VIII.

MIES MATKALAUKUSSA JA VIIMEISEN TANSSIN ALKU.

Niin, pieni Bully-Dass tuli kalkkarokäärme suussaan. — Bert koetti ottaa siltä matelijaa tallatakseen sen kuoliaaksi. Mutta koira ei antanut, vaan puisteli petoa hampaissaan eikä näyttänyt ollenkaan haavoitetulta. Ja Bertillä oli tällä hetkellä tosiaan muutakin ajateltavaa.

Varovasti seurasi hän Morgania, joka puolestaan seurasi Täyskäsi-Frediä. Hän ei kuullut, että he olisivat iskeneet yhteen. Mutta parin kolmen huoneen läpi kuljettuaan näki hän ihmeellisen näyn ja pidätti koiraa, joka aikoi rynnätä esiin.

Täyskäsi-Fred seisoi ameriikkalaisen, rautahelaisen matka-arkun edessä — ja arkusta näkyi ihmispää, johon arvatenkin kuului ruumiskin, jota Bert ei kuitenkaan nähnyt. — Täyskäsi-Fredillä oli kädessään revolveri, jolla hän tähtäsi päätä sekä löi äkkiä kannen kiinni.

Kaiken tämän oli täytynyt tapahtua huimaavan nopeasti. — Mutta vielä omituisempaa oli, että se oli käynyt niin äänettömästi.

Mr Morganista ei näkynyt jälkeäkään.

Oliko se tosiaankin hän, jonka Täyskäsi-Fred niin tavattoman nopeasti oli uudelleen vanginnut? Mutta miks'ei Morgan ollut siinä tapauksessa ampunut? Olihan hän asestettu ja olihan hän ollut edullisemmassa asemassa seuratessaan miestä, joka ei sitä aavistanut.

Tämä oli hyvin arvoituksellista. — Mutta jos matka-arkussa oleva mies oli Morgan, niin tiedettiin ainakin mistä häntä oli haettava eikä hän toistaiseksi voinut sekoittaa mitään.

Lyötyään kannen kiinni katsoi Täyskäsi-Fred ympärilleen ja huomasi olevansa varman käden pitelemän revolverinsuun edessä! On vähintä, jos sanoo hänen hämmästyneen. Se, että revolverinpitäjä oli mies, joka oli syöksynyt hissiaukosta alas ja jota turhaan oli haettu, teki asian vielä kummallisemmaksi.

Täyskäsi-Fred vain tuijotti ja aseiden asemesta oli hänellä kummassakin kädessä kunnioitusta herättävät pussit, jotka todennäköisesti sisälsivät kultarahoja. Hän oli ottanut pussit lattialta samalla hetkellä kun kääntyi — kenties aikoen paeta yksin niiden kanssa.

Toinen puoli kasvoja oli aivan sininen Handsome Harryn antamasta iskusta ja muuten hän oli pelon, hämmästyksen, viekkauden ja raivon elävä kuva. Mutta ennen kaikkea hän näytti mieheltä, joka ei tiedä mihin ryhtyisi.

Nopealla liikkeellä oli Bert sulkenut takanaan olevan oven. Hän ei halunnut, että melu kuuluisi. Äkkiä pani hän kätensä pienen koiran päälaelle ja sanoi:

— Bully! Vahtiin!

Doggi meni hieman lähemmäksi Täyskäsi-Frediä — avasi suunsa ja antoi käärmeen liukua lattialle. — Raivoisasti sähisten nosti peto päätään ja varustautui hyökkäämään, mutta, kumma kyllä, ei kiusanhenkensä koiran, vaan Täyskäsi-Fredin kimppuun. Täten oli Bert saanut aikaan enemmän kuin oli tarkoittanutkaan.

— Niin, saatte nyt valita, sanoi hän päättävästi. — Joko kuulan kalloon tahi tappavan käärmeenpureman. Mutta pankaa toistaiseksi nuo pussit pois käsistänne.

Täyskäsi-Fred, joka näki vain vaarallisen matelijan ja oli monta kertaa ollut tilaisuudessa näkemään sen pureman kohtalokkaan vaikutuksen — kiiruhti tottelemaan käskyä iloisena, että sai kätensä vapaiksi.

Mutta tämä ilo tuli lyhytaikaiseksi, Arizona Bert lähestyi uhkaavasti ja käski:

— Avatkaa tuon arkun kansi. Täyskäsi-Fred epäröi. Hänellä oli siihen täysi syy.

— Avatkaa kansi! toisti Bert. Muuten… Bully!

Bully antoi kuulua uhkaavan murinan ja sysäsi käpälällään kalkkarokäärmettä, niin että se joutui vain muutamien senttimetrien päähän rikollisesta, joka oli niin jännityksessä kuin aikoisi ottaa hypyn millä hetkellä tahansa.

— Avatkaa kansi! käski Bert kolmannen kerran. Jos viivyttelette, niin saatte kimppuunne sekä koiran että käärmeen.

Se vaikutti. Lukko avattiin ja kansi kohotettiin. Samassa kajahti laukaus.

Juuri se, mitä Bert oli kaikin tavoin tahtonut välttää, tapahtui kuitenkin. Toisen kerran oli Gerald Morgan tehnyt tyhmyyden. Sillä hän se tosiaankin oli, joka näyttäytyi kädessään savuava revolveri, jonka kuula tosin oli sattunut vain kattoon.

Heti kuului katon yläpuolella levottomuutta herättävää liikettä ja nyt saattoi odottaa hyökkäystä koska hyvänsä. Nähtävästi sitä kiiruhtaakseen antoi Täyskäsi-Fred kuulua kovan huudon, mutta vaikeni äkkiä kun doggi syöksyi hänen kasvojaan kohti sellaisella voimalla, että Täyskäsi-Fred — juuri mr Morganin noustessa arkusta — horjahti ja kaatui arkkuun takaperin, niin että vain jalat näkyivät.

Arizona Bertille oli silmänräpäyksen työ heiluttaa jalatkin arkkuun, ja jälleen läimähti kansi kiinni. Se kierrettiin kahdenkertaiseen lukkoon.

— Tännepäin! huudahti Bert mr Morganille sekä kiiruhti asettautumaan suletun oven toiselle puolen viitaten mr Morgania asettumaan toiselle. — Nyt on oltava vikkeliä.

Nopeita askeleita kuului, kolisten lensi ovi auki ja pelijoukkueen toinen johtaja Gaspard suistui maahan Bertiltä saamastaan pistoolinperäniskusta. Hän joutui istumaan aivan käärmeen eteen eikä osannut muuta kuin tuijottaa siihen.

— Ei ole aikaa kadotettavissa! Tulkaa! huusi Bert ja syöksyi ulos sekä huusi eteiseen:

— Tänne, Bob! Pidä vahtia ovella äläkä päästä ulos sieluakaan! Luulen asian olevan kohta selvän.

Big Bobia ei tarvinnut kahdesti käskeä. Jättiläisvartalollaan peitti hän suletun oven. Mutta samalla kuului ylhäältä tulevan useampia ja kimeä naisääni huusi:

— Ampukaa jok'ihminen, joka asettuu tielle — Läpi meidän on päästävä, maksoi mitä maksoi.

Nyt oli viimeinen tanssi todella alkanut.