← Table of contents
Australia ja sen itsetietoinen kansa

HENKINEN ELÄMÄ.

Reading edition

Nuori ja harvaanasuttu maa, missä luonto vielä on suurimmalta osalta esihistoriallisen koskematonta, ei ole juuri omiaan edistämään kansan henkisten virtausten kehittymistä. Aineellisuuden ajatukset ja tarpeet tahtovat syrjäyttää kaiken vähemmän konkreettisen; ja anteliaaseen luontoon luottavan väestön verraten helppo elämä yllyttää enemmän huvitteluun kuin vakavaan henkiseen uurastukseen.

Tästä huolimatta tai oikeammin juuri sen vuoksi Australiassa kiinnitetään varsin suurta huomiota sekä henkiseen elämään ja kasvatukseen että uskontoon ja moraaliin. Varsinkin kasvatukselle on opittu antamaan yhä suurempaa arvoa. Kansanopetus on pääasiallisesti valtion huolehdittavana; kullakin valtiolla on hyvin keskistetyt järjestelmänsä, jotka ulottavat toimintansa maan kaukaisimpiin kolkkiin asti. Kansan suuri enemmistö onkin saanut kasvatuksensa näiden järjestelmien suojassa, vaikka niiden opetusohjelma aina viime vuosiin saakka onkin käsittänyt enemmän niin sanottuja käytännöllisiä kuin puhtaasti opillisia aineita.

Viime vuosina on kuitenkin ruvettu kiinnittämään yhä suurempaa huomiota muiden maiden opetusmenetelmiin ja myöskin alettu soveltaa niistä saatuja kokemuksia omiin järjestelmiin. Teknillisten koulujen lisäksi on valtioiden toimesta perustettu myöskin lukioita, joiden ohjelma käsittää myöskin vieraita kieliä ja muita opillisia aineita. Ennen lopetti suurin osa nuorisoa koulunkäyntinsä pakollisen valtionkoulun käytyään ja siirtyi sitten apulaisiksi myymälöihin tai konttoreihin. Nyt valitsee yhä useampi kyvykäs nuorukainen tietopuolisen alan ja jatkaa opintojaan yliopistoon saakka.

Yksityisiä lukioita eli niinsanottuja sisäoppilaitoksia on ollut olemassa jo monia vuosia; ne ovat pääasiallisesti uskonnollisten järjestöjen, anglikaanisen, katolilaisen, metodistisen, presbyteriläisen ym. kirkkokuntien pystyssä pitämiä. Niiden ohjelma ja henki koetetaan pysyttää mahdollisimman lähellä Englannin suurten college-laitosten perintätapoja. Erään tällaisen perintätavan mukaan pitäisi collegen oppilaan koettaa ensi sijassa pyrkiä hallituksen palvelukseen.

Työväenpuolueen kasvamisesta ynnä muista seikoista johtuu kuitenkin, ettei hallitseva luokka Australiassa ole niin suuressa määrin peräisin näistä college-laitoksista kuin vastaava luokka Englannissa. Vapaaoppilaiksi sekä yksityisiin että valtion lukioihin otetaan vuosittain määrätty luku kyvykkäitä alkeiskoulujen oppilaita. Myöskin yliopistot jakavat vapaaoppilaspaikkoja etevimmille lukiolaisille. Tällä tavoin voivat muutamat oppilaat saada täydellisen oppikurssin ilmaiseksi, tarvitsematta ensinkään turvautua vanhempiensa taloudelliseen apuun, sillä ilmaiseen opiskeluoikeuteen sisältyy myöskin pieni määräraha oppilaan ylläpitokustannuksia varten.

Joka valtiolla on oma yliopistonsa; näistä ovat Sydneyn ja Melbournen yliopistot huomattavimmat ja on niissä kummassakin edustettuina kaikki tärkeimmät tiedekunnat. Muiden valtioiden yliopistot ovat luonnollisesti paljon pienempiä; Queenslandin ja Länsi-Australian yliopistot ovat peräisin vielä tältä vuosisadalta. Yliopistot pidetään yllä valtion kustannuksella mutta saavat ne silti aika ajoin huomattaviakin avustuksia yksityisiltä henkilöiltä; tähänastisten yliopistolahjoitusten yhteinen summa on yli miljoona puntaa (noin 200 milj. Suomen markkaa).

