V. RAKKAUDEN KUNINGATAR

Rakastavaiset olivat sopineet tapaavansa taas syyskuussa Wolfsgartenin suurherttuallisessa linnassa Darmstadtin lähellä, jonne Alixin oli määrä asettua valmistautuessaan lopullisesti omaksumaan oikeauskoisen opin. Palattuaan takaisin Venäjälle Nikolai laski päiviä, jotka erottivat hänet tuosta onnellisesta yhtymisen hetkestä. Hänen isänsä vaarallinen sairaus muutti suunnitelmat kokonaan. Taudinkohtaus sattui juuri silloin, kun Nikolai järjesteli matkatavaroitaan lähteäkseen Saksaan. Kuuluisa professori Leyden, jonka levoton keisarinna Maria Feodorovna kutsui paikalle, oli tavannut Aleksanteri III:n toivottomasti sairaana. Viimeiseksi keinoksi suositeltiin potilaalle matkustamista etelään, Krimin lauhkeaan ilmastoon.[61] Nikolai, jolle ei ilmaistu suoraan, että hänen isänsä sairaus oli kuolintautia, häilyi kahden tunteen, pojan rakkauden ja Alixin tapaamisen kiihkeän halun välillä.

Kokonaisen päivän (hän sanoo päiväkirjassaan) velvollisuuden tunne, joka pakotti minut seuraamaan vanhempiani Krimille, taisteli väkevän kaipuuni kanssa paeta Alix kullan luokse Wolfsgarteniin.

Velvollisuus sai voiton sinä päivänä: kaikki suunnitelmani ovat muuttuneet, ja minun on täytynyt kirjoittaa kaikesta tästä Alixille.

Nikolai lähtee vanhempiensa mukana, koska se on hänen velvollisuutensa, mutta hänen sydämensä on hänen tulevan vaimonsa luona.

Alixille kirjoittaminen ja kirjeiden saaminen häneltä oli nyt Nikolain suurena ilona. Postinkulku ei Venäjällä ollut kovin täsmällinen keisariperheenkään kirjeitä perille toimitettaessa, ja kului päiviä, jolloin Darmstadtista ei tullut mitään tietoja. Silloin Nikolain mieli oli lamassa, ja hän koetti saada lohdutusta lukemalla lauseita, joita hänen rakastettunsa oli kirjoittanut hänen päiväkirjansa sivuille. Niinpä hän syyskuun kahdeksantenatoista päivänä — jolloin ei tullut mitään uutisia Alixilta — luki: "Jumala siunatkoon sinua, oma rakas sulhaseni. Monta hellää suudelmaa", ja hänen ajatuksensa palasivat iloisina Alixin luokse. Vähän myöhemmin saapui nippu kirjeitä, ja Nikolai oli suunniltaan ilosta. Näistä kirjeistä yksi tulkitsi Alixin surua eron pitenemisen johdosta. Aleksanteri III:n kamppaillessa kuoleman kanssa kalliolle rakennetussa palatsissaan korkealla etelän meren sinisten aaltojen yläpuolella, hänen poikansa käveli kauniilla tiluksilla tai istuskeli rantakivillä, vuoroin mieli täynnä levottomuutta rakkaan isän vuoksi, vuoroin kaivaten näkevänsä sydämensä lemmityn. Hänen kiihtymyksensä ei voinut pysyä salassa hänen vanhemmiltaankaan, ja Aleksanteri III päätti tavata Alixin ja siunata poikansa tulevaa vaimoa. Nikolai kertoo seuraavalla tavalla tunteista, jotka täyttivät hänen mielensä, kun häntä kehoitettiin kutsumaan morsiamensa Venäjälle:

Isä ja äiti ovat suostuneet siihen, että minä saan pyytää rakasta Alixia tulemaan tänne… Heidän harras halunsa tavata hänet tekee minut sanomattoman onnelliseksi. Kuinka hauskaa onkaan tavata taas niin odottamatta, mutta on surullista, että se aiheutuu nykyisistä, onnettomista asianhaaroista.

