VALTIOMUOTO JA POLITIIKKA.
Reading edition
Australia on demokraattinen maa, mikä erään epäilijän mukaan merkitsee sitä, että jokainen uskoo olevansa kanssaihmistensä yläpuolella. Varmaa ainakin on, että poliittiset johtajat eivät siellä ole erikoisemmin kunnioitettuja — sen huomaa jo äänenpainosta, millä sana »poliitikko» lausutaan. Parlamentin jäsenyys on useimpien kansalaisten mielestä pelkkä hyvin palkattu toimi, jonka asianomaiset koettavat pysyttää itsellään mahdollisimman kauan. Valtiomuotoa voidaan lyhyesti sanoa perustuslailliseksi federatiivimonarkiaksi, jossa on seitsemän parlamenttia, seitsemän ministeriötä niihin kuuluvine virkoineen ja seitsemän oppositiota, joiden päämääränä ovat nämä virat. Sekä liittovaltion että kunkin kuuden alusvaltion parlamentin jäsenet valitaan kolmeksi vuodeksi kerrallaan. Äänestys on pakollinen liittovaltion sekä muutamien alusvaltioidenkin parlamenttivaaleissa. Eipä ihme, jos kansa onkin kyllästynyt politiikkaan.
Valtiollisesta kehityksestä ja liittovaltion synnystä luemme lähemmin historiaa käsittelevässä luvussa. Huomaamme, että näillä kuudella valtiolla ei ole ollut suurtakaan yhteenkuuluvaisuuden tunnetta ja että liittoutumisaatteen ajajien on pitänyt tarkoin harkita ja tahdikkaasti esittää ehdotuksensa. Siksipä tämä federatiivinen liitto ei olekaan niin mahtava kuin monissa muissa maissa — valtiot ovat näet pidättäneet itselleen määräämisvallan monissa asioissa, niin että liittovaltion hallituksen mahti on tarkoin rajoitettu. Liittovaltio ja alusvaltio ovat kumpikin suvereenisia ja toisistaan riippumattomia. Tällainen järjestelmä voi tuntua oudolta ja epäkäytännölliseltä niistä, jotka ovat tottuneet yksivaltaiseen hallitusmuotoon; mutta pienoiskoossa sillä kuitenkin on rinnastuksensa minkä tahansa kaupungin hallinnossa, jonka asukkaiden ylimpänä käskijänä on valtio, mutta jonka oma hallitus — maistraatti — itsenäisenä ja valtiosta riippumattomana järjestää ja hoitaa kaupungin omat laitokset, kuten vesijohdon, likaviemärin, valaistuksen, raitiotiet sataman, poliisin, koulut, terveydenhoidon… josta kaikesta se myöskin verottaa kaupunkilaisia. Federatiivisen hallintomuodon tunnettuja esimerkkejä ovat Saksa, Sveitsi, Kanada, Brasilia ja Yhdysvallat.
Australian Liittovaltion hallituksen huolehdittavina ovat puolustuslaitos (armeija ja laivasto), posti, lennätin, puhelin, tulli, kulutusvero, karanteeni, majakat ja luotsilaitos sekä suhteet ei-brittiläisten maiden kanssa, Valtiosääntö myöntää liittovaltiolle sitäpaitsi vielä joitakin muitakin hallintaoikeuksia (esimerkiksi oikeuden alusvaltion rautateihin), joihin se ei vielä ole ehtinyt puuttua. Alusvaltiot eivät ole kuitenkaan luovuttaneet rautateitään lukuunottamatta joitakin kannattamattomia ratoja; liittovaltio on sensijaan itse rakentanut ja rakentaa parhaillaan valtioiden välisiä ratoja.
Liittovaltion (Commonwealth) vallanalaisissa asioissa ovat valtioiden omat lait voimassa, kunnes liittovaltio laatii uuden lain, joka sitten on pätevä kaikille valloille.
Liittovaltion hallitukseen kuuluu: kenraalikuvernööri, jonka Englannin kuningas määrää, tavallisesti kolmesta kuuteen vuoteen kerrallaan, pääministeri ja ministeristö (kabinetti), joka on kokoonpantu alahuoneessa enemmistönä olevan puolueen jäsenistä, ja parlamentti, johon kuuluu ylähuone (senaatti) ja alahuone (edustajakamari).
Jokaisella täysi-ikäisellä, s.o. kaksikymmentäyksi vuotta täyttäneellä miehellä ja naisella on äänioikeus molemmissa kamareissa. Ylähuoneeseen kuuluu kolmekymmentäkuusi senaattoria, jotka valitaan äänestyksellä kuusi kustakin valtiosta; puolet heistä eroaa joka kolmen vuoden kuluttua. Heidän vaaliaan varten muodostaa kukin valtio yhden äänestysalueen.