* * * * *

Uskonnolliselta näkökannalta Australia ei eroa paljoakaan Englannista. Siihenkin nähden voitaisiin soveltaa määritelmää jonka ranskalainen satiirikko ja herkkusuu antoi Englannista nimittäin, että se on sadan uskonnon ja vain yhden kastikkeen maa. Mitään virallista valtionuskontoa ei ole, vaikka Australian anglikaaninen kirkkokunta onkin yhteydessä Englannin anglikaanisen kirkon eli sikäläisen valtionuskonnon kanssa ja vaikka kansallisissa juhlatilaisuuksissa toimitettavissa jumalanpalveluksissa seurataankin anglikaanisen kirkon uskontoseremonioita. 44 prosenttia koko väestöstä on anglikaaneja — ainakin teoriassa. Katolilaisia on suhteellisesti enemmän kuin Englannissa eli lähes 20 prosenttia johtuen tämä suhde-enemmyys irlantilaisten runsaslukuisesta siirtolaisuudesta ja heidän nopeasta lisääntymiskyvystään. Englannin puritaaniset piirit, joiden ohjelmaan kuuluu alkoholin, tupakan, tanssin, arpajaisten ja sunnuntai-teatteriesitysten ynnä monien muiden huvien kielto, ovat Australiasta löytäneet otollista maaperää aatteilleen, ovatpa jo ryhtyneet niitä käytännössä toteuttamaankin. Näiden kiihkoilevien »maailmanparantajien» ansiosta on maassa jo kokonaisia seutukuntia, jotka ovat yhtä yltiöpuritaanisia kuin muutamat kuuluisiksi käyneet Amerikan itäiset valtiot.

Tämä on muuten arka puheenaihe maassa, jossa uskonnolliset mielipiteet näyttelevät niin tärkeätä osaa. Tietysti sielläkin on yksilöitä, jotka eivät paljoakaan piittaa uskonnosta, mutta myönnettävä on, että varsinkin katolinen kirkko sekä anglikaanisen kirkon katolilaisuutta hipova äärimmäinen oikeisto, ns. rituaalinen suunta, johtavat suuressa määrin kannattajiensa yhteiskunnallista ja valtiollista toimintaa. Anglikaanisen ritualismin kannattajia on enimmän Queenslandissa.

Kysymys uskonnon opetuksesta valtion kouluissa on alituiseen esillä. Opetuslain mukaan ei valtion ylläpitämissä kouluissa opeteta ollenkaan uskontoa. Eri uskontokuntien jäsenet, jotka eivät hyväksy kouluopetusta ilman uskontoa, ovat perustaneet omia koulujaan. Vaatimus, että valtion olisi avustettava näitä yksityisillä varoilla pystytettyjä kouluja, ei ole vielä saanut yleisempää kannatusta.

* * * * *

Sanomalehdistö esittää Australiassa tärkeämpää osaa kuin monissa muissa maissa. Lehtiä ilmestyy siellä suhteellisesti vähän: Melbournessa ja Sydneyssä esimerkiksi on aivan viime vuosiin saakka ollut ensimmäisessä kolme ja jälkimmäisessä neljä lehteä. Vaikutusvaltaiset pääkaupunkien lehdet johtavat myöskin maan yleistä mielipidettä.

Vanhimmat ja enimmän luetut lehdet ovat hyvin toimitettuja, mutta yleensä vanhoillisia; tavallisesti ne ovat luotettavia, ellei ole kysymys politiikasta. Ulkomaan uutisia on verraten vähän, sillä sähkösanomamaksut ovat kalliita. Viime vuosina on täälläkin alkanut ilmestyä joitakin kevytmielisiä sensatsionilehtiä, jotka näyttävät kokonaan unohtavan sanomalehden todellisen tarkoituksen: tiedoittaa tärkeitä päivän tapahtumia. Onneksi ei tämänkaltaisilla lehdillä sentään ole suurtakaan merkitystä yleisen mielipiteen luomisessa yhteiskunnallisista ja valtiollisista kysymyksistä. Maaseudulla taasen ovat päivälehtien kuvitetut ja monisivuisilla maamiehenosastoilla varustetut viikkojulkaisut tärkeintä luettavaa.