Sähkölennätintoimistossa oli puuhaa, ja suuriruhtinatar Elisabet, Alixin sisar, lähti Moskovasta rajalle ottamaan vastaan ja saattamaan kruununperillisen morsianta. Viiteen pitkään päivään Nikolai ei ymmärtänyt, mitä hänen oikein oli tehtävä. Hän koetti kuluttaa aikaansa huolehtimalla niiden huoneiden järjestelystä, joissa rakkaan Alixin oli määrä asua. Hänen kiihtymyksensä kasvoi aivan rajattomaksi, kun Alix sähkötti rajalta pyytäen, että hänet otettaisiin viipymättä oikeauskoisen kirkon helmaan. Vihdoin lokakuun 10 päivänä Nikolai sai Alixinsa luokseen!

Nopeimmin pääsee matkustaja Krimin niemimaan etelärannikolle poistumalla pohjoisesta päin tulevasta junasta ja jatkamalla matkaansa ajotietä, joka vie Simferopolin kaupungista vuoristoon. Pian vuorijonon korkein huippu Tshatir-Dag, joka näkyy kaukaa junan kiitäessä tasaisen lakeuden poikki, peittyy näkyvistä sen juurella kohoavien monien pikku vuorien taakse. Venäjän tasankojen yksitoikkoiseen rannattomuuteen tottunut silmä kiintyy mielellään joka taholla näkyvien vuorten ja laaksojen loputtomaan vaihtelevaisuuteen. Tie kohoaa luikerrellen ylöspäin nopeajuoksuisen joen rinnalla, joka muuttuu pian vuoristopuroksi. Rehevää kasvullisuutta kaikkialla. Suuret puut muodostavat kauniita ryhmiä harjujen rinteille. Muutamilla kukkuloilla on päähineenään tummanvihreää, tiheää metsää, kun taas toiset erottuvat kylmän valkoisina ja vaaleanpunaisina, alastomina kohokuvina. Ruohokentät peittävät laaksoja rehevänvihreinä mattoina, ja muutamin paikoin kasvaa kukkia niin tiheässä, että niityt ovat kuin emaljivärillä maalatut sinisiksi, punaisiksi ja keltaisiksi. Kristallikirkkaat purot ja pikku joet solisevat mutkitellen alas vuoren rinnettä vaalean sammalen peittämien kivilohkareiden reunoitse. Tie kiemurtelee yhä ylemmäksi. Komeat tammet ja korkeat kastanjat antavat ylväästi tilaa suurille männyille, ja ilmassa on viileyttä, sillä olemme lähellä sen solan päätä, jossa tie vie melkein kahden kilometrin pituisen matkan vaivaiskasvullisuuden peittämän tasaisen rämeen poikki. Äkkiä matkustaja tuntee kasvoillaan lämpimän, suloisen ilman lehahduksen. Se on maallisen paratiisin, Krimin etelärannikon, tervehdys.

Ammoisina aikoina Krimin niemimaan kaakkoisrannikkoa reunustava korkea tulivuorijono alkoi mureta sen juurella aaltoilevaan syvään mereen. Vähitellen muodostui korkeampaa kaihoa reunustava rantapenger, joka oli lähes kahdensadan kilometrin pituinen ja jonka leveys vaihteli kolmesta ja puolesta kilometristä penikulmaan asti. Uudet tulivuoren purkaukset puhkaisivat sen heitellen ilmaan kallioita ja lennättäen joka suunnalle jättiläismäisiä kivilohkareita. Lisäksi vaikutti vielä lukemattomien jokien kuluttava virtaaminen. Rantapenger muuttui sekavaksi rotkojen sokkeloksi, jossa oli laaksoja ja kummallisen muotoisia kukkuloita, kumpuja ja kielekkeitä. Ollen vuorten takana suojassa pohjoistuulilta oli tuolle paikalle ominaista poikkeuksellisen lämmin ilmasto, joka yhdessä runsaan kosteuden kanssa synnytti rehevän lämpimän vyöhykkeen kasvullisuuden. Tullessaan kalseasta pohjoisesta äsken kuvattua solaa myöten matkustaja joutuu ihmeelliseen maahan: viinitarhoja, hedelmätarhoja, viikunapuuistutuksia, granaattiomenoita ja manteleita, vaaleakukkaisia pensaita ja kukkia tulvillaan olevia puutarhoja näkyy joka taholla. Taustalla on tiheämetsäisiä kukkuloita, kun taas etualalla kaukana alhaalla on tummansininen meri, joka välkkyy voimakkaassa auringonpaisteessa. Matkustaja päättelee näkemänsä perusteella, ettei tämä seutu voi olla Venäjää, vaan Toscanaa. Eipä kumma, että Venäjän tuulisten tasankojen, jääkylmän talven ja helteisen kesän rinnalla etelä-Krimi tuntuu Jumalan omalta maalta, maalliselta paratiisilta.

