VI. TÄYTTYMINEN

Leveä puistokatu, joka on niin täynnä ihmisiä, ettei voi erottaa toisistaan jalkakäytäviä ja keskikatua, näyttää ylhäältä päin mustalta joelta, joka virtaa hitaasti kapeassa uomassaan, jonka äyräinä on palatseja ja komeita rakennuksia. Sivukaduilta tulvii uusia joukkoja, mikä aiheuttaa pyörteitä ja vastavirtauksia. Liikehtiminen lakkaa vähitellen, alhaalla näkyy päitä yhtenä merenä. Kaukaa alkaa kuulua kohinaa kuin veden pauhua koskessa. Parvekkeelta näemme mustan esineen halkovan itselleen tietä tungoksen lävitse. Huuto on korvia huumaava, ja väkijoukko kohisee ajopelien ympärillä, joita vetää kaksi suurta, harmaata hevosta komean ajajan hoidellessa ohjaksia ja kahden tulipunaiseen univormuun puetun kasakan seisoessa korkealla vaunujen takana. Vaunuissa on jotakin valkoista — suloinen näky, vaalea pää kumartelee oikealle ja vasemmalle. Vaunuissa istuva mies kohottaa kättään tervehdykseksi.

Vastapäätä olevan Anitshkovin palatsin portit lentävät auki, ja harmaat hevoset, jotka näyttävät ikäänkuin uivan mustan joukon lävitse, saapuvat perille komeassa kaaressa. Kuuluu kimeä torvenpuhallus, joka on merkkinä kunniavartiostolle asettumisesta kunnia-asentoon. Vielä toinen puhallus, kun ajopelit vierivät palatsin pihalle. Portit paukahtavat taas kiinni, ja ihmisaalto ryntää niitä vastaan ikäänkuin koettaen vielä kerran saada kiinni tuosta valkoisesta näystä. Tällaisena muistaa keisarinna Aleksandran vihkiäispäivän tämän kirjan tekijä, joka oli silloin nuori poika. Hän muistaa samalla parvekkeella seisoneiden huomautukset: "Niin pian hautajaisten jälkeen vietetyt häät eivät voi olla onneksi".

Pietari-Paavalin synkän linnoituksen graniittivalleilla lepäävät tykit ovat alkaneet jymähdellä varhain aamulla. Leskikeisarinna Maria heräsi säpsähtäen ja nousi istumaan vuoteessaan kuunnellen kumeaa pauketta. Eräänä toisena talviaamuna melkein kolmekymmentä vuotta sitten samat tykit olivat ilmoittaneet hänen oman vihkiäispäivänsä aamua… mutta parempi oli olla ajattelematta menneitä aikoja, sillä tänään hän ei ottaisi ylleen lesken surupukua, koska oli hänen vanhimman poikansa, keisari Nikolain, hääpäivä. Se oli lykätty mahdollisimman kauas hautajaisten jälkeen, mutta tänä aamuna vihkiminen oli ehdottomasti suoritettava, koska iltapäivällä alkaisi venäläisten ankara paasto, jolloin kirkko kieltäytyy suorittamasta avioliittosakramenttia. Tämä päivä sattui muutoin olemaan leskikeisarinnan syntymäpäivä. Kuinka onnellinen hän olikaan aina ollut tuon päivän koittaessa, mutta paras oli olla muistelematta niitä asioita! Nyt oli hänen rakkaan Nikolainsa syntymäpäivä, ja hän oli luvannut nousta varhain tarjoillakseen itse aamiaisen rakkaalle lapselleen! Sen jälkeen täytyi pukeutua juhlallisuuksia varten. Nikolai kulta, poikaparka, oli onnen huumauksessa. Tapa vaati, ettei hän saanut nähdä morsiantaan edellisenä iltana, mutta hän oli istunut keisarinna Marian kanssa myöhään valveilla. Hän itse kertoo päivän vaiheista seuraavasti:

Marrask. 14 p., maanantai. Vihkiäispäiväni. Aamukahvin jälkeen koko perhe meni pukeutumaan. Otin ylleni husaarinunivormun ja klo 11 ajoin Mishan kanssa Talvipalatsiin. Koko tien varsi oli täynnä ihmisiä, jotka odottivat näkevänsä, kun äiti ajaisi ohitse Alixin kanssa. Sillä aikaa kun viimeksimainittua puettiin malakiittisalissa, me kaikki odotimme arabialaisessa vierashuoneessa. Klo 12.10 juhlakulkue lähti suureen kirkkoon, josta minä palasin naineena miehenä. Minulla oli sulhaspoikina Misha, Yrjö, Kyril ja Sergei. Malakiittisalissa suku lahjoitti meille suunnattoman hopeajoutsenen. Vaihdettuaan pukua Alix asettui minun viereeni ajopeleihin, joita neljä hevosta veti, ja niin lähdimme Kasanin tuomiokirkkoon edelläratsastajan perässä. Kadut olivat niin täynnä ihmisiä, että saatoimme vain vaivoin päästä eteenpäin. Anitshkovin palatsin pihalla meidät otti kunniatervehdyksin vastaan kaartin ulaanien kunniavartiosto. Äiti odotti huoneissamme ojentaakseen meille leipää ja suolaa. Koko illan istuimme kirjoitellen vastaussähkösanomia. Söimme päivällistä klo 8 ja menimme levolle, koska Alixilla oli päänsärkyä.

Paljoa ennen puolta yhtätoista, joka oli määrätty kokoontumisajaksi, vieraita alkoi kerääntyä Talvipalatsin saleihin. Tästä palatsista Nevski Prospektin varrella olevaan Anitshkovin palatsiin, joka oli keisariperheen asuntona, ja pienen matkan päässä sen takana olevaan suuriruhtinas Sergein palatsiin, jossa keisarin morsian oli tähän asti asunut, katselijoiden laumoja alkoi kokoontua ja tunkeutua kaikkiin mahdollisiin paikkoihin, joihin kadun varrella riveissä seisovat sotamiehet suinkin sallivat heidän mennä. Tämän kolmatta kilometriä pitkän kadun varrelle oli sijoitettu valiojoukkoja kaartin rykmenteistä. Kunniavartiostonaan ulaani- ja husaarijoukot keisarillinen morsian ajoi talvipalatsiin vähän yli yhdentoista eläköönhuutojen kaikuessa ja vetäytyi yksityishuoneisiin hovinaistensa kanssa. Tsaari, leskikeisarinna, Tanskan kuningas ja Walesin prinssi puolisoineen ajoivat myöskin Anitshkovin palatsista samoihin aikoihin. Talvipalatsin suuret vastaanottohuoneet, joiden vertaisia ei koon eikä upeuden puolesta ole muualla koko Euroopassa, olivat tungokseen asti täynnä väkeä, jonka kultapitsit, jalokivet ja loistavat univormut olivat kirkkaassa sähkövalaistuksessa mitä monivärisin, silmiä huikaiseva näky. Joka saliin ohjasivat yläluokan jäseniä, hovihenkilöitä, erilaisten arvonimien omistajia ja monen eri säädyn jäseniä juhlamenojen ohjaajat, joita seisoi ovien kummallakin puolen pitäen hääsaattuetta varten vapaana kapeaa käytävää huoneiden keskellä.

Kappelin ovella olivat metropoliitta ja papit koolla upeissa kaavuissaan ja messupäähineissään. Asesaliin, jonka seiniä koristivat kulta- ja hopealevyt, olivat asettuneet Venäjän seurapiirien naiset hovipuvuissaan ja päässään helmillä kirjaillut samettikorut ja pitkät, valkoiset harsot. Sitäpaitsi siellä oli ylhäisöä ja neljän ylimmän luokan virkamiehiä. Viereisessä kenttämarsalkkojen salissa, jossa oli viimeksimainittujen luonnollisen kokoiset muotokuvat seinillä, sekä Pietari suuren valtaistuinsalissa oli koolla kunnallishallinnon edustajia ja pormestareja, Venäjän ja ulkomaan kaupan, koti- ja ulkomaisen sanomalehdistön edustajia. Brittiläistä kauppiassäätyä edustivat tunnettujen Hubbardin, Clarken ja Millerin toiminimien päämiehet. Niinikään oli saapuvilla tatarilaisia ja muhamettilaisia kauppiaita, joiden monenkirjavat pitkät silkkitakit antoivat väriä näytelmälle. Nikolai I:n eteishuoneessa ja salissa, joista jälkimmäinen oli palatsin suurin huone, olivat koolla tsaarin sotilasesikunnan jäsenet, suuriruhtinaiden ja ulkomaisten hallitsijoiden palveluksessa olevat upseerit sekä vakinaisessa palveluksessa olevia meri- ja maaväenupseereja. Seuraavassa huoneessa, konserttisalissa, odottivat hovin ylimmät virkamiehet sekä keisarinnojen ja suuriruhtinattarien hovirouvat ja -neidot. Konserttisalin takana oli yksityisiä huoneistoja, m.m. Malakiittisali, josta keisarillinen saattue lähti noin 12.30. Kun suuret ovet avattiin sen edessä, kuului taas linnoituksen tykkien tervehdyslaukauksia. Ensin tuli kaksitellen tulipunaisiin puettuja palvelijoita ja sitten ainakin sataviisikymmentä eri arvoista kamari- ja hoviherraa sekä seremoniamestaria. Hovimarsalkka ja muutamat hänen apulaisensa astelivat kultaisine virkasauvoineen hääseurueen edellä.

