V.

PELI ELÄMÄSTÄ JA KUOLEMASTA.

Kun musta palvelija, joka oli saattanut hänet sisään, saattoi vakoilla avaimenreiästä, heitti Morgan sen päälle hattunsa ja meni huoneen ainoaan ikkunan luo.

Siinä teki hän sen ilahduttavan huomion, että paloportaat, jotka hän oli nähnyt talon ulkopuolella, johtivat juuri tämän huoneen parvekkeen vieritse — ja se rauhoitti häntä, sillä pahimmassa tapauksessa saattoi hän näiden portaitten avulla päästä pakoon, jos vaara kävisi liian uhkaavaksi. Tässä pesässä saattoi odottaa minkälaisia yllätyksiä hyvänsä.

Hän alkoi heti tutkimuksensa, mutta päätti käyttäytyä varovaisemmin kuin ensimäisellä kerralla. Hän ei nähnyt minkäänlaista verhoa, eikä mitään muutakaan, jonka takaa häntä olisi voitu vakoilla. Niin, tällä kertaa hän olisi varuillaan. — Ja kaikki oli suunniteltu hyvin. — Jollei hän olisi tilaisuudessa ampumaan, oli hän Arizona Bertin kanssa sopinut siitä, että heittäisi ulos paperilapun, jolle olisi kirjoitettu mistä häntä voitiin etsiä.

Kesken näitä rauhoittavia ajatuksia säpsäytti häntä tukahduttava hätähuuto, joka saattoi kuulua alhaalta, mutta myöskin hänen huoneensa seinän takaa. Uteliaana painoi hän korvansa seinää vasten. Ja nyt kuuli hän äänen aivan selvään. Rako, josta kävi heikko ilmavirta, todisti, että seinän takana täytyi olla jonkunlainen ilma-aukko.

Mr Morgan otti esille kynäveitsen ja alkoi tunnustella lautojen väliä. Silloin sattuu veitsi erääseen vieteriin, joka antoi perään ja miehen korkuinen ovi tahi luukku avautui. Sen takana oli syvä, musta kuilu — hän ei tiennyt miten syvä.

Todennäköisesti oli se tilava ruokahissinaukko, jota ei jostain syystä enää käytetty ja se oli sulettu hengenvaarallisena, ettei kukaan sinne putoaisi.

Mutta hän teki toisenkin huomion. Hän saattoi kuulla kolmen erilaisen äänen keskustelevan alhaalla keskenään kiivaasti. Yksi äänistä oli naisen, todennäköisesti miss Bellyn, se kuului hyvin vihaiselta hänen huudahtaessaan:

— Kuten sanottu, ei neekeriin ole luottamista. Silmänräpäys vielä ja kallis saaliimme olisi kadonnut, jollen minä olisi tullut.

— Mutta nyt voit olla rauhallinen, sanoi toinen ääni, nähtävästi Täyskäsi-Fredin. Sieppasin hänet portaissa, nyt istuu hän varmasti sidottuna ja jollei hänen konttoristaan tule rahoja kahden päivän kuluessa, saavat kalkkarokäärmeesi tehdä tehtävänsä. Ja onhan meillä tuolla ylhäällä sitäpaitsi hänen veljensä, jos olet kerran varma, että se on hän.

— Se on selvä. Hän ei voi ikinä naamioida silmiään eikä liioin liikettä, jonka tekee vasemmalla kädellään kävellessään. Mutta saatte nähdä pian itse.

— Belly on korvaamaton! huudahti kolmas ääni. Ilman hänen terävänäköisyyttään emme olisi pitkälle potkineet.

— Niin, sinulla on merkilliset silmät, sanoi Täyskäsi-Fred kiittäen. Niillä kesytät sinä sekä ihmisiä että eläimiä.

— Sen tiedän, vastasi nainen uteliaasti ja ilkeästi nauraen, jonka naurun Morgan liiankin hyvin tunsi. Senjälkeen lisäsi Belly sanat, jotka saivat kuuntelijan hämmästymään.

— Joka tapauksessa on nyt oltava varovaisempi kuin milloinkaan ennen. Ja tiedättekö miksi?

Ei kukaan näyttänyt tietävän. Mutta Täyskäsi-Fred vastasi ylimielisesti:

— Varovaisuudessakin voi mennä liian pitkälle.

— Ei silloin kun Arizona Bertin kanssa on tekemisissä.

— Arizona Bert, sanoivat molemmat miehet hämmästyen. Onko hän täällä?

— Olkaa siitä varmat. Hän se myöskin on pannut lehteen uutisen hukkumisesta.

— Damn it! kirosi Fred että kaikui. Silloin ei ole muuta neuvoa kuin paeta suinpäin.

— Tahi vangita myöskin hänet. Vastaukseksi kuului kahden miehen ivanauru ja sanat:

— Tee se, silloin olet saavuttanut ennätyksen ja me lopetamme miljonääreinä.

