SYKSYN SYYTKÖ?
Reading edition
Polku kaltainen, kapea. Harso harmaa taivahalla. Mieli astujan apea, — syksyn syytkö sydänalalla?
Muistelma vain menneen ajan, palas vaeltajan poveen. Jälleen jättämänsä majan eteen astui, iski oveen.
Kysellyt ei syytä surun, tiesi, mikä mieltä painaa. Muisti murtuneeksi murun: — toive valoisin on vainaa.
Lehdet putoo, puree halla, myrskyt laulaa, laineet ärjyy. Syyt ei syksyn. Sydänalla väreet elämän vain värjyy.