← Table of contents
Tutkielmia

16 ISÄSTÄNI (II, 2)

Edvin Hagfors translation

Hän puhui vähän ja hyvin ja liitti myöskin sanoihinsa jonkin tavallisista kirjoista, varsinkin espanjalaisista, lainaamansa koristeen: ja espanjalaisista kirjoista hän luki tavallisimmin niin sanottua Markus-Aureliusta.[113] Esiintyminen oli hänellä lempeän vakavaa, yksinkertaista ja sangen vaatimatonta; erinomaista huolta hän piti ruumiinsa ja vaatteittensa nuhteettomasta ja säädyllisestä kunnosta, liikkuipa hän jalan tahi ratsain; tavaton oli hänen sanojensa luotettavuus ja ylimalkaan hänen tunnollisuutensa ja vilpittömyytensä, joka pikemmin kallistui turhantarkkuuteen kuin päinvastaiseen suuntaan. Mieheksi hän oli pieni kooltaan, reipas, suora ja hyvin sopusuhtainen vartaloltaan, miellyttävä kasvoiltaan, tummanläntä, taitava ja erinomainen kaikissa jaloissa urheiluissa. Muistan vielä nähneeni lyijyllä täytettyjä keppejä, joilla hänen sanotaan harjoittaneen käsivarsiaan, harjaantuakseen keihään- tahi kivenheittoon tahi miekkailuun, ja lyijypohjaisia kenkiä, joilla hän harjoitti itseään kepeäksi juoksemaan ja hyppäämään. Tasaloikkauksessa muistelivat ihmiset hänen tehneen pieniä ihmeitä; olen nähnyt hänen yli kuudenkymmenen vuoden vanhana nauravan meidän ripeysharjoituksillemme, ponnahtavan turkisviitassaan hevosenselkään, kulkevan käsiensä varassa pöydän ympäri, aina huoneeseensa noustessaan harppaavan kolme, neljä porrasta kerrallaan. Hän otti kauan osaa Alppien tuolla puolen käytyihin sotiin, joista hän meille jätti kirjoittamansa päiväkirjan, joka kohta kohdalta seuraa sekä yleisten että häntä yksityisesti koskevain tapahtumain kulkua niissä. Hän meni naimisiin vasta ikämiehenä, vuonna 1528, joka oli hänen kolmasneljättä ikävuotensa, paluumatkallaan Italiasta.

Notes in this chapter

Explore with AITake your curiosity a little further.

Reading settings