiitollisuutena, ja on aivan järjetöntä otaksua, että jokin sellainen intohimo, jonka vallassa Caesarin ajatellaan silloin olleen, olisi ollut missään suhteessa määräävä hänen käytökselleen. Jos voima, joka pidätti häntä Egyptissä, oli rakkautta, oli se miehen rakkautta vaimoaan kohtaan, isäksi tulevan miehen kunnioitusta naista kohtaan, joka oli pian maksava veronsa luonnolle hänen tahtoonsa mukauduttuaan. Mutta kuten olemme jo nähneet, rakkaus ei ollut ainoa tekijä, joka pidätti häntä Egyptissä. Niitä oli muitakin. Oli kunnianhimoa, yhä korkeammalle tähtääviä pyyteitä, uusien valloitusten suunnitteluja ja ylinnä haave hallita kuninkaana omalla perustamallaan valtaistuimella, seuraajina ikuisiksi ajoiksi hänen omat jälkeläisensä, kaikki hänen omaa lihaansa ja vertansa.

[Yleensä ollaan sitä mieltä, että Caesar lähti Egyptistä ennen Caesarionin syntymää, mutta tämä mielipide on siihen katsoen, että Appianus »anoo hänen viipyneen Egyptissä yhdeksän kuukautta, näyttänyt minusta aina väärältä, sillä on varmasti enemmän kuin sattuma, että hän, kohdattuaan Kleopatran edellisessä lokakuussa, siirsi lähtönsä juuri siihen kuukauteen, jona Kleopatran piti tulla äidiksi. Plutarkhoksen maininnan voitaneen tulkita tarkoittavan sitä, että Caesar lähti Syyriaan poikansa syntymän jälkeen. Ja ajattelen, että Ciceron huomautus eräässä vuoden 47 e.Kr. kesäkuussa päivätyssä kirjeessä jostakin vakavasta esteestä, joka pidätti Caesaria lähtemästä Aleksandriasta, tarkoittaa juuri sitä tapausta, jota Caesar odotti. Ne, jotka sanovat, ettei Caesar viipynyt Egyptissä yhdeksää kuukautta, asettuvat kielteiselle kannalle niiden kirjailijoiden totuudessa pysymiseen, jotka kertovat Caesarin tehneen retken Niiliä ylös, eivätkä ota huomioon Appianuksen todistusta, että diktaattorin vierailu kesti yhdeksän kuukautta. Caesarionin seitsemännentoista syntymäpäivän juhliminen viittaa vielä kaiken muun lisäksi siihen, että hän oli syntynyt heinäkuun alussa eikä myöhemmin.]

Toivottua tapahtumaa odotellessaan Caesar ei halunnut olla toimettomana Aleksandrian palatsissa. Hän tahtoi itse todeta sen maan rikkaudet, joka oli katsottava hänen vaimonsa myötäjäisiksi, ja sentähden hän päätti tehdä rauhallisen tutkimusretken Niiliä ylös. Kuninkaallinen dahabiyeh eli perhealus pantiin siis kuntoon hänelle ja Kleopatralle, jolle virralla vietettävä joutilas, mutta rattoisa elämä oli mielenkiintonsa puolesta todennäköisesti hyvinkin terveellistä, ja sekä Caesarin omille legioonalaisille että huomattavalle lukumäärälle Kleopatran joukkoja annettiin käsky laittautua valmiiksi sijoittumaan neljäänsataan Niilin alukseen. Laivojen lukumäärä viittaa, että retkikuntaan kuului useita tuhansia sotureita, ja näyttää siltä kuin Caesar olisi aikonut tunkeutua kauas Sudaniin. [Yleensä on ajateltu, että retki oli vain huvimatka, mutta laivojen lukumäärästä (Appianuksen mukaan) käy ilmi, että mukana oli paljon joukkoja, joiden suuruudesta Suetoniuskin puhuu.] Kuninkaallinen alus, thalamegos, kuten kreikkalaiset sitä nimittivät, oli tavattoman suuri monisoutu [Athenaioksen kuvaamaa thalamegosta ei käytetty tässä tilaisuudessa, mutta hänen kuvauksestaan saa käsityksen sen ylellisyydestä], jossa oli pylväspihoja, juhlasaleja, seurusteluhuoneita, makuuhuoneita, Venukselle ja Dionysokselle pyhitettyjä pyhättöjä, ja eräs luolantapainen eli »talvipuutarha». Puuaines oli seetriä ja sypressiä ja koristuksina oli maalauksia ja kultalehtisommitteluja. Sisustus oli kreikkalainen, erästä ruokailuhallia lukuunottamatta, joka oli sisustettu egyptiläiseen tyyliin. Muut alukset olivat epäilemättä kaleereita ja alkuasukasten tavallisia kuljetuslaivoja.