— On kylliksi puhuttu, mutta varustautukaa kaikkeen, sanoi nainen. — Jokainen livistämisen ajatus on jätettävä, kunnes olemme saaneet myöskin Arizona Bertin kiinni, ensi aluksi tänne kellariin.

— Ja sinä luulet hänen tosiaan tulevan?

— Aivan varmaan. Hän ei milloinkaan peräydy. Kenties hän on jo täällä.

Hetkeksi tuli täydellinen hiljaisuus. Tuntui kuin olisi tuumittu perusteellisesti. Mutta sitten jatkoi miss Belly:

— Ja onhan meillä kalkkarokäärmeet… Nyt voitte mennä ylös alkamaan. Mutta olkaa varovaisia älkääkä nostako mitään melua ennen minun tuloani. Tällä kertaa saa hän hiukan ylimääräistä senvuoksi, että koetti pettää minua toisen kerran. Mutta nyt…

Enempää ei kuulunut. Tuli aivan hiljaista.

Mutta mr Morgan, joka oli kuullut kaiken, tunsi olevansa kuin kidutuspenkillä. Ampuminen asiain tällä kannalla ollen tekisi tilanteen vain vielä pahemmaksi. Olisi kai parasta koettaa kirjoittaa muutamia rivejä ja heittää ne alas parvekkeelta, niin kauan kun siihen oli tilaisuus.

Lentävän kiireesti kirjoitti hän paperilapulle:

Rakkaat ystävät!

Kaikki keksitty. Vain suurin varovaisuus voi selvittää asian. Koettakaa portaita. Toinen kerros tahi, jos ei siellä, niin kellari. Kohtalokkaassa kiireessä

Dennis M.

Hän hiipi parvekkeelle, päästi paperilapun varovaisesti käsistään ja näki sen putoavan melkein siihen, johon tikapuut päättyivät.

Silmänräpäyksen tuumi hän seurata jälestä, mutta samalla kuului hänen takaansa:

— Kaunis näköala, eikö niin, sir?

Kääntyessään seisoi hän silmästä silmään ivallisesti hymyilevän Täyskäsi-Fredin edessä, joka jatkoi:

— Minulla on serkkuni Gaspard mukanani! Ette usko kuinka iloiseksi hän tuli kuullessaan saavansa pelitoverin. Ehdimme kenties pari peliä ennenkuin päivällinen tarjotaan. Neljänneksi "mieheksi" tulee vaimoni ja voin tosiaankin sanoa, että hän pelaa kuin aika mies.

Astuttiin huoneeseen, jossa Morgan oli pannut ruokahissin luukun paikoilleen. Täyskäsi-Fred järjesti nopeasti pelipöydän, johon istuuduttiin sekä keskusteltiin minkä mistäkin neljättä "miestä", miss Bellyä, odotellessa.

Missä tämä juuri nyt oli, sen olisi mr Morgan mielellään halunnut tietää. Mutta tällä kertaa sai hän olla iloinen, se tahtoo sanoa, ei kenties iloinen, mutta tyytyväinen siihen mitä jo tiesi. Hän alkoi yhä enemmän katua, ettei ollut seurannut Arizona Bertin neuvoa ja jättänyt toista kertaa yksin tulematta tähän ryövärienluolaan.

Ainoa, mitä hän saattoi tehdä, oli koettaa pitkittää peliä ja voittaa aikaa. Ja nyt saattoi hän tosiaankin sanoa, että panoksena oli henki, ei vain hänen, mutta, kuten hän toivoi, myöskin toisten.

Ovi avautui ja miss Belly näyttäytyi.

Hän näytteli kohteliaan seurustelun aikana osaansa mestarillisesti. Ei edes silmien ilmekään paljastanut hänen ajatuksiaan kun hän pyysi anteeksi viipymistään.

Mr Morgan nousi ylös ja vastasi koettaen esiintyä niin luonnollisena kuin mahdollista:

— Ei milloinkaan odoteta liian kauan, armollinen rouva, kun odotetaan jotain hyvää.

— Siinä tapauksessa toivon vain, ettette ole erehtyneet, vastasi Belly nauraen tavalla, joka lupasi pahinta samalla kun hän mestarillisella taidolla ja tottumuksella sekoitti korttejaan. Mutta vielä peloittavampi oli katse, jonka hän heitti Morganiin, saaliistaan varman petolinnun katse, joka samalla ilmaisi, että huvi tulisi yksinomaan hänen puolelleen, huvi saada nähdä uhrin sätkyttelevän hänen kuolemaatuottavassa verkossaan.

Pelin aikana havaitsi Morgan kuinka jokaista hänen liikettään pidettiin mitä tarkimmin silmällä. Kaikkien ajatusten ollessa muualla meni peli miten sattui.

Uuden jaon aikana nousi miss Belly ja meni kaapin luo ja sanoi!

