III. KOTISEUTU.
Reading edition
Kaihoon sua, kallis kotiseutu! Päivin muistan, öisin unta näen sinusta, mi poveheni painuit niinkuin kuva lapsuuskumppanista sulosilmäisestä, lempeästä!
Muistan oman sinimetsän siinnon, suvilaihon hiljaa huojuvaisen, muistan maiseman, mi sieluun syöpyi, kuni kuva kumppalini hyvän, sinisilmän tytön, toverini, jonka kera lempeet lehdot juoksin, paimenpolut, sekä lapsuusleikit.
Taa nään järvensilmän sinivilkut, pellolta kun palaan nurmipihaan illoin tupruillessa saunansauhun, karjan kellojansa soitellessa siskon kulkiessa kiuluinensa tarhamaalle, missä lypsäessään kaihomielet kansanlaulut laulaa. Pelloilla nään puna-apilasta tuhatkukkaa, mesituoksuvaista vierillä sen veräjän, mi johtaa järven rantaan, venevalkamalle tutulle. Sen muistan, miten sieltä kaislikkoihin kahistelin. Pilvet kuvastuivat peilityyneen kalvoon, ahven kohoani kuljetteli, iltapuoli-äänet liikkui mailla.
Aattelen: ken kotirannan hylkää, lastuna se virran kera vierii, soljuu, kuohun kuljettelemana. Hylkyhaahtena on erään kerran ihmislapsi raahautunut rantaan kotivalkamansa.
Koskaan ällös, veljyt, hylkää halveksuen maata synnyinseutusi. Sen muotokuvaa kumminkaan et kuluttaa sä saata, vaikka tahtoisitkin. Öisin tarttuu käteesi sun hellä hengetär ja näyttää sen, min muistis pudotti jo päivin.