Laivasto siirtyi Aleksandriasta Niilin lähimmän haaran suuhun ja suuntasi sitten matkansa etelään Memfikseen, jossa Kleopatra näki ehkä ensimmäisen kerran suuret pyramiidit ja sfinksin. Thebeen, muinaiseen pääkaupunkiin, joka oli jo melkoisesti rappeutunut, saavuttiin todennäköisesti noin kolmen viikon kuluttua, ja on luonnollista, ettei Caesar voinut olla ihmettelemättä sen loistavia temppeleitä ja muistomerkkejä, jotka kaunistivat Niilin kumpaakin rantaa. On mahdollista, että Kleopatra antoi juuri hänen ehdotuksestaan siirtää erään kaukaisen edeltäjänsä suuren obeliskin, joka koristi Luxorin temppeliä, Aleksandriaan, jossa se pystytettiin lähelle Forumia. Kantaan hakattiin sitten selostus tästä uudelleenpystyttämisestä. [Se lahjoitettiin Britannian hallitukselle ja seisoo nyt Thamesin rannalla Lontoossa. Tunnetaan nimellä Kleopatran neula.] Matkaa jatkettiin todennäköisesti Assuaniin ja ensimmäisille putouksille saakka, jonne saavuttiin noin neljän tai viiden viikon kuluttua Aleksandriasta lähdön jälkeen, ja näyttää kuin Caesar olisi sieltä kääntynyt takaisin pohjoiseen. Suetonius sanoo hänen halunneen kiihkeästi taivaltaa kauemmaksi Niiliä ylös, mutta että joukot olivat vastahakoisia ja niskoitteluun valmiita, mikä ei ole lainkaan kummallista, sillä alusten kiskominen putouksia ylös olisi vaatinut suunnattomia ponnistuksia. Ja kuumat etelätuulet, jotka puhaltavat usein keväisin, olisivat lisäksi tuntuvasti vaikeuttaneet matkan tekoa. Lämpö voi tähän vuodenaikaan kohota aivan äkkiä Egyptin miellyttävän talven lenseydestä kesän sietämättömiin korkeuksiin ja hellettä saattaa kestää neljä viisi päivää.

Oli miten oli, Caesar kääntyi paluumatkalle saatuaan nähdä maan rikkauden ja hedelmällisyyden ja hankittuaan alkuasukkailta epäilemättä kaikki saatavissa olevat tiedot kauppateistä Niililtä Bereniceen, Indiaan, Meroeen. Napataan ja Etiopiaan. Retkikunta saapui takaisin Aleksandriaan oltuaan matkalla todennäköisesti noin yhdeksän tahi kymmenen viikkoa — toisin sanoen kesäkuun lopulla, ja minusta näyttää, että Kleopatran aika täyttyi heinäkuun ensimmäisellä viikolla.

Lapsi oli poika ja niin ollen ihastuneen isän toivottu perillinen, jonka egyptiläiset tunnustivat heti kuningattarensa ja Caesarina ilmestyneen Ammon-jumalan lailliseksi lapseksi. Pienokaiselle annettiin nimeksi Caesar, kotipiirissä Caesarion, joka on saman sanan kreikkalainen diminutiivimuoto, mutta virallisesti hän oli tietysti nimeltään Ptolemaios, tämän nimen kuudestoista ja viimeinen kantaja. Eräässä kaksikielisessä kirjoituksessa, jota säilytetään nyt Turinissa, viitataan häneen sanoilla »Ptolemaios, jota sanotaan myös Caesariksi», huomautus, joka toistuu usein egyptiläisissä kirjoituksissa.

Diktaattorilla ei ollut enää aikaa viipyä Egyptissä. Viime kuukausina hän oli karkoittanut Rooman asiat mielestään eikä ollut edes vaivautunut kirjoittamaan mitään määräyksiäkään sikäläiselle hallitukselle. Mutta nyt hänen oli luotava se maailmanvalta, josta tämä Kleopatran seurassa vietetty talvi oli saanut hänet unelmoimaan, ja toimenpiteet, joihin hänen tuli ensiksi ryhtyä, olivat Välimeren takaiset sotaretket; Partia oli nujerrettava ja lopuksi valloitettava India. Sitten kuin koko tunnettu maailma oli niin laajalti hänen vallassaan, että vain Egypti oli alueineen enää Roomasta erillään, hän julkaisisi äkkiä avioliittonsa tuon maan kuningattaren kanssa, liittäisi hänen maansa ja sen äärettömät rikkaudet Roomaan ja julistautuisi maailman ehdottomaksi ja ainoaksi yksinvaltiaaksi. Suunnitelma oli loistava ja suuren miehen mittainen. Ja kuten saamme pian nähdä, ei ole juuri mitään syytä epäillä, etteivätkö nämä häikäisevät unelmat olisi tosiasiallisesti toteutuneet, elleivät hänen vihollisensa olisi murhanneet häntä juuri niiden toteutumisen aattona. Nykyiset historioitsijat selittävät yksimielisesti, että Caesar haaskasi aikaa Egyptissä viipyessään ja uhrasi kuhertelulle viikot ja kuukaudet, jotka olisi pitänyt käyttää maailman asioiden järjestämiseen. Näitä yhdeksää kuukautta ei kuitenkaan tuhlattu, kaukana siitä, vaan ne kulutettiin tosiasiallisesti juuri Rooman keisarikunnan luomisessa. Caesar sortui kyllä itse murhaajien puukkoihin, mutta, kuten tulemme näkemään, hänen suunnitelmansa eivät rauenneet. Kleopatra kehitti niitä edelleen Antoniuksen avulla, ja Octavianus toteutti ne lopulta.

Purjehtiessaan Aleksandrian Isosta satamasta Caesarin on täytynyt kohdistaa terävät, harmaat silmänsä erikoisella mielenkiinnolla palatsin upeisiin rakennuksiin, jotka kohosivat kaupungin edessä Lochias-niemellä, ja hänen tiukasti sulkeutuneen suunsa ympärillä on varmaankin karehtinut hänelle tunnusmerkillinen pieni ja hieman ivallinen hymynhäive, kun hän ajatteli muutosta, jonka sen ylellisyydessä vietetyt kuukaudet olivat aikaansaaneet hänen ajatustavassaan. Hänen täytyi olla tulisen kiihkeä pääsemään käsiksi suureen tehtäväänsä, mutta eräs näky oli siitä huolimatta varmasti painunut hänen sydämensä syvyyteen — hämyinen huone, jossa Egyptin onnellinen pikku kuningatar lepäsi nyt niin hiljaisena ja lempeänä, rinnoillaan vastasyntynyt Caesar, koko maailman kuningaskunnan ainoa perillinen.