Tällaisessa ihanassa paikassa Nikolai odotti Alixiaan sen solan varrella, josta tie kääntyy rantaa pitkin Livadiaan päin. Taivas, meri ja itse ilmakin näyttivät tänä ihmeellisen lämpimänä ja tyynenä päivänä jumalallisen sinisiltä. Ilma oli täynnä puutarhojen ja kasvimaiden tuoksua. Monenvärisillä kukkulanrinteillä kohoavista silmää hivelevistä valkoisista kylistä saapui paikkakunnan asukkaita tielle tuomaan leipää ja suolaa tervetuliaislahjaksi matkustajille tai ojentamaan kukkaseppeleitä ja hedelmäkoreja. Nauravat ja huutavat lapset heittivät loistavan värisiä kukkia ihan pilvinä nuoren parin päälle. Vaunut muuttuivat oikeaksi kukkamajaksi. Ajaessaan tuoksuvan maaseudun lävitse Alix rinnallaan, hänen kätensä omassaan ja hänen olkapäänsä omaansa vasten painettuna, Nikolaista tuntui kuin hän olisi ollut taivaassa.

Oi Jumalani (hän uskoi päiväkirjalleen), mikä ilo onkaan, kun Alix on tullut tänne kotiin aivan minun lähelleni — hartioitani painava surun ja huolen taakka on jo puolta keveämpi.

Valkoisessa pölypilvessä nopsajalkaiset hevoset kiidättivät vaunut Livadian palatsin portille. Kunniavartiosto teki kunniaa tulevalle keisarinnalle, ja Nikolai talutti hänet portaita Aleksanteri III:n huoneeseen. Nikolai oli tukehtumaisillaan liikutuksesta, ja Alix oli kuolonkalpea matkan rasituksista ja ujoudesta. Maria Feodorovna oli heitä vastassa kynnyksellä. Hän loi ihmeelliset, tummat silmänsä tulevaan miniäänsä. Äkillisellä eleellä hän kohotti molemmat käsivartensa, laski ne kookkaan Alixin kaulaan ja veti hänet äidillisesti syliinsä. Sitten hän tarttui kumpaakin käteen ja talutti heidät sairaan keisarin luokse, joka istui puolittain makuuasennossa lepotuolissaan. Aleksanteri oli komea vartaloltaan, mutta surkastuneet kasvot ennustivat lopun olevan lähellä. Lapset laskeutuivat polvilleen. Kohottaen suuren kätensä hän laski sen siunaten Alixin pään päälle ja teki sitten hitaasti ristinmerkin hänen kohdallaan antaen hänelle siten isällisen siunauksensa. Heikolla äänellä hän lausui tulevan miniänsä tervetulleeksi sanoen toivovansa, että hänestä tulisi hyvä vaimo hänen pojalleen. Maria Feodorovna viittasi heitä poistumaan sairaan huoneesta, koska tämä kohtaus ilmeisesti rasitti sairasta. Ennen kuin Nikolai opasti Alixin tämän omiin huoneisiin, hän vei morsiamensa palatsin kirkkoon, jossa pidettiin kiitosjumalanpalvelus Alixin onnellisen saapumisen johdosta.