Alahuoneeseen kuuluu lähes kaksi kertaa niin paljon jäseniä kuin senaattiin. Ne jakautuvat eri valtioiden kesken suhteellisesti asukasluvun mukaan. Alahuoneen jäsenten vaali toimitetaan siten, että valtiot jaetaan äänestysalueisiin, joista kukin valitsee yhden edustajan. Edustajat ovat parlamentissa kolme vuotta kerrallaan, ellei kenraalikuvernööri sillä välin syystä tai toisesta hajoita alahuonetta.
Ministeristöön kuuluu seitsemän, joskus yhdeksänkin jäsentä kummastakin kamarista ja on se elinvoimainen niin kauan kuin sillä on alahuoneen enemmistön kannatus. Kenraalikuvernööri toimii melkein poikkeuksetta ministeristön ehdotusten mukaan. Hänen hyväksymisensä on välttämätön, ennenkuin parlamentin laatima laki astuu voimaan, hyvin harvoin sattuu, että hän itse kieltäytyy hyväksymästä jotakin lakiehdotusta, vaan lähettää sen sellaisessa tapauksessa Lontooseen kuninkaan ratkaistavaksi. Joskus voi sattua, ettei kuningaskaan alusmaaministerinsä neuvoa seuraten hyväksy ehdotusta, joka silloin raukeaa.
Senaattorit ja alahuoneen jäsenet saavat palkkaa 1.000 puntaa vuodessa (lähes 200 000 Suomen markkaa). Ministeristön yhteinen vuosipalkka on 13 500 puntaa. Niin naiset kuin miehetkin voivat olla sekä liittovaltion että alusvaltion parlamentin jäseniä; mutta tähänastisten naispuolisten jäsenten lukumäärä on hyvin vähäinen.
On luonnollista, että kahtaalle jakautuneen valtajärjestelmän vallitessa voi syntyä erimielisyyksiä vallan rajoista. Valtiosäännön tulkintaa ja valtaryhmien välillä syntyneiden kiistojen selvittelyä varten onkin olemassa ylin tuomioistuin, Australian Korkein Oikeus. Samaan korkeimpaan oikeuteen voidaan myöskin valittaa alempien oikeuslaitosten tekemistä päätöksistä, ja siitä voidaan vielä vedota kuninkaan Salaiseen Neuvoskuntaan Lontoossa.
Kunkin alusvaltion valtiomuoto on pääpiirteissään samanlainen kuin itse liittovaltion. Kenraalikuvernööristä täysin riippumaton kuvernööri — kuninkaan määräämä hänkin ja tavallisesti joko tunnettu poliitikko tai arvohenkilö — hallitsee yhtäläisillä valtuuksilla lakiehdotusten hyväksymiseksi tai hylkäämiseksi ja parlamentin hajoittamiseksi kuin kenraalikuvernööri. Kenraalikuvernööri ja kuvernöörit eivät yleensä ole erikoisemmin kansanomaisia; heidän työnsä on »kulissientakaista» eikä suuri yleisö kiinnitä heihin huomiota. Viime vuosina on useampaan kertaan esitetty vaatimus, että kuvernöörien virat täytettäisiin australialaisilla ja että vain kenraalikuvernööri olisi Englannista. Vaatimuksesta ei ole kuitenkaan vielä kehittynyt poliittista päivänkysymystä.
Jokaisessa alusvaltiossa, Queenslandia lukuunottamatta, on kaksikamarinen parlamentti: alahuone, jonka kansa yhteisesti valitsee, ja ylähuone, jonka kaikissa muissa valtioissa paitsi Uudessa Etelä-Walesissa valitsevat tilalliset ja kiinteimistönomistajat. Uudessa Etelä-Walesissa ylähuoneen jäsenet ovat kuvernöörin valitsemia ja elinikäisiä; tämän kamarin poistaminen onkin siellä todellisena päivänkysymyksenä. Queenslandissa on samanlainen ylähuone poistettu jo useita vuosia sitten.
