VI.

JÄLLEEN KALKKAROKÄÄRMEITTEN VALLASSA.

Neljät hämmästyneet kasvot kohtasivat häntä. Vain yksissä näkyi valonpilkahdus.

Jos häntä olikin odotettu, niin ei kuitenkaan nähtävästi tällä hetkellä eikä myöskään tältä suunnalta.

Belly oli ankarasti käskenyt erästä tähän vaaralliseen joukkoon kuuluvaa miestä pitämään silmällä katua ja puutarhaa. Tämän neljännen miehen nimi oli Andy-Joe ja hänet oltiin pantu neekerin kadottua vahtiin. Mihin ja miksi neekeri katosi, sitä ei tiedetty. Mutta sillä välin, kun Andy-Joe vahti portin ulkopuolella olevaa Big Bobia, unohti hän paloportaat eikä aavistanutkaan, että linnoitukseen oli hyökätty.

Yllätetyt seisoivat kuin kauhun lamauttamina: — Heillä oli vastassaan Arizona Bertin uhkaavat revolverit samoinkuin mr Morganinkin, joka oli vetänyt omansa myöskin esille, eivätkä he uskaltaneet liikahtaakaan.

Naisella oli käsissään tuo epäilyttävä rasia. Hän oli raivosta kalmankalpea, mutta tällä kertaa selvästi voimaton.

Arizona Bert lähestyi pelipöytää. Hän pani pienen doggin keskelle kulta- ja setelirahoja sekä sanoi tehden kohteliaan eleen:

— Suvaitkaa istuutua, hyvä herrasväki, niin saamme jutella. Minä tulen tosin kutsumatta, mutta se tapahtuu viran puolesta. Lyhyesti ja selvästi: Peli on loppu! — Nyt seuraa tilinteko, joka kukaties on hankalampi.

Tätä sanoessaan oli hän tullut pelipöydän toiselle puolen ja selin oveen. Tämä oli varomatonta. Sillä tuskin oli hän ehtinyt siihen kohtaan, ennenkuin nainen huusi kaikin voimin.

— Dickson! Tom!

Ovi temmattiin auki ja sisään syöksyi vielä kaksi miestä, samalla kun Täyskäsi-Fred salamannopeasti löi lähellä seisovaa Morgania käteen, niin että ase putosi. Mutta pieni koira teki voimakkaan hypyn ja pureutui naisen käteen juuri kun tämä pukunsa laskoksista veti esiin pitkän veitsen.

Se pelasti Bertin, joka oli kääntynyt kohtaamaan hyökkääjiä. Ja kun nyt myöskin Handsome Harry astui näyttämölle, oli tanssi täydessä käynnissä.

Bert ei tahtonut mielellään ampua. Hän katsoi kunnianasiakseen saada rosvojoukon haltuunsa niin lukuisana ja vahingoittumattomana kuin mahdollista. Mutta kesken tanssia päästi nainen, koiran puremisesta aiheutuneen tuskan vuoksi, kädessään olevan rasian putoaman lattialle — ja samalla hetkellä kuului yhteishuuto:

— Kalkkarokäärmeitä!

Niin, rasian kansi oli ponnahtanut auki ja ulos ryömi kokonainen kimppu noita tavattoman vaarallisia matelijoita juuri kun Handsome Harry jättiläisiskuilla löi lattialle ensin Täyskäsi-Fredin, sitten Tomin huutaen täysin keuhkoin:

— Gloria Mexiko-Maria! Tämä käy helposti! Silloin tapahtui odottamatonta.

Eräs suurimmista käärmeistä suuntautui Bertiin. Vaaraa välttääkseen heittäytyi hän syrjään, mutta sai samalla hetkellä iskun rintaansa herkulesmaiselta Dicksonilta ja horjahti seinää vasten. Se antoi perään. Silmänräpäyksessä oli Arizona Bert — jäljettömiin kadonnut.

Mr Morgan, joka peilistä oli nähnyt vaaran, riensi huudahtaen esille estääkseen onnettomuutta.

Miss Bellykin huudahti, mutta ilosta, samalla kun hän vihdoin vertavuotavin käsin onnistui vapautumaan koirasta.

