IX.

JUHLAN LOPPU JA HYVÄ KAAPPAUS.

Raivoissaan siitä, ettei ollut saanut käsiinsä kumpaakaan, ei Arizona Bertiä enempää kuin miljonääri Gerald Morganiakaan, oli miss Belly, vaarallisen rikollisjoukkion todellinen johtaja, syöksynyt jälleen ylös ja päättänyt kokonaan muuttaa taktiikkaa.

Jos yksi Morgan oli kadonnut, niin olihan toinen, joka oli tuomittu kuolemaan. Hänestä piti nyt kiristää lunnaat. Kunhan ei olisi liian myöhäistä. Ärsytetyt kalkkarokäärmeet olivat jo kenties tehneet tehtävänsä.

Seisoessaan kynnyksellä valmiina syöksymään sisään näki hän ihmeellisen näyn, joka sai hänet pysähtymään.

Mr Morganin vieressä istuu koira. Eräs käärmeistä on niin lähellä uhriaan, että se voi iskeä koska hyvänsä. Pää on kohotettu ja kieli punaisessa kidassa heiluu edestakaisin samalla kun pienet silmät tuijottavat kuin tulihiilet onnettoman kasvoihin.

Mutta myöskin koira on valmiina hyppyyn. Ja yht'äkkiä ovat doggin lujat leuat siepanneet käärmeen niskan takaa kiinni.

Poikkipurruin päin makaa vaarallinen peto kuolonkouristuksissa kiemurrellen. Miss Belly ei tahdo uskoa silmiään.

— Fred, Gaspard, Dickson, Andy-Joe! — Kaikki tänne! huutaa Belly kaikin voimin samalla kun koira muristen varustautuu hyppäämään hänen kimppuunsa. — Lyökää koira kuoliaaksi! Se tekee minut hulluksi!

Silmänräpäyksessä olivat kaikki koolla, lukuunottamatta Täyskäsi-Frediä — jolla tiedämme olevan tekemistä toisella taholla sittenkun hän oli alkanut huomata, ettei peli ollut kadotettu. — Mutta viime hetkellä koetti hän yhteisestä saaliista pelastaa omalle osalleen niin suuren määrän kuin mahdollista.

Mutta Bully-Dass ei ollut se, joka antaa ottaa itsensä kiinni. — Se sieppasi vielä yhden käärmeen, sen, joka oli lähinnä Handsome Harrya ja se suussaan heittäytyi suoraan miss Bellyn kasvoille ollenkaan huolimatta tämän kyvystä lumota ihmisiä ja eläimiä.

Siinä istui miss Belly lattialla… Hänen ylitseen syöksyi Bully-Dass huimaa vauhtia sisäänryntääviä miehiä kohti — jotka väistyivät yhtä hämmästyneinä kuin olisivat nähneet itsensä paholaisen. — Ei milloinkaan olisi kukaan uskonut, että pieni koira rohkenee sillä tavoin heilutella kalkkarokäärmettä, jota eläimet tavallisesti vaistomaisesti pakenevat.

Seuraavassa hetkessä katosi ihmeellinen näky ja tuli muuta tuumittavaa.

Miss Belly oli siinä mihin oli pudonnut. Kaatuessaan oli hän iskenyt takaraivonsa kynnykseen. — Hän makasi ikäänkuin kuollut. — Muun puutteessa kaatoi hänen ystävänsä malaiji hänen silmilleen kannullisen vettä. — Kasvot ja hiukset läpimärkinä avasi hän silmänsä, mutta tarvitsi vielä muutamia minuutteja käsittääkseen tilanteen ja muistaakseen mitä oli tapahtunut.

— Doggi! Doggi! huusi hän vihdoin. — Missä teillä se on?

— Ei se ole doggi, miss Belly… Se on piru itse, vastasi eräs. Emme me sitä saa.

— Ampukaa!

— Ei siihen kuulat pysty.

Miss Belly nousi. Hän vapisi raivosta ja näytti märkine hiuksineen sekä tuijottavine silmineen noidalta, niin että miehet luulivat hänen äkkiä kadottaneen järkensä.

— Olette kurjia raukkoja! kuului vihdoinkin. — Tällä tavoin joudumme kiinni koko roikka… Missä on Fred?

— Niin, missä Fred on? Ei ainakaan täällä.

Kuin vastaukseksi kuului lattian alta laukaus ja ja senjälkeen kova huuto, joka vaikeni äkkiä.

— Gaspard!… Andy-Joe!… Katsokaa mikä siellä on… Te toiset auttakaa minua saamaan tämä parvekkeelle ja hankkikaa tulisen kiireesti pitkä ja vahva köysi. Auto esiin! Tämän viemme mukanamme.

Hän osoitti liikkumattomaan Dennis Morganiin.