Paitsi kuutta alusvaltiota liittovaltiolla on myöskin kuusi »alusmaata», jotka ovat täysin riippuvaisia siitä: Pohjoinen Territorio eli Pohjois-Australia, kuten mantereen pohjoisosaa nyttemmin nimitetään, Papua (entinen Brittiläinen Uusi-Guinea), Uusi-Guinea (entinen Saksan Uusi-Guinea), Norfolk ja Lord-Howe-saaret sekä Federatiivinen Territorio, jonne on hiljattain pystytetty liittovaltion uusi pääkaupunki Canberra. Pohjois-Australialla ja Papualla on kummallakin paikallinen neuvoskuntansa ja on ensinmainitulla sitäpaitsi oikeus lähettää parlamenttiin edustajakin, jolla ei kuitenkaan ole äänestysoikeutta, vaan ainoastaan puhevapaus. Mutta sekä Uuden Guinean mandaattialue että Federatiivinen Territorio elävät täydellisen itsevaltiuden alaisina: niiden täytyy osallistua veronmaksuihin, mutta ne eivät saa lähettää edustajia parlamenttiin.
Kansanäänestyksiäkin pannaan joskus toimeen, mutta tavallisesti kansa hylkää kysymyksessä olevan lakiehdotuksen. Äänestysoikeus ei näet ole silloin sen korkeammassa kurssissa kuin parlamentinjäsenten vaaleissakaan: pakollista valtamerentakaista asepalvelusta koskevan lakiehdotuksen johdosta toimeenpannussa ensimmäisessä kansanäänestyksessä vain 85 prosenttia äänioikeutetuista käytti oikeuttaan huolimatta siitä, että kysymyksessä oli kriitillisin poliittinen kiista koko Australian historiassa.
Käytännössä Australia elää Englannista riippumattomana vieläpä se verottaa emämaasta tuotettuja teollisuustuotteitakin. Tätä ulkonaista riippumattomuutta yhä korostaa Australialle myönnetty edustajapaikka Kansainliitossa, josta viimemainitusta seikasta on näyttänyt kehittyneen yksi pähkinä lisää kansainvälisen oikeuden asiantuntijoille. Täydellisestä riippumattomuudenkaipuusta voidaan tuskin puhua. Englannin side on niin väljä, että sitä tuskin tunnetaan eikä siinä suhteessa yleensä ajatella mitään muutosta. Jonkinlaista Englannin halveksumista on kuitenkin havaittavissa eräissä piireissä, sen syntymiseen ovat vaikuttaneet osaksi maailmansodasta palanneet sotilaat, osaksi yleinen tietämättömyys emämaan niinkuin muidenkin vieraiden maiden oloista. Pakollisesta oppivelvollisuudesta huolimatta väestöllä ei ole mitään halua kansallisen sivistystason parantamiseen eikä yleensä omaa ahdasta piiriä ulommaksi avartuvaa tiedonhalua.
Jokaisessa suuressa poliittisessa kiistassa näyttelee uskonnollinen eli oikeammin tekouskonnollinen tunne tärkeätä osaa. Erimielisyyksiä syntyy pääasiallisesti katolilaisten ja protestanttien välillä. Puolueet syyttävät tavallisesti toisiaan, että vastustaja muka sotkee aina uskonnon politiikkaan sillä johtaakseen yksinkertaisia valitsijoita harhaan, ja että se-ja-se uskonnollinen järjestö tukee salaisesti puoluetta. Puhtaasti uskonnollisia puolueita ei maassa kuitenkaan ole.
Tärkeimmät puolueet ovat työväenpuolue ja — porvaripuolueet. Viime vuosina tärkeäksi kasvanut agraaripuolue ajaa pääasiallisesti maatalousväestön etuja. Muut pienemmät puolueet ovat kaikki porvarillisia, mutta on niiden ohjelmassa paljon pieneläjienkin olojen parantamista tarkoittavia pykäliä, kuten yhä useampien teollisuus- ja tuotantoalojen siirtäminen joko osittain tai kokonaan valtion huostaan. Liittovaltiolla ja alusvaltioilla on nyt jo mitä moninaisimpia yrityksiä huolehdittavanaan: posti, lennätin, puhelin, rautatiet, raitiotiet, kansanopetus, ilmailu, kalastus, karjankasvatus, lihanmyynti, matkailuliikenne, vakuutus, radiolähetys, veturi-, vaunu- ja konepajoja, kauppalaivoja, hotelleja, pankkeja… ja vielä monia muita pienempiä yrityksiä. Maa on verraten pieni asukasluvultaan, joten siellä on helppo kokeilla sellaisillakin uudistuslaeilla ja yhteiskuntajärjestelyillä, joiden yrittäminen suuressa maassa olisi hyvinkin uskallettua.
Ja hallituksilla on täällä niinkuin muuallakin maailmassa palava halu lainlaadintaan… lakikokoelmat lisääntyvät vuosittain paksulla niteellä… yksilöllinen vapaus vähenee vuosittain samassa suhteessa.