Nopeasti alkoi käärmeenlumoojatar koota vaarallisia matelijoita. Ne pistettiin jälleen ahtaaseen rasiaan. Ehtimättä vielä purra ketään olivat ne kuitenkin olleet korvaamattomaksi hyödyksi ja saattaneet aikaan hämmingin, joka antoi yllätetyille hengähdysaikaa.

Handsome Harry oli yhdessä mr Morganin kanssa syöksynyt luukulle, josta Arizona Bert oli kadonnut. Morgan saattoi vain valitella, ettei ollut sulkenut luukkua kyllin hyvin.

Äkkiä huusi Handsome Harry:

— Paloportaat! Huutakaa Big Bobille, mr Morgan! Vielä…

Silloin sattui hänen takaraivoonsa voimakkaasti sinkautettu tuoli ja ääntä päästämättä lyyhistyi hän lattialle. Samassa tartuttiin takaapäin Morganin molempiin käsiin. Ja kun hän ei voinut kiemurtautua irti, eikä liioin ollut perillä jiu-jitsusta — japanilaisten otteista — oli hänenkin kohtalonsa selvä.

— Missä se kirottu koira on? huusi miss Belly, joka oli saanut käärmeensä rasiaan. Sille on minulla asiaa. Tuokaa se heti tänne.

Mutta Bully-Dassia ei löytynyt mistään.

— Se on kai hypännyt ruokahissiin, sanoi Gaspard, joka oli selviytynyt vähimmällä villistä mellakasta.

— Tahi hypännyt parvekkeelta alas, sanoi Täyskäsi Fred.

— Hyppää itse, niin näet kuinka se käy päinsä, sanoi Belly ivaten. Koira on kyllä viisaampi. Enkä liioin usko, että se on opetettu kiipeämään tikapuita myöten. Miten hyvänsä, tahdon koiran tänne ja annan sille opetuksen, joka sopii. Mutta ensiksi ovat nuo tyhmeliinit sidottavat. He saavat myös kokea erinäisiä hauskuuksia.

— Joka tapauksessa on voitto meidän, sanoi Täyskäsi-Fred alkaen ahneesti koota kulta ja setelirahoja lattialta, jonne ne mellakan aikana olivat pudonneet. — Ja nyt luulen, että voimme ottaa jutun tyynesti. Missä on Arizona Bert?

Belly osoitti ruokahissin aukkoon. Mies purskahti kaikuvaan nauruun ja nousi odottamattoman jäntevästi.

— Yhä parempaa ja parempaa! Jos hän on siellä alhaalla, on hän varmasti saanut kyllikseen. Vahinko, ettemme voi panna toimeen juhlallisia hautajaisia, sillä sen palveluksen hän ansaitsisi.

— Ei sinun tarvitse tulla hentomieliseksi, Fred, vastasi nainen. Mutta se näkyy kuuluvan asiaan, kun joudut nolatuksi: Mies, joka ottaa selkäänsä… Ei, tiedätkö! Minä…

— Sinä pidät kitasi kiinni, kun minä puhun, keskeytti Täyskäsi-Fred ärtyneenä käsittämättä mihin hänen arvoisa yhtiötoverinsa tähtäsi. Minä täällä joka tapauksessa määrään ja…

— Minun saneluni mukaan, niin. Sillä jos sinä hoitaisit asioita, istuisimme pian siellä mihin eivät kuu eikä aurinko paista. Mutta koeta nyt kuitenkin kerran olla mies. Mene kellariin ja tuo ylös se mikä Arizona Bertistä on jälellä, niin järjestämme kaikkien kolmen asiat yht'aikaa. Katso samalla, miten on pienen kultakaivoksemme laita.

— Minkä kultakaivoksen?

— Nauta! Etkö ymmärrä? Ensimmäisen Morganin.

— Hohoo! Käsitän. Mutta mitä näiden kanssa tehdään?

— Se jää minun huolekseni, tee sinä vain niinkuin sanoin. Ota Gaspard mukaasi.