* * * * *

Kirjailijoitakaan ei puutu Australiasta. Siirtolaisuuden kunniallisten uranuurtajien samoin kuin sen alkuvuosien rangaistusvankien elämästä on kirjoitettu muutamia lukemisen arvoisia romaaneja. [Mainittavimpia proosakirjailijoita ovat: »Rolfe Boldrewood» (T.E. Browne), Marcus Clarke, Henry Kingsley (pioneerien, karja- ja lammasasemien, maantierosvojen ja rangaistusvankien kuvaajia), Bernard Cronin (etupäässä romaaneja Tasmanian metsistä), rouva Æneas Gunn (elämästä harvaanasutussa Pohjoisessa Territoriossa), E.J. Brady (elämästä jokilaivoissa, troopillisesta Queenslandista, ym.), Arthur Adams, Edward Dyson (työväenluokan elämästä kaupungeissa) ja Roy Bridges.] Nykyjään sikäläiset romaanikirjailijat valitsevat aiheensa objektiivisemmilta aloilta. Runoseppiä siellä on aina ollut puuttumattomiin. [Runoilijoista mainittavimpia ovat: Adam Lindsay Gordon, Henry Clarence Kendall, George Gordon McCrae, Viktor J. Daley, C.J. Dennis, »Banjo» Paterson ja Henry Lawson; viimeksimainittu on kirjoittanut myöskin suorasanaisia kuvauksia työmiesten ja kulkurien elämästä.] Poliittinen ja kirjallinen viikkojulkaisu »Bulletin», perustettu yli neljäkymmentä vuotta sitten, oli aikoinaan arvokkaana tukena nuorille kirjailijoille julkaisten palstoillaan yksinomaan puhtaasti Australia-aiheisia tai australialaisten kirjoitelmia. Mutta sanoma- ja aikakauslehdille käy usein kuin ihmisille: leimuavan radikaalinen ja tasavaltalainen nuori julkaisu vanheni ja muuttui vakavien kirjailijain ja vakavien aatteiden vanhoilliseksi kannattajaksi, ottaen vielä lisäksi ohjelmaansa parempiosaisten etujen ja englantilaisystävällisen politiikan ajamisen. Nykyjään saavat nuoret runoilijat etsiä kannatusta muilta tahoilta.

Muissakin maanosissa tunnetuiksi tulleita laulajattaria ovat Melba (Helen Armstrong, joka kuuluisuutensa vuoksi kohotettiin aatelisarvoon), Amy Castles ja Elsa Stralia (Elsa Fischer).

Australian yksitoikkoiset maisemat ikäänkuin kätkevät kauneutensa pintapuolisen katselijan silmäin edestä. Täytyy olla taiteilija kyetäkseen ymmärtämään ja muille kuvaamaan Australian luonnon kauneutta ja värien rikkautta. Mainittavimpia maalareita ovat McCubbin, Longstaff, Hans Heysen, Edward Officer, Tom Roberts ja Blamire Young.

Kuvanveistäjistä kuuluisin on Sir Bertram Mackennal, joka on luonut maineensa ulkomailla; arvokkain hänen synnyinmaahan jääneistä teoksistaan on kolmiryhmä »Pako Pompeijista», jota säilytetään Ballaratin museossa. Hän on piirtänyt ja kaivertanut Englannin ja Australian nykyisiä metallirahoja koristavan kuninkaanpään.

Dekadenttinen piirtäjä Norman Lindsay on tullut tunnetuksi »Bulletinin» ja osaksi myöskin muiden australialaisten julkaisujen monivuotisena kuvittajana. Hänen Rabelais'hen piirtämät kuvansa ovat saaneet osakseen suurta huomiota.

Professori Gilbert Murray, Eurypideksen modernin englantilaisen käännöksen suorittaja ja Kreikan kielen professori Oxfordin yliopistossa on syntynyt Australiassa. Tunnetumpi Australiassa on kuitenkin hänen veljensä, Sir J.H.P. Murray, Papuan (Brittiläinen Uusi Guinea) monivuotinen menestyksellinen kuvernööri.

Eristetyn asemansa ja pienen asukasmääränsä vuoksi Australia ei voi vielä tarjota sanottavia mahdollisuuksia henkisesti lahjakkaille yksilöille tai taiteellisille kyvyille. Tästä onkin johtunut, että etevimpien taiteilijain on täytynyt lähteä ulkomaille etsimään, ei innoitusta, vaan kokemusta ja toimeentuloa — maista, jotka ovat kehittyneempiä ja varakkaampia ja joissa taloudellisten hyödykkeiden ammentaminen luonnosta ei ole niin polttavasti etualalla. Toivoa saattaa kuitenkin, että osaksi meidän päiviemme aikaa ja avaruutta vallitsevien keksintöjen ja osaksi omien syvempään henkiseen elämään tähtäävien pyrkimystensä ansiosta Australia on lähitulevaisuudessa astuva arvokkaalle sijalle maailman kulttuurikansojen parvessa.

Explore with AITake your curiosity a little further.

Reading settings