— Kenties lasillinen, hyvät herrat.

— Vaikkapa niin, sanoi Täyskäsi-Fred myöskin nousten. Ja hän kääntyi vieraaseen kysyen:

— Vai kuinka, sir?

Mr Morgan oli selvillä, että nyt alkaisi tanssi. Nyt ei saanut kadottaa mielenmalttiaan. Samassa hän näki, että nainen sormeili kaapin luona jotain salaperäistä rasiaa ja kääntyi sitten vieraaseen päin sanoen pilkallisesti nauraen:

— Tässä saatte nähdä jotain oikein hauskaa, hyvä herra!

Talon edessä olevassa pensaikossa oli alkanut hämärtää.

— Kuulkaa! kuiskasi Arizona Bert Handsome Harrylle ja Big Bobille. Tämä näyttää epäilyttävältä. En tosiaankaan tiedä mitä luulla. Mr Morganin piti laukauksella ilmoittaa milloin meidän oli aika rynnätä. Mutta on vallan hyvin voinut tapahtua, ettei hän ole ollut tilaisuudessa tuota merkkiä antamaan. Ehkä hänet on jo ainaiseksi mykistetty ja Dennis Morgan saanut saman kohtalon kuin veljensäkin, jonka puolesta hän aikoi kostaa.

Ja Bert jatkoi hetken kuluttua:

— Selvästi on jotain tehtävä. Vaiti! Mikä se oli? Hän oli kuulevinaan lukon rasahtavan — mutta se kuului kuin ilmasta. Se tuli varmasti tikapuiden vieressä olevalta parvekkeelta. Joku oli siellä vakoilemassa.

— Harry! kuiskasi Bert toiselle apulaiselleen. Minun on välttämättömästi saatava tänne Bully-Dass. Täällä siitä on hyötyä. Hae se nopeasti majapaikastamme ja sitten on parasta aloittaa tanssit koska hyvänsä.

Bully-Dass oli pieni, mutta hyvin vahva bulldoggi, joka tosiaankin erinomaisesti saattoi toimia apuna. Ja nyt tarvittiin sitä erikoisesti, koska oltiin niin vähälukuisia, eikä voitu luottaa mr Morganin tietoihin vihollisen lukumäärästä.

Odottaessa — ja sill'aikaa kun Big Bob sai pitää silmällä pääkäytävää ja antaa heti merkin, jos jotain epäilyttävää näkyisi — liukui Bert tikapuiden luo. Hän oli näkevinään maassa jotain valkoista ja heti juolahti hänen mieleensä, että siinä oli tiedonanto.

Seuraavalla hetkellä oli hänellä kädessään mr Morganin kirjoittama paperilappu ja sähkölamppunsa valossa hän luki kiireisen ilmoituksen, jonka Morgan kreivinaikaan oli pudottanut parvekkeelta.

Asia oli selvä! Hyökätä saattoi milloin tahansa. — Ja paloportaita myöten oli kenties parasta se tehdä. — Mutta vaikeudet olivat tulleet suuremmiksi senvuoksi, että roistot tavalla tahi toisella olivat saaneet selville, että vaara uhkasi myöskin heitä itseään, eikä ollut näin ollen tietoa minkälaisiin vastatoimenpiteihin he olivat ryhtyneet.

Hänen tuumiessaan sitä palasi Handsome Harry pienen doggin kanssa, joka oikein vapisi halusta saada näyttää taitoaan.

— Tästä näyttää tulevan mutkikas juttu, Harry, kuiskasi Bert, ottaen koiran käsivarrelleen.

— Pahemmassakin olemme kyllä olleet, sanoi Harry. Täällähän meillä on koko joukko niinkuin rasiassa.

— Rasiassa, sanot sinä!… Siinä rasiassa saattaa olla pahempaakin kuin kuulia ja puukkoja.

— Tarkoittaako master Bert kalkkarokäärmeitä?

— Niitä juuri! — Mr Morgan on kenties saanut kokea niitä toisen kerran. — Juuri tämä hiljaisuus tekee asian vielä epäilyttävämmäksi. Meidän ei olisi pitänyt antaa hänen mennä.

Hän luki muististaan mitä Morgan oli kirjoittanut ja Handsome Harry huudahti hämmästyneenä:

— Tämä oli melkein pahinta. Jo keksitty!

— Siltä tosiaan näyttää. Mutta toimeen! Seuraa minun kantapäilläni ja pidä colttisi valmiina. Jos joku näyttäytyy parvekkeella, niin anna paukkua vain.

Tämän sanottuaan oli Arizona Bert — koira yhä käsivarrellaan — paloportailla ja häntä seurasi Handsome Harry pitäen tiukasti silmällä parveketta, jolle Bert hetken kuluttua heilutti itsensä ja tempasi salamannopein liikkein oven auki sekä silmäsi taistelukenttää.