Molemmat roistot, jotka oikeastaan olivat vain käärmeenlumoojattaren kätyreitä, katosivat. Hän itse vaipui nojatuoliin alkaen sitoa haavoitettua kättään heittäen tuon tuostakin vihaisia katseita molempiin voitettuihin, Dennis Morganiin ja Handsome Harryyn, mutta etenkin ensimainittuun, jolle hän tällä kertaa päätti maksaa kaksinkertaisesti.

Näitä ajatellessaan pudisti hän kalkkarokäärmerasiaa ikäänkuin oikein ärsyttääkseen petoja ja mutisi:

— Odottakaa hieman, odottakaa vain vähän! Te tulette pian yhtä tyytyväiseksi kuin minäkin. Ei yksikään heistä pääse pakoon, mutta iskekää tällä kertaa kunnollisesti.

Mr Morgan saattoi sangen hyvin kuulla suuttuneen naisen kostonhimoiset sanat. Ja hän jähmettyi ajatellessaan uutta tuttavuutta noiden hirveiden petojen kanssa. Hän olisi tahtonut rukoilla armoa. Mutta hän ei voinut, sillä hänen suuhunsa oli tungettu nenäliina ja sitäpaitsi makasi hän kasvot lattiaa vasten.

Handsome Harry sitävastoin ei kuullut mitään. — Hän oli yhä tajuttomana eikä aavistanutkaan kohtaloa, joka odotti. — Ja Arizona Bert, hän, jonka kiinnijoutumisesta enimmin iloittiin, makasi alhaalla kellarissa.

Mr Morgan tuumi miten Bertin laita mahtoi olla. Morgan melkein toivoi hänen jo kuolleen, sillä se olisi ollut paljon parempi kuin kuolema tuskia aiheuttavan käärmeenmyrkyn kautta, jonka vaikutusta Morgan oli henkilökohtaisesti kokenut.

Kesken näitä kaikkia muita kuin lupaavia mietteitä tuli toinen alaslähetetyistä ja pysähtyi ovelle, mutt'ei sanonut sanaakaan. Tulija oli Gaspard, jolta tavallisesti eivät sanat puuttuneet ja joka mielellään kerskaili kunnostaan kun oli kysymys jostain konnantyöstä.

— No, mikä on? Mitä on tapahtunut?… Onko hän kuollut? sanoi nainen nousten hermostuneena tuoliltaan. — Vastaa, ihminen, äläkä siinä tuijota. — Ylös hänet on joka tapauksessa tuotava, elävänä tahi kuolleena.

— Hän ei ole siellä. Emme nähneet hänestä kellarissa vilahdustakaan, tuli vastaus varovaisesti ikäänkuin kertoja olisi pelännyt, ettei häntä uskottaisi.

Miss Belly mykistyi hetkeksi. Hän tarkasteli tosiaankin Gaspardia ikäänkuin ei uskoisi korviaan.

Gaspardin ei tarvinnut puhua muuta. Sisään astui Täyskäsi-Fred ja hänkin näytti sangen nololta ja vaikeni.

— Asiaan, Fred! Miten ovat asiat alhaalla? kysyi Belly yhä ärtyneempänä. — Miksi ette tuoneet mukananne Arizona Bertiä?

— Senvuoksi, ettei häntä siellä ollut.

— Onhan mahdotonta, että hän olisi päässyt pakoon sellaisen putoamisen jälkeen.

— En tiedä.

— Silloin olemme kauniisti kiinni. Talo voi olla poliisin ympäröimä millä hetkellä tahansa.

— Eikä se ole vielä pahinta, jatkoi Täyskäsi-Fred melkein kuiskaten.

— Ei pahinta, sanot. — Mikä sitten voisi olla pahempaa?

— Myöskin "Kultakaivos" on kadonnut.