Nikolain päiväkirjassa osoittavat uskollisesti kerrotut pikku seikat, kuinka voimakas vaikutus Alixilla oli häneen. Hän ei suorastaan voinut elää erossa morsiamestaan. Näiden Aleksanteri III:n kuolemansairauden kauheiden päivien aikana he olivat yhtämittaa yhdessä. Niin isäänsä kiintynyt kuin Nikolai epäilemättä oli, tunsi hän tuskallisen selvästi pimennossa vaanivan kuoleman läheisyyden. Mutta rakkaus oli myöskin kieltämättä saapuvilla, niin että kyynelten takana väikkyi ehdottoman onnellisuuden hymy: sellaista tunteiden sekavuutta olisi ollut vastenmielistä katsella, ellei se olisi ollut niin ilmeisen itsetiedotonta. Valtion asioitakin hoitaessaan, jotka Aleksanteri III nyt siirsi Nikolaille, tahtoi viimeksimainittu olla Alixin lähellä ja vei paperit hänen huoneeseensa. Nikolain pohtiessa tuskallisena ja neuvottomana monilukuisia asioita Alix istui hänen vieressään kirjaillen peitettä siihen ehtoolliskalkkiin, jota käytettäisiin silloin, kun hän nauttisi pyhän ehtoollisen oikeauskoisen kirkon juhlamenojen mukaan. Välistä Nikolai pani syrjään ikävät asiapaperit ja avusti kirjailutyössä, niinkuin hän itse väitti. Hän teki pitkiä kävelyretkiä ja ajelumatkoja Alixin kanssa mielipaikoilleen merenrannalle ja vuoristoon. Saamme tietää, että jo noihin aikoihin Alixin terveys oli hieman horjuva, ja Nikolai mainitsee alituisesti pelkäävänsä, että Alix voisi väsyä liiaksi tai että hänen jalkansa tulisivat taas kipeiksi, vaikka hän oli vasta saanut ne parantumaan.

Tuon tuostakin Nikolai kutsuttiin tapaamaan isäänsä, puhuttelemaan äitiään, seurustelemaan suvun jäsenten kanssa tai pohtimaan juoksevia asioita ministerien ja hovin virkailijoiden kanssa. Takuuksi siitä, että palaisi pian ihaillun morsiamensa seuraan, Nikolai jätti päiväkirjansa Alixin pöydälle. Viimeksimainitunkin ajatukset olivat Nikolain keralla ja hänessä. Hän ei aina malttanut odottaa sulhasensa paluuta ilmaistakseen niitä, vaan kirjoitti ne, sellaisina kuin ne tulivat, Nikolain kirjaan. Nämä lauseet eivät ole mielenkiintoisia ainoastaan siitä syystä, että ne osoittavat hänen todellisen luonteensa, vaan myöskin siksi, että ne luovat valoa tuleviin tapauksiin. Lokak. 15 p. hän kirjoittaa:

Lapsi kulta, rukoile Jumalaa. Hän lohduttaa sinua. Älä ole liian alakuloinen. Hän auttaa sinua huolissasi. Sunnysi rukoilee sinun ja rakkaan potilaan puolesta.

Samana päivänä tapaamme taas erään neuvon — jossa on jo ennakolta nähty selvästi Nikolain asema itsevaltiaana:

Kulta poikani, rakastan sinua, oi, niin hellästi ja syvästi! Ole luja ja käske lääkärien, Leydenin tai toisten, tulla yksin luoksesi joka päivä kertomaan sinulle, kuinka hän voi heidän mielestään, sekä aivan täsmälleen, mitä he haluavat hänen tekevän, niin että sinä aina saat kuulla asioista ensimmäisenä. Voit olla sitten avuksi houkuttelemalla hänet tekemään, mikä on oikein. Ja jos tohtori haluaa tai tarvitsee jotakin, niin käske hänen tulla suoraa päätä sinun luoksesi. Älä salli toisten ehtiä edellesi ja itsesi jäädä syrjään. Olet isä-kullan poika, sinulle täytyy kertoa kaikki ja sinulta kysyä kaikkea. Osoita oma tahtosi, äläkä salli toisten unohtaa, mikä olet. Suo minulle anteeksi, rakkaani.

Meillä on kymmenittäin kirjeitä, jotka keisarinna Aleksandra on kirjoittanut puolisolleen yli kaksikymmentä vuotta sitten, jolloin hänen vaikutusvaltansa mieheensä oli suurimmillaan valtiollisissa asioissa. Mutta edellä esitetyssä kirjeessä näkyy jo samanlaisia mielipiteitä, joita myöhemmin tapaamme hänen laajassa kirjeenvaihdossaan. Uskonnolla oli jo tärkeä sija heidän elämässään. Lokakuun kuudentenatoista päivänä Nikolai kertoo rukoilleensa yhdessä Alixin kanssa. Alix lisää:

Minulla on ollut tilaisuus rukoilla kanssasi kirkossa rakkaan isäsi puolesta. Kuinka suuri lohdutus — kun sinä olet minun lähelläni, kaikki näyttää helpommalta, ja minä tiedän, että sinä autat minua aina. Jumala olkoon kanssasi, oma sieluni!