— Miss Belly, luulen että…

— Ei ole mitään luulemista. Tehkää niinkuin käsken.

Gaspard ja Andy-Joe olivat syöksyneet alas. Toiset ryntäsivät ullakolle hakemaan nuoria. Yksi laskeutui alas paloportaita laittamaan kuntoon autoa. Kaikkialla oli liikettä ja elämää.

Mutta paloportaita laskeutuva mies on jo nähty. Ja näkijä on Arizona Bert! Ikäänkuin aavistuksen ajamana on hän heittäytynyt eteisen ikkunasta ulos ja seisoo erään pensaan takana katsellen alas laskeutuvaa miestä.

Seuraavassa silmänräpäyksessä ovat miehen kädet ja jalat sidottu yhteen nahkaremmillä, suu on täytetty turpeilla ja mies laahattu pensaan taa.

Kadottamatta turhaan aikaa kiipeää Arizona Bert reippaasti parvekkeelle. Miss Belly, joka luuli alaslähetetyn palaavan, tuli vastaan. Arizona Bert tarttui häntä sopivalla tavalla vyötäisiin ja huudahti ivallisesti:

— Näyttää kuin tulisin vielä sopimattomampaan aikaan kuin äsken. — Miten on hiustenne laita? Olen kenties tullut kesken kampauksen.

— Te! Te! Te!

— Arizona Bert, palvelukseksenne. Tahi kenties olette unohtaneet minut.

Pitäen revolverillaan Bellyä aisoissa meni Bert Morganin ja Handsome Harryn luo sekä katkaisi nopeasti heidän siteensä. Viimemainittu, joka pitkään aikaan ei ollut uskaltanut liikkua käärmeitten vuoksi, joista yksi oli kiemurrellut hänen rintansa päälle, hypähti ylös kuin vieteri, jolloin käärme vieri aivan miss Bellyn jalkoihin. Tämä aikoi heittäytyä syrjään, mutta Bert komensi:

— Ei liikettäkään. Muuten…

Mutta nainen sieppasi kuitenkin käärmeen käteensä ja pitäen sitä Bertiin päin ojennettuna alkoi hitaasti peräytyä.

Bert, joka ei laukauksella halunnut kutsua toisia paikalle, epäröi. Mutta niin ei tehnyt Handsome Harry.

Takaapäin vangitsi hän naisen käsivarret juuri kuin Bully-Dass jälleen saapui näyttämölle. Hetkistä myöhemmin oli tämäkin käärme päätä lyhempänä.

Enempää vastarintaa ei miss Belly voinut ajatellakaan. Hänet sidottiin nopeasti, varustettiin suukapulalla ja kannettiin parvekkeelle. Nyt saattoivat toiset tulla koska hyvänsä.

Alhaalla olijoilla oli kylliksi syytä kiiruhtaa odottavaa kohtaloaan vastaan.

Alaspääseminen näytti mahdottomalta. Mutta kaikki aikoivat livistää paloportaita pitkin kadulle.

Big Bob ja Gerald Morgan eivät olleet säästäneet kuulia. Portille meneminen olisi ollut varma kuolema. Mutta kun tultiin ylös, niin kohdattiin Arizona Bert ja Dennis Morgan. Heidän takanaan kuului Handsome Harryn kaikuva ääni.

— Wah — ku — vhoo, hi ho, siellä alhaalla. Come along, boys! Mexiko-Maria! Täältä saatte ilmaisen kyydin!

— Samoin täältä! kajahti Big Bobin valtava ääni. Pannaan toimeen kalkkarokäärmetanssi. Ottakaa noita mukaan, niin hienompaa tulee!…

Ei auttanut muu kuin antautuminen.

Tässä komeassa loppukohtauksessa tapasivat veljekset Morgan toisensa. He lankesivat toistensa kaulaan ja molempien huulilta kuului yht'aikaa:

— Ilman Arizona Bertiä olisi tämä ollut meille varma kuolema.

Vangit koottiin Handsome Harryn esiinajamaan autoon. Täyskäsi-Fred ja kultapussit sijoitettiin auton katolle — ensimainittu yhä matka-arkussa. Mutta kun parvekkeelta mentiin hakemaan joukkueen sielua, miss Bellyä, oli hän jo kuollut.

Eräs suurimmista ja vaarallisimmista kalkkarokäärmeistä oli kiemurrellut parvekkeelle ja purrut häntä kaulaan. Kuolleena vietiin hänet rosvojoukkonsa mukana Phoenixin poliisilaitokselle, juuri kun siellä oltiin lukemassa uutta julistusta, jossa luvattiin kymmenen tuhannen dollarin palkinto sille tahi niille, jotka voisivat antaa tietoja salaperäisellä tavalla kadonneista Morgan-veljeksistä. Ja se sopi Arizona Bertille sangen hyvin.