Puoleksi tukahdutettu raivonhuudahdus rikkoi hiljaisuuden juuri kun myöskin Andy-Joe ilmestyi ja ilmoitti:

— Eräs ikkuna kellarikerroksessa on rikki. Sitä tietä he luultavasti ovat paenneet. — Näin myöskin ikkunan luona jalanjälkiä, mutta oliko niitä yhdet vai kahdet, sitä en…

— Vaikene! Vaikene!… Se ei ole totta… Se, joka syöksyy alas ruokahissistä, ei voi liikkua; eikä käsistä ja jaloista sidottu mies voi lyödä ikkunaa rikki ja paeta. — Ei, Arizona Bertillä on ollut auttajia tahi on hän vielä siellä ja…

Hän pysähtyi keskellä lausetta ja lisäsi parin sekunnin kuluttua:

— Koira.

Ja hän vastasi itse tähän otaksumaan viekkaalla ivanaurulla samalla kun Täyskäsi-Fred huomautti:

— Asia on selvä! — Peli on kadotettu! — On paettava niin pian kuin mahdollista.

— Fred! — Tiedätkö mikä sinä olet.

Fred epäili, ettei toinen tarkoittanut mitään kehuvaa ja vaikeni.

— Sinä olet raukka! Mutta nyt menen itse alas. — Sillä minä en lähde tästä kaupungista kuin ulos ajettu kissa. Jos te olettekin jäniksiä, niin näytän minä ainakin etten sitä ole.

Hän meni etunenässä. Täyskäsi-Fred, Gaspard ja Andy-Joe seurasivat perästä lujasti vakuutettuna, ettei edes Bellyn nero voisi tässä asiassa auttaa.

Äkkiä Belly pysähtyi ja palasi jälleen huoneeseen, jossa vangit olivat. Häntä seurasivat nuo kolme henkivartijaa ihmetellen mitä nyt tulisi. Eikä sitä tarvinnut kauan odottaa.

Käärmeenlumoojatar tarttui tuolilla olevaan käärmerasiaan. Tämä vaarallinen Pandorarasia kädessään hän meni sidottujen luo, jotka makasivat aivan lähekkäin ja sanoi Morganiin kääntyen:

— Saattaa sattua ettemme enää tapaa, niin mielellänne kuin te kenties sitä haluaisittekin. — Opetus, jonka annoin teille ensi kerran, ei näy olleen riittävä. Mutta tällä kertaa, sen lupaan, saatte varmasti kylliksenne.

Hän raoitti rasian kantta, mutta Täyskäsi-Fred huusi:

— Ei tätä!… Ei vain tätä!… Jos joudumme kiinni, niin pahentaa tämä vain tavattomasti asiaamme.

— Jää sinä kiinni, jos haluat, mutta minä kyllä selviydyn. Mutta näistä saavat pikku ystäväni huolehtia. Kas näin!

Ja hän päästi ulos käärmeet, jotka heikosti sähisten alkoivat kalisuttaa vastakkain sarvirenkaitaan, synnyttäen äänen, joka kauhistuttaa erämaiden alkuasukkaitakin, vaikka he ovat aina varoillaan.

Ja kauhea nainen jatkoi puhettaan kääntyneenä Morganiin, jota hän vähimmin sieti:

— Kuulkaa! sanoi hän. — On mahdollista, ettette ole oikein kunnossa kun palaan. — Mutta muistakaa, että nyt on loppunne tullut. Te olette ajaneet meitä Albuquerquesta saakka ja tehneet kaikkenne saadaksenne meidät kiinni siinä uskossa, että me olemme murhanneet veljenne. Se on tyhmyys, josta nyt saatte syyttää itseänne. — Mutta niin käy, kun on nauta. — Selviytykää nyt miten haluatte. Tyhmyytenne ei parempaa ansaitse.

— Tulkaa! sanoi hän seuralaisiinsa kääntyen. — Täällä ei meillä ole muuta tekemistä. Nyt katsomme miten on Arizona Bertin laita.

Sidotut näyttivät olevan tuomitut kauheaan kuolemaan. Käärmeet tulisivat heidän tuomareikseen ja pyöveleikseen. Ne olivat jo valmiina hyökkäämään kiemurrellessaan lattialla kohottaen tuon tuostakin päitään sähisten ja katsellen kiiluvilla silmillään avuttomia uhrejaan.

Tällä kertaa ei ollut ajattelemistakaan pelastusta. Vapisten sulki Dennis Morgan silmänsä…