Leskikeisarinna ilmestyi näkyviin isänsä, Tanskan kuninkaan taluttamana. Hänellä oli yllään upea valkoinen hovipuku ja päässään helmistä ja timanteista valmistettu pikku kruunu. Heidän perässään tuli nuori tsaari punaisessa husaariunivormussaan taluttaen morsiantaan, jolla oli yllään hopeabrokaadista valmistettu puku. Sen tavattoman pitkää laahustinta kantoi neljä kamariherraa. Päässään hänellä oli timanttikruunu, jonka yläpuolelle kohosi oranssinkukista punottu seppele. Kukat oli tuotu Puolasta Varsovan keisarillisesta kasvihuoneesta. Hänen hartioillaan riippui raskaissa laskoksissa kärpännahkalla reunustettu, kultakudoksinen viitta, jota sitäkin kannattivat hänen laahustintaan kantavat arvohenkilöt.

Walesin prinssi oli pukeutunut venäläiseen rakuunaunivormuunsa, ja Walesin prinsessalla oli yllään upea hovipukunsa, jota koristivat hovisulat ja Englannin naisten hänelle lahjoittamat jalokivet. Yorkin herttualla oli yllään brittiläinen meriväenunivormu. Hessenin ritarikunnan merkki oli tsaarilla ja useimmilla suuriruhtinailla ja prinsseillä. Kaikki muut keisarillisen perheen jäsenet kävelivät saattueessa, ja upseerit ja naiset ulkomaisten kuninkaallisten henkilöiden seurueiden keralla. Venäläiset hovineidot, jotka kävelivät heidän jäljessään, olivat puettuina tulipunaisilla samettilaahuksilla koristettuihin valkoisiin silkkipukuihin päässään pukuihin sopivat valkoiset harsot. Hääsaattueen liikkuessa hitaasti suurten salien läpi kirkkoon joka saliin sijoitetut kunniavartiostot tekivät kunniaa paljastetuin miekoin, ja kummallakin puolella tungoksessa seisova vierasjoukko kumarsi syvään. Kun ei kirkko ollut tarpeeksi suuri edes viidennekselle neljättätuhatta henkeä käsittävästä hääseurueelta, pääsivät vain harvat sisään keisariperheen jäljessä, m.m. diplomaattikunta, joka oli kokoontunut Pyhän Yrjön valtaistuinsaliin.