Armahin lemmittyni, Jumala siunatkoon sinua. Hän on lähelläsi, samoin Sunny ajatuksissaan, niin ettei kultani saa koskaan tuntea itseään yksinäiseksi.

Ja seuraavana päivänä:

Kerro minulle kaikki, sieluni! Voit täysin luottaa minuun. Pidä minua itseesi kuuluvana osana. Jaa ilosi ja surusi minun kanssani, niin että voimme päästä yhä lähemmäksi toisiamme. Sydänkäpyseni, kuinka rakastankaan sinua, aarteeni, omani.

Lemmittyni, kun tunnet mielesi apeaksi ja surulliseksi, tule Sunnyn luokse; hän koettaa lohduttaa sinua ja lämmittää sinua samoin kuin kaimansakin säteillään, Jumalan avulla.

Mutta eivät vakavat ajatukset eikä kuoleman läheisyyskään estä elämäniloa kurkistamasta hilpeänä nurkan takaa. Saman sivun alareunasta luemme:

Vain sinun, aivan sinun, iki oma pikku Spitzbubesi! Pojuseni!

Päivän kuluessa toisensa perästä kävi ilmi, että Aleksanteri III:n loppu oli hyvin lähellä. Nikolai sanoo hartaasti: "Ainoa luottamuksemme ja toivomme on Jumalan armossa: tapahtukoon Hänen tahtonsa".

Ja myötätuntoaan osoittaakseen Alix kirjoittaa:

Enkelit varjelevat sinua päivät ja yöt, ja Sunny rukoilee hartaasti sinun onnesi puolesta.

Rakkaus ja rauha, siunaus runsahin, sun kukittakoon ties, oi armahain! Jos okaat haavoittais sua, usko ain', ett' toisin sulle käyvän toivoisin.

Lokakuun kahdentenakymmenentenä päivänä Nikolai kirjoittaa päiväkirjaansa:

Jumalani, Jumalani, millainen päivä! Kaikkivaltias on kutsunut luokseen ihaillun, armaan, syvästi rakastetun isämme. Päätäni pyörryttää… Hän kuoli kuin pyhimys. Oi Jumala, auta meitä näinä surullisina päivinä! Rakas äiti raukka! Illalla pidettiin kuolinmessu vainajan puolesta hänen makuuhuoneessaan. Minusta tuntui kuin olisin itsekin ollut kuollut. — Alixin jalkoja on taas alkanut särkeä.

Niin, Alix pysyi tällaisenakin murheen hetkenä hänen mielessään. Meidän ei pidä olla liian ankaroita nuorelle miehelle siitä, että hän salli sydämenasioittensa sekaantua kuolemansuruunsa. Alix oli ylin valtiatar, jolla oli hallussaan hänen sielunsa ja ruumiinsa. Edellisenä iltana uskonnollisen juhlatoimituksen aikana Alix oli seisonut hänen rinnallaan liikkumattomana ja marmorinkalpeana. Venäläiset katselivat hänen kuvapatsasmaista kauneuttaan kammon sekaisin tuntein, ja mies mieheltä kuiskailtiin: "Hän on hautajaismorsian". Murheelliset tapaukset kiihottivat taikauskoisia ihmisiä sanomaan, etteivät tulevaisuuden enteet olleet suopeat. Säälittävä murheen morsian, elämällä oli varattuna hänelle monta onnettomuutta, joita hän ei voinut aavistaa, ja vaikka olisi voinutkin, niin epäiltävää on, olisiko se paljoakaan muuttanut asiaa, sillä hän oli hyvin rakastunut. Ja hän uskoi lujasti, että kohtalo oli määrännyt hänen rakastettunsa suureksi, hyväksi ja loistavaksi yksinvaltiaaksi. Oikeudenmukaisuuden nimessä on Nikolain puolustukseksi mainittava, ettei hän itse ollut tällaisen harhaluulon vallassa. Alixin haltioitunut ihailu teki hänestä maailman onnellisimman miehen,mutta hän oli myöskin horjumattoman varmasti selvillä omasta kykenemättömyydestään keisarinistuimelle. Hän tiesi "mahdollisimman pahan asian tapahtuneen" itselleen, "sellaisen asian, jota hän oli pelännyt koko ikänsä", mutta "Kaikkivaltias oli antanut hänelle korvaukseksi onnen, jollaista hän ei ollut osannut uneksiakaan — Jumala oli antanut hänelle Alixin".