Venäjän kirkon säätämä vihkimismuoto on kaikille samanlainen, ja siihen kuuluu kolme osaa, joista ennen vanhaan useimmiten kukin suoritettiin erikseen. Ensimmäisenä tapahtui kihlaaminen eli sormusten paneminen ja vaihtaminen, sitten "avioliittoon kruunaaminen", joka on avioliiton varsinainen sakramentti ja johon sisältyy Vapahtajan ja Neitsyt Marian kuvilla koristettujen kullattujen tai kultaisten kruunujen pitäminen, sekä lopuksi "kruunujen syrjäänpaneminen". Toimitus aloitettiin tavanomaisella litanialla, johon kuoro otti osaa, sekä kahdella lyhyellä rukouksella. Sitten annettiin sytytetyt kynttilät morsiusparin käsiin, ja toimitusta suorittava pappi heilutti suitsutusastiaa. Tätä ennen alttarille asetetut kihlasormukset toi sitten kultaisella tarjottimella pappi, joka teki niillä ristinmerkin vihittävän parin edessä lausuen ensin sulhaselle: "Jumalan palvelija Nikolai ottaa aviokseen Jumalan palvelijan Aleksandran". Samaa kaavaa noudatettiin, kun tehtiin ristinmerkki morsiamen edessä. Sitten morsian ja sulhanen vaihtoivat sormuksia kolme kertaa. Sen jälkeen seurasi rukous, jossa anottiin Kaikkivaltiaan siunausta vihityille, minkä jälkeen viritettiin liturgia keisarillisen perheen kunniaksi. Sitten laulettiin seitsemäskahdeksatta psalmi kuoron esittäessä oman osansa kaikkien säkeistöjen välissä. Niiden kysymysten lisäksi, jotka kuuluvat asiaan englantilaisen kirkkokäsikirjan mukaan, pappi kysyi morsiamelta ja sulhaselta kummaltakin erikseen: "Oletko koskaan luvannut itseäsi toiselle?" Sitten taas seurasi litania ja pitkiä rukouksia. Sen jälkeen tuotiin kaksi kruunua, joilla kummallakin pappi teki ristinmerkin. Tämän jälkeen hän ojensi ne sulhaspojille, jotka saivat pitää niitä sulhasen ja morsiamen pään yläpuolella jälkimmäisen kävellessä ensiksimainitun jäljessä kirkon keskelle asetetun pienen rukousalttarin ympäri. Pappi liitti heidän kätensä yhteen kaapunsa alla ja talutti heitä juhlamenojen tässä vaiheessa. Kruunuja pitelivät keisarillisen morsiusparin päiden yläpuolella muutamat naimattomat suuriruhtinaat vuorotellen. Juhlatoimituksen viimeisenä osana oli lyhyt rukous, jonka jälkeen morsiuspari suuteli jumalankuvia ja otti vastaan suvun onnittelut.

Hääsaattue palasi palatsin salien läpi yksityishuoneisiin samassa järjestyksessä kuin edellä on mainittu vain se erotuksena, että keisari ja hänen morsiamensa, joka nyt oli keisarinna Aleksandra Feodorovna, kävelivät leskikeisarinnan ja Tanskan kuninkaan edellä. Pian tämän jälkeen keisarilliset palasivat Anitshkovin palatsiin kansan tervehtiessä heitä haltioissaan. Leskikeisarinnan sekä tsaarin ja tsaarittaren keveitä hovivaunuja veti kumpiakin neljä harmaata hevosta edelläratsastajien jäljessä, ja heidän edellään ratsasti kaksi kasakkaa raivaamassa tietä. Kenties tahallisena vastakohtana äskettäin hautajaisissa noudatetulle mielettömälle tavalle ei poliisi lainkaan estellyt kansanjoukkoja, jotka tunkeutuivat aivan kiinni keisarillisiin ajopeleihin ja tervehtivät niissä istuvia mitä hurjimman haltioitumisen vallassa. Nevski Prospektilla, jossa keisari ja keisarinna pysähtyivät suutelemaan Kasanin Jumalan äidin kuvaa, oli ajopelien muutamia kertoja aivan mahdotonta päästä eteenpäin taajojen väkijoukkojen lävitse, jotka heiluttivat lakkejaan ja nenäliinojaan ja huusivat tsaarille.

Edelläesitettyjen seikkojen avulla lukija voi sommitella täydellisen kuvan päivän tapauksista. Kirjoittaja muistaa vielä erään kuvaavan piirteen. Hänen isoisänsä oli palannut palatsista, jossa hän oli nähnyt hääsaattueen kirkkomatkalla sekä mennen että tullen. Kultakirjaillussa univormussaan vanhus istui perheensä ympäröimänä korkeaselkäisessä nojatuolissa maistellen venäläisten tapaan lasistaan sitruunalla maustettua teetä ja kuvaillen vilkkaasti palatsissa näkemiään. Hän kertoi pitkään nuoren keisarinnan kuninkaallisesta kauneudesta. "Ehdottomasti ihanin morsian, jonka olen koskaan nähnyt", hän virkkoi. Äkkiä hän lisäsi katsellen terävillä silmillään tarkkaavia kuulijoitaan: "Aleksandra Feodorovna on nyt Venäjän kaunein nainen, mutta hänen silmissään on jotakin, mikä saa kylmät väreet karmimaan selkäpiitäni". Tätä seuranneen hiljaisuuden keskeytti isoisän iloinen nauru: "Mutta leskikeisarinna, rakkaani, on yhtä nuori ja viehättävä kuin ennen konsanaan. Jumala suokoon monta elinvuotta äiti kullallemme, Maria Feodorovnalle!"