Aleksanteri III oli kuollut, ja Nikolai julistettiin keisariksi. Keisarillisen perheen jäsenet ja saapuvilla olevat hovihenkilöt vannoivat heti uskollisuudenvalansa uudelle hallitsijalle. Tästä emme kuitenkaan näe sanaakaan hänen päiväkirjassaan. Sillä hänen kaikki ajatuksensa olivat kohdistuneina Alixiin. Lokakuun yhdentenäkolmatta päivänä, ensimmäisenä hallituspäivänään, keisari kirjoittaa:

Syvässä surussamme Kaikkivaltias on antanut meille valoksemme syvän ilon: klo 10 rakas Alix kultani voideltiin pyhällä öljyllä koko perheen läsnäollessa, jonka toimituksen jälkeen nautimme yhdessä pyhän ehtoollisen äiti kullan ja Ellan kanssa. Alix luki vastaveisuut ja rukoukset ihmeellisen kirkkaalla ja selvällä äänellä.

Seuraavana päivänä tiedämme Maria Feodorovnan ja muun suvun neuvotelleen Nikolain kanssa hänen vihkiäistensä järjestelystä. Hänen ja hänen äitinsä yksityinen mielipide oli, että vihkiminen oli toimitettava viipymättä Aleksanteri III:n "ollessa vielä saman katon alla". Perheen muut jäsenet panivat vastalauseensa tällaista asian hiljaista järjestelyä vastaan ja vaativat itsepintaisesti, että häät oli pidettävä asiaankuuluvalla komeudella Pietarissa hautajaisten jälkeen. Tällaisessa keskustelussa on hämmästyttävää tunteettomuutta, mutta sen selittää ankaroiden hovitapojen vaatimusten lisäksi venäläisten kohtalonusko, joka vähentää kuolemalta suuressa määrin sen muissa maissa herättämää kauhua. Suku sai tahtonsa perille, ja hääjuhlallisuudet päätettiin lykätä siksi, kunnes Aleksanteri III olisi laskettu haudan lepoon esi-isiensä viereen Pietari-Paavalin linnoituksen tuomiokirkkoon. Muutamia päiviä myöhemmin alkoi surullinen matka halki koko Venäjän. Nikolai ja Alix matkustivat leskikeisarinnan kanssa ylimääräisellä junalla, joka kuljetti hitaasti Aleksanteri III:ta viimeistä leposijaa kohti. Moskovassa arkku otettiin vaunusta ja kuljetettiin juhlasaattueessa Kremliin vanhaan kirkkoon, jossa se oli kokonaisen vuorokauden kansanjoukkojen kunnianosoitusten kohteena. Maria Feodorovna oli suuressa surussaan mieluimmin rakkaan sisarensa Walesin prinsessan Aleksandran seurassa, joka oli rientänyt Englannista Krimille heti kun sai tietää Aleksanteri III:n kuoleman lähestyvän. Nikolai ja Alix tulivat olemaan hyvin paljon kahden ja viettivätkin junamatkalla yhdessä joka hetken, jonka suinkin voivat. Alixin luonteen ylevät piirteet ovat varmaankin olleet hänelle suureksi hyödyksi noina päivinä hänen vakiinnuttaessaan moraalisen ylivaltansa Nikolaihin. Lauseet, jotka hän kirjoitti Nikolain päiväkirjaan tämän merkintöjen väliin, ovat valaisevia:

Jumala kulkee sinun, lapsensa, rinnalla. Älä pelkää! Joka kohdalla, missä seisot, on suojelusenkeli. Missä olet, siellä on Jumalasi. Missä Jumalasi on, siellä on auttajasi. (Lokak. 27.)

Kaikki voi kadota — vain Jumalasi ja rakastava sydämesi eivät.

Kanna taakkasi lujin ja toivorikkain mielin. Jumala antaa sinulle voimaa kantaa sitä yhtä varmasti kuin hän laskeekin taakan hartioillesi. Jumala kruunaa kärsivällisyytesi samalla kun hän ottaa taakan hartioiltasi.

Kysy itseltäsi usein: kuinka minun pitäisi toimia, jos ymmärtäisin enkeleitä, jotka tietävät näkymättömimmätkin teot. (Lokak. 31.)

Jumala tietää salaisimmat kyyneleesi. Hän rakastaa niitä.

Tee työ iloksesi — silloin ilo on rauhasi.

Kärsi, kestä, sääli, vapahda, anna anteeksi, mutta rakasta aina. (Marrask. 1.)

Jumala on aina lähelläsi ja vartioi sinua ja lohduttaa sinua surussasi. Hän yksin voi sen tehdä, kun muut hylkäävät sinut.

Missä lienetkin, Jumala on sinun ja sydämesi kanssa, ja Hän kuuntelee mielellään kaikkia ääniä. Siinä juuri on rakkauden taikavoima, että se jalostaa kaiken, mihin sen hengähdys koskee.

Monenlaiset ovat ne tiet, joita myöten Jumala johtaa ihmistä. Välistä tie on tasainen, välistä jyrkkä, mutta Hän ei kuitenkaan koskaan hylkää sinua, vaan pitää ystävällisesti ohjaavan kätensä päälaellasi, ja mitä kauemmaksi hän johtaa sinua, sitä selvemmin näet, että matkamme päämäärä on: täydellisyys, autuus, vapaus. (Marrask. 3.)

Niin hiljaa kuin rakkaus puhuukin, se puhuu joka tapauksessa selvästi sydämellesi; rakkauden ääni on taivaan valkeudesta tullutta ääntä. Rakkaus on vakava ja iloinen, kärsivällinen ja voimakas. Kuolema ei voi tuhota rakkautta. Rakkauden hiljaisuus on kaunis ja usein suloisempi kuin sanat. Mitä rakkaus yhdistää, sitä ei yksikään ihmiskäsi voi erottaa. Rakkaus yhdistää jonakin päivänä kaikki rakastavat. (Marrask. 5.)

Eniten Nikolai oli haltioissaan siitä, että tämä jalo ja jumalallisen kaunis olento, joka oli täynnä hyvyyttä ja viisautta ja kohteli kaikkia ihmisiä niin kylmän pidättyvästi, virkosi eloon hänen sylissään ja muuttui hänen suudelmistaan helläksi, lemmensairaaksi tytöksi. Nikolai oli hänen orjansa. Se kiintymyksen määrä, johon ihmisolento kykenee, on rajoitettu. Tästä lähtien hänen äitinsä keisarinna Maria sai luopua siitä yksinoikeutetusta asemasta, joka hänellä oli ollut poikansa sydämessä, ja jakaa sen Alixin kanssa. Jakaminen on tässä kuitenkin optimistinen sana, sillä helppoa on arvata, kumpi noista kahdesta oli paremmalla puolella. Äiti pysyy viisaana neuvonantajana ja uskottuna, mutta Alix on Nikolain sydämen ehdoton valtias.

Rakkaudestaan huolimatta Nikolai raukalla oli vaikea aika isänsä hautajaisten edellisinä ja niitä seuraavina päivinä. Kaupunki oli täynnä kuninkaita ja prinssejä, jotka olivat saapuneet hautajaisjuhlallisuuksiin. Keisari Vilhelm II, Tanskan ja Serbian kuninkaat, Walesin prinssi ja prinsessa ja parikymmentä vähemmän huomattavaa kuninkaallista henkilöä oli vastaanotettava asemalla, saatettava palatsiin, minkä jälkeen heidän kanssaan oli keskusteltava yksityisessä vastaanotossa. Niinikään saapui lähetystöjä ulkomaisista rykmenteistä, joiden kunniajäsen Aleksanteri III oli ollut, ja edustajia sellaisten yhdyskuntien puolesta, joiden puheenjohtajana tai suojelijana hän oli ollut. Kaikkia näitä ihmisiä oli kohdeltava ankaroiden hovitapojen mukaisesti. Sitten oli valtionasioita, joista nuori keisari ei paljoakaan ymmärtänyt, mutta jotka eivät voineet jäädä odottamaan. Oli vastaanotettava suuriruhtinaita, ministereitä ja kenraaleja, oli neuvoteltava hovin seremoniamestarin ja marsalkan kanssa. Nikolailla täytyi olla aikaa ikäviin muodollisuuksiin ja velvollisuuksiin, vaikka hänen sydäntään suretti joka ainoa minuutti, joka hänen täytyi olla poissa Alixinsa, verrattoman, rakastetun, ainokaisensa luota!

Nikolai alkoi vihata niitä ihmisiä, jotka estivät häntä omistamasta kaikkea aikaansa morsiamelleen. Serbian kuningas ja Romanian prinssi, jotka hän otti yksityisesti ystävällisesti vastaan ja joita ei ollenkaan haluttanut lopettaa hauskaa keskustelua, eivät osanneet epäilläkään, kuinka tylyjä sanoja Nikolai käytti heistä myöhemmin päiväkirjassaan. Niinikään hän "vihasi" tätiään, äitinsä rakasta sisarta, Walesin prinssin puolisoa, koska tämäkin anasti liiaksi hänen aikaansa. "Toivottavasti hän ei nyt viivy kauan!" Nikolai uskoo päiväkirjalleen. Mutta hän tyyntyi, kun Alix laski viileän kätensä hänen otsalleen puhuen ihailun ja rakkauden sanoja:

Oma enkelini, Jumala siunatkoon sinua. Rakkauteni kasvaa yhä voimakkaammaksi ja syvemmäksi sinua kohtaan, oma armas lemmittyni. En voi sanoin ilmaista, mitä tunnen sinua kohtaan, mutta, kultani, sinä tiedät minun hellän myötätuntoni. Olenhan itsekin äskettäin kokenut saman surun ja ilman äidin turvaa. Mutta emme ole menettäneet rakkaitamme. He ovat vain menneet edeltä ja odottavat meitä. On lohdullista koettaa elää ja toimia sillä tavoin, kuin he olisivat tahtoneet, ja yrittää seurata heidän askeleitaan. Olen varma siitä, että he ovat meidän lähellämme ja rakastavat meitä syvästi. Sinulla on paljon suuria velvollisuuksia. Antakoon Jumala sinulle voimaa niiden kestämiseen ja täyttämiseen — ja salli hänen, josta pian tulee — jos Jumala suo — sinun pikku vaimosi, jakaa kaikki kanssasi, ilot ja surut. (Marrask. 8.)

Tässä lausumme jäähyväiset Alixille, sillä oikeaoppiseen uskoon siirryttyään hänestä tuli Aleksandra Feodorovna, jonka nimisenä hän on siirtynyt historiaan. Vain kerran hänen vanha nimensä vielä esiintyy virallisessa asiakirjassa: hänen avioliittosopimuksessaan, joka allekirjoitettiin marrask. 11 p:nä, kolme päivää ennen vihkimistä. Ulkoministeri Giers ja hoviministeri, ruhtinas Vorontsov-Dashkov keisarin edustajina ja kenraali von Werder "Hessenin ja Reinin" prinsessan edustajana allekirjoittivat asiakirjan, joka oli ihmeellisillä, isoilla kirjaimilla piirretty pergamentille. Siinä riippuvin sinetein Nikolai tunnusti saaneensa morsiameltaan upeat myötäjäiset (tämä oli tietysti pelkkä keksitty väite,koska Hessenin suku ei voinut kerskailla maallisella omaisuudella), jotka oli säilytettävä jakamattomina morsiamen henkilökohtaisena omaisuutena, ja sen tapauksen varalta, että hän jäisi eloon keisarin kuoltua, taattiin hänelle suuri leskenperintö. Asiapaperissa oli monta muutakin kohtaa ja pykälää ja huomautusta, joita notaarit olivat pohtineet pitkän aikaa. Mutta Nikolai ja Alix eivät siitä paljoakaan välittäneet. Ainoa sopimus, joka heistä oli tärkeä